Hiihtämässä: Puoli-Pirkka

En ole koskaan ollut hiihtäjä. Alakoulun hiihtokilpailuissa olin aina kolmen viimeisen joukossa, luokallamme oli 15-20 tyttöä. En muista, että koulussa olisi koskaan opetettu hiihtotekniikkaa, se oli vaan sukset jalkaan ja menoksi. Alakoulussa läheiselle pellolle, yläkoulussa mäkiselle kuntoradalle. Siksi hiihdoissani olikin parinkymmenen vuoden tauko.

Kun aloitin juoksuharrastuksen syyskuussa 2012, ensimmäinen talvi meni kokonaan juosten. Sitten ostin ystävältäni hänen vähän käytetyt suksensa, ne olivat hänelle vääränlaiset. En tiedä ovatko ne minulle oikeanlaiset mutta niillä on menty. Olen yrittänyt innostua hiihdosta, ja ajoittain se on kivaakin. Ystäväni on entinen kilpahiihtäjä, ja hän on opettanut perinteisen tekniikkaa. Ongelmani on se, että tasapainoni on huono, eli latu-uran ulkopuolella eteneminen on melkoista huojuntaa. Alamäessä olen pärjännyt, mutta muutaman kerran kun olen mennyt nurin niin laskemiseen on jäänyt pelko. Mäen pituus ja jyrkkyys ei ole ongelma, mikäli latu edessä on suora ja näen minne se menee. Vaikeudet alkavat silloin, jos vastassa on mutka. Pelkään, että edessä on rikkinäinen latu-ura, koska jos sukseni karkaa uralta pois, harvemmin saan sen kiskaistua takaisin. Jos ura loppuu juuri ennen mutkaa, en osaa kääntää suksia. Silloin on viisainta heittäytyä suosiolla kumoon, ennen kuin laskee metsään / alikulkutunnelin seinään tms. Viimeisen viiden vuoden aikana hiihtoni on ollut sitä, että olen ollut talven aikana viikon Lapissa ja hiihtänyt siellä noin 100 km. Tänä talvena olen hiihtänyt lähiseutuvilla 2 lenkkiä, yhteensä 26,5 km.

Näistä lähtökohdista ei ollut ihan helppo lähteä Puoli-Pirkkaan hiihtämään 45 kilometriä... Mutta koska mielen perukoilla kutkutteli sitkeä ajatus siitä, että hiihtomitali olisi aika kiva juoksu- ja pyöräilymitalien rinnalle, niin lähdin matkaan. 

Herätys oli sunnuntaina 3.3 kello 6.30. Aamupala ja pukeminen, siinäpä ohjelma. Vähän ennen puolta kahdeksaa lähdin kävelemään Keskustorille, josta lähti bussikuljetus Hämeenkyröön. Sukseni menivät autolla Teivoon ja toisella bussilla lähtöpaikalle. Onneksi Keskustorilla oli opastus; yksi bussi meni Niinisaloon ja toinen Hämeenkyröön, molemmissa luki Pirkan Hiihto. Se olisikin ollut, jos olisin mennyt väärään bussiin ja huomannut kesken kaiken olevani matkalla Niinisaloon...

Lähtö oli kymmeneltä. Istuimme ystäväni kanssa rauhassa ensiapukärryn lämmössä, puoli kymmenen maissa jaoimme banaanin. Ulos menimme vasta kymmentä vaille; oli kylmä viima niin emme halunneet seistä palelemassa. Asettauduimme suosiolla takariviin, etukäteisoletus oli, että viimeisten joukossa kuljetaan koko matka. Alku oli petollisen helppoa. Perjantai-illan parituntiset voitelutalkoot tekivät sen, että suksi pelasi hienosti. Ensimmäiseen huoltoon eli 7 kilometriin meni noin 45 minuuttia. Ajattelin että tämähän sujuu helposti, tätä menoa olemme viidessä - viidessä ja puolessa tunnissa perillä. Toisin kävi. Suksista katosi pito ihan täysin. Nopeasti alkoi turhauttaa, kun porukkaa painatti ohi, tuntui että kaikki muut pääsivät pienemmät mäen latu-uraa pitkin, me jouduimme etenemään haarakäynnillä. Eikä vuorohiihtokaan sujunut, koska takajalka löi koko ajan tyhjää. 

Tarjoilua oli riittävästi, siitä ei eteneminen jäänyt kiinni :) 

Toisessa huollossa ystäväni lisäsi suksiemme pohjaan liisteriä. Ehkä kilometrin meni kivasti, sitten pito hävisi taas. Tässä kohtaa oli alavampi maasto, joten vauhti pysyi kohtuullisena. Tosin alamäet tarkoittivat sitä, että olin ensimmäisen puolikkaan aikana nurin 4 kertaa... Tuttuja syitä: 90 asteen mutka ilman uraa, tien ylitys alamäessä jonka jälkeen olisi pitänyt saada sukset ohjattua uralle, jyrkkä mutka, jyrkkä mutka... Viimeinen kaatuminen täräytti käteen sen verran, että jälkimmäisellä puolikkaalla otin neljässä alamäessä sukset käteen ja juoksin alas tai ainakin mutkan ohi.

Puolimatkassa oli järjestäjien suksihuolto, kävimme hakemassa sieltä lisää pitoa. Huonolla menestyksellä. Alamäki alas, sitten ylämäkeen - sanoin että sukseni eivät pidä yhtään. Onneksi ystävälläni oli voidepurkkeja mukana, pysähdyimme ladun sivuun ja hän lisäsi meille pitovoidetta. Johan alkoi sujua! Tosin voide kului niin, että jouduimme lisäämään sitä vielä kahdella seuraavalla huoltopisteellä. Viimeiset neljä - viisi kilometriä menivät roskaisilla laduilla, joissa ei tuntunut enää luistavankaan yhtään. 

Meillä oli hiihtopäivään viisi tavoitetta: 1) päästään lähtöviivalle, 2) päästään maaliviivalle, 3) ei olla viimeisiä, 4) ollaan maalissa ennen ystävän miestä joka hiihti 90 km vapaalla ja 5) että edes osan matkasta on hauskaa. Kaikki toteutuivat! :D 

Kahdenkympin kohdalla epäilin kyllä pahasti, että joudunko keskeyttämään. Pito-ongelmien takia eteneminen oli enemmänkin kävelyä sukset jalassa, ei hiihtoa. Ajattelin että tietäisin noin 200 asiaa joita olisi mielekkäämpää tehdä sunnuntaipäivänä kuin tätä. Kun saatiin sukset toimimaan edes vähäksi aikaa kerrallaan, fiilis parani. Sanoinkin ystävälleni, että 35 kilsan kohdalla olin paljon hyvävoimaisempi kuin puolimatkassa. Tuumattiin, että onneksi on kaunis päivä ulkoilla. Totesin myös, että ehkä tästä on hyötyä myös Karhunkierrosta ajatellen. Että mitä ja miten paljon syödä ja juoda kuuden ja puolen tunnin aikana, että voimia riittää loppuun asti. Perinteisesti minulla ei ollut ollenkaan nälkä suorituksen aikana, ennen kuin vasta vähän ennen maalia. Pikemminkin huoltopisteiltä lähtiessä oli huono olo, vaikka en ehkä syönytkään riittävästi. Meillä oli kyllä repussa eväitä mukana siltä varalta, että energiat loppuu kesken. 

Loppupäätelmä tapahtumasta on, että keli oli liian liukas ja ladut liian mäkiset minun hiihtotaidoilleni. Ehkä olisi tarvinnut saada rutkasti enemmän hiihtokilsoja alle tai vaihtoehtoisesti hakea mitali vähän helpompireittiseltä retkeltä. Kaksi kertaa olin mahallani, kerran kyljelläni ja kerran peffallani. Vasen peukalo on edelleen kipeä, jos se ei lähipäivinä asetu niin menen ensi viikolla lääkäriin. Ensi viikko on lomaa, eli silloin käsi saa levätä eikä tarvitse käsitellä kirjoja. Vasemman takareiden yläosa on ruhjeilla ja turvonnut, sitä en edes huomannut ennen kuin sunnuntaina illalla kotona suihkun jälkeen, kipeä se ei ole ollut ollenkaan ja parempi päivä päivältä. Mutta nyt on hiihtomitali!

Tapahtuma oli - tietenkin - hienosti järjestetty, muutaman Pirkan Hölkän ja Pyöräilyn kokemuksella en muuta oletakaan. Kuljetukset lähtöpaikalle ja varustekuljetus maaliin toimivat ongelmitta. Kun olimme päässeet maaliin ja menneet sisätiloihin, heti tultiin opastamaan varustesäilytystä kohti. Huoltopisteitä oli riittävän usein ja niissä oli iloinen meininki. Oma suoritus veti mieltä matalalle, vaikka tiedänkin että pitävillä suksilla lopputulos olisi ollut jotain muuta. Päivän hauskuus tulikin kauniista säästä ja tapahtuman tunnelmasta. Maaliin päästyäni tirautin pienen itkun, sitten kajautin että "missä mun hiihtomitalini on" :D Ystäväni kysyi että ensi vuonna uudelleen, vastasin että en lupaa ainakaan vielä. Tällä erää tunnen olevani täysin kesälaji-ihminen :D 

Kohti Karhunkierrosta, viikko 14: ensimmäinen hiihtomitali

Siinä se on, elämäni ensimmäinen hiihtomitali :) Teen tapahtumasta oman postauksen, tiivistettäköön tähän että hirveä reissu mutta osan matkasta oli hauskaakin. Liian pahat ja liukkaat ladut meikäläisen hiihtotaidolle mutta vaikka kaaduin 4 kertaa taisin säilyä ehjänä ruhjeita ja turvotuksia lukuunottamatta :) Tapahtuma ja säätila olivat hienot, ja mitali etenkin! Hauska idea että puolikkaan hiihtäjä saa puolikkaan mitalin. 

Viime viikko kokonaisuudessaan näyttää tältä:

Maanantaina soudin salilla puoli tuntia, siihen päälle menimme ystäväni kanssa bodycombatiin. Oikea takareiteni on kiristellyt hiukan, combatissa sen huomasi etupotkuissa. En uskaltanut potkaista kovin korkealle. Niska-hartiaseutu sai hyvää liikettä.

Tiistaina tein mäkivedot iltavuoron jälkeen. Alkuun vartti höntsää rautatieasemalta kotikulmille, sitten juoksutekniikkaa 2 x 15 metriä. Mäkivetoja rinnettä ylös 18 minuuttia, ehdin juosta 7 kertaa ylös ja tulla kävellen alas. Loppuun muutama minuutti höntsää. 

Torstaina oli taas sisäliikunnan vuoro, setti 30 minuuttia soutua, spinningtunti ja puolen tunnin venyttely. Spinningissä ei ollutkaan vakitorstaiohjaaja mutta kohtuu hauskaa oli korvaajan tunnilla. Reilu puoli tuntia kansainvälisiä suomihittejä ja vajaa puoli tuntia vastaava ruotsalaisia. Vanhoja biisejä, mutta ystäväni kanssa mehän tiedettiin ne kaikki... 

Sitten pari lepopäivää ja sunnuntaina hiihtämään. Virallinen loppuaikani 45 kilometrillä oli 6.36,16. Hidasta oli, pk-lenkin juoksuvauhtia. Jos suksissa olisi ollut enemmän pitoa, olisin saattanut päästä lujempaa... Mutta tästä lisää myöhemmin. Nyt olen liian väsynyt ja lihaskipuinen jaksaakseni kirjoittaa raporttia. 

Kohti Karhunkierrosta, viikko 9: iloista tekemistä

Eivät ole viikot sisaruksia keskenään, eivät ollenkaan. Etenkään silloin kun kyseessä ovat mäkivedot... Mutta mennään viikko läpi alusta asti.

Viikko oli tiistaita lukuunottamatta iltavuoroa, tiistainakin tapasin kaverin töiden jälkeen ja pääsin takaisin Tampereelle vasta pimeällä. Työmatka suuntautuu mennen tullen Kalevan kirkon ohi, rakennus ei ehkä näytä kirkolta mutta kaunis se on, etenkin pimeässä. Usein menen aamuisin sen ohi bussilla, koska jos kävelen pysäkille niin yleensä kävelen linja-autoasemalle, en kirkon pysäkille. Matkassa eroa on noin kilometri, mutta mieluummin menen linja-autoasemalle koska silloin bussin kyytiin pääsee aikaisemmin. Ja jos bussi on myöhässä, voi odottaa sisällä lämpimässä. 

Maanantaina pidin vapaata liikunnasta. Tiistaina menin illalla bodypump-tunnille. Tarkoitus oli mennä salille, mutta koska bussi oli myöhässä ja salilla näytti olevan melko ruuhkaista iltaseitsemältä, päädyin pumppiin. Ohjelma sama kuin viime viikolla, mutta kyykyt ja selkäliikkeet / ylöstyönnöt tein isommilla painoilla kuin viimeksi. Hauikset jaksoin viime viikkoista huonommin, ehkäpä talven ensimmäinen hiihtolenkki kaksi päivää aiemmin tuntui vielä käsissä. Mutta kaikkinensa tämä on kiva ohjelma. 

Keskiviikkona tein viikon lyhyen lenkin, illalla hölköttelin junalta kotiin hiukan vajaat 36 minuuttia. Menin muuten vakireittiä, mutta sen sijaan että olisin mennyt Iidesjärven rantaa niin nousin radan varteen kävelytielle. Nauroin tälle:

Juna-alaa tuntemattomana on hyvä kummastella, että mikä raja? Ja miksi Tampere-Jyväskylä, kun kaupunkien välillä on 150 km? 

Torstaina menin aamulla TRIP-tunnille, ohjelma numero 13 eli viidakko. Yksi lempiohjelmistani, vaikka tänään tuntuikin siltä että ei oikein jaksanut. Jalat olivat vähän voimattomat. Silti kivaa vaihtelua touhuta aamulla, niin että illalla kahdeksalta pääsi asemalta kotiin ilman lenkkeilyä. 

Perjantaina ohjelmassa olivat ne surullisenkuuluisat mäkivedot, ne jotka jätin viime viikolla tekemättä - tai siis vaihdoin tasamaan vetoihin. Nyt oli ihan eri fiilis. Pääsin töistä viideltä, olin ulkona noin kymmentä yli. 50 minuuttia aikaa ennen kuin bussi Tampereelle lähtee. Olin päättänyt mennä mäkeen, joka sijaitsee pikavuoropysäkin lähellä. Pääsisin siis suoraan vedoista bussiin ja kotia kohti. Jostain syystä oli hyvä olo lähteä liikkeelle, sellainen tunne että onpa kivaa mennä tekemään mäkivetoja. Mistä se oikein tuli? En tiedä. Alkuun tein lämmittelyhölkkää 13 minuuttia, sen jälkeen muutaman minuutin koordinaatioita. 

Tätä mäkeä juoksin, tuonne ylhäällä (eli kuvan keskellä) olevalle valaisinpylväälle. Ensimmäinen setti oli 7 vetoa ylös, kävellen alas. Väliin neljän minuutin tauko; siinä kävelin edestakaisin ja hyppelin paikallani. Toinen setti oli 5 vetoa ylös, kävellen alas. Paitsi viimeistä en kävellyt kokonaan alas, vähän matkaa vain, ja sitten takaisin ylös bussipysäkille. Jos olisin tiennyt, että bussi on 10 minuuttia myöhässä, olisin tehnyt kaksi vetoa lisää että olisin saanut molempiin 7. Mutta koska oikealla oleva tie vie Jyväskylän suuntaan, ei tuosta kohtaa näe milloin Jyväskylästä tuleva bussi menee kohti Oriveden linja-autoasemaa. 

Vedot menivät enemmän "leikkien" kuin verenmaku suussa. Olin toki ylhäällä hengästynyt (maksimisyke 172) ja melko nopeasti mieleen tuli ajatus että apua näitä on vielä monta jäljellä. Yritin tehdä vetoja eri tavoin. Päkiällä juosten, lyhyellä tikkaavalla askeleella, pitkällä askeleella, keskittyen nostamaan polvea, keskittyen käsivarsien työskentelyyn... Ehkä siksi oli niin kivaa, kun alaskävellessä kehitteli mitä tekisi seuraavalla vedolla, Ei tämäkään ollut ihanteellinen mäki, mutka löytyi taas eikä tämä ole myöskään erityisen jyrkkä. 

Lauantaina olin töissä, ja sen verran väsytti että pidin lepopäivän. Samalla keräsin voimia tähän päivään. Sovimme jo viikko sitten ystäväni kanssa, että tänään heitämme parituntisen hiihtolenkin. Lähdimme Pirkkalasta Toivion koululta, mutta emme päässeetkään kuin ehkä sata metriä kun ystäväni huomasi että toisesta suksesta alkaa karva rullautua irti. Onneksi hänellä oli mukana myös voideltavat perinteisen sukset. Sillä aikaa kun hän kävi pikavoitelemassa ja vaihtamassa sukset parkkipaikalla, minä hiihtelin parinsadan metrin pätkää edestakaisin. Ensimmäinen vartti kertyi näin :) Kun aloimme hiihtää eteenpäin, jatkoimme latua kohti sitä latua, missä olimme viikko sitten. Siinä hiihdimme pätkän, mutta takaisin kääntymisen sijasta jatkoimme Lempäälään. Ystäväni mies tuli hakemaan meidät sieltä. Mittariin kertyi 15,5 kilometriä, ja aikaa meni 2 h 3 min. Ja olihan loistavat ladut! Vain pieni pätkä ajamatta, muuten huippukuntoiset. Maasto kumpuilevaa, mutta ei yhtään sellaista ylämäkeä missä tuntuisi että ei jaksa mennä eteenpäin, eikä yhtään sellaista alamäkeä jossa vauhti kiihtyisi niin kovaksi että alkaisin pelätä. Eikä mutkia alamäissä, vaan koko ajan näkee mihin latu on menossa. Siinä hiihdellessä kerroin tuttuni kysyneen olenko menossa Pirkan Hiihtoon, olin vastannut että kiinnostaisi, mutta koska alla on tältä talvelta vain 11 km niin 90 km pelottaa. No niinhän siinä kävi, että siltä seisomalta päätimme ystäväni kanssa ilmoittautua Puoli-Pirkkaan! 45 kilsaa jaksamme taatusti hiihtää, etenkin jos tai kun otamme reppuun eväät. Ja tärkeintä tietysti on, että puolikkaastakin saa osallistujamitalin! :D Hiihtomitali minulta vielä puuttuukin, joten käydään hakemassa se pois. Nyt vaan tarvii treenata vähän sitä silmällä pitäen, että jaksaisin lykätä käsillä 6-7 tuntia... Ihmeitä ei ehdi tehdä 3.3 mennessä, mutta ehkä tarvii ruveta punnertamaan kotona iltaisin, ja käydä salilla / lihaskuntojumpassa toinenkin kerta viikossa. Ja tehdä pitkikset hiihtäen.

Kaksi seuraavaa viikkoa onkin haasteellisia. Ensi viikolle on luvattu pakkasta noin 15 astetta, tuulen kanssa se tuntuu kuin olisi 20 astetta pakkasta. Pakko miettiä, mitä haluan ja voin tehdä ulkona. Jos tuuli on voimakas, hengittäminen on vaikeaa. Lisäksi kasvoja palelee herkästi, ja palelee paljon. Ei tarvi olla kummoinenkaan pakkanen, kun palaan sisälle punoittavana, ja sen jälkeen poskia ja nenää kihelmöi koko illan. Ensi lauantaina olen suunnilleen koko päivän ulkona, koska olen Villasukkajuoksun SM-kisoissa järjestäjänä. Menemme paikalle aamulla aikaisin, ja tapahtuman päättyessä noin kello 15 jäämme purkamaan tapahtumaa. Voi siis olla, että sunnuntaina en halua lähteä ulos. Ensi viikolle ohjelmassa on kuitenkin 4 juoksutreeniä. Pitkis 140-142 minuuttia, juoksuvedot 2 x 5 x 500 metriä, sekä lyhyet lenkit 52-53 min ja 39-40 min. Ystäväni kanssa puhuttiin, että torstaina voitaisiin mennä hiihtämään. Paitsi että ainakin Aamulehti ennusti tänään lumisadetta juuri torstaille. Vaihtoehto on spinning-tunti, josta voisin tehdä pitkiksen niin että ennen spinningiä touhuan juoksumatolla, soutulaitteessa ja cross-trainerissa. Mutta kolme muuta treeniä etsivät vielä paikkaansa, samoin kuin lihaskunto.

Sitä seuraavalla viikolla joudun tekemään kolme juoksutreeniä kolmessa päivässä. Torstaina lähden suoraan töistä viikonlopuksi Saksaan treffeille. Ja koska mukana on vain käsimatkatavarat, en ala roudata talvijuoksuvermeitä. Ja vielä, en aio "tuhlata" tehokasta treffiaikaa, edellisestä tapaamisestamme on kuitenkin jo 2 kk eikä seuraavan ajankohdasta ole tietoa. Onneksi tuolla viikolla lyhyt lenkki on tosi lyhyt, 32-33 minuuttia. Vauhtikestävyys on vauhtileikittelyä 30-32 minuuttia, eli verryttelyineen tunti. Pitkis 146-148 minuuttia. eli siis hoidettavissa on! Ainoa vaan, että tällä tietoa olen koko alkuviikon iltavuorossa. Tarkoittaa sitä, että pitkis on hoidettava aamulla ennen klo 10.55 tapahtuvaa bussin lähtöä, tai iltavuoron jälkeen. Jos teen pitkiksen Orivedellä klo 19 jälkeen, viimeinen bussi Tampereelle lähtee 21.25 eli olen kotona noin tuntia myöhemmin. No, tätä on vielä aikaa sumplia. Tärkeintä kuitenkin että eteenpäin mennään eikä hymy hyydy!

Kohti Karhunkierrosta, viikko 8

Tämä oli kummallinen viikko. Suunnitelmat menivät uusiksi monta kertaa, lisäksi vaihdoin intervallitreenin päikseen ensi viikkoisen kanssa. Lenkkien kanssa meinasi tulla kiire, että saanko tehtyä kaikki, koska tiistain lumimyräkkä siirsi keskiviikon hiihdon lauantaille. No, tältä tämän viikon tekeminen näyttää.

Maanatai täyttä lepoa. Ja jälleen lyhyet yöunet; koska sunnuntaisin nukun aamulla pitkään niin sitten illalla ei meinaa tulla uni, ja jos maanantaina on aamuvuoro niin pitää herätä aikaisin. Olin koko viikon aamuvuorossa, ja kävi niin että nukuin kaikki bussimatkat.

Tiistaina käytiin ystäväpariskunnan kanssa bodypumpissa. Tein osan liikkeistä isommilla painoilla kuin edellisessä ohjelmassa, sitten menikin kivasti lihakset jumiin keskiviikkona päivän aikana... Salitreeniä en tehnyt tällä viikolla.

Keskiviikkona piti siis mennä hiihtämään mutta vaihdettiin päivää. Ei oltu varmoja, onko ladut ehditty ajaa myräkän jäljiltä. Aluksi ajattelin tehdä tässä kohtaa lyhyet intervallit (2 x 7 x 150 metriä, jonka tekisin mäkivetoina), mutta en halunnut lähteä siihen jumittavilla lihaksilla. Kävin sitten GoGolla testaamassa talven uutuuden, vinyasa flow joogan. Ensimmäisen kokeilun perusteella ei ole mun juttu. Voi tietysti johtua myös siitä, että alla oli edellispäivän pumppi. Puolet tunnista kun oltiin niin että painoa oli paljon ranteilla, niin en jaksanut alkuunkaan. Käsivarret vaan tärisi ja oli pakko jättää osa tekemättä. 

Olen ehkä vähän rakastunut hikipyyhkeeseeni :D Torstainakaan en halunnut lähteä mäkivetoihin. Tiedättehän sen tunteen ja tekosyyn, kun tuuleekin niin kovaa... Ystäväni kysyi seuraksi venyttelyyn, lupasin lähteä. Ja tehdä alle 55-minuuttisen spinningin. No, ystäväni joutui perumaan venyttelyn enkä minäkään sitten jäänyt siihen, mutta spinningissä oli kivaa. Pidän perusspinningistä, koska on vaan niin ihanaa polkea hitaalla tahdilla ylämäkeä esimerkiksi Rammsteinin ja AC/DC:n tahtiin. TRIPistä olen myös tykännyt, mutta monessa ohjelmassa pompitaan minun makuuni liian tiheästi satulasta ylös ja takaisin alas. Tykkään enemmän polkea ylhäällä puoli minuuttia kuin neljä polkaisua. 

Perjantaina jätin baletin väliin, koska tarkoitus oli hakea uusi treenipaita. No, niitäpä ei ollutkaan ilmoitetussa paikassa. Tai oli ollut, mutta viety jo pois. Harmi; Facebook-tapahtumalle oli laitettu tunnin aika, enkä ollenkaan arvannut että paitoja ei olekaan jaossa koko aikaa. No, tulipa siitä käveltyä hyötyliikuntana 45 minuuttia, jota ei tietenkään näy viikkosaldossa koska mittaus ei ollut päällä :) Kävelin viikon aikana myös 4 kertaa n. 30 minuuttia kotoa linja-autoasemalle, mutta koska en mittaa niitäkään niin eivät kasvata pk-treenin osuutta vaan ovat hyötyliikuntaa eli siirtymistä paikasta A paikkaan B.

Lauantai oli ihana päivä, aurinko paistoi ja pakkasta oli vain pari astetta. Lopultakin pääsimme hiihtämään! Talven ensimmäinen hiihtolenkki jätti pitkiksen lyhyeksi. Ohjelmassa oli 133-134 minuuttia eli 2 h 13/14 minuuttia, toteutuma oli 1 h 23 minuuttia. En kyllä olisikaan jaksanut paljoa enempää... (Mutta ensi sunnuntaina aiomme mennä ystäväni kanssa sen mitä ohjelmassani lukee eli 2 h 6/12 min.) Sykkeeni on hiihtäessä korkeampi, varmaankin siksi että käytän ylävartaloa enemmän kuin juostessa ja myös jaloilla yritän potkia vauhtia parhaani mukaan. Hiihdimme Pirkkalassa, ladulle lienee monta lähtöpaikkaa, me jätimme auton Keisarinviitan teollisuusalueelle. Ladulla on risteyksiä tasaisin väliajoin, joten mahdollisia lenkkireittejä on tuolla monta. Menimme pääasiassa suoraan eteenpäin, ihan siksi että osaamme poiskin :D Yhdestä risteyksestä käännyimme oikealle, mutta siellä tulikin kääntöpaikka noin kilometrin päässä. Lisäksi ladulle ilmestyi kaksi mopoilijaa. Varmasti tahallaan kiusaa tekemässä, koska rekisterikilvet oli piilotettu. Mopoilijat menivät kääntöpaikalta metsään (jossa ei ollut tietä), mutta tulivat kohta takaisin ja painattivat samaa latua toiseen suuntaan. Ärsyttävää kiusantekoa. Muuten lenkillä oli pääasiassa kivaa. Koin hiukan hankalana sen, että perinteisen ladun oikeassa reunassa oli pehmeää lunta. Tarkoitti sitä, että vasen sauva osui luistelubaanalle ja piti hyvin, oikea sauva upposi hankeen. Lopussa kaaduin. Latu kaarsi tiukasti oikealle alikulkuun, mietin että pitäisikö hypätä luistelubaanalle ja laskea pieni alamäki mutkaan siinä. Jäin kuitenkin ladulle mikä oli virhe. Latu loppui alikulun suulla enkä saanutkaan suksia kääntymään. Pakko oli heittää nurin etten hiihdä betoniseinään. Jos menemme tuonne uudelleen, tiedän ensi kerralla varautua :D Kauniit maisemat ja hyväkuntoiset ladut, joten kivaa oli. Sain vielä ystävältäni tekniikkavinkkiä tasatyöntöön, ehkä joskus jaksan sitä enemmän, tarvisi vaan saada lisää voimaa yläkroppaan. 

Tänään lähdin juoksulenkille, ajatuksella että nyt hoidan ne mäkivedot pois! No, enpä hoitanut. Tein alkuverryttelyn ja saavuin ajattelemani mäen alle. Totesin, että tätä mäkeä en halua juosta neljäätoista kertaa ylös. Mäki onkin liian loiva, lisäksi siinä on mutka sekä oikealle että vasemmalle. Outoa, että kun mäkeä kävelee joskus alas bussipysäkiltä, se tuntuu jyrkemmältä kuin miltä se vaikuttaa treenisilmin katsoessa. Otin sitten äkkiä käyttöön suunnitelman B. Olin kotona katsonut ensi viikon ohjelmaa, ja päätin vaihtaa intervallit päikseen. Mäkivedot siis siirtyvät ensi viikolle, tänään juoksin vedot 1 - 2 - 3 - 4 - 3 - 2 - 1 minuuttia, minuutin kävelypalautuksella. Olisi ehkä saanut olla puolitoista tai kaksi minuuttia, ihan hirveästi ei syke ehtinyt laskea minuutin aikana, etenkin kun ensimmäinen kaksiminuuttinen ja jälkimmäinen kolmeminuuttinen osuivat ylämäkeen. Mutta tärkeintä lienee, että tällekin viikolle tuli sittenkin edes jonkinlainen reippaampi juoksu. Alan epäillä, että nastalenkkarini ovat tulossa tiensä päähän. Nastoja on irronnut jo 4, toisesta 1 ja toisesta 3. Lisäksi molempien kanssa on tullut se ongelma, että pohjallisten ulkoreuna tahtoo jäädä kaksinkerroin ja hiertää. Olen useamman kerran joutunut riisumaan kengät ja pukemaan uudelleen ennen lähtöä, vaikka olen yrittänyt painaa pohjallisen reunan suoraksi niitä ensimmäistä kertaa pukiessa. 

Lenkkeilin puoliltapäivin 40 minuuttia, iltapäivällä menin vielä yinjoogaan. Vakiohjaaja oli poissa, tuuraaja sanoi että tällä kertaa tehdään niin että puolet aikaa on aktiivista tekemistä ja toinen puoli pitkiä venytyksiä. 1 h 17 minuuttia, kovasti tuntuvat olevan ainakin lonkankoukistajat jumissa. Voi olla, että eilinen hiihtolenkki sekä avasi että jumitti koukistajia :)

Kaikkinensa siis 6 kpl treenejä, joihin käytin 6 h 6 min. Ihmettelen sitä, kuinka niin monet itseään peruskuntoilijaksi nimittävät treenaavat 10-14 tuntia viikossa. Miten heidän aikansa riittää ja kroppansa kestää? Tai no, olisi kai minullakin aikaa jos vähentäisin kirjojen lukemista ja kirjabloggaamista, ja jos työmatkoihin menisi vähemmän aikaa kuin 2 tuntia päivässä, ja jos viikonloppuisin treenaisin aina kahdesti päivässä sen sijaan että tuijotan urheilua läppäriltä... :) 

Ensi viikolla olenkin sitten iltavuorossa muut päivät paitsi tiistain, lisäksi lauantai on työpäivä. Treenit vaativat siis pähkimistä; jaksanko herätä aamulla niin aikaisin, että ehdin käydä lenkillä ja suihkussa ennen kuin bussi töihin lähtee klo 10.55? Huomioiden että pysäkille on 1,5 kilometriä matkaa. Jos lenkkeilen töiden jälkeen, miten pukeudun että en palele töihin mennessä ja töiden jälkeen junaa odottaessa? Alustava suunnitelmani on, että maanantaina on lepopäivä, tiistaina käyn illalla bodypumpissa, keskiviikkona hölkkään illalla (39-40 minuuttia) rautatieasemalta kotiin, torstaina käyn aamulla TRIPissä (ja korvaan sillä toisen 39-40 -minuuttisen hölkän), perjantaina illalla teen mäkivedot, lauantaina lepopäivä ja sunnuntaina päivällä pitkis hiihtäen. Viikon päästä nähdään, menikö kuinka hyvin tai huonosti suunnitelmien mukaan... 

Hiihtoloma Ylläksellä - ja sairasloma

Viime viikolla oli kauan odotettu hiihtoloma, ohjelmassa viikko Ylläksellä, suunnitelmassa kuusi päivää hiihtoa, kuitenkin maltilla eikä niin että uuvuttaisin itseni jo ensimmäisenä päivänä. Ylläksellä vaihtopäivä on lauantaina, joten lähtö oli Tampereelta aamulla puoli seitsemältä. Pari lyhyttä ruokataukoa ja pistäytyminen Haaparannan outlet-putiikeissa riittivät, muuten ajoimme yhtä soittoa koko matkan, vajaat 900 km. Perillä olimme illalla kahdeksan jälkeen. Purimme tavarat autosta ja lähdime ruokakauppaan, viisi kassillista ostettiin ensi alkuun, siinäpä sitä on syötävää neljälle hengelle neljäksi päiväksi :D 

Lauantaina emme ehtineet hiihtämään, emmekä myöskään ehtineet suksivuokraamoon ja huoltoon. Sunnuntaina suuntasimme sinne aamupäivällä, vuokrasimme miesystävälleni suksipaketin ja omat sukseni jäivät huoltoon. Toiminta oli sen verran nopeaa, että sain sukset takasin jo parin tunnin päästä. En tiedä oliko työn jälki aiempaa heikompaa vai johtuiko nahkeasta kelistä, mutta luistoa ei ollut yhtään ja suksieni pohjat olivat harmaat jo kahden lenkin jälkeen.

Sunnuntaina tehtiin testilenkki, joka olikin vähän odotettua pidempi eli puolitoistatuntinen. Johtuu siitä että eksyimme miesystäväni kanssa :D Lähdimme jäälle, ja järven toiselta puolen vasemmalle. Kohta osuimme risteyksiin, joissa ei ollut minkäänlaisia opasteita. Jossain oli hotelli Ylläshuminan kyltti, mutta en tiennyt missä kohtaa se on kartalla. Seidan luona mietin että nyt mennään vikaan, koska "Ylläksen ulkoilureitit" -portti jäi selkiemme taakse. Sinänsä emme olleet totaalisesti eksyksissä, tiesimme että ympäri kääntymällä päädymme samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Mutta olisimme halunneet mennä eri reittiä. Olimme olleet Riemuliiterin, Konijänkän kotieäinpihan ja Seidan luona, eikä missään ollut opasteita mihinkään tuttuun suuntaan. Lopulta annoimme periksi, sanoin että kohta tulee hämärää ja minun on vaikea nähdä latua, että nyt käännytään takaisin tai me ei päästä täältä koskaan pois. Hupaisaa sinänsä, että myöhempinä päivinä olin usein Navettagallerian lähettyvillä, ja sieltä oli opasteita niin Seidalle, Riemuliiterille kuin Konijänkällekin...

Maanantaina hiihdettiin miehelleni tuttua mutta minulle uutta reittiä, Navettagallerian kautta Elämänluukulle. Viimeksi reilu vuosi sitten olin käynyt Navettagalleriassa, mutta silloin oli joulukuun alku ja reitit ensimmäistä viikonloppua auki, eikä Elämänluukku ollut vielä silloin avoinna. Oli ihana aurinkoinen sää, tyyntä ja vain muutama aste pakkasta. Tästä tuli kolmetuntinen lenkki, ja olimme molemmat aika poikki mökille päästyämme. Pysähdyimme kolme kertaa, mutta ehkä evästauot latukahviloissa olisivat voineet olla vähän pidempiä. 

Tiistaina mies piti välipäivän, ja minä tein kevyen tunnin mittaisen lenkin kaveripariskunnan ja heidän koiransa kanssa. Ylläksellä on koiralatuja, joskin ainakin tuo oli kohtalaisen vaikea löytää. Ladun alkukohtaa ei ollut merkitty mitenkään, ihan vahingossa löysimme sen. Navettagalleriaan ja takaisin oli kolmisen kilometriä suuntaansa. Koira oli valtavan onnellinen päästessään lenkkeilemään ladulle, vaikka siellä ei niin paljoa nuuskittavaa ollutkaan :)

Keskiviikkona haimme Kittilästä seurueen viidennen jäsenen. Hän lähti kaveripariskunnan kanssa kiertämään Yllästunturia, minä ja mieheni hiihdimme Velhonkodalle ja takaisin. Tunnin lenkki oli saldona tänäänkin. Tuntui, että kädet olivat aika loppu, vaikka yritinkin päästä eteenpäin pääosin jalkoja liu'uttamalla. Luisto oli koko viikon huono, siitä huolimatta että ystäväni laittoi suksieni pohjiin pikaluistovoidetta.

Torstaina hiihdin yksin, suuntasin Kesängin keitaalle, sieltä Latvamajalle ja samaa reittiä takaisin. Äärettömän kaunis aurinkoinen sää jatkui. Tiistaina sateli lunta, muuten oli kaunista koko ajan. Öisin oli kylmä, mutta päivällä pakkasta oli alle kymmenen astetta. Tämän päivän lenkki kesti kaksi tuntia ja vartin. Olisin voinut hiihtää pidempäänkin, mutta järkeilin että pitää säästää voimia perjantain koitokseen, lomaviikon viimeiseen ja pisimpään lenkkiin.

Ystävänaisten kanssa hiihdettiin perjantaina Kukastunturin huipulle, sieltä Kotamajalle, edelleen Elämänluukkuun ja Navettagallerian kautta mökille. Oli raskas retki! Alkuun vähän tasaista, sitten viiden kilometrin nousu tunturille. Pitkää loivaa ylämäkeä, kuitenkin sellaista että piti miettiä missä kohtaa voi pysähtyä ottamaan valokuvia ilman että sukset lähtevät luistamaan taaksepäin. Lopussa oli muutama sata metriä tosi jyrkkää nousua, sai painattaa haarakäyntiä ihan tosissaan. Huipulla oli hirveän kylmä ja kova tuuli, emme olleet siellä kuin hetken, niin että saatiin näpsäistyä muutama kuva.

Huipulta pitää tietysti laskea alas. Sitä jännitin kaikista eniten, koska pelkään alamäkiä ja kaatumista. Ystäväni sanoi että auraten alas, mutta tiedän että auraustekniikkani on huono. Vasen jalka lähinnä raahautuu mukana kun oikea yrittää tehdä kaiken työn. Ystäväni pysähtyi jossain kohtaa, huikkasi että pysähdy tähän. Yritin, mutta ei onnistunut. Huusin että en saa vauhtia pysähtymään, nähdään tuolla jossain joskus. Hetken aikaa pelkäsin ihan tosissaan, olin varma että menen nurin. Ennätin miettiä, että heitänkö selälleni baanalle vai annanko mennä mutkasta suoraan, ladun vieressä lienee pehmeää lunta. Onneksi kohta tuli pieni tömpäre, ja siihen sain pysäytettyä. Loppua kohti tuntui, että nyt auraus alkaa sujua paremmin. Mietin että perussyy on ehkä siinä, että mäen päällä lykkään liian kovan vauhdin, jolloin jo aurauksen alkaessa sukset vie minua eikä niin että minä hallitsen suksia. No, alas päästiin ehjänä, sekä minä että välineet! Jäi siitä sellainen adrenaliinipiikki, oli olo että uudestaan, ei en halua kiivetä ylös mutta haluan laskea uudestaan! 

Lasku päättyi Kotamajalle, söin siellä ruisleipää ja palkitsin itseni pullalla. Olin kyllä rohkea kun uskalsin laskea alas! Ystäväni oli lohduttanut etukäteen, että tarvittaessa alas pääsee kävellen. Hän oli ollut varma että en uskalla laskea alas, ja kun uskalsin lähteä liikkeelle, hän oli ollut varma että menen nurin jossain kohtaa. Hah, enpä mennytkään! :) Kotamajalta oli alamäkipätkä Elämänluukulle (6 km), puolet matkasta olin ihan jäässä vaikka Kotamajalla vaihdoin kuivat hanskat. Elämänluukulta Navettagalleriaan oli taas pitkä ihana jääpätkä, tasaista ja auringon lämpöä. Joukkion kolmas jäsen tuumasi Navettagallerialla, että hän hiihtää vielä pidemmälle eikä tulekaan vielä mökille. Me muut totesimme että tämä riittää. Kun pääsimme mökille, mittarissani oli 3 h 45 min. 

Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin kurkkukipuun. Mietin, että onkohan tämä kylmettyminen. Koko viikon oli hikistä hiihtää, koska loivissa alamäissä piti lykätä lisää vauhtia jos halusi päästä eteenpäin. Perjantaina oli monen kilometrin ylämäkihiihto, jota seurasi tuulinen tunturinlaki, jota seurasi vauhdikas ja pelottava alamäki. Lauantaina ajoimme kotiin, taas sen n. 13 tuntia. Olo ei ollut flunssainen, vain kurkkukipu vaivasi. Sunnuntaina aloin yskiä, maanantaina kurkku kipeytyi ensisestään, tiistaina aloin niistää... Sitten totesin että nyt on syytä jäädä kotiin. Olen töissä kirjastossa, eikä ole asiakaystävällistä kun sekä yskii että niistää limaa. Eilisen makasin kotona ja tänään jatkuu sama linja. Istun sohvalla tai makaan sängyssä, luen kirjaa ja milloin en jaksa lukea niin kuunteen äänikirjaa. Liikun vain vessaan ja jääkaapille. Huominen on vielä sairaslomaa ja viikonloppu vapaa, toivottavasti tämä on mennyt maanantaihin mennessä ohi. Lämpöä ei ole ollut.

Loma oli ihana, tavoitteeni toteutui. Hiihdin kohtalaisen paljon, mutta en revitellyt joka päivä. Kuuden päivän saalis oli 12,5 h / rapiat 92 km. Sanoin ystävilleni, että jos satanen olisi jäänyt kiinni paristasadasta metristä, olisin käynyt hiihtämässä mökin takana olevaa suoraa. Mutta nyt se jäi niin paljon vajaaksi, että olisi vaatinut noin tunnin lenkin, siksi annoin olla. Totesin, että kilometrimäärää tärkeämpi on se, että hiihdin joka päivä ja vieläpä melko rauhallisesti. Keskisyke oli 128-150. Yllätys että korkein keskisyke tuli perjantaina :D 

Harmi että sairastuin. Ehdin tehdä juoksuohjelman vk-kaudesta vain ensimmäisen viikon. Toinen viikko meni hiihtäessä, ja nyt tämä kolmas sairastaessa. Päätin, että kun tästä tokenen niin aloitan vk-kauden alusta. Siinä on kuitenkin ensimmäiselle viikolle yksi vk-lenkki, yksi pitkis ja kaksi lyhyttä. Lyhyet teen jotenkin muuten kuin juosten, esim. salilla pyöräilemällä tai ehkä voisin käydä uimahallissa. Reilun viikon päästä on pääsiäinen, olin toivonut että voisin käyttää neljä päivää liikunnan harrastamiseen. Saa nähdä miten käy. Vielä en vaivu epätoivoon, en usko että kuntoni on totaalisesti romahtanut viikon liikkumattomuuden takia. Varsinkin kun edellisviikolla liikuin sen 12,5 h :D Toki voi olla, että noin iso liikuntamäärän lisääminen osaltaan edesauttoi sairastumista. 

Näillä fiiliksillä tänään. Taidanpa mennä keittämään teetä, johon laitan kyytipojaksi Finrexiniä ja hunajaa. Ei maailman paras yhdistelmä, mutta kun en jaksa juoda kahta kupillista kuumaa. Jääkaappi on täynnä valmisrahkoja ja jogurttia, en jaksa tehdä ruokaa eikä oikein ole nälkä niin muutama päivä menee välipaloilla. Mutta kyllä täältä taas noustaan! Edellisen kerran olin flunssassa marraskuussa 2016, että ei näitä niin usein ole, onneksi. 

Todellista juoksun ja liikunnan iloa

Kyllä tuossa on kahvakuula vaikka se rajautuikin kuvasta ulos! :)

No niin ystävät, tuttavat ja tuntemattomat! Tällä viikolla se lopultakin löytyi, tekemisen ilo ja ajoittain myös helppous :) Vaikeiden viikkojen, jopa kuukausien jälkeen oli jo aikakin! Huippuviikko, jota seuraavassa ruodin tarkemmin. 

Viikko sitten lauantaina olin töissä, joten pitkis siirtyi sunnuntaille, Se oli aika raskas ja ylämäkinen keikka. Maanantaina oli vapaapäivä, mietin että lähtisinkö lenkille kun on se kova pitkis alla. Oli niin hieno auringonpaiste että lähdin. Olin suunnitellut yhden reittivaihtoehdon, mutta puolen tunnin jälkeen tajusin että siitä tulee liian pitkä, en voi juosta toista pitkistä tänään. Käännyin takaisin tulosuuntaan, mutta en juossut samaa tienreunaa vaan kävelyteitä. Saldoksi tuli 8,1 km aikaan 1 h 10 min. Alkumatka tuntui ylämäkivoittoiselta ja syke nousi, mutta loppumatka oli enemmän alamäkeä niin keskisykkeeksi tuli 153. Vauhti oli hidas 8.41.

Keskiviikkona tein 43 minuuttia lihaskuntotreeniä kotona. Apuna 8 kilon kahvakuula sekä putkirulla, mutta pääosin liikkeet oman kehon painolla.

Torstaina oli melkein juhlapäivä. Parin vuoden jalkavaivojen jälkeen ystäväni on kuntoutunut sen verran että pystyy juoksemaan noin tunnin lenkkejä. Otimme koiran mukaan ja suuntasimme Hatanpään Arboretumiin. Ihana lenkki, monestakin syystä, Tietenkin ystävä on ykkösjuttu - juoksimme yhdessä ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen, voi olla että siitä on jo lähemmäs kolme vuotta. Toiseksi reitti. Juoksimme menomatkalla Pyhäjärven rantaa ja ihailimme keskustan valoja erilaisesta näkökulmasta. Paluumatkasta osa juostiin järven jäällä, toki lähellä rantaa ja muiden jälkiä seuraten. Kun käännyimme puolimatkassa ympäri, saatoin painaa mittarin tauolle liian voimakkaasti niin että se katkaisi mittauksen. Vajaan tunnin sijaan sain kaksi lähes puolituntista, joita polarpersonaltrainer.com ei anna yhdistää yhdeksi lenkiksi. No, molemmissa keskivauhti on ollut 8.20 keskisykkeillä 153 ja 154. 

Perjantaille oli suunniteltu toisen ystävän kanssa uimahallireissu mutta se peruuntui. Kävin juoksemassa pitkiksen, nyt sen reitin mikä maanantaina osoittautui liian pitkäksi. Haikailin parituntista mutta siihen se oli liian lyhyt, saldona vain 1 h 36 min ja 11,47 km. Mutta tässä tärkeintä oli se, että keskivauhdilla 8.20 syke oli 151. Maksimi vain 162, ja sellainenkin ihme koettuna että tasamaalla mennessä lukemat olivat ajoittain 14-alkuisia! Kolmella kilometrillä keskisyke on ollut alle 150, ja raskaimmissakin vain 153. Muutenkin oli ihana juosta, kun Oriveden kuukausi oli täynnä mäkisiä lenkkejä ja nyt sai mennä tasaisella. Nousua vain 60 metriä ja laskua 50, mikä on hurjan erilainen määrä kuin viikon takaisella jossa nousua 100 ja laskua 70 metriä. Tai Orivedellä, missä 10,85 km sisäsi nousua 110 ja laskua 90 metriä. Tämä lenkki oli täyttä iloa, ja saattaa osoittautua ehkä koko talven tärkeimmäksi. Nyt on olo, että tuskin maltan odottaa seuraavaa pitkistä.

Viikonloppu oli naisten mökkiviikonloppu. Neljän naisen voimin valloitimme järvenrantamökin. Toki mukana oli viinakassi - mutta myös 4 eri kokoista kahvakuulaa! Lauantaina kävelimme jäällä 45 minuuttia ja teimme päälle kahvakuula-HIITin. Yksi porukasta on ryhmäliikunnanohjaaja joka pitää muun muassa crossfit-tunteja. Teimme 20-minuuttisen setin, jossa oli neljä kierrosta. Yksi kierros kesti 4 minuuttia, eli minuutti per kuula. Ensimmäisen ja kolmannen kierroksen välissä oli minuutin tauko, toisen jälkeen kahden minuutin. 8 kilon kuulalla tehtiin yhdistelmä hauiskääntö - ylöstyöntö - ojentaja. 12 kilon kuulalla etuheilautuksia. Paitsi viimeisellä kierroksella kun en jaksanut enää heilauttaa niin tein pystysoutuja. 16 kilon kuulan luona odotti sumokyykky. 20-kiloiselle oli varattu maastaveto, suunta omavalintainen. Tein kolmella kierroksella niinpäin, että nostin kuulan maasta, yhdellä kierroksella laskin sitä alas. Lyhyt mutta tehokas treeni! Kaksi viimeistä kierrosta tein paljain käsin, koska kuulat luistivat hanskoilla. 

Treenin jälkeen kilistimme kuohuviiniä ja aloitimme varsinaisen illanvieton. Viinin lipittäminen jäi kuitenkin sen verran vähiin, että tänään kyettiin hiihtämään :) Iltapäivän setti on mittarini mukaan taas kahtia jaettu; latukahvilassa oli sen verran pitkä tauko että laite katkaisi mittauksen. Yhteismitta on kuitenkin 39 + 39,18 minuuttia eli 1 h 18 min, matkaa 10,27 km. Keskisyke oli mennessä 157 ja tullessa 151. Mennessä oli yksi isompi ylämäki, lisäksi jännitin paria alamäkeä. Sukset luistivat hyvin mutta pito oli huono. Alussa oli noin kilsa ja lopussa 1,2 kilsaa pururadalla, vajaa 8 km mentiin järven jäällä. 

Viime viikolla kun mietin, että voinko laskea arkiliikunnan eli kävelyn bussi- ja juna-asemille liikunnaksi, niin kas kummaa, tällä viikolla niitä ei tullut yhtään! Oli kovia pakkasia ja parina iltana olin niin väsynyt että menin matkat bussilla. No, tulipa koko viikko "hyväksyttävää" liikuntaa :) Treeniä kuutena päivänä, joista kolme juoksua. Yhteensä 6 h 41 minuuttia, mikä on minulle melko iso määrä. Viime talvena kun vetelin tällaisia tuntimääriä harva se viikko niin seurauksena oli rasitusvamma... No, opin siitä valtavasti ja siksipä nyt osa kilometreistä on hiihdosta. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikkoon! 

PS. Olen ilmoittautunut vain Helsinki City Runille. Mutta kas, tällä viikolla mieleen juolahtivat Juokse maalla - tapahtuma, Tampereen puolikas ja Pirkan hölkkä. Vuoden lopussa nähdään, mihin kaikkeen innostun mukaan :)

Lumileiri: Ylläs

Terveisiä Lapista!

Suuntasimme kolmen naisen ja yhden koiran voimin Ylläkselle lumileirille. Hieno viikko oli, kaikinpuolin. 

Vahtikoira :)

Lähdimme matkaan perjantaina 2.12, ajoimme Tampereelta Ouluun jossa yövyimme hotellissa. Huoneemme oli kovin lähellä ravintolaa, jossa oli pikkujoulut,,, Onneksi ne loppuivat puoliltaöin. Tarkoitus kuitenkin oli nukkua yö että jaksetaan ajaa loput 350 km. 

Saavuimme Ylläkselle lauantaina iltapäivällä. Pakkasta oli liki 30 astetta, joten päätimme aloittaa hiihtämisen vasta sunnuntaina. Tuossa aloituskuvassa näkyy sunnuntaista se olennainen: lunta, paljon lunta! Lumisade alkoi yöllä ja jatkui aamun, jatkui päivän. Hiihtäminen oli todellista umpihankihiihtoa ilman minkäänlaista luistoa ja pitoa. Kun tuuli paiskasi puusta lumipaakkuja, pienemmän päähän ja isomman käsivarteen, mietin että mitä hittoa teen täällä. Ja vähän pelotti, että millainen viikosta tulee; taustalla oli kuitenkin puolentoista viikon flunssa ja edellisen kerran oli sukset jalassa liki kaksi vuotta sitten. Pakko oli kuitenkin hiihtää suunniteltu parikymppinen lenkki, koska porukkamme hajaantui ja sovimme treffit Kotamajalle. Sunnuntain saalis oli 20,65 km johon kului 3 h 10 min. 

Maanantai olikin sitten hieno päivä, kirkas vaaleanpunasävyinen. Olimme vieneet sukset sunnuntaina voitelupalveluun, josta haimme ne maanantaina heti liikkeen auettua. Ihan eri meininki hiihtää kun oli erittäin hyvä pito ja jonkin verran luistoakin! Kilometrivauhti oli puolitoista minuuttia edellispäivää nopeampi, reilut 22 km vei 2 h 50 min :)

Tiistaina oli ennalta suunniteltu välipäivä. Pakkasta oli taas reilusti, joten suuntasimme 50 kilometrin päähän Leville kylpylään ja syömään. 

Keskiviikkona vuorossa oli viikon pisin lenkki. Oltiin puhuttu noin kolmestakympistä, toteutuma oli 34,3 km. Jouduimme muuttamaan suunnitelmaa jo kuuden kilsan kohdalta huomattuamme, että suunnittelemamme paluureitti ei ollut vielä auki. Onneksi latuja oli riittävästi auki niin että saimme tehtyä osan matkasta ympyränä eikä puolimatkasta tarvinnut palata takaisin samoja jälkiä. Aikaa tähän lenkkiin kului 4 h 7 min. Kaksi ensimmäistä pysähdystä - kilometrien 4 ja 10 kohdalla - kuittasimme kuumalla mehulla, 18 km:n kohdalla Aurinkotuvalla pidimme ruokatauon. Olimme siinä uskossa että taukopaikassa saa keittolounaan mutta näin ei ollut. Onneksi vitriinistä löytyi sekä suolaista että makeaa välipalaa. Neljäs pysähdys oli 24 kilsan kohdalla, söin siinä vielä myslipatukan ja rusinoita. Viimeiset 8 kilsaa piti hiihtää hämärässä, loppumatkasta oli jo pimeää. Toiseksi viimeisessä alamäessä menin nurin, se oli yllättävää kyllä viikon ainoa pyllähdys. Vähää aiemmin olin huutanut kaverilleni että olenko eksynyt, yhtäkkiä olin mäen päällä enkä nähnytkään latua. Maa oli tasaisen valkoista ja siitä nousi mustia puita. En nähnyt kaverianikaan, onneksi ääni kuului: "Et ole eksynyt, tule tänne". Ja onneksi ladun poikki meni moottorikelkkareitti johon osui pari kelkkaa, niiden valot riittivät sen verran myös sivulle että näin taas ladun. En tiedä johtuiko sokeushetki siitä että silmäni on leikattu neljä vuotta sitten, todennäköisesti. 

Eksymistunne ehkä hämäsi ja haittasi keksittymistä viimeisiin alamäkiin. Toki takana oli jo liki neljä tuntia hiihtoa niin väsymyskin vaivasi. Kaaduin mäessä, joka oli enemmänkin kumpare kuin mäki, lyhyt mutta jyrkkä ja sellainen, että alamäen lopulla oli heti pieni kinkamanousu. Ei onneksi sattunut, sen verran pehmeästi menin kyljelleni. Matkalaukussa oli tietenkin otsalamppu, mutta tällä lenkillä se ei ollut mukana koska olin olettanut että olemme takasin mökillä kolmen maissa, hämärässä mutta ennen säkkipimeää. 

Torstaille suunnittelimme palauttavaa noin kympin lenkkiä, mutta jo alkumatkasta tuntui että vaikka pitkä lenkki vähän painaa kintereissä niin jaksetaan mennä pidemmälle. 18 km vei 2 h 16 min. Taas oli ihana hiihtää, kymmenkunta astetta pakkasta, loistavakuntoinen latu ja luistavat sukset. 

Perjantaille oli suunniteltu tunturin eli Ylläksen kiertämistä, siitä olisi tullut 36,5 km. Toisin kuitenkin kävi. Puolimatkaan asti hiihto oli helppoa ja maisemat liki henkeäsalpaavat.

Noin 19 km hiihdettyämme pysähdyimme ravintola Otsoon syömään. Kun kävelimme suksiemme kanssa ladulta ravintolaan, huomasimme että nyt tuulee ja tuulee muuten kunnolla. Taas puista lensi lumipaakkuja niskaan. Katselimme tilannetta ikkunasta ja päätimme jättää lenkin siihen. Syitä oli itse asiassa monta. Tuuli oli kova (uutisista näimme että oli myrskylukemat), paluumatkan ensimmäiset 10 km olisi pitänyt hiihtää vastatuuleen avoimessa maastossa ilman metsän suojaa, emme olisi ehtineet Kesängin keitaan latukahvilaan kolmeksi eli olisi pitänyt hiihtää 17 km ilman mahdollisuutta välipalataukoon, ja taas olisi ollut aika monta kilometriä pimeähiihtoa valaisemattomalla ladulla... Tuumasimme että koska minulla oli mittarissa viidelle päivälle 115 hiihtokilsaa ja muilla n. 125 km niin saa riittää, mennään taksilla takaisin mökille. Onpahan nyt sitten koettu sellainenkin! :D Toisaalta harmitti; oltiin varauduttu hiihtämään 36,5 km niin voimia oli vielä jäljellä. Samalla ratkaisu tuntui järkevältä. Mutta silti, vähän kismittää että sää muuttui niin yllättäen.

Sain venyttelykaverin :)

Kaikkinensa viikko oli kuitenkin erittäin hyvä. Etukäteissuunnitelmani - mieluummin kaksi lyhyttä lenkkiä päivässä kuin yksi superpitkä - ei tietenkään totetunut, samoin hiihtokilsojen määrä meni yläkanttiin. Oli etukäteen puhuttu että 80 km on hyvä saldo, salaa haaveilin sadasta. Lopputulos siis 115 km johon kului 15 h. 

Viikko oli myös omiaan kasvattamaan motivaatiota. Pelkäsin, että miten kädet kestää, onko ojentajat kuinka kipeät. Yllätys yllätys, ojentajissa tuntui loppuviikosta kun venytteli mutta kipua ja lihasjumia ei ollut ollenkaan. Salilla tehty yläkropan treeni on siis ollut tehokasta :) Muutenkin kroppa toimi varsin hyvin. Alkuviikosta lonkan koukistajat olivat jumissa, mutta se jumitus hävisi keskiviikon pitkällä lenkillä. Sen jälkeen tuntui vasemmassa pakarassa pari päivää, mutta se lakkasi perjantain lenkillä. On siis todettava, että vaikka juoksu tuntuu välillä raskaalta niin ei kuntoni voi olla huono kun jaksan hiihtää suht kylmiltään tuollaisen määrän. Keskisyke oli joka lenkillä 153 tai 154 eli samaa kuin pk-lenkeillä. Ei tullut kertaakaan olo että olisi tullut mentyä verenmaku suussa, päinvastoin tuli hiihdettyä hymy huulilla ja kavereiden kanssa jutellen. 

Perjantai-iltana saimme reissulle huiman päätöksen: taivaan täydeltä revontulia. Ne näkyivät mökkimme pihasta mutta ajoimme kuitenkin hiukan kylän ulkopuolelle, katuvalojen ulottumattomiin. Oma kännykkäkamerani on äärettömän huono mutta ystäväni sai näin komeita otoksia:

Olin revontulista niin iloinen että piti ihan hyppiä tasajalkaa :D 

Jotta lomailu ei lopu helpolla tavalla, oli edessä vielä pitkä kotimatka. Lauantaina ajoimme takaisin Tampereelle yhtä soittoa. Yksi ruokatauko ja kaksi kahvitaukoa pidettiin kolmentoista tunnin paluumatkalla. Sanoin että on paljon helpompaa hiihtää neljä tuntia kuin istua autossa kolmetoista. Yön olin kaverin luona ja tänään tulin vielä viimeisen kolme tuntia kotiin Vantaalle. Huomenna alkaa arki.

Liikunnan suhteen ensi viikko on kevyt. Sähköpostiin oli tullut viesti että salilla alkaa tammikuussa asahi-tunnit, näytetunteja on tulossa muutama. Keskiviikkona voisi mennä sinne. Ja ehkä joku päivä tehdä salitreenin. Loppuviikosta voisi tehdä juoksulenkin, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu niin ei haittaa. Nyt tuntuu siltä että lumileiri toi uutta motivaatiota ja kiinnostusta myös juoksuun. Jo se alkaa maraton houkutella entistä enemmän... Ja hiihtotapahtumat: ystäväni sanoi että kun kerta jaksan hiihtää 34 km niin jaksaisin Finlandia-hiihdon 50... Laitetaan harkintaan!

Tylsää: flunssa

Viime viikolla oli perjantai vapaapäivä. Kuinka sattuikaan, torstaina iltapäivällä kurkku alkoi kipeytyä... Perjantaina se oli tosi kipeä. Sitten meni ohi mutta lauantaina alkoi niistäminen joka jatkuu edelleen. On kuulkaa hirveää, kun on puoli naamaa ruvella, nenänpielistä huuliin asti. Kovasti rasvaan ja ai että kuinka kirvelee! 

Liikuntaa ei siis ole tullut viikkoon ollenkaan. Tänään olisin halunnut kävellä töihin mutta aamulla totesin että ei. 

Kuten kuvasta näkyy, varusteet on valmiina Lapin-reissuun. Huomenna lähden suoraan töistä ystävän luo Tampereelle, sieltä ajetaan perjantaina Ouluun ja lauantaina pitäisi sitten hiihtää kohteessa eli Ylläksellä. Nyt on vasta keskiviikko eli periaatteessa ehdin parantua lauantaiksi... Suunnitelma on ihan sama kuin alkuperäinen, tarkoitus ei ole kerätä kilometrejä vaan nauttia hiihdosta. Sen verran ehkä muokkaan suunnitelmaa, että etenkin alkupäivinä voisin tehdä mieluummin pari lyhyempää lenkkiä kuin yhden monituntisen retken. Kuten ystäväni - myös flunssassa - sanoi, kävellään sukset jalassa ja otetaan rauhallisesti. 

Hiukan kaksijakoisin fiiliksin siis matkaan. Toivon että yön aikana tapahtuu ihmeitä ja herään aamulla ilman tukkoisuutta ja vuotavaa nenää. Huomaa kyllä että pakkolepo käy jo pään päälle, ärsyttää ja mieli on matalalla.

Pitkistelyä pikkupakkasessa

Nyt kuulkaa! Aurinko ei paista mutta ei haittaa, pitkikselle lähtiessä oli -4 ja kotiutuessa -2! Johan sitä oli ehtinyt unohtaa, millaista on juosta niin ettei nenää ja poskia palella. Pysyi muuten reidet ja takamus kohtalaisen lämpiminä, kun alla oli pitkikset ja fleece-housut, päällä hiihtohousut :)

Menin suunnilleen saman lenkin kuin viime viikonloppuna, joskin hitusen korkeammalla sykkeellä ja jonkin verran vauhdikkaammin. Viime viikolla päätös parituntisesta syntyi vasta lenkin aikana, tällä kertaa olin päättänyt sen jo etukäteen joten mukana oli energiageeli ja vettä. 

Testissä oli High5-geeli, makuna sitrus. Useiden geelien kanssa on ollut se ongelma, että ne vetävät mahan sekaisin, tähän mennessä vain Squeezyn kanssa on selvinnyt ilman ongelmia. En ole käyttänyt geelejä sitten viime vuoden Tukholman maratonin, yhtäkkiä tuli oikosulku että paljonkos näissä yleensä on. Tässä on 40 g, mitä pidin kohtalaisen paljona. Otinkin geelin kahdessa erässä, puolet kun mittarissa oli juostuna 1 h 18 min ja toisen puolen kun juoksuaika oli 1 h 40 min. Ilmavaivoja oli kyllä jo lenkin aikana mutta ainakaan vielä ei ole tarvinnu ravata vessassa, tulin kotiin puolitoista tuntia sitten. Jonkinlainen vaikutus jalkoihin oli, nimittäin pian geelin ottamisen jälkeen tuli koko lenkin nopeimmat kilsat, ensimmäisen annoksen jälkeen 7.56 ja toisen 7.58. Jaloissa tuntui jonkin aikaa reilusti kevyemmältä, ja tunnustan vähän yllättyneeni että oli alle kahdeksan minuutin kilsoja. Kevyttä ei meno kuitenkaan ollut enää tuossa vaiheessa.

 

Päivän ulkoilu oli ihan ok. Syke oli korkea, etenkin kympin jälkeen se pysytteli koko ajan reilusti yli 160-tasolla. Keskisykkeeksi tuli 162 keskivauhdilla 8.13. Toki vauhtikin oli kovempi kuin ehkä kertaakaan nyt kun on ollut lunta. Matkaa lenkillä oli 15,48 km ja aikaa meni 2.07.

 

Saa nähdä, mitä tapahtuu vuositavoitteelleni 1200 juoksukilometriä. Huomasin nimittäin toissapäivänä bussin ja eilen junan ikkunasta, että Hiekkaharjun golfkentällä on latu! Eilen katsoin kentän nettisivuilta, että latu on koneella tehty, silläkös se olikin niin hyvännäköinen baana :) Että jos nyt alan roudata suksia tuohon kilometrin päähän ja hiihdän kerran pari viikossa, niin juoksukilsat pysyvät kohtalaisen vähäisinä. Ehkä täytyykin muuttaa tavoite ulkona tehdyksi, lajista riippumatta. Näyttää siltä että nämä lumet nyt pysyvät jonkin aikaa, niin ehkä hiihtämään pääsee enemmän kuin pari kertaa. 

 

Sorsien sukukokous Tikkurilassa.