Flunssatauko jatkuu - tekeminen loppuu

Se on sillä tavalla, että tällä hetkellä 37,4 on inhoamani luku. Se on luku, jota kuumemittari näyttää sitkeästi päivästä toiseen. Muutama päivä on ollut yskää, limaa ei juuri irtoa vaan enemmänkin kurkkua kutittaa. Niistää saa lähes taukoamatta, monta nenäliinallista joka päivä. 

 

Viikon sinnittelin töissä, tosin työpäiviä oli vain kolme. Maanantain piti olla vapaa mutta se vaihtui saikkupäiväksi ja vapaa siirtyi perjantaille. Tiistaista torstaihin olin töissä ja kuulin kyllä muutamia kommentteja, että vieläkö sinä nuhanenä olet täällä ja etköhän ole tarpeeksi sairas pysyäksesi kotona vaikkei varsinaista kuumetta olekaan. 

 

Pikkukipeänä oleminen ärsyttää. Kuvassa on kirjoja, jotka olen lukenut viikon aikana. Olivat kaikki hyviä, mutta kun en oikein jaksa keskittyä. Lukeminen on sitä että pari lukua yhtä kirjaa, vaihto toiseen, hetken päästä vaihto takaisin tai uuden aloitus. Kesken on vielä neljä kirjaa. Olisi ehkä pitänyt varautua äänikirjoilla. Tiedän, että HelMet-verkkokirjaston kautta on lainattavissa e-äänikirjoja, mutta en ole varma onko siellä suomenkielisiä. Voisin tietysti kokeilla, ymmärtäisinkö ja jaksaisinko kuunnella englanninkielistä.

 

Televisiota minulla ei ole, vaan katson kaiken läppärin kautta. Kyllä on tullut katsottua maksuttomia urheilulähetyksiä sekä Yle Areenasta monta kiinnostavaa dokumenttia. Mutta kun ei oikein jaksa sitäkään. 

 

Kateellisena luen Facebookin juoksuryhmistä muiden iloisia lenkkipäivityksiä, täällä sitä maataan sohvalla ja nukutaan liki puolet vuorokaudesta. Syöminen on mitä sattuu, kun ei liiku niin ei ole nälkä, lisäksi vatsa on täyttynyt kurkkupastilleilla. 

 

Yritän pysytellä positiivisena. Mietin, että peruskuntoni on ollut huono jo ennen flunssaa, mutta sain alle useita yli puolitoistatuntisia lenkkejä niin tuskin kunto ihan nollaan tippuu. Mietin, osallistuisinko huhtikuussa Helsinki Spring Marathonin puolikkaalle; siihen on vielä sen verran aikaa että ehdin päästä parempaan kuntoon, vaikka nyt tuleekin ties kuinka pitkä tauko. Tiedän että flunssan jälkeen pitää aloittaa kevyesti, mutta toisaalta tekemiseni on ollut koko syksyn kevyttä: matalatehoista lenkkiä, uintia, salitreeniä ja pyöräilyä salilla. Eli flunssan jälkeinen aika ei tule olemaan radikaalisti erilaista kuin treenit ennen sitä. 

 

Siispä kohta uutta nousua, toivottavasti pian! 

Flunssatauko

Viime viikko oli työn osalta kuusipäiväinen. Lauantaina oli kansallinen Pelipäivä joten poikkeuksellisesti olin töissä. Sen takia olin ajatellut juosta pitkiksen joko sunnuntaina tai tänään maanantaina, vapaapäivänä. Juoksu kuitenkin jäi, silla flunssa iski. Jo torstaina tuntui siltä, että niinköhän olen sairastumassa. Lauantai-iltana olikin sitten kurkku kipeä ja vähän lämpöä. Eilen oli parempi olo, mutta viime yönä heräsin useita kertoja huomatakseni, että nielu on täynnä limaa, päätä särkee ja kurkku on niin kipeä että nieleminen on vaikeaa. Lämpö on hitusen koholla.

