Lumileiri: Ylläs

Terveisiä Lapista!

Suuntasimme kolmen naisen ja yhden koiran voimin Ylläkselle lumileirille. Hieno viikko oli, kaikinpuolin. 

Vahtikoira :)

Lähdimme matkaan perjantaina 2.12, ajoimme Tampereelta Ouluun jossa yövyimme hotellissa. Huoneemme oli kovin lähellä ravintolaa, jossa oli pikkujoulut,,, Onneksi ne loppuivat puoliltaöin. Tarkoitus kuitenkin oli nukkua yö että jaksetaan ajaa loput 350 km. 

Saavuimme Ylläkselle lauantaina iltapäivällä. Pakkasta oli liki 30 astetta, joten päätimme aloittaa hiihtämisen vasta sunnuntaina. Tuossa aloituskuvassa näkyy sunnuntaista se olennainen: lunta, paljon lunta! Lumisade alkoi yöllä ja jatkui aamun, jatkui päivän. Hiihtäminen oli todellista umpihankihiihtoa ilman minkäänlaista luistoa ja pitoa. Kun tuuli paiskasi puusta lumipaakkuja, pienemmän päähän ja isomman käsivarteen, mietin että mitä hittoa teen täällä. Ja vähän pelotti, että millainen viikosta tulee; taustalla oli kuitenkin puolentoista viikon flunssa ja edellisen kerran oli sukset jalassa liki kaksi vuotta sitten. Pakko oli kuitenkin hiihtää suunniteltu parikymppinen lenkki, koska porukkamme hajaantui ja sovimme treffit Kotamajalle. Sunnuntain saalis oli 20,65 km johon kului 3 h 10 min. 

Maanantai olikin sitten hieno päivä, kirkas vaaleanpunasävyinen. Olimme vieneet sukset sunnuntaina voitelupalveluun, josta haimme ne maanantaina heti liikkeen auettua. Ihan eri meininki hiihtää kun oli erittäin hyvä pito ja jonkin verran luistoakin! Kilometrivauhti oli puolitoista minuuttia edellispäivää nopeampi, reilut 22 km vei 2 h 50 min :)

Tiistaina oli ennalta suunniteltu välipäivä. Pakkasta oli taas reilusti, joten suuntasimme 50 kilometrin päähän Leville kylpylään ja syömään. 

Keskiviikkona vuorossa oli viikon pisin lenkki. Oltiin puhuttu noin kolmestakympistä, toteutuma oli 34,3 km. Jouduimme muuttamaan suunnitelmaa jo kuuden kilsan kohdalta huomattuamme, että suunnittelemamme paluureitti ei ollut vielä auki. Onneksi latuja oli riittävästi auki niin että saimme tehtyä osan matkasta ympyränä eikä puolimatkasta tarvinnut palata takaisin samoja jälkiä. Aikaa tähän lenkkiin kului 4 h 7 min. Kaksi ensimmäistä pysähdystä - kilometrien 4 ja 10 kohdalla - kuittasimme kuumalla mehulla, 18 km:n kohdalla Aurinkotuvalla pidimme ruokatauon. Olimme siinä uskossa että taukopaikassa saa keittolounaan mutta näin ei ollut. Onneksi vitriinistä löytyi sekä suolaista että makeaa välipalaa. Neljäs pysähdys oli 24 kilsan kohdalla, söin siinä vielä myslipatukan ja rusinoita. Viimeiset 8 kilsaa piti hiihtää hämärässä, loppumatkasta oli jo pimeää. Toiseksi viimeisessä alamäessä menin nurin, se oli yllättävää kyllä viikon ainoa pyllähdys. Vähää aiemmin olin huutanut kaverilleni että olenko eksynyt, yhtäkkiä olin mäen päällä enkä nähnytkään latua. Maa oli tasaisen valkoista ja siitä nousi mustia puita. En nähnyt kaverianikaan, onneksi ääni kuului: "Et ole eksynyt, tule tänne". Ja onneksi ladun poikki meni moottorikelkkareitti johon osui pari kelkkaa, niiden valot riittivät sen verran myös sivulle että näin taas ladun. En tiedä johtuiko sokeushetki siitä että silmäni on leikattu neljä vuotta sitten, todennäköisesti. 

Eksymistunne ehkä hämäsi ja haittasi keksittymistä viimeisiin alamäkiin. Toki takana oli jo liki neljä tuntia hiihtoa niin väsymyskin vaivasi. Kaaduin mäessä, joka oli enemmänkin kumpare kuin mäki, lyhyt mutta jyrkkä ja sellainen, että alamäen lopulla oli heti pieni kinkamanousu. Ei onneksi sattunut, sen verran pehmeästi menin kyljelleni. Matkalaukussa oli tietenkin otsalamppu, mutta tällä lenkillä se ei ollut mukana koska olin olettanut että olemme takasin mökillä kolmen maissa, hämärässä mutta ennen säkkipimeää. 

Torstaille suunnittelimme palauttavaa noin kympin lenkkiä, mutta jo alkumatkasta tuntui että vaikka pitkä lenkki vähän painaa kintereissä niin jaksetaan mennä pidemmälle. 18 km vei 2 h 16 min. Taas oli ihana hiihtää, kymmenkunta astetta pakkasta, loistavakuntoinen latu ja luistavat sukset. 

Perjantaille oli suunniteltu tunturin eli Ylläksen kiertämistä, siitä olisi tullut 36,5 km. Toisin kuitenkin kävi. Puolimatkaan asti hiihto oli helppoa ja maisemat liki henkeäsalpaavat.

Noin 19 km hiihdettyämme pysähdyimme ravintola Otsoon syömään. Kun kävelimme suksiemme kanssa ladulta ravintolaan, huomasimme että nyt tuulee ja tuulee muuten kunnolla. Taas puista lensi lumipaakkuja niskaan. Katselimme tilannetta ikkunasta ja päätimme jättää lenkin siihen. Syitä oli itse asiassa monta. Tuuli oli kova (uutisista näimme että oli myrskylukemat), paluumatkan ensimmäiset 10 km olisi pitänyt hiihtää vastatuuleen avoimessa maastossa ilman metsän suojaa, emme olisi ehtineet Kesängin keitaan latukahvilaan kolmeksi eli olisi pitänyt hiihtää 17 km ilman mahdollisuutta välipalataukoon, ja taas olisi ollut aika monta kilometriä pimeähiihtoa valaisemattomalla ladulla... Tuumasimme että koska minulla oli mittarissa viidelle päivälle 115 hiihtokilsaa ja muilla n. 125 km niin saa riittää, mennään taksilla takaisin mökille. Onpahan nyt sitten koettu sellainenkin! :D Toisaalta harmitti; oltiin varauduttu hiihtämään 36,5 km niin voimia oli vielä jäljellä. Samalla ratkaisu tuntui järkevältä. Mutta silti, vähän kismittää että sää muuttui niin yllättäen.

Sain venyttelykaverin :)

Kaikkinensa viikko oli kuitenkin erittäin hyvä. Etukäteissuunnitelmani - mieluummin kaksi lyhyttä lenkkiä päivässä kuin yksi superpitkä - ei tietenkään totetunut, samoin hiihtokilsojen määrä meni yläkanttiin. Oli etukäteen puhuttu että 80 km on hyvä saldo, salaa haaveilin sadasta. Lopputulos siis 115 km johon kului 15 h. 

Viikko oli myös omiaan kasvattamaan motivaatiota. Pelkäsin, että miten kädet kestää, onko ojentajat kuinka kipeät. Yllätys yllätys, ojentajissa tuntui loppuviikosta kun venytteli mutta kipua ja lihasjumia ei ollut ollenkaan. Salilla tehty yläkropan treeni on siis ollut tehokasta :) Muutenkin kroppa toimi varsin hyvin. Alkuviikosta lonkan koukistajat olivat jumissa, mutta se jumitus hävisi keskiviikon pitkällä lenkillä. Sen jälkeen tuntui vasemmassa pakarassa pari päivää, mutta se lakkasi perjantain lenkillä. On siis todettava, että vaikka juoksu tuntuu välillä raskaalta niin ei kuntoni voi olla huono kun jaksan hiihtää suht kylmiltään tuollaisen määrän. Keskisyke oli joka lenkillä 153 tai 154 eli samaa kuin pk-lenkeillä. Ei tullut kertaakaan olo että olisi tullut mentyä verenmaku suussa, päinvastoin tuli hiihdettyä hymy huulilla ja kavereiden kanssa jutellen. 

Perjantai-iltana saimme reissulle huiman päätöksen: taivaan täydeltä revontulia. Ne näkyivät mökkimme pihasta mutta ajoimme kuitenkin hiukan kylän ulkopuolelle, katuvalojen ulottumattomiin. Oma kännykkäkamerani on äärettömän huono mutta ystäväni sai näin komeita otoksia:

Olin revontulista niin iloinen että piti ihan hyppiä tasajalkaa :D 

Jotta lomailu ei lopu helpolla tavalla, oli edessä vielä pitkä kotimatka. Lauantaina ajoimme takaisin Tampereelle yhtä soittoa. Yksi ruokatauko ja kaksi kahvitaukoa pidettiin kolmentoista tunnin paluumatkalla. Sanoin että on paljon helpompaa hiihtää neljä tuntia kuin istua autossa kolmetoista. Yön olin kaverin luona ja tänään tulin vielä viimeisen kolme tuntia kotiin Vantaalle. Huomenna alkaa arki.

Liikunnan suhteen ensi viikko on kevyt. Sähköpostiin oli tullut viesti että salilla alkaa tammikuussa asahi-tunnit, näytetunteja on tulossa muutama. Keskiviikkona voisi mennä sinne. Ja ehkä joku päivä tehdä salitreenin. Loppuviikosta voisi tehdä juoksulenkin, jos siltä tuntuu. Jos ei tunnu niin ei haittaa. Nyt tuntuu siltä että lumileiri toi uutta motivaatiota ja kiinnostusta myös juoksuun. Jo se alkaa maraton houkutella entistä enemmän... Ja hiihtotapahtumat: ystäväni sanoi että kun kerta jaksan hiihtää 34 km niin jaksaisin Finlandia-hiihdon 50... Laitetaan harkintaan!