Peruskuntoilua eri alustoilla

Sunnuntaina juoksin ensimmäisen yli kaksituntisen pitkiksen reiluun kuukauteen. Matkaa ei tosin tullut kuin 13,5 kilsaa mutta aikaa meni 2 h 7 min. Ensin oli puolisentoista kilometriä asfalttia ja hiekkakävelytietä kotoa Kaupin urheilupuistoon. Siellä noin 4 km kuntorataa Niihamaan, josta siirtyminen polulle. Kolmen minuutin jälkeen Niihaman luontopolku päättyi tiehen enkä nähnyt mitään opastetta mihin suuntaan pitäisi mennä. Muutama metri tietä ja sitten siirryin polulle jonka alussa oli luonnonsuojelualueen merkki. Yhtään en tiedä missä olin. Polkuja meni sinne tänne, suurin osa leveitä ja hyväkuntoisia. Missään ei kuitenkaan ollut mitään, ei maalia puunrungossa, ei nauhaa, ei värillisiä keppejä. Mietin, että täytyy varmaan googlettaa että pitäisikö siellä olla merkattuja polureittejä. Puoli tuntia polkuilin, sitten tulin tielle jossa huomasin että Niihaman luontopolun lähtöpiste on edessä olevan lammen toisella puolella. Siitä taas nelisen kilsaa kuntorataa ja puolitoista asfalttia kotiin.

Polkumeno oli hauskaa mutta raskasta. Isolta osin meni kävelyksi että sain sykkeen pysymään aisoissa. Haastavaa oli sikäli, että virallisella Niihaman polulla oli sekä kiviä että juuria, muualla oli runsaasti juuria. Ei oikein ollut sellaista polkua, missä olisi päässyt astumaan maahan. Mutta tämä oli vasta ensikäynti, menen uudelleen :) Keskisyke 149, vauhti 9.23.

Tälle viikolle on tähän mennessä tullut kolme lyhyttä juoksulenkkiä sekä yksi salitreeni. Lenkkien pituus tai siis lyhyys johtuu käytännön syistä; jokaisen olen juossut Orivedellä iltavuoron jälkeen odottaessani bussia Tampereelle. Tiistaina pääsin lähtemään vähän myöhemmin, ehdin juosta 29 minuuttia / 3,43 km / syke 147 / vauhti 8.27. Eilisen lenkki oli 33 minuuttia / 3,89 km / syke 146 / vauhti 8.27. Tänään oli puoli tuntia enemmän odotusaikaa, lenkki 57 min / 6,79 km / syke 149 / vauhti 8.27. Sinänsä hauskaa, että keskivauhti oli aina sama vaikka lenkkireitti oli sama vain osittain. Tänään oli vähän enemmän tasaista ja vähemmän alamäkeä. Vaikka keskisyke oli viikon korkein, silti tänään tuntui että se pysyi melko helposti kurissa.

Vauhti on hidas, mutta nyt saan sitä että syke on alle 150. Tätä vielä pari viikkoa, sitten taas intervallit mukaan kuvioon.

Viikolla vasen pakaralihakseni oireili. Se oli kipeä, niinkin paljon että tuntui aina kun oli pienessäkin liikkeessä. Yhden illan hieroin sitä tennispallolla ja pidin kylmäpakkausta, seuraavana päivänä vein tennispallon töihin ja istuin sen päällä muutamaan otteeseen. Tai ei se ihan silkkaa istumista ollut, kipein piste on keskikohdasta sivussa niin jouduin vähän asettelemaan itseäni työtuoliin :) Mutta mikä tärkeintä, palloilusta oli hyötyä ja tänään kipukohta tuntuu vain kun sitä painaa, liikkuessa ei tunnu.

Huomenna lähden vanhempieni mökille yökylään. Pakkaan varuiksi lenkkivermeet mukaan, voi olla että äidin kanssa käydään kävelyllä. Pidempi juoksulenkki jäänee joko sunnuntaille tai kokonaan pois. Sinänsä ei haittaa, koska kahtena edellisenä viikonloppuna on tullut tehtyä nuo vähän yli ja vähän alle kaksituntiset Kaupin mäissä ja poluilla.

Palauttelua ja pään nollausta

Tämä viikko on ollut totaalista juoksutaukoa, palauttelua HCR:stä ja sen pohtimista, mitä ja miksi haluan tehdä. Kerron heti loppupäätelmän: haluan juosta, haluan kehittyä juoksijana, haluan saada lisää osallistujamitaleja ja haluan tutustua muihin juoksijoihin. :) Tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät säät ovat osaltaan kohottaneet mielialaa ja lisänneet ulkoilukipinää.

Tiistaina kävin astangajoogassa, ajattelin että sitä voin tehdä kipeistä varpaankynsistä huolimatta. Ihan se ei mennyt niin... Ohjelman jälkipuolisko on joka viikko erilainen, ja tällä viikolla tehtiinkin paljon seläntaivutuksia, osa niin että olisi pitänyt olla polviseisonnassa - jalkapöytä lattiaa vasten. No minähän jouduin olemaan polviseisonnassa nilkat koukussa, paino varpailla. Ihan kohtalaisesti se sujui, toki tasapaino oli hivenen huonompi niin. 

Torstaina aamulla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Jalkoja en vielä treenannut, ajattelin antaa niiden levätä. Keskityin ylä- ja keskikroppaan ja se kyllä tuntui parina seuraavana päivänä :) On jääneet salitreenit vähemmälle samaan tahtiin kun intervallijuoksun määrä on lisääntynyt. No, nyt jos pitää muutaman viikon pk-kauden (ennen parin viikon tehojaksoa Paavo Nurmen puolikkaalle) niin siinä on hyvä käydä myös salilla. Kun käy aamulla ennen iltavuoroa niin suuri osa laitteista on vapaana, sen kun valitsee mihin menee.

Eilen tein taas päiväretken Helsinkiin, kävin Kansallisbaletissa katsomassa esityksen Voima - neljä suomalaista koreografia. Hetkeksi sain uppoutua visuaaliseen ilotulitukseen, joka vei ajatukset tehokkaasti pois liikunnasta. Näitä irtiottoja tarvitsen, ja myös jatkan syksylläkin. Toki samalla voi ihailla sitä, miten monipuolista tanssi on. Tarvitaan peruskuntoa, staattista voimaa, räjähtävää voimaa, notkeutta... Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tanssijat muistavat koreografiat, miten he osaavat liikuttaa kaikkia raajoja eri aikaan ja eri suuntiin. Itsellä on välillä tekemistä että juostessa vastakkainen käsi ja jalka liikkuvat samaan aikaan :D 

Balettikuvat: Mirka Kleemola.

Tänään kävelin Pyynikille, kävimme parin kaverin kanssa katsomassa Rosendahl GP -pyöräkilpailua. Pyöräilijät kiersivät parin kilometrin lenkkiä näkötornin ja Varalan urheiluopiston välillä, kierroksia oli kaiketi 30. Vajaa pari tuntia siinä meni. Otin videota näkötornin alamäestä, hurjaa oli katsoa:

Tuli mieleen että onni on olla "sunnuntaipyöräilijä" joka voi nauttia maisemista ja joka saa jarruttaa alamäessä jos siltä tuntuu :D

Kotoani Pyynikille on ehkä nelisen kilometriä, mutta kävelin sen mutkien kautta. Aamupäivällä googlettelin Tampereen luontopolkuja ja virkistysalueita. Olisin halunnut kävellä Iidesjärven luontopolun, 7 km, mutta en (vielä) keksinyt mistä se lähtee järven siltä puolelta, joka on lähempänä Kalevaa. Enkä löytänyt Iidesjärven lintutornia, joka on virallinen lähtöpaikka. Ensi kerralla on siis tehtävä niin, että menen reilut pari kilsaa Viinikan liikenneympyrään ja lähden siitä hiekkatielle järven rantaan. Katson josko pääsisin ympäri. Tänään kiersin järveä sivummalta, Muotialan ja Nekalan suunnalla. Viinikan liikenneympyrästä suuntasin Ratinaan - josta on postauksen aloituskuva - ja edelleen Pyynikille. Matkaa tuli 10,45 km johon kului 1 h 39 min, keskisyke 135. 

Tämän päivän päiväkävely oli iso mielialan nostattaja. Kuljin repun kanssa, mukana vesipullo ja viinirypäleitä. Ajattelin, kuinka ihanaa kun tulee kesäaika, kuinka voi ulkoilla viikonloppuisin tuntikausia, kuinka paljon on erilaisia kävelyteitä ja ulkoilureittejä joihin tutustua. Vaikka HCR oli mikä oli, on silti iloinen ja odottavainen olo, myös luottavainen sen suhteen että kesästä tulee hyvä. Toivottavasti syksy osoittaa, että olin oikeassa!

Ai niin, GoGolla alkaa huomenna juoksutreenit. Tarkistin jo että saa osallistua molemmissa paikoissa, Parkissa ja Hermiassa. Vuorotyön takia en ehdi joka viikko jompaan kumpaan, en välttämättä kumpaankaan. Mutta ajattelin mennä mukaan aina kun suinkin pääsen. Etenkin keskiviikon syketestaus kiinnostaa kovin, toki myös tuo että treenit ovat monipuolisia ja kaiken saa tehdä oman kunnon mukaan, ei siis tarvi revitellä täysiä pysyäkseen porukan mukana niin kuin joskun on käynyt...

Tukholmaan!

No niin! Muutama viikko siitä puhuttiin ja lauantaina sitten lopulta ilmottauduttiin :) Neljän naisen poppoo suuntaa Tukholmaan, kolme juoksee ja yksi huoltaa. 

Mietin, että pohja maratonia varten on aika hyvä. Edellisen maratonin jälkeen otin kesän kevyesti mutta kävelin ja pyöräilin noin kolme kertaa viikossa. Elokuussa aloin käydä salilla kahdesti viikossa. Syyskuussa aloitin juoksulenkit. Lokakuusta lähtien olen tehnyt pitkiksen lähes joka viikko; vain kolme on viikkoa on jäänyt väliin. Pitkisten kesto on ollut sään mukaan 1 h 30 min - 2 h 25 min. Olen ollut terveenä marraskuista parin viikon flunssaa lukuunottamatta.

Tällä hetkellä olen luottavainen, että pääsen maaliin. En kuitenkaan lähde niin sanotusti takki auki, koska maraton on matka joka palauttaa nopeasti maan pinnalle. Liiallinen varmuus kostautuu. Pohjakuntoa on, ja vielä on aikaa hioa vauhtia. Olisi hienoa päästä viiden tunnin alle, mutta se vaatii keskivauhtia 7.07. Tuntuu hurjalta. Olen tehnyt muistaakseni kolme lenkkiä tuota nopeammalla keskivauhdilla, lenkkien pituudet olivat 5 km, 6 km ja 9,5 km. 

Kirjahyllystäni löytyy Matt Robertsin kirja Juoksemaan. Siinä on 20 viikon maratonohjelma, jossa hitain aikatavoite on 4.15-4.50 tuntia. No, Tukholmaan on alle 20 viikkoa. Ohjelmassa tosin on samat treenit viikoilla 11-20. Tosin en ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa "kahden viikon treeni viikoille 11-20". Siinä on kuusi erilaista lenkkiä, eli pitäisikö ne mennä niin että toisella viikolla kolme ja toisella kolme? Eikä kuutta joka viikko? Viikosta 11 alkaa lähtölaskenta maratonille. On maratonkestävyyttä kehittäviä viikkoja, palauttavia viikkoja ja valmistavia viikkoja. Tutkin lähipäivinä ohjelmaa tarkemmin ja mietin otanko sen käyttöön.

Juoksuvedoille täytyy pian etsiä uusi tienpätkä.

Toinen vaihtoehto on Polarin treeniohjelma, jonka saa luotua polarpersonaltrainer.com-palvelussa. Se kestää 12 viikkoa alkaen lauantaina 5.3 ja päättyen maratonia seuraavana perjantaina. Siinä viikot olisivat melko vaihtelevia. Alussa pitkiksiä olisi yksi, myöhemmin kaksi. Viikkojen rasitustaso vaihtelisi, koska eri viikoilla olisi vaihtelevasti 0-3 intervallia tai mäkijuoksua ja 0-3 kevyttä hölkkälenkkiä. Tämä olisi sikäli helppo ohjelma, että palvelu sijoittaa treenit automaattisesti harjoituspäiväkirjaan, siitä olisi kuukaudet helppo kopioida ja tulostaa :)

Eli pari viikkoa vielä teen kevyttä peruslenkkiä ja sitten alan hakea tehoja. Mieli tekisi kurkistaa kirjaston juoksukirjahyllyä, mutta siinä on vaarana että jää liian monen ohjelman loukkuun. Ei osaa valita sitä yhtä - tai muokata monesta yhtä - jota sitten noudattaa. 

Viime lauantaina tein hiukan vauhdikkaamman lenkin, keskivauhdilla 7.54 keskisyke oli 158. Ehkä alitajuisesti tikutin kovempaa, koska olin laskenut että on kolme tuntia aikaa tehdä lenkki, käydä suihkussa, pakata ja matkustaa junalla Helsinkiin. Peruskuutonen menikin aiempaa nopeammin, vaikka vauhti ei tuntunut yhtään aiempaa kovemmalta. Syke oli hiukan korkeampi, mutta voi johtua siitäkin että ekat kolme kilsaa oli vastatuuli ja sen jälkeen pari kilsaa ylämäkeä.

Tänään kävin tekemässä 7 kilsan lenkin, niin kovin tutulla keskivauhdilla 8.13... Mutta mutta, keskisyke olikin nyt 151! Menin eri reittiä, mutta verrattuna vaikka tuohon kutosen lenkkiin oli nousu- ja laskumetrejä vain 5 vähemmän.

 

Pakko sanoa, että kyllä tästä saa menemiseen uutta intoa kun on taas selkeä tavoite. Toivotaan että Tukholmassa olisi kerrankin hyvä sää, jotain muuta kuin vesisateen lotinaa ja tuulista.

Pitkistelyä pikkupakkasessa

Nyt kuulkaa! Aurinko ei paista mutta ei haittaa, pitkikselle lähtiessä oli -4 ja kotiutuessa -2! Johan sitä oli ehtinyt unohtaa, millaista on juosta niin ettei nenää ja poskia palella. Pysyi muuten reidet ja takamus kohtalaisen lämpiminä, kun alla oli pitkikset ja fleece-housut, päällä hiihtohousut :)

Menin suunnilleen saman lenkin kuin viime viikonloppuna, joskin hitusen korkeammalla sykkeellä ja jonkin verran vauhdikkaammin. Viime viikolla päätös parituntisesta syntyi vasta lenkin aikana, tällä kertaa olin päättänyt sen jo etukäteen joten mukana oli energiageeli ja vettä. 

Testissä oli High5-geeli, makuna sitrus. Useiden geelien kanssa on ollut se ongelma, että ne vetävät mahan sekaisin, tähän mennessä vain Squeezyn kanssa on selvinnyt ilman ongelmia. En ole käyttänyt geelejä sitten viime vuoden Tukholman maratonin, yhtäkkiä tuli oikosulku että paljonkos näissä yleensä on. Tässä on 40 g, mitä pidin kohtalaisen paljona. Otinkin geelin kahdessa erässä, puolet kun mittarissa oli juostuna 1 h 18 min ja toisen puolen kun juoksuaika oli 1 h 40 min. Ilmavaivoja oli kyllä jo lenkin aikana mutta ainakaan vielä ei ole tarvinnu ravata vessassa, tulin kotiin puolitoista tuntia sitten. Jonkinlainen vaikutus jalkoihin oli, nimittäin pian geelin ottamisen jälkeen tuli koko lenkin nopeimmat kilsat, ensimmäisen annoksen jälkeen 7.56 ja toisen 7.58. Jaloissa tuntui jonkin aikaa reilusti kevyemmältä, ja tunnustan vähän yllättyneeni että oli alle kahdeksan minuutin kilsoja. Kevyttä ei meno kuitenkaan ollut enää tuossa vaiheessa.

 

Päivän ulkoilu oli ihan ok. Syke oli korkea, etenkin kympin jälkeen se pysytteli koko ajan reilusti yli 160-tasolla. Keskisykkeeksi tuli 162 keskivauhdilla 8.13. Toki vauhtikin oli kovempi kuin ehkä kertaakaan nyt kun on ollut lunta. Matkaa lenkillä oli 15,48 km ja aikaa meni 2.07.

 

Saa nähdä, mitä tapahtuu vuositavoitteelleni 1200 juoksukilometriä. Huomasin nimittäin toissapäivänä bussin ja eilen junan ikkunasta, että Hiekkaharjun golfkentällä on latu! Eilen katsoin kentän nettisivuilta, että latu on koneella tehty, silläkös se olikin niin hyvännäköinen baana :) Että jos nyt alan roudata suksia tuohon kilometrin päähän ja hiihdän kerran pari viikossa, niin juoksukilsat pysyvät kohtalaisen vähäisinä. Ehkä täytyykin muuttaa tavoite ulkona tehdyksi, lajista riippumatta. Näyttää siltä että nämä lumet nyt pysyvät jonkin aikaa, niin ehkä hiihtämään pääsee enemmän kuin pari kertaa. 

 

Sorsien sukukokous Tikkurilassa.

 

 

 

Pk:ta ja vk:ta

Terveisiä tuuliselta lenkkipolulta!

Flunssa on lopullisesti selätetty. Viime viikolle sain jo neljä treenipäivää: rauhallinen kävely 41 min, rauhallinen pyöräily kuntosalilla 44 min + päälle 20 min lihaskuntoa, kevyt juoksu 39,5 min sekä omaan tasoon nähden vauhdikas ja kovasykkeinen juoksu 1 h 16 min. 

Perjantaisesta kevyestä juoksulenkistä kirjoitinkin jo. Lauantaina olin kyläilemässä Porvoossa ja tietysti oli lenkkikamat mukana. Oltiin etukäteen puhuttu että mennään noin tunnin lenkki, vähän hirvitti että kuinkahan minun käy; tiesin lenkkikaverini juosseen puolikkaan reilusti alle kahteen tuntiin. Sanoin lenkin aluksi, että hänelle voi lenkki olla kävelyvauhtinen vaikka minulle se on kova. 

Yllätyin siitä, kuinka hyvin jaksoin. Mentiin 9,7 km ja keskisykkeeni oli 170. Alussa muutama kilometri alle sen, loppupuoliskolla tasamaallakin tasoa 173. Kropassa ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalta, ihan lopussa pohkeissa alkoi tuntua vähän mutta ei varsinaisesti painanut. Keskivauhti oli 7.48, siis nopeinta pitkään pitkään aikaan. Nopein kilometri meni 7.28, tasoa jota juoksin kolme ensimmäistä harrastusvuotta. 

Olin etukäteen epävarma ja huolissani. Mietin että mitä jos en jaksa. Onneksi lenkkikaverini huomioi hitaamman tahtini ja sanoi, että minä saan määrätä vauhdin. Mietin kolmen kilometrin jälkeen, että näinköhän mennään liian lujaa. Vastatuulessa tuli muutama yli 8 minuutin kilometri, mutta yllättävän helpolla pääsin kuitenkin. Mietin matkalla muutamaan otteeseen, ja sanoinkin sen ääneen, että vauhtini voi hidastua loppua kohti tai voi olla että jossain kohtaa tulee noutaja. Kumpaakaan ei tapahtunut. 

Lenkki antoi valtavasti uskoa. Ehkä uskaltaudun keväällä puolimaratonille? Ennätykseni on syksyn 2014 Ruisrääkistä 2.44, silloin tosin jouduin pistoksen takia kävelemään viimeiset neljä kilometriä. Mutta nyt meni siis liki kymppi aikaan 1.16, huomioiden vähän yli kaksinkertainen matka ja todennäköinen vauhdin hidastuminen olisin nyt ehkä suunnilleen samassa vauhdissa. Kuitenkin huhti-toukokuuhun on vielä sen verran aikaa, että kehitystä ehtii tapahtua. 

Tänään lähdin taas juoksemaan, hurjan tuuliseen säähän. Jos olisin arvannut että vielä ei tyynny päivän aikana, olisin ehkä ottanut aamulla salikamppeet mukaan ja mennyt pyöräilemään + tekemään lihaskuntoa. Nyt kuitenkin kipitin 5,5 km aikaan 47 minuuttia. Keskivauhti 8.27 ja keskisyke 154. Ilokseni taas huomasin, että ilman sykerajoitusta ja mittarin piipitystä keskilukema pysyi alle 155. Lenkki oli aika kaksijakoinen: alkupuolisko oli myötätuulta ja tasaista tai hyvin loivaa alamäkeä, lisäksi yksi isompi alamäki. Toinen puoli olikin sitten vastatuuleen, aluksi oli yksi pidempi alamäki mutta sen jälkeen lähes koko matka hyvin loivaa ylämäkeä, mutta ylämäkeä kumminkin. Sen verran vilkaisin mittaria että muutamaan otteeseen oltiin yli 160 sykkeissä. Mutta kaiken kaikkiaan tästäkin jäi varsin hyvä fiilis. Keskisyke alle 155 ja kilometrivauhti reilut kymmenen sekuntia nopeampi kuin viimeksi.

Nyt on sellainen olo, että tästä todellakin lähdetään uuteen nousuun!

Pimeässä on hyvä juosta

Tämän viikon iltalenkeille ei tullut kamera mukaan, siksi vanhempi kuva. Se kuvaa kuitenkin hyvin Vantaan lenkkimaastoja: tasaista ja rauhallista. Harvakseltaan näkyy muita lenkkeilijöitä, jokusia koiranulkoiluttajia ja muutamia matkalla paikasta toiseen. 

Kävin kaksi kertaa "juoksemassa", tai ehkä totuudenmukaisempaa on sanoa että hölkkäämässä. Maanantaina 53 minuuttia ja 5.98 km, keskiviikkona 51 minuuttia ja 5.88 km. Mutta paras uutinen on se, että molemmat lenkit menivät ilman kävelyaskeleita :) Maanantaina pysähdyin viisi kertaa liikennevaloihin tai odottamaan että pääsen tien yli, keskiviikkona pysähdyksiä oli kolme. Mutta kaikki ne olivat kestoltaan lyhyitä. 

Keskisyke molempina päivinä oli 151. Maanantai oli hiukan raskaampi päivä, mittari piippasi jokusen kerran 155 ylitystä, mutta sain sykkeen laskemaan nopeasti. Maksimi oli vain 159, vain siksi että olen tottunut niihin pitkästi yli 160 lukemiin. Pohkeissa painoi loppumatkasta ja tekniikkakin taisi huonontua.  Keskivauhti oli 8.49/km eli sikahitaasti vielä mennään. 

Keskiviikkona meno tuntui hivenen kevyemmältä. Seurailin mittaria ehkä turhankin taajaan, mutta huomasin että tasamaalla syke saattoi olla alle 150, maksimi oli 158. Jälleen mittari piipitteli aika ajoin 155 ylitystä, mutta käytännössä syke meni vain yhden tai kaksi pykälää sen yli ja laski sekunneissa alle kriittisen rajan. Keskivauhti oli 8.42/km. 

Molempina päivinä lenkkeilin iltasella. Yleensä lähden heti töiden jälkeen mutta nyt touhusin ensin hetken kotona. Liikkeelle pääsin kun alkoi hämärtää, takaisin tulin pimeässä. Vantaalla on onneksi paljon valaistuja kevyenliikenteen väyliä; en uskalla lähteä esimerkiksi joen vartta juoksemaan tai pururadalle pimeässä. Asfaltilla kuului ajoittaista lehtien kahinaa lenkkareiden alla, ilma oli raikas eikä vielä ollut kylmä. Melkeinpä täydelliset olosuhteet siis :) 

En tiedä onko totta vai ei, mutta tuntuu siltä että pimeässä on turvassa muiden katseilta. Kukaan ei näe, kuinka lantio lysähtää alas etenkin lenkin loppupäässä. Autojen valot heijastuvat muiden kulkijoiden silmiin, jolloin kukaan ei näe kuinka hitaasti ja lyhyin askelin taaperran loivaa ylämäkeä. Kukaan ei tunnista, kukaan ei arvostele. Vaikka oikeasti taitaa olla niin, että jokainen lenkkeilijä keskittyy omaan tekemiseen eikä paneudu perinpohjaisesti siihen, miltä muiden meno näyttää. Silti, syksyn ja talven pimeät tuntuvat hitaalle juoksijalle armollisemmalta kuin valoisat kesäpäivät.

Taas yksi liikuntablogi :)

Perustin kirjablogini rinnalle uuden blogin. Miksi? 

Kirjablogissa olen postannut juoksutapahtumista sekä liikunta-aiheisista kirjoista. Kaipasin kuitenkin jotain muuta, jotain lisää. Tuntui siltä, että juoksujutut ovat niin harvinaisia että ne hukkuvat kirjajuttujen alle. Siksi perustin Sinne minne lenkkarit vie - blogin. Täällä käyn läpi sitä arkista peruskuntopuurtamista, en pelkästään numerolapun kanssa elettyjä tähtihetkiä. En aio raportoida jokaikistä treeniä, vaan yksittäisiä hyviä ja huonoa päiviä, tai viikkokoosteita.

Aloitin juoksun reilut kolme vuotta sitten. Kesällä 2012 join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä ystäväni seuraksi Tukholman maratonille. 10.9.2012 juoksimme ensimmäisen lenkin, kuusi kilometriä josta jaksoin juosta kolme ja puoli, sisältäen yhden kilometrin pituisen alamäen. Yhdeksän kuukautta juoksin ja juoksin. Keväällä 2013 harjoittelin numerolapun kanssa juoksemista Helsinki City Runin puolimaratonilla, minkä jälkeen oli helpompi lähteä täysmatkalle. Ensimmäisellä tavoite oli päästä omin jaloin maaliin ja se toteutui, aika oli 5.28.

Koska treenasin omin neuvoin, tein virheitä. Palauttelin maratonin jälkeen viikon, jonka jälkeen aloin tehdä neljä treeniä viikossa, kaksi lihaskuntoa ja kaksi aerobista. Menin kuitenkin kävelylenkkien ja pyöräilyn kanssa överiksi, pituus oli usein 2-3 tuntia ja vauhti niin lujaa kuin pääsee. Heinäkuun puolivälissä otin ensimmäiset juoksuaskeleet ja panikoiduin: jaksoin juosta kolme kilometriä. Lokakuun alussa häämötti 33 km:n pituinen Pirkan Hölkkä. Aloin juosta, juosta, juosta... Pirkan Hölkän sinnittelin maaliin, aika n. 4.45. Mutta sen jälkeen: lepäsin viikon ja aloin juosta, juosta, juosta kohti kevään 2014 Tukholman maratonia.

Huonostihan siinä kävi. Usein tulin lenkiltä itkien kotiin, ajattelin että olen ihan p*skassa kunnossa kun en jaksa juosta. Lääkärissä otettiin kahdetkin verikokeet joiden tulokset olivat hyvät, niin hyvät että lääkärit olivat suorastaan haltioissaan. Olin kuitenkin niin huonovointinen, että välillä huone pyöri silmissä vaikka makasin sängyllä.

Vuodenvaihteen jälkeen silloisella asuinpaikkakunnallani aloiteltiin maratonkoulua. Se ei kuitenkaan toteutunut, koska osallistujia oli liian vähän. Ohjaaja lupasi kuitenkin tehdä meille innokkaille maksusta juoksutekniikan kuvauksen sekä henkilökohtaisen ohjelman. Sen myötä tilanne parani hiukan. Aloin tehdä juoksutreeneissä vetoja, lisäksi aloin käydä kuntosalilla. Toukokuun HCR meni sinnitellen maaliin. Tukholmassa juoksin ensikertalaisen kaverini kanssa, mutta etenimme niin hitaasti että meidät vedettiin pois radalta 29 km:n kohdalla.

Maratonkokeilun jälkeen alkoi tuttu kuvio. Pidin viikon liikuntavapaata ja aloin treenata, kovaa. Kesä 2014 oli helteinen, ja huomasin pian etten jaksa juosta. Sen sijaan kävelin, usein kolmekin tuntia kerrallaan, tai pyöräilin vaihteettomalla mummofillarillani 30-40 - kilometrisiä lenkkejä.

Kesällä juoksin kaksi puolimaratonia ja syksyllä vielä yhden. Ne sujuivat kohtalaisesti, tosin mistään ajasta on turha puhua, enemmän ne olivat sinnittelyä maaliin. Mutta kuitenkin, jokaisessa juoksussa olin hiukan nopeampi, vaikka syksyllä Turussa jouduin kävelemään viimeiset neljä kilometriä kylkipistoksen takia. Ennätys puolikkaalla on nyt noin 2.44.

Syksyllä 2014 menin juoksukouluun. Osa treeneistä tehtiin aikuisporukan kanssa, osassa mukana olivat seuran juniorit. Juoksukoulu saattoi olla virhe, koska siinä ei tähdätty tiettyyn juoksutapahtumaan vaan monilla tavoite oli yleisurheilukilpailut. Juoksuvedot olivat varmasti tehokkaita, mutta usein minun kunnolleni liian kovatehoisia. Lisäksi yhteiset treenit olivat lauantaina (sali + n. 45 min juoksulenkki) ja sunnuntaina (vetoharjoitus), joten jouduin juoksemaan pitkät lenkit viikolla työpäivän jälkeen. En jaksanut, vaan pitkikset jäivät enintään puolentoista tunnin pituisiksi. Helmikuun 2015 olin kipeänä, enkä saanut silloin tehtyä mitään. Juoksuvedot vaihtuivat maanantaille joten pystyin tekemään kevään pitkikset sunnuntaisin. Silti, aika oli niin tiukalla että niitä tuli aivan liian vähän toukokuun loppua ajatellen. Vain muutama yli kaksituntinen sekä helatorstaina Bodom Trailin 12 km, jossa totesin että en jaksa juosta ylämäkeen.

Tukholmassa kuitenkin tapahtui jotain. Satoi vettä ja oli hirveä tuuli. Neljän kilometrin kohdalla  sanoin, että en jaksa juosta vastatuuleen. Kympin kohdalla olin varma, että en pääse maaliin. Toisin kuitenkin kävi. Kävelin pahimmat vastatuulikohdat ja juoksin myötäiset, niin vaan ennätin ennen kuuden tunnin aikarajaa, loppuaika n. 5.44.

Tuon jälkeen pidin pidemmän liikuntavapaan. Ja kun lähdin liikkeelle, tein sen maltilla. Kävelin ja pyöräilin, mutta rauhassa. Pyörälenkki saattoi kestää "vain" 45 minuuttia. Monta kertaa teki mieli juosta mutta en tehnyt sitä. Kävin päässäni vakavaa keskustelua. Tiesin ja tiedän, että juoksu on harrastus jossa voi kehittyä vaikka sen aloittaisi yli kolmekymppisenä. Mutta jos jatkaisin väärin treenaamista, sen sijaan että 10 vuoden päästä tekisin ennätyksiä olisin todennäköisesti joutunut lopettamaan jo ajat sitten. Olin päättänyt jatkaa juoksua syyskuussa, ja siitä pidin kiinni.

Olin muuttanut keväällä Vantaalle, josta löysin elokuussa itselleni kuntosalin. Salikortilla pääsee ilmaiseksi uimaan kahtena päivänä viikossa, joten lajivalikoima kasvaa. Nyt kun olen aloitellut juoksua, olen päättänyt keskittyä vuodenvaihteeseen asti siihen, että juoksen aikaa ja sykkeitä, matkan pituudella ei ole mitään väliä. Kerran viikossa on pitkis, joka kestää vähintään puolitoista tuntia. Sitä on helppo syksyn mittaan kasvattaa niin että välillä juoksee pari tuntia ja ylikin. Kerran - pari viikossa juoksen töistä kotiin 5 km, joskus teen ylimääräisen kiepin että saan pari kolme kilometriä lisää mittaa. Mutta juostessa on aina, AINA, sykemittarissa päällä asetus niin että mittari piippaa kun syke ylittää 155. En ole koskaan käynyt syketesteissä, mutta kolmen vuoden kokemus on osoittanut että jatkuva 165 keskisyke ei toimi. Nyt syksyllä kun aloittelin taas, katsoin mittarista että 157 on se missä alkaa tuntua hengästyneeltä. Siksi pidän sykkeen toistaiseksi alle 155, niin että mittarin hälyttäessä kävelen pienen pätkän. 

Tässä on jo huomannut, kuinka päivät vaihtelevat. Torstaina reilun kuuden kilometrin lenkillä kävelypätkiä oli vähän ja ne olivat lyhyitä. Keskivauhti oli yli 20 sekuntia nopeampi kuin viime viikonlopun pitkiksellä. Ajattelin, että pian on totta se että pääsen koko lenkin alle 155 sykkeellä ilman kävelyaskelia. Tänään sitten olikin aivan päinvastoin, syke karkasi tasamaallakin eikä meinannut laskea kävellessäkään. 

Puhun juoksusta, vaikka moni kävelee nopeammin. Ja itse asiassa, asfaltilla olen kävellyt nopeammin kuin mitä nyt juoksen, torstaina keskivauhti oli 8 min 27 s / km, tänään 8 min 42 s / km. Mutta kuten jo aiemmin sanoin, tästä on tie vain ylöspäin. Ensin peruskuntoa, sitten vauhtia. Lenkki kerrallaan.