Flunssa on edelleen yksi asioista, joiden suhde treenaamiseen on minulle vaikea. Milloin on ok treenata, milloin pitäisi levätä? Jos kuumemittari näyttää lukemia välillä 37,2 ja 37,4 normaalilämmön ollessa 36,7 niin onko se merkki siitä että on kipeä? En pidä noita lukemia itselläni varsinaisena kuumeena, koska olo ei silloin vielä ole voimaton eikä lihaksia särje. Kuitenkin lepo- ja istumasyke ovat koholla, joten voi päätellä että myös treenatessa sykkeet nousisivat tavallista korkeammiksi. 

Erityisesti harmittelen flunssan ajankohtaa. Jo viime viikolla piti käydä suihkussa muualla, koska kylpyhuoneessani tehtiin kosteusmittaus ja sen jälkeen ilmoitettiin että sinne tullaan tekemään lattiaremontti. Lattia tullaan purkamaan tänään, ja olisin halunnut paeta remppaa pitkikselle tai edes lyhyemmäksi aikaa salille. Kun remppa alkaa, suihkun lisäksi myös vessa on käyttökiellossa. Sain avaimen tyhjään asuntoon kerrosta alemmaksi, eli ramppaan siellä kohtalaisen usein. Jos flunssa pitää minut kotona muutaman päivän, tulee ravaamista entistä enemmän ja lisäksi joudun sietämään purkamisen ja kuivaamisen ääniä. 

Ottaa päähän, koska tänään olisi ollut tosi kiva lenkkisää. Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, talvi on lähestymässä Vantaata. Aurinko paistaa niin olisi kaunis kirpakka ilma juoksennella pari tuntia. Mutta se jää nyt väliin ja makaan päivän sohvalla lukemassa kirjoja.

Viime viikolle tuli onneksi kuitenkin neljä treeniä: kuntosali, uinti, kuntopyöräily salilla ja juoksu. 

Annoin periksi sekä alkavalle talvelle että flunssalle ja laitoin villasukat jalkaan

Lenkillä "eksyminen" on kivaa

Syksyn aiemmat pitkikset ovat olleet kestoltaan oin puolitoistatuntisia, korkeintaan tunnin ja 45 minuuttia. Eilen ajattelin, että voisi mennä vähän pidemmän, parituntisen tai vähän yli. No menihän se "vähän" yli. 

Alku oli tuskaisaa. Mietin, että tuleeko tästä tänäänkään mitään. Syke oli alusta saakka korkea, eikä tahtonut laskea kävelemällä. Kilometrivauhti oli jatkuvasti yli 9 minuuttia, ehkä huonointa ikinä. Päähän pujahti taas tuskaisia ajatuksia: miksi juoksen, ei minusta ole tähän, miksei sykkeet ja vauhdit laske ikinä, pitäisikö lopettaa juoksu ja keskittyä muihin lajeihin? Ensimmäiset kuusi kilometriä näin. Sen jälkeen alkoi kulkea paremmin, kymppi meni vähän yli kahdeksan ja puolen minuutin keskivauhdilla. Jouduin silti kävelemään paljon enemmän kuin yleensä, välillä tuntui että jos syke nousi tasaisella yli 155 niin jouduin kävelemään puolet alamäestä ennen kuin se laski edes pari pykälää. 

Muuten lenkki oli varsin mielenkiintoinen. Menin alkumatkan tuttuja teitä mutta päätin jatkaa aiempaa pidemmälle. Oletin että tie kääntyy jossain vaiheessa takaisinpäin mutta ei, mutka olikin toiseen suuntaan eli kauemmas lähtöpisteestä. Suunnittelin, että menen noin 15 kilometriä, eli käännyn puolimatkassa takaisin jos en ole siihen mennessä päässyt tutuille seuduille. Varsinaisesti en ollut eksyksissä, koska vähän väliä ylläni näkyi laskeutuvia lentokoneita ja ajattelin, että hätätilassa voin seurata niitä, lentekentän nurkilta osaan kotiin :) 

Lenkin puolivälin paikkeilla bongasin tutun, vilkkaasti liikennöidyn tien. Ylikulkusillalla mietin, mahtaako lenkkipolkuni mennä jossain vaiheessa tien yli tai ali takaisin tulosuuntaan. No ei se mennyt... Lopulta osuin asuinalueelle, jossa meni pieniä teitä ristiin rastiin. Parin umpikujan jälkeen ryykäsin metsikköön, ajattelin oikaista siitä isolle tielle. Oli siinä sitten kuitenkin leveä polku, josta pitkin oli hyvä kipittää. 

Kulomäessä ajattelin kokeilla taas yhtä uutta reittiä, tiesin siinä vaiheessa että suunta on oikea. Se tie tulikin kohta sellaiseen risteykseen, jossa olin lenkkeillyt aiemmin ja josta osasin kotiin. 

Kilometreissä lenkki ei ollut kovin pitkä mutta ajallisesti kyllä. Alustana oli kaikkea: asfalttia, hiekkatietä, pehmeämpää hiekkaa, pururataa, metsäautotietä, märkiä lehtiä joista en tiedä mitä niiden alla oli... 

Muuten treeniviikko oli ihan jees. Maanantaina oli salipäivä, tiistaina uinti ja keskiviikkona juoksu. Tästä on hyvä jatkaa uuteen viikkoon. Hyvä syy mennä salille ja uimahalliin, johonkin täytyy päästä pesulle, kylpyhuoneeni on alkuviikon käyttökiellossa kun torstaina siellä tehdään kosteusmittauksia.

Huono viikonloppu - ei vaan kulkenut

Viikonloppu. Piti olla treenin osalta hyvä vaan eipä ollut.

Lauantaina oli hurjan tuulinen päivä, joten vaihdoin pitkiksen punttisaliin. Tein runsaskyykkyisen ohjelman toista kertaa, tuntui heti alussa raskaammalta kuin keskiviikkona. Ohjelmassa tehdään kaksi liikettä putkeen, jonka jälkeen on kahden minuutin palautus. Toistoja on 15/liike ja sarjoja kaksi tai kolme. Yhteen liikepariin meni aikaa minuutista kahteen, jota siis seurasi palautus. Heti alussa katsoin että sykkeet ovat tavallista korkeammat eivätkä laske alle 120 edes palautusvaiheessa. En tiedä miksi niin, vaikuttaako taustalla viime viikonlopun hurvittelu, raskas työviikko, edellisyön katkonainen uni vai mikä. Keskisykkeeksi tuli salitreeniin tosi kova 146, treenin kesto 40 minuuttia.

Tänään tihkutteli vettä mutta oli tyyntä, joten totesin sään olevan vallan mainio pitkikselle. Asetin taas sykemittariin hälytysrajaksi 155, ja lähdin liikeelle. Kilometrin kohdalla luovutin. Olin jo tehnyt siihen mennessä muutaman kävelypätkän, kun mittari piippasi koko ajan. Totesin, että nyt ei kulje ollenkaan. Päätin kuitenkin mennä pitkiksen, vaikka sitten kävellen. Syke oli myös kävellessä tavallista korkeampi, keskivauhdilla 9.06 keskisyke oli 140. Tuollaisella kävelysykkeellä on aivan turha yrittääkään matalasykkeistä juoksua. Kävelin vaihtelevassa tihku- ja kaatosateessa 11 km, 1 h 41 min. Loppumatkasta alkoi painaa pakaroissa ja lonkan koukistajissa, tiedä sitten johtuiko eilisestä salitreenistä. Voi toki olla niinkin, että taustalla on migreeni: usein silloin kun juoksu ei kulje (en jaksa juosta edes alamäkeen) niin seuraavana yönä herään migreeniin.

Kaksijakoinen fiilis on taas. Vähän masentaa, että juoksu vaihtui kävelyksi. Yritän kuitenkin ajatella, että se ei tuhoa mitään. Jalkojen iskunkestävyys ei häviä yhdessä viikossa, etenkin kun alla on jo aika monta juoksulenkkiä asfaltilla. Yritän kehua itseäni siitä, että menin lenkin vaikka juoksu ei kulkenut. Hermostuin ylikorkeaan sykkeeseen mutta en kääntynyt ympäri ja palannut kotiin vaan kävelin. Eli tällekin viikolle tuli se reilu puolitoistatuntinen lenkki. En tiedä tuntuisiko paremmalta jos olisi ollut kävelysauvat mukana, facebookin juoksuryhmissä moni tekee pitkiksiä pyöräillen tai sauvakävellen mutta harva kävelee, tai jos kävelee niin ei kirjoita siitä.

Vaikka taas, minä ja minun treenit, ei minä ja se mitä muut tekee.

Kun lenkki jää väliin

Toivoton torstai. Siltä tuntui aamulla. Teen pääsääntöisesti päivätyötä kahdeksasta neljään, tänään oli vaihteeksi iltavuoro ja siis aamulla olisi ollut aikaa käydä lenkillä. Mutta mutta... En jaksanut nousta. Kello soi 9.00, torkutin pari kertaa ja siisin herätyksen puoli tuntia eteenpäin. Kello soi 9.30, torkutin pari kertaa ja siirsin herätyksen tuntia eteenpäin. Kello soi 10.30, torkutin pari kertaa ja nousin ylös. 

Koko päivän on ollut kaksijakoinen olo. Luovuttajaolo, koska en noussut ylös ja virkistynyt lenkillä. Luuseriolo, luulenko selviäväni ensi vuonna maratonin alle viiteen tuntiin jos skippaan lenkkejä? Missä on itsekuri, missä omistautuneisuus, missä päättäväisyys?

Samaan aikaan tuntuu siltä, että ei maailma kaadu tähän yhteen päivään. Kumpi on pahempi ja kumpi parempi, lähteä lenkille väsyneenä ja reidet jumissa edellispäivän lihaskuntotreenistä, kenties huomaten että ei kulje, vai nukkua pitkään ja mennä viikonloppuna pitkis pidempänä kuin alunperin ajatteli? 

Mietin, että tarkka juoksuohjelma voisi olla hyvä. Olen joskus treenannut tossu.comin ohjeella, siinä tosin huonoa oli se että viikossa oli aina 5 juoksulenkkiä eikä yhtään lihaskuntotreeniä. Lisäksi useimmat ohjelmat ovat 12-26 viikkoa, eli pitäisi kai olla tavoitepäivämäärä selvillä. Tuskin kannattaa vetää läpi x viikon maratonohjelmaa aloittaakseen sen heti uudelleen alusta niin että juoksutapahtuma osuu jakson keskelle. Ohjelmissa on se huono puoli, että en pysty tekemään tiettyjä treenejä tiettyinä päivinä. Työni on liikkuvaa, ja päivinä kuten tänään jolloin ei ole jääkaappia tai mikroa lähettyvillä, on päivän eväiden oltava sellaiset mitä voi kuljettaa laukussa ja säilyttää lämpimässä. Aika pitkälti mennään hedelmien ja proteiinipatukoiden voimin, joten tällaisina päivinä ei välttämättä ole energiaa raskaaseen salitreeniin tai kovavauhtiseen lenkkiin. 

Ajattelin, että ehkä on turha potea huonoa omaatuntoa (kunhan tällainen ei tule tavaksi). Osa on aamuvirkkuja, jotka postaavat facebookin juoksuryhmiin kuvia kello 05 startanneista aamulenkeistä. Minä olen aamutorkku, joka kaiken lisäksi on aamulla nälkäinen ja tarvii vähän syötävää ennen minkäänlaista treeniä. Tämä on minun elämäni, minun harrastukseni, eikä sitä tarvitse toteuttaa niin kuin muut. On opittava olemaan itselleen armollinen  ja uskottava siihen, että mikään ei mennyt pilalle vaikka tämän päivän lenkki jäi tekemättä. Ja hei, tulee tällekin viikolle joka tapauksessa vähintään neljä treenikertaa.