sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Onko maratonin jälkeen elämää? Kyllä on!

Alkuviikosta olin vähän ulalla - tiedä sitten onko se mikään uusi asia meikäläisen kohdalla... :D Lauantaina olin liikkeellä liki 6 tuntia, mutta jo keskiviikkona alkoi tuntua siltä että tekisi mieli lenkille. Varpaat kyllä estivät sen vielä; isovarpaan viereiset keräsivät niin paljon nestettä että olivat turvonneet ja punaiset. Parina yönä jouduin pitämään kylmäpakkausta niiden päällä, ja aamuisin suihkutin kylmää vettä. Silti, oikean jalan varvas vuoti nestettä pitkin päivää, aina kun olin ollut vähän aikaa jaloillani, joko seisten tai kävellen. Torstaina tilanne oli jo parempi, punoitus vähentynyt ja vuotaminen lakannut. Vasemmassa jalassa kynsi kyllä heiluu mutta on sivuilta kiinni niin ehkä se siinä pysyy vielä jonkin aikaa. 

Pääsin kuitenkin aloittamaan liikunnan jo tällä viikolla. Lajivalikoimassa oli pelkkää pyöräilyä, ihan siksi koska Pirkan Pyöräily ja 134 kilometriä odottaa kahden viikon päässä. Tiiviin juoksukauden jälkeen on syytä totutella takapuolta pyörän satulaan. Torstaiaamuna pyöräilin tunnin verran salilla. Sisällä siksi, koska Poweri-Paawon takarengas oli melkein tyhjä enkä osannut täyttää sitä. Eikä jalat kestäneet sen vertaa kävelyä että olisin kiikuttanut sitä huoltoon ennen lauantaita... Torstaina poljin tasaiseen rauhalliseen tahtiin.

Perjantaina oli vuorossa TRIP kuntosalilla. Ohjelma numero 12, joka sisälsi niin hurjia mutkia ja spiraaleita ja jyrkkiä alamäkiä että aika paljon katselin lattiaa :D Hiki virtasi, kun koko ohjelman ajan vuorottelivat vauhdikkaat sprintit ja raskaat nousut. Ei menty niin että kokonainen kappale nousua, vaan jokaisessa biisissä oli sekä seisaallaan ylämäkeen polkemista että alamäkeen spurttailua. Kyllä jo ensimmäisissä ylämäissä tuntui, ettei reisissä oikein ole voimaa. 

Eilen sain pyörän kuntoon, ja tänään kävin fillaroimassa ulkona. Aloituskuvassa näyttää hämäävän hyvältä. Ikävä kyllä Tampereella tilanne