Salil vika

 

Vanha vuosi on hikoiltu ja saunottu pois :) Olen innostunut yhdistelmätreeneistä kuntosalilla, tällä viikolla olen tehnyt sekä maanantaina että tänään niin, että ensin pyöräilin ja sitten tein lihaskuntotreenin. Maanantain pyöräily oli 44 minuuttia ja tämänpäiväinen 33. Lihaskunto-osuus oli maanantaina 31 minuuttia ja tänään 39. 

Olin kuvitellut, että välipäivinä ihmiset lomailevat mutta kaikkea muuta, melkoisen ruuhkaisaa oli molempina päivinä, maanantaina neljästä kuuteen ja tänään kolmesta viiteen. Pyöräilyosuuden lopulla on saanut tiirailla ympäri salia, että missä on tilaa, minne kipittää tekemään lihaskuntoa. Tänään jaoimme selkälaitteen toisen kuntoilijan kanssa, kun minä tein selänojennuksia niin hän teki vatsoja, ja kun hän oli laitteessa niin minä tein käsipainoilla pystypunnerruksia. 

Nyt on lihakset väsyneet, iltavenyttelyä vailla. Eilen olin taas kaverin kanssa vk-lenkillä, jouluruuan paisuttama maha painoi ja tuntui roikkuvan trikoiden ulkopuolella, silti vauhti oli kohtalainen. Ensimmäinen alamäkivoittoinen kilometri kulki aikaan 6.41, vähän jo säikähdin että oliko liian kova, jaksanko loppuun. Etenkin kun juostiin Porvoossa, jonka maastonmuotoja ja reittivaihtoehtoja en vielä tunne oikeastaan ollenkaan. Väliin tuli yksi hitaampi 7.16-kilometri, muuten vauhti oli aika tasainen vähän yli tai alle seitsemän minuuttia, keskivauhti 6.58. Mutta ilo huomata, että toinen vk-lenkki peräkkäin alle seiskan keskivauhdilla. Keskisykkeellä 169 juostiin 49 minuuttia, 7,02 km.

Jäin nyt minilomalle, palaan töihin vasta ensi viikon torstaina. Aion nukkua paljon, lukea kasan kirjoja - ja lenkkeillä! Ihana ajatus päästä ulos päivänvalossa. Ainakin toistaiseksi Vantaalla on sellainen sentin lumijääkerros, että nastalenkkarit ovat paikallaan. Kerron sitten, vieläkö niissä on turbovaihde :)

Joululenkkeilyä tutuilla mutta samalla vierailla reiteillä

Arkistokuva. Orirun 2014, puolimaraton selätetty.

Jouluksi lähdin vanhempieni luo Orivedelle, paikkakunnalle jossa asuin ylioppilaaksi asti ja uudelleen vuodet 2009-2014. Pakkasin tietenkin mukaan lenkkarit, ettei joulu mene makoiluksi. Rohkeasti valitsin mukaan tavalliset lenkkarit, epäilin että lämmin sää jatkuu joulun yli eikä nastoille ole tarvetta. Oikeassa olin.

Matkustin aatonaattona päivällä, ja illalla suuntasin lenkille. Reitti Pappilankangas - sairaala - Asema - Pappilankangas oli viiden ja puolen kilometrin mittainen ympyrä. Meno oli raskasta. Olin ottanut iltapäivällä migreenilääkkeet, enkä lainkaan arvannut että myöhäisillan, yön ja aamun aikaa jouduin ottamaan vielä neljä satsia lisää että kipu oli kokonaan poissa... Toki lenkki oli myös mäkisempi kuin mihin olen Vantaalla ja sitä ennen Lohjalla tottunut. Keskivauhti oli tasan 8 minuuttia per kilometri, keskisyke 157.

Joulupäivänä menin äitini kanssa noin puolentoista tunnin (1.28) rauhallisen kävelylenkin, keskivauhti 10.10 ja keskisyke 124. Alussa varsinkin vatsa painoi, jouluruokien syömisestä oli vain kolme ja puoli tuntia ja taatelikakusta + pipareista vain tunti. Loppua kohti helpotti :)

Kävelylenkki sai luvan olla tämän viikon pitkis. Lauantaina eli tapaninpäivänä en saanutkaan kaverista pitkisseuraa joten lenkkeilin yksin. Olin ajatellut mennä ympyrän, noin 17-18 km. Mutta mutta: juomapullot oli jääneet kotiin eikä vanhemmillani ollut mitään kerhopulloja tai vastaavia. Äiti lupasi lähteä pyörällä perääni ja tuoda juotavaa, mutta ei sitten kuitenkaan tehty niin. Ajattelin että on se epäreilua, että kuusikymppinen äitini joutuisi pyöräilemään kovassa tuulessa niin että saan juotua riittävästi noin kahden ja puolen tunnin lenkillä.

Päädyin sitten tekemään lenkin pururadalla, 1 h 14 min, 8,76 km. Heti alkuun oli parisataa metriä tiukkaa ylämäkeä, ja mäkisyys oli valttia koko ajan. Lähdin seuraamaan vitosen lenkin kylttejä, ja reitillä tuli vastaan kaksi todella jyrkkää mäkeä. Orivedellä asuessani kävelin ne aina, nyt menin juosten. Jälkimmäisen kohdalla tosin katselin että viereen oli tehty tie, epäilin että se on tehty mäen ohittamiseksi, niin kuin äiti myöhemmin vahvisti olevan. Tultuani alkupiteeseen seurasin kolmosen kylttejä, ja kierroksen jälkeen lähdin uudestaan kolmoselle jonka keskivaiheilta käännyin lyhyelle pätkälle asfalttia ja vanhempieni talolle. 

Illalla huomasin, että nyt muuten tuntuu nilkan ja säären etuosassa. Vertailukohta on aika hyvä: Vantaalla kun juoksen töistä kotiin 5 km on matkalla nousua 10 metriä ja laskua 40 metriä. Pururatalenkin vajaalla 9 kilometrillä oli sekä nousua että laskua 145 metriä! Ei ihme että keskisyke oli 164 :D Lisäksi kyseessä oli todellakin pururata, monessa kohtaa sitä oli pehmeä paksu kerros. Ja missä ei ollut purua niin oli märkää hiekkaa, joka antoi askeleen alla periksi niin että maahan jäi jalanjälki. Keskivauhti oli normaalin pk-lenkin tasoa eli 8.27, yhtään kovempaa en olisi ylensyöneenä päässyt.

Tänä vuonna juoksua on tähän mennessä ollut vain 416,1 km, johtuen siitä että kesäkuun alun maratonin jälkeen kävelin kesä-, heinä- ja elokuun. Alkusyksystä tein kävely-hölkkää, jonka laitoin lajivalinnan "muu laji 1" alle ihan sen takia, koska en juossut koko matkaa. Osa lenkeistä oli sellaisia joissa oli vain muutama lyhyt kävelypätkä, mutta suurimmassa osassa kävelyä oli ehkä noin kolmasosa. Näitä "muu laji 1" - kilometrejä on 289,5. Lisäksi ulkopyöräilyä 66,4 km ja uintia muutama kilometri. Sekä 58 kpl lihaskuntotreenejä.

Tästä taas hyvillä mielin uuteen viikkoon ja kohti uutta vuotta. Ajattelin ottaa ensi vuoden tavoitteeksi 1500 juoksukilometriä - tarkoittaa n. 29 per viikko. Saa nähdä miten käy, onnistuuko :) 

Nastalenkkareissani on salainen turbovaihde

Tämä viikko ei ole ollut ollenkaan sellainen kuin odotin. Siihen on monta syytä.

Ensinnäkin, kaverini ei tullut pääkaupunkiseudulle vielä maanantaina joten menin silloin lenkille. Tiet olivat sen verran jäässä että vedin jalkaan nastalenkkarit, reilut kaksi vuotta vanhat Icebugit joilla on kuitenkin juostu vain muutama lenkki. Sunnuntaisen parituntisen pitkiksen jälkeen yllätyin, kuinka kevyttä ja helppoa meno oli. Tunnin lenkille kertyi pituutta 7,3 km keskivauhdilla 8.13 ja keskisykkeellä 151. Itse asiassa monta kilometriä ole lähempänä kahdeksaa minuuttia, yksi jopa sen alle, mutta yksi hidas 8.25 heikensi keskiarvoa.

Eilen keskiviikkona olin illalla teatterissa, mutta päätinkin ottaa töihin juoksuvehkeet mukaan ja juosta kotiin. Kiire oli, että ehdin syödä rauhassa, käydä suihkussa ja matkustaa Helsinkiin. Silti, edellisen kerran kun juoksin töistä kotiin niin lähdin rauhassa ja totesin että sykkeet eivät pysy kurissa niin mennään sitten niin lujaa kuin kulkee. Silloin kulki noin kahdeksan ja puolen minuutin kilometrivauhdilla ja oli tukalaa.

Nyt tapahtui jotain aivan uskomatonta, sellaista etten meinannut uskoa mittarin lukemia ollenkaan. 5,05 km aikaan 34 minuuttia 28 sekuntia. Keskivauhti oli siis suorastaan järkyttävä 6.49. Siis 6.49! En ole oikeastaan koskaan päässyt niin lujaa. Viime talvena Lohjan TalviJuoksuSarjan neljällä kilometrillä taisi olla sarjan viimeinen missä keskivauhti oli 6.36 mutta se oli täysillä mennen. Nyt tuntui siltä, että en mennyt täysiä vaan jonkin matkaa olisin jaksanut vielä. Ensimmäinen kilometri oli superhurja 5.58, niin lujaa en ole koskaan mennyt lenkillä muuten kuin 400 metrin vedoissa, niissä paras kilometri on ollut noin viisi ja puoli minuuttia. Muut kilsat olivat eilen 7.07, 7.01, 7.06 ja 6.52. Olen aivan puulla päähän lyöty. Okei, matka oli melkein täysin tasaista ja loivaa alamäkeä, mutta silti tämä oli nopein keskivauhti huomioiden koko juoksuharrastusaika, kohta kolme ja puoli vuotta.

On siis aivan huikea fiilis jatkaa treenejä. Mieli palaa juoksemaan, mutta tänään kävin tekemässä tunnin salitreenin ettei vallan lihaskunto unohdu tässä juoksuhuumassa. Kiva nähdä mitä tapahtuu viikonlopun pitkiksellä, onko vauhti tutun hidas 8,5-9 minuuttia vai mennäänkö lähempänä maanantain lukemia.

Ihana hehkuttaa myös täällä, vaikka blogi on tuore niin aika paljon olen ehtinyt valittaa hitautta. Nyt kulkee ja iloitaan siitä! Heti teki mieli ilmoittautua juoksutapahtumiin, en tehnyt sitä vielä mutta toukokuinen HCR kiinnostaa kovasti.

Erinomainen teeniviikko

Toinen treeniviikko flunssan jälkeen, ja nyt tuntuu tosi hyvältä! Viikko oli ehjä ja monipuolinen. Liki jokainen treeni oli parempi kuin mitä etukäteen odotin.

Treeniviikko alkoi heti maanantaina, silloin ohjelmassa oli kevyt juoksulenkki. Tällä kertaa tuttu reitti lyheni kilometrillä, kun pysähdyin juna-asemalle hakemaan pyörän kotiin. Kuitenkin 5,7 km keskivauhdilla 8.27 ja keskisykkeellä 154.

Tiistaina menin salille, jossa pyöräilin ensin kuntopyörällä 44 minuuttia ja tein päälle lihaskuntoa 40 minuuttia. Pääpaino oli keski- ja yläkropassa mutta pari kyykkyäkin piti tehdä.

Keskiviikkona "urheilin" jouluostoksilla, tosin remontin keskellä olevassa Myyrmannissa niin aika tyhjin käsin lähdin ostoksilta pois. Uusi yritys ensi viikolla jossain muualla.

Torstaina oli taas salipäivä, tein tutun ohjelman kahden liikkeen sarjoja kahden minuutin palautuksilla. Extrana tein pari hartialiikettä, joskin sarja jäi puolitiehen kun alkoi olla ruuhkaa ja palautuksen aikana laitteille tuli muita käyttäjiä. Mutta tärkeintä oli että sain kyykyt ja keskikehon liikkeet tehtyä.

Perjantaina olin taas juoksemassa kovakuntoisen lenkkikaverin kanssa, eli tiukasti vk:lla mentiin. Tällä kertaa kuntopolulla jossa luvassa oli muutama kova ylämäki, yksi pitkä ja muutama jyrkkä. Alun kolme tasamaan kilometriä olivat noin 7,5-minuuttisia, siinä kohtaa jo varoitin että mäkiosuudella hidastuu ja mahdankohan jaksaa loppuun asti ilman kävelyaskeleita. Jaksoin, taas. Juostiin 8.56 kilometriä keskivauhdilla 7.41 ja keskisykkeellä 168. On se kiva tietää, että siellä on sitä vauhtia, vaikka meno vielä hidastuukin paljon ylämäissä sekä vastatuulessa.

Tänään oli sitten pitkispäivä. Olin ajatellut, että reilut puolitoista tuntia pitää mennä, aina parempi mitä kauemmin. Otin varuiksi matkaan mukaan bussikortin, että jos katkean totaalisesti niin pääsen kuitenkin kotiin. No, kortille ei ollut tarvetta vaan jaksoin kotiin omin jaloin. Lähdin kohti Keravanjoen rantaa, jota pitkin juoksin Heurekan ohi Tikkurilaan ja edelleen kehä kolmosta Tuusulanväylälle. Mittarissa oli tunti kun tulin kehätielle, tuumin että ei tunnu missään niin en käänny Tikkurilaan ja sieltä kotiin vaan jatkan kesän pyöräilyistä tuttua reittiä. Kehällä ja Tuusulanväylällä tuntui olevan paljon loivaa ylämäkeä, lisäksi tuli pari lyhyttä lumikuuroa. Lenkkeily oli silti hauskaa. Käännyin Tuusulanväylältä kohti Tikkurilan urheilupuistoa ja kipitin sen ohi kotiin. Kuten kuvasta näkyy, mittaa tuli reilut kaksi tuntia ja reilut 15 kilometriä. Keskivauhti oli 8.27 ja keskisyke 155.

Kotona odottikin yllätys; urheilurintsikan reuna oli hiertänyt kainalon alta. Matkan varrella en huomannut mitään, vasta kotona kun aloin riisua niin tunsin kuinka valuva hiki kirveli. No, näitä sattuu. Kumma juttu silti, kun ei ollut uusista rintsikoista kyse vaan sellaiset joita olen käyttänyt useita kertoja sekä salilla että juostessa. 

Hyvä viikko siis, kuusi treeniä joihin kului 6 h 45 min, juoksukilometrejä 29,5. Harmi vaan että ensi viikosta tulee väistämättä vähätreenisempi, tapaan ystävääni yhtenä tai kahtena päivänä ja keskiviikkoilta menee teatterissa. No, viime viikollakin oli viisi treenikertaa niin ehkä siihen väliin sopii yksi kevyt viikko.

Pk:ta ja vk:ta

Terveisiä tuuliselta lenkkipolulta!

Flunssa on lopullisesti selätetty. Viime viikolle sain jo neljä treenipäivää: rauhallinen kävely 41 min, rauhallinen pyöräily kuntosalilla 44 min + päälle 20 min lihaskuntoa, kevyt juoksu 39,5 min sekä omaan tasoon nähden vauhdikas ja kovasykkeinen juoksu 1 h 16 min. 

Perjantaisesta kevyestä juoksulenkistä kirjoitinkin jo. Lauantaina olin kyläilemässä Porvoossa ja tietysti oli lenkkikamat mukana. Oltiin etukäteen puhuttu että mennään noin tunnin lenkki, vähän hirvitti että kuinkahan minun käy; tiesin lenkkikaverini juosseen puolikkaan reilusti alle kahteen tuntiin. Sanoin lenkin aluksi, että hänelle voi lenkki olla kävelyvauhtinen vaikka minulle se on kova. 

Yllätyin siitä, kuinka hyvin jaksoin. Mentiin 9,7 km ja keskisykkeeni oli 170. Alussa muutama kilometri alle sen, loppupuoliskolla tasamaallakin tasoa 173. Kropassa ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalta, ihan lopussa pohkeissa alkoi tuntua vähän mutta ei varsinaisesti painanut. Keskivauhti oli 7.48, siis nopeinta pitkään pitkään aikaan. Nopein kilometri meni 7.28, tasoa jota juoksin kolme ensimmäistä harrastusvuotta. 

Olin etukäteen epävarma ja huolissani. Mietin että mitä jos en jaksa. Onneksi lenkkikaverini huomioi hitaamman tahtini ja sanoi, että minä saan määrätä vauhdin. Mietin kolmen kilometrin jälkeen, että näinköhän mennään liian lujaa. Vastatuulessa tuli muutama yli 8 minuutin kilometri, mutta yllättävän helpolla pääsin kuitenkin. Mietin matkalla muutamaan otteeseen, ja sanoinkin sen ääneen, että vauhtini voi hidastua loppua kohti tai voi olla että jossain kohtaa tulee noutaja. Kumpaakaan ei tapahtunut. 

Lenkki antoi valtavasti uskoa. Ehkä uskaltaudun keväällä puolimaratonille? Ennätykseni on syksyn 2014 Ruisrääkistä 2.44, silloin tosin jouduin pistoksen takia kävelemään viimeiset neljä kilometriä. Mutta nyt meni siis liki kymppi aikaan 1.16, huomioiden vähän yli kaksinkertainen matka ja todennäköinen vauhdin hidastuminen olisin nyt ehkä suunnilleen samassa vauhdissa. Kuitenkin huhti-toukokuuhun on vielä sen verran aikaa, että kehitystä ehtii tapahtua. 

Tänään lähdin taas juoksemaan, hurjan tuuliseen säähän. Jos olisin arvannut että vielä ei tyynny päivän aikana, olisin ehkä ottanut aamulla salikamppeet mukaan ja mennyt pyöräilemään + tekemään lihaskuntoa. Nyt kuitenkin kipitin 5,5 km aikaan 47 minuuttia. Keskivauhti 8.27 ja keskisyke 154. Ilokseni taas huomasin, että ilman sykerajoitusta ja mittarin piipitystä keskilukema pysyi alle 155. Lenkki oli aika kaksijakoinen: alkupuolisko oli myötätuulta ja tasaista tai hyvin loivaa alamäkeä, lisäksi yksi isompi alamäki. Toinen puoli olikin sitten vastatuuleen, aluksi oli yksi pidempi alamäki mutta sen jälkeen lähes koko matka hyvin loivaa ylämäkeä, mutta ylämäkeä kumminkin. Sen verran vilkaisin mittaria että muutamaan otteeseen oltiin yli 160 sykkeissä. Mutta kaiken kaikkiaan tästäkin jäi varsin hyvä fiilis. Keskisyke alle 155 ja kilometrivauhti reilut kymmenen sekuntia nopeampi kuin viimeksi.

Nyt on sellainen olo, että tästä todellakin lähdetään uuteen nousuun!

Uuteen nousuun

No niin, post-flunssaattinen elämä on valmis jatkumaan. Hiukan vielä on tukkoisuutta ja kuumemittarissa sitkeästi 37 astetta, mutta lämpö on sen verran lähellä normaalia että uskaltauduin ulos. 

Kuten kuvasta näkyy, Vantaalla ei vielä ole hiihtokelejä joten juostava on. Tein lyhyen lämmittelyn kotona ja sen jälkeen 4,5 km:n lenkin. Alussa tuntui kevyeltä ja helpolta, oli sellainen olo että voisin mennä pitkänkin lenkin, mutta harmi kun pitää lähteä liikkeelle varovasti. Pari kilsaa tuntui hyvällä tavalla oudolta: ensimmäisellä kilsalla keskisyke 149, toisen keskivauhti 8.13 - nopein kilsa pitkään aikaan. Loput kaksi ja puoli kilometriä olivatkin melkein pelkkää ylämäkeä, tosin hyvin hyvin loivaa. Huomasin kuitenkin vauhdin hidastuvan ja sykkeiden nousevan. Koko lenkin lopputulema oli: kesto 39,5 minuuttia, keskisyke 153, keskivauhti 8.42. Ilahduin keskisykkeestä; menin "vapaasti" eli ilman sykerajoitusta, mittari ei siis piipittänyt kun syke oli yli 155. Silti keskisyke pysyi sen alla. Vauhti on hidas mutta ehkä se siitä kasvaa. Vuodenvaihteen nurkilla aion tehdä myös juoksuvetoja noin kerran viikossa.

En tiedä, ehkä parin viikon pakkolepo teki hyvää. Saa nähdä miltä olo tuntuu seuraavilla lenkeillä. Pitkistä en vielä tällä viikolla juokse, mutta muuten palailen normaaliin treenirytmiin. Että voi tuntua hyvältä päästä ulos, vaikka onkin pimeää ja tuulista ja sataa joka päivä!

Tässä vielä ruokavinkki: porkkana-bataattimuusi. Oma kolmen päivän satsi sisälsi puolikkaan bataatin, kolme isoa porkkanaa, lorauksen rasvatonta maitoa, purkin vähärasvaista ruokakermaa ja ripauksen suolaa. Älyttömän hyvää vaikka itse sanonkin :) Kyytipojaksi oli kanafileitä, kukkakaalia, kurkkua ja miniluumutomaatteja. Kuvassa ei näytä niin hyvältä kuin livenä, valaistus on turhan himmeä. 

Flunssatauko jatkuu - tekeminen loppuu

Se on sillä tavalla, että tällä hetkellä 37,4 on inhoamani luku. Se on luku, jota kuumemittari näyttää sitkeästi päivästä toiseen. Muutama päivä on ollut yskää, limaa ei juuri irtoa vaan enemmänkin kurkkua kutittaa. Niistää saa lähes taukoamatta, monta nenäliinallista joka päivä. 

 

Viikon sinnittelin töissä, tosin työpäiviä oli vain kolme. Maanantain piti olla vapaa mutta se vaihtui saikkupäiväksi ja vapaa siirtyi perjantaille. Tiistaista torstaihin olin töissä ja kuulin kyllä muutamia kommentteja, että vieläkö sinä nuhanenä olet täällä ja etköhän ole tarpeeksi sairas pysyäksesi kotona vaikkei varsinaista kuumetta olekaan. 

 

Pikkukipeänä oleminen ärsyttää. Kuvassa on kirjoja, jotka olen lukenut viikon aikana. Olivat kaikki hyviä, mutta kun en oikein jaksa keskittyä. Lukeminen on sitä että pari lukua yhtä kirjaa, vaihto toiseen, hetken päästä vaihto takaisin tai uuden aloitus. Kesken on vielä neljä kirjaa. Olisi ehkä pitänyt varautua äänikirjoilla. Tiedän, että HelMet-verkkokirjaston kautta on lainattavissa e-äänikirjoja, mutta en ole varma onko siellä suomenkielisiä. Voisin tietysti kokeilla, ymmärtäisinkö ja jaksaisinko kuunnella englanninkielistä.

 

Televisiota minulla ei ole, vaan katson kaiken läppärin kautta. Kyllä on tullut katsottua maksuttomia urheilulähetyksiä sekä Yle Areenasta monta kiinnostavaa dokumenttia. Mutta kun ei oikein jaksa sitäkään. 

 

Kateellisena luen Facebookin juoksuryhmistä muiden iloisia lenkkipäivityksiä, täällä sitä maataan sohvalla ja nukutaan liki puolet vuorokaudesta. Syöminen on mitä sattuu, kun ei liiku niin ei ole nälkä, lisäksi vatsa on täyttynyt kurkkupastilleilla. 

 

Yritän pysytellä positiivisena. Mietin, että peruskuntoni on ollut huono jo ennen flunssaa, mutta sain alle useita yli puolitoistatuntisia lenkkejä niin tuskin kunto ihan nollaan tippuu. Mietin, osallistuisinko huhtikuussa Helsinki Spring Marathonin puolikkaalle; siihen on vielä sen verran aikaa että ehdin päästä parempaan kuntoon, vaikka nyt tuleekin ties kuinka pitkä tauko. Tiedän että flunssan jälkeen pitää aloittaa kevyesti, mutta toisaalta tekemiseni on ollut koko syksyn kevyttä: matalatehoista lenkkiä, uintia, salitreeniä ja pyöräilyä salilla. Eli flunssan jälkeinen aika ei tule olemaan radikaalisti erilaista kuin treenit ennen sitä. 

 

Siispä kohta uutta nousua, toivottavasti pian! 

Flunssatauko

Viime viikko oli työn osalta kuusipäiväinen. Lauantaina oli kansallinen Pelipäivä joten poikkeuksellisesti olin töissä. Sen takia olin ajatellut juosta pitkiksen joko sunnuntaina tai tänään maanantaina, vapaapäivänä. Juoksu kuitenkin jäi, silla flunssa iski. Jo torstaina tuntui siltä, että niinköhän olen sairastumassa. Lauantai-iltana olikin sitten kurkku kipeä ja vähän lämpöä. Eilen oli parempi olo, mutta viime yönä heräsin useita kertoja huomatakseni, että nielu on täynnä limaa, päätä särkee ja kurkku on niin kipeä että nieleminen on vaikeaa. Lämpö on hitusen koholla.

Flunssa on edelleen yksi asioista, joiden suhde treenaamiseen on minulle vaikea. Milloin on ok treenata, milloin pitäisi levätä? Jos kuumemittari näyttää lukemia välillä 37,2 ja 37,4 normaalilämmön ollessa 36,7 niin onko se merkki siitä että on kipeä? En pidä noita lukemia itselläni varsinaisena kuumeena, koska olo ei silloin vielä ole voimaton eikä lihaksia särje. Kuitenkin lepo- ja istumasyke ovat koholla, joten voi päätellä että myös treenatessa sykkeet nousisivat tavallista korkeammiksi. 

Erityisesti harmittelen flunssan ajankohtaa. Jo viime viikolla piti käydä suihkussa muualla, koska kylpyhuoneessani tehtiin kosteusmittaus ja sen jälkeen ilmoitettiin että sinne tullaan tekemään lattiaremontti. Lattia tullaan purkamaan tänään, ja olisin halunnut paeta remppaa pitkikselle tai edes lyhyemmäksi aikaa salille. Kun remppa alkaa, suihkun lisäksi myös vessa on käyttökiellossa. Sain avaimen tyhjään asuntoon kerrosta alemmaksi, eli ramppaan siellä kohtalaisen usein. Jos flunssa pitää minut kotona muutaman päivän, tulee ravaamista entistä enemmän ja lisäksi joudun sietämään purkamisen ja kuivaamisen ääniä. 

Ottaa päähän, koska tänään olisi ollut tosi kiva lenkkisää. Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, talvi on lähestymässä Vantaata. Aurinko paistaa niin olisi kaunis kirpakka ilma juoksennella pari tuntia. Mutta se jää nyt väliin ja makaan päivän sohvalla lukemassa kirjoja.

Viime viikolle tuli onneksi kuitenkin neljä treeniä: kuntosali, uinti, kuntopyöräily salilla ja juoksu. 

Annoin periksi sekä alkavalle talvelle että flunssalle ja laitoin villasukat jalkaan

Lenkillä "eksyminen" on kivaa

Syksyn aiemmat pitkikset ovat olleet kestoltaan oin puolitoistatuntisia, korkeintaan tunnin ja 45 minuuttia. Eilen ajattelin, että voisi mennä vähän pidemmän, parituntisen tai vähän yli. No menihän se "vähän" yli. 

Alku oli tuskaisaa. Mietin, että tuleeko tästä tänäänkään mitään. Syke oli alusta saakka korkea, eikä tahtonut laskea kävelemällä. Kilometrivauhti oli jatkuvasti yli 9 minuuttia, ehkä huonointa ikinä. Päähän pujahti taas tuskaisia ajatuksia: miksi juoksen, ei minusta ole tähän, miksei sykkeet ja vauhdit laske ikinä, pitäisikö lopettaa juoksu ja keskittyä muihin lajeihin? Ensimmäiset kuusi kilometriä näin. Sen jälkeen alkoi kulkea paremmin, kymppi meni vähän yli kahdeksan ja puolen minuutin keskivauhdilla. Jouduin silti kävelemään paljon enemmän kuin yleensä, välillä tuntui että jos syke nousi tasaisella yli 155 niin jouduin kävelemään puolet alamäestä ennen kuin se laski edes pari pykälää. 

Muuten lenkki oli varsin mielenkiintoinen. Menin alkumatkan tuttuja teitä mutta päätin jatkaa aiempaa pidemmälle. Oletin että tie kääntyy jossain vaiheessa takaisinpäin mutta ei, mutka olikin toiseen suuntaan eli kauemmas lähtöpisteestä. Suunnittelin, että menen noin 15 kilometriä, eli käännyn puolimatkassa takaisin jos en ole siihen mennessä päässyt tutuille seuduille. Varsinaisesti en ollut eksyksissä, koska vähän väliä ylläni näkyi laskeutuvia lentokoneita ja ajattelin, että hätätilassa voin seurata niitä, lentekentän nurkilta osaan kotiin :) 

Lenkin puolivälin paikkeilla bongasin tutun, vilkkaasti liikennöidyn tien. Ylikulkusillalla mietin, mahtaako lenkkipolkuni mennä jossain vaiheessa tien yli tai ali takaisin tulosuuntaan. No ei se mennyt... Lopulta osuin asuinalueelle, jossa meni pieniä teitä ristiin rastiin. Parin umpikujan jälkeen ryykäsin metsikköön, ajattelin oikaista siitä isolle tielle. Oli siinä sitten kuitenkin leveä polku, josta pitkin oli hyvä kipittää. 

Kulomäessä ajattelin kokeilla taas yhtä uutta reittiä, tiesin siinä vaiheessa että suunta on oikea. Se tie tulikin kohta sellaiseen risteykseen, jossa olin lenkkeillyt aiemmin ja josta osasin kotiin. 

Kilometreissä lenkki ei ollut kovin pitkä mutta ajallisesti kyllä. Alustana oli kaikkea: asfalttia, hiekkatietä, pehmeämpää hiekkaa, pururataa, metsäautotietä, märkiä lehtiä joista en tiedä mitä niiden alla oli... 

Muuten treeniviikko oli ihan jees. Maanantaina oli salipäivä, tiistaina uinti ja keskiviikkona juoksu. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Hyvä syy mennä salille ja uimahalliin, johonkin täytyy päästä pesulle, kylpyhuoneeni on alkuviikon käyttökiellossa kun torstaina siellä tehdään kosteusmittauksia.

Huono viikonloppu - ei vaan kulkenut

Viikonloppu. Piti olla treenin osalta hyvä vaan eipä ollut.

Lauantaina oli hurjan tuulinen päivä, joten vaihdoin pitkiksen punttisaliin. Tein runsaskyykkyisen ohjelman toista kertaa, tuntui heti alussa raskaammalta kuin keskiviikkona. Ohjelmassa tehdään kaksi liikettä putkeen, jonka jälkeen on kahden minuutin palautus. Toistoja on 15/liike ja sarjoja kaksi tai kolme. Yhteen liikepariin meni aikaa minuutista kahteen, jota siis seurasi palautus. Heti alussa katsoin että sykkeet ovat tavallista korkeammat eivätkä laske alle 120 edes palautusvaiheessa. En tiedä miksi niin, vaikuttaako taustalla viime viikonlopun hurvittelu, raskas työviikko, edellisyön katkonainen uni vai mikä. Keskisykkeeksi tuli salitreeniin tosi kova 146, treenin kesto 40 minuuttia.

Tänään tihkutteli vettä mutta oli tyyntä, joten totesin sään olevan vallan mainio pitkikselle. Asetin taas sykemittariin hälytysrajaksi 155, ja lähdin liikeelle. Kilometrin kohdalla luovutin. Olin jo tehnyt siihen mennessä muutaman kävelypätkän, kun mittari piippasi koko ajan. Totesin, että nyt ei kulje ollenkaan. Päätin kuitenkin mennä pitkiksen, vaikka sitten kävellen. Syke oli myös kävellessä tavallista korkeampi, keskivauhdilla 9.06 keskisyke oli 140. Tuollaisella kävelysykkeellä on aivan turha yrittääkään matalasykkeistä juoksua. Kävelin vaihtelevassa tihku- ja kaatosateessa 11 km, 1 h 41 min. Loppumatkasta alkoi painaa pakaroissa ja lonkan koukistajissa, tiedä sitten johtuiko eilisestä salitreenistä. Voi toki olla niinkin, että taustalla on migreeni: usein silloin kun juoksu ei kulje (en jaksa juosta edes alamäkeen) niin seuraavana yönä herään migreeniin.

Kaksijakoinen fiilis on taas. Vähän masentaa, että juoksu vaihtui kävelyksi. Yritän kuitenkin ajatella, että se ei tuhoa mitään. Jalkojen iskunkestävyys ei häviä yhdessä viikossa, etenkin kun alla on jo aika monta juoksulenkkiä asfaltilla. Yritän kehua itseäni siitä, että menin lenkin vaikka juoksu ei kulkenut. Hermostuin ylikorkeaan sykkeeseen mutta en kääntynyt ympäri ja palannut kotiin vaan kävelin. Eli tällekin viikolle tuli se reilu puolitoistatuntinen lenkki. En tiedä tuntuisiko paremmalta jos olisi ollut kävelysauvat mukana, facebookin juoksuryhmissä moni tekee pitkiksiä pyöräillen tai sauvakävellen mutta harva kävelee, tai jos kävelee niin ei kirjoita siitä.

Vaikka taas, minä ja minun treenit, ei minä ja se mitä muut tekee.

Kun lenkki jää väliin

Toivoton torstai. Siltä tuntui aamulla. Teen pääsääntöisesti päivätyötä kahdeksasta neljään, tänään oli vaihteeksi iltavuoro ja siis aamulla olisi ollut aikaa käydä lenkillä. Mutta mutta... En jaksanut nousta. Kello soi 9.00, torkutin pari kertaa ja siisin herätyksen puoli tuntia eteenpäin. Kello soi 9.30, torkutin pari kertaa ja siirsin herätyksen tuntia eteenpäin. Kello soi 10.30, torkutin pari kertaa ja nousin ylös. 

Koko päivän on ollut kaksijakoinen olo. Luovuttajaolo, koska en noussut ylös ja virkistynyt lenkillä. Luuseriolo, luulenko selviäväni ensi vuonna maratonin alle viiteen tuntiin jos skippaan lenkkejä? Missä on itsekuri, missä omistautuneisuus, missä päättäväisyys?

Samaan aikaan tuntuu siltä, että ei maailma kaadu tähän yhteen päivään. Kumpi on pahempi ja kumpi parempi, lähteä lenkille väsyneenä ja reidet jumissa edellispäivän lihaskuntotreenistä, kenties huomaten että ei kulje, vai nukkua pitkään ja mennä viikonloppuna pitkis pidempänä kuin alunperin ajatteli? 

Mietin, että tarkka juoksuohjelma voisi olla hyvä. Olen joskus treenannut tossu.comin ohjeella, siinä tosin huonoa oli se että viikossa oli aina 5 juoksulenkkiä eikä yhtään lihaskuntotreeniä. Lisäksi useimmat ohjelmat ovat 12-26 viikkoa, eli pitäisi kai olla tavoitepäivämäärä selvillä. Tuskin kannattaa vetää läpi x viikon maratonohjelmaa aloittaakseen sen heti uudelleen alusta niin että juoksutapahtuma osuu jakson keskelle. Ohjelmissa on se huono puoli, että en pysty tekemään tiettyjä treenejä tiettyinä päivinä. Työni on liikkuvaa, ja päivinä kuten tänään jolloin ei ole jääkaappia tai mikroa lähettyvillä, on päivän eväiden oltava sellaiset mitä voi kuljettaa laukussa ja säilyttää lämpimässä. Aika pitkälti mennään hedelmien ja proteiinipatukoiden voimin, joten tällaisina päivinä ei välttämättä ole energiaa raskaaseen salitreeniin tai kovavauhtiseen lenkkiin. 

Ajattelin, että ehkä on turha potea huonoa omaatuntoa (kunhan tällainen ei tule tavaksi). Osa on aamuvirkkuja, jotka postaavat facebookin juoksuryhmiin kuvia kello 05 startanneista aamulenkeistä. Minä olen aamutorkku, joka kaiken lisäksi on aamulla nälkäinen ja tarvii vähän syötävää ennen minkäänlaista treeniä. Tämä on minun elämäni, minun harrastukseni, eikä sitä tarvitse toteuttaa niin kuin muut. On opittava olemaan itselleen armollinen  ja uskottava siihen, että mikään ei mennyt pilalle vaikka tämän päivän lenkki jäi tekemättä. Ja hei, tulee tällekin viikolle joka tapauksessa vähintään neljä treenikertaa.

Pimeässä on hyvä juosta

Tämän viikon iltalenkeille ei tullut kamera mukaan, siksi vanhempi kuva. Se kuvaa kuitenkin hyvin Vantaan lenkkimaastoja: tasaista ja rauhallista. Harvakseltaan näkyy muita lenkkeilijöitä, jokusia koiranulkoiluttajia ja muutamia matkalla paikasta toiseen. 

Kävin kaksi kertaa "juoksemassa", tai ehkä totuudenmukaisempaa on sanoa että hölkkäämässä. Maanantaina 53 minuuttia ja 5.98 km, keskiviikkona 51 minuuttia ja 5.88 km. Mutta paras uutinen on se, että molemmat lenkit menivät ilman kävelyaskeleita :) Maanantaina pysähdyin viisi kertaa liikennevaloihin tai odottamaan että pääsen tien yli, keskiviikkona pysähdyksiä oli kolme. Mutta kaikki ne olivat kestoltaan lyhyitä. 

Keskisyke molempina päivinä oli 151. Maanantai oli hiukan raskaampi päivä, mittari piippasi jokusen kerran 155 ylitystä, mutta sain sykkeen laskemaan nopeasti. Maksimi oli vain 159, vain siksi että olen tottunut niihin pitkästi yli 160 lukemiin. Pohkeissa painoi loppumatkasta ja tekniikkakin taisi huonontua.  Keskivauhti oli 8.49/km eli sikahitaasti vielä mennään. 

Keskiviikkona meno tuntui hivenen kevyemmältä. Seurailin mittaria ehkä turhankin taajaan, mutta huomasin että tasamaalla syke saattoi olla alle 150, maksimi oli 158. Jälleen mittari piipitteli aika ajoin 155 ylitystä, mutta käytännössä syke meni vain yhden tai kaksi pykälää sen yli ja laski sekunneissa alle kriittisen rajan. Keskivauhti oli 8.42/km. 

Molempina päivinä lenkkeilin iltasella. Yleensä lähden heti töiden jälkeen mutta nyt touhusin ensin hetken kotona. Liikkeelle pääsin kun alkoi hämärtää, takaisin tulin pimeässä. Vantaalla on onneksi paljon valaistuja kevyenliikenteen väyliä; en uskalla lähteä esimerkiksi joen vartta juoksemaan tai pururadalle pimeässä. Asfaltilla kuului ajoittaista lehtien kahinaa lenkkareiden alla, ilma oli raikas eikä vielä ollut kylmä. Melkeinpä täydelliset olosuhteet siis :) 

En tiedä onko totta vai ei, mutta tuntuu siltä että pimeässä on turvassa muiden katseilta. Kukaan ei näe, kuinka lantio lysähtää alas etenkin lenkin loppupäässä. Autojen valot heijastuvat muiden kulkijoiden silmiin, jolloin kukaan ei näe kuinka hitaasti ja lyhyin askelin taaperran loivaa ylämäkeä. Kukaan ei tunnista, kukaan ei arvostele. Vaikka oikeasti taitaa olla niin, että jokainen lenkkeilijä keskittyy omaan tekemiseen eikä paneudu perinpohjaisesti siihen, miltä muiden meno näyttää. Silti, syksyn ja talven pimeät tuntuvat hitaalle juoksijalle armollisemmalta kuin valoisat kesäpäivät.

Neljän ruuhka

Toisinaan kaipaan vuorotyötä. Nykyisin olen töissä pääosin klo 8-15.45, ja suuntaan useimmiten salille tai uimahalliin suoraan töistä. Se tarkoittaa sitä, että olen salilla tai altaassa ehkä ruuhkaisimpaan aikaan, neljän ja puoli kuuden välillä. 

Salipaikaksi valikoitui Forever Hiekkaharju, monestakin syystä. Ensinnäkin se on lähimpänä kotiani, viitisen minuuttia pyörällä tai vartti kävellen. Lisäksi se on lähellä juna-asemaa. Työkenttäni on koko Vantaa, joten usein kuljen junalla jostain päin kaupunkia tai Helsingistä kokouksesta. Kaiken huipuksi salikortilla pääsee tiistaisin ja perjantaisin ilmaiseksi Tikkurilan uimahalliin. 

Mutta siis. Esimerkiksi eilen salilla oli paljon väkeä. Vaikka kahvakuulia ja vapaita painoja on useammassa paikassa, täytyy aina katsoa missä on tilaa. Tai missä on vapaa penkki vatsalihastreeniin. Käytän usein jalkaprässiä, jossa menee kauan. Saliohjelmassani on prässiin pyramidiharjoitus eli rutkasti toistoja: ensin 50 toistoa jollakin painolla, sitten lisää painoa ja 40 toistoa, lisää painoa ja 30 toistoa, lisää painoa ja 20 toistoa, lisää painoa ja alle 10 toistoa, vähemmän painoa ja 20 toistoa, vähemmän painoa ja 30 toistoa, vähemmän painoa ja 40 toistoa, vähemmän painoa ja 50 toistoa. Olen tehnyt liikkeen istumaprässissä, jossa voin muuttaa painoa "tikulla" eikä tarvitse kohottaa sykettä nousemalla välissä ylös ja touhuamalla levypainojen kanssa. Toistojen määrä yksistään vie aikaa, lisäksi sarjan välissä täytyy palautella. Olen käyttänyt taktiikkana että palautus on vähintään puoli minuuttia tai niin että syke laskee alle 110. Silti usein ajattelen, että olenkohan tiellä. Ympärillä väki laitteissa vaihtuu, minä istua nökötän prässissä. 

Tänään kävin uimahallissa, jossa myös on neljän ruuhka. Näin tiistaisin on yksi kolmesta uimaradasta varattu lasten uimatreeneille. Muille on siis käytössä vain kaksi rataa, toinen nopeille ja toinen hitaille. Vaikka rata on 50-metrinen, menee iso osa ajasta muiden seuraamiseen. Mitä vauhtia muut uivat, pitääkö päädyssä antaa jonkun toisen mennä edelle, kun joku tai jotkut seisovat päädyssä voinko itse mennä edelle, koko ajan on varottava ettei käsi osu vastaantulijaan tai viereisellä radalla meneviin... 

Siksi olen erityisen iloinen niistä satunnaisista päivistä, jolloin jonkun tapahtuman vuoksi menen iltavuoroon. Jos työpäivä alkaa vasta klo 12-13, on aamulla aikaa mennä salille tai uimaan, riippuen siitä mikä viikonpäivä on. Toisaalta, eräänä torstaiaamuna osuin salille niin että alakerran paikkalaitteissa alkoi senioreiden ohjattu kuntosali... Ja toisaalta, pimenevään aikaan olisi kiva käydä juoksemassa päivänvalossa muulloinkin kuin viikonloppuna. 

Ai niin, tämän viikon pitkä lenkki on uhattuna, onneksi alla on kolme viikonloppua jolloin olen mennyt sen reilun puolitoistatuntisen. Tulevana viikonloppuna olen nimittäin Helsingissä kirjamessuilla, perjantaina iltapäivästä iltaan ja lauantaina sekä sunnuntaina aamusta iltaan. Nähtäväksi jää, jaksanko lenkkeillä sen jälkeen kun olen koko päivän kulkenut hallia ympäri. Ruokailunkin kanssa voi olla niin ja näin, tuleeko syötyä ollenkaan riittävästi vaikka laukussa kulkisikin mukana välipalaa. Toimisikohan messuhallissa gps-mittaus, että näkisi kolmen päivän aikana kuljetun matkan...

Taas yksi liikuntablogi :)

Perustin kirjablogini rinnalle uuden blogin. Miksi? 

Kirjablogissa olen postannut juoksutapahtumista sekä liikunta-aiheisista kirjoista. Kaipasin kuitenkin jotain muuta, jotain lisää. Tuntui siltä, että juoksujutut ovat niin harvinaisia että ne hukkuvat kirjajuttujen alle. Siksi perustin Sinne minne lenkkarit vie - blogin. Täällä käyn läpi sitä arkista peruskuntopuurtamista, en pelkästään numerolapun kanssa elettyjä tähtihetkiä. En aio raportoida jokaikistä treeniä, vaan yksittäisiä hyviä ja huonoa päiviä, tai viikkokoosteita.

Aloitin juoksun reilut kolme vuotta sitten. Kesällä 2012 join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä ystäväni seuraksi Tukholman maratonille. 10.9.2012 juoksimme ensimmäisen lenkin, kuusi kilometriä josta jaksoin juosta kolme ja puoli, sisältäen yhden kilometrin pituisen alamäen. Yhdeksän kuukautta juoksin ja juoksin. Keväällä 2013 harjoittelin numerolapun kanssa juoksemista Helsinki City Runin puolimaratonilla, minkä jälkeen oli helpompi lähteä täysmatkalle. Ensimmäisellä tavoite oli päästä omin jaloin maaliin ja se toteutui, aika oli 5.28.

Koska treenasin omin neuvoin, tein virheitä. Palauttelin maratonin jälkeen viikon, jonka jälkeen aloin tehdä neljä treeniä viikossa, kaksi lihaskuntoa ja kaksi aerobista. Menin kuitenkin kävelylenkkien ja pyöräilyn kanssa överiksi, pituus oli usein 2-3 tuntia ja vauhti niin lujaa kuin pääsee. Heinäkuun puolivälissä otin ensimmäiset juoksuaskeleet ja panikoiduin: jaksoin juosta kolme kilometriä. Lokakuun alussa häämötti 33 km:n pituinen Pirkan Hölkkä. Aloin juosta, juosta, juosta... Pirkan Hölkän sinnittelin maaliin, aika n. 4.45. Mutta sen jälkeen: lepäsin viikon ja aloin juosta, juosta, juosta kohti kevään 2014 Tukholman maratonia.

Huonostihan siinä kävi. Usein tulin lenkiltä itkien kotiin, ajattelin että olen ihan p*skassa kunnossa kun en jaksa juosta. Lääkärissä otettiin kahdetkin verikokeet joiden tulokset olivat hyvät, niin hyvät että lääkärit olivat suorastaan haltioissaan. Olin kuitenkin niin huonovointinen, että välillä huone pyöri silmissä vaikka makasin sängyllä.

Vuodenvaihteen jälkeen silloisella asuinpaikkakunnallani aloiteltiin maratonkoulua. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska osallistujia oli liian vähän. Ohjaaja lupasi kuitenkin tehdä meille innokkaille maksusta juoksutekniikan kuvauksen sekä henkilökohtaisen ohjelman. Sen myötä tilanne parani hiukan. Aloin tehdä juoksutreeneissä vetoja, lisäksi aloin käydä kuntosalilla. Toukokuun HCR meni sinnitellen maaliin. Tukholmassa juoksin ensikertalaisen kaverini kanssa, mutta etenimme niin hitaasti että meidät vedettiin pois radalta 29 km:n kohdalla.

Maratonkokeilun jälkeen alkoi tuttu kuvio. Pidin viikon liikuntavapaata ja aloin treenata, kovaa. Kesä 2014 oli helteinen, ja huomasin pian etten jaksa juosta. Sen sijaan kävelin, usein kolmekin tuntia kerrallaan, tai pyöräilin vaihteettomalla mummofillarillani 30-40 - kilometrisiä lenkkejä.

Kesällä juoksin kaksi puolimaratonia ja syksyllä vielä yhden. Ne sujuivat kohtalaisesti, tosin mistään ajasta on turha puhua, enemmän ne olivat sinnittelyä maaliin. Mutta kuitenkin, jokaisessa juoksussa olin hiukan nopeampi, vaikka syksyllä Turussa jouduin kävelemään viimeiset neljä kilometriä kylkipistoksen takia. Ennätys puolikkaalla on nyt noin 2.44.

Syksyllä 2014 menin juoksukouluun. Osa treeneistä tehtiin aikuisporukan kanssa, osassa mukana olivat seuran juniorit. Juoksukoulu saattoi olla virhe, koska siinä ei tähdätty tiettyyn juoksutapahtumaan vaan monilla tavoite oli yleisurheilukilpailut. Juoksuvedot olivat varmasti tehokkaita, mutta usein minun kunnolleni liian kovatehoisia. Lisäksi yhteiset treenit olivat lauantaina (sali + n. 45 min juoksulenkki) ja sunnuntaina (vetoharjoitus), joten jouduin juoksemaan pitkät lenkit viikolla työpäivän jälkeen. En jaksanut, vaan pitkikset jäivät enintään puolentoista tunnin pituisiksi. Helmikuun 2015 olin kipeänä, enkä saanut silloin tehtyä mitään. Juoksuvedot vaihtuivat maanantaille joten pystyin tekemään kevään pitkikset sunnuntaisin. Silti, aika oli niin tiukalla että niitä tuli aivan liian vähän toukokuun loppua ajatellen. Vain muutama yli kaksituntinen sekä helatorstaina Bodom Trailin 12 km, jossa totesin että en jaksa juosta ylämäkeen.

Tukholmassa kuitenkin tapahtui jotain. Satoi vettä ja oli hirveä tuuli. Neljän kilometrin kohdalla  sanoin, että en jaksa juosta vastatuuleen. Kympin kohdalla olin varma, että en pääse maaliin. Toisin kuitenkin kävi. Kävelin pahimmat vastatuulikohdat ja juoksin myötäiset, niin vaan ennätin ennen kuuden tunnin aikarajaa, loppuaika n. 5.44.

Tuon jälkeen pidin pidemmän liikuntavapaan. Ja kun lähdin liikkeelle, tein sen maltilla. Kävelin ja pyöräilin, mutta rauhassa. Pyörälenkki saattoi kestää "vain" 45 minuuttia. Monta kertaa teki mieli juosta mutta en tehnyt sitä. Kävin päässäni vakavaa keskustelua. Tiesin ja tiedän, että juoksu on harrastus jossa voi kehittyä vaikka sen aloittaisi yli kolmekymppisenä. Mutta jos jatkaisin väärin treenaamista, sen sijaan että 10 vuoden päästä tekisin ennätyksiä olisin todennäköisesti joutunut lopettamaan jo ajat sitten. Olin päättänyt jatkaa juoksua syyskuussa, ja siitä pidin kiinni.

Olin muuttanut keväällä Vantaalle, josta löysin elokuussa itselleni kuntosalin. Salikortilla pääsee ilmaiseksi uimaan kahtena päivänä viikossa, joten lajivalikoima kasvaa. Nyt kun olen aloitellut juoksua, olen päättänyt keskittyä vuodenvaihteeseen asti siihen, että juoksen aikaa ja sykkeitä, matkan pituudella ei ole mitään väliä. Kerran viikossa on pitkis, joka kestää vähintään puolitoista tuntia. Sitä on helppo syksyn mittaan kasvattaa niin että välillä juoksee pari tuntia ja ylikin. Kerran - pari viikossa juoksen töistä kotiin 5 km, joskus teen ylimääräisen kiepin että saan pari kolme kilometriä lisää mittaa. Mutta juostessa on aina, AINA, sykemittarissa päällä asetus niin että mittari piippaa kun syke ylittää 155. En ole koskaan käynyt syketesteissä, mutta kolmen vuoden kokemus on osoittanut että jatkuva 165 keskisyke ei toimi. Nyt syksyllä kun aloittelin taas, katsoin mittarista että 157 on se missä alkaa tuntua hengästyneeltä. Siksi pidän sykkeen toistaiseksi alle 155, niin että mittarin hälyttäessä kävelen pienen pätkän. 

Tässä on jo huomannut, kuinka päivät vaihtelevat. Torstaina reilun kuuden kilometrin lenkillä kävelypätkiä oli vähän ja ne olivat lyhyitä. Keskivauhti oli yli 20 sekuntia nopeampi kuin viime viikonlopun pitkiksellä. Ajattelin, että pian on totta se että pääsen koko lenkin alle 155 sykkeellä ilman kävelyaskelia. Tänään sitten olikin aivan päinvastoin, syke karkasi tasamaallakin eikä meinannut laskea kävellessäkään. 

Puhun juoksusta, vaikka moni kävelee nopeammin. Ja itse asiassa, asfaltilla olen kävellyt nopeammin kuin mitä nyt juoksen, torstaina keskivauhti oli 8 min 27 s / km, tänään 8 min 42 s / km. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, tästä on tie vain ylöspäin. Ensin peruskuntoa, sitten vauhtia. Lenkki kerrallaan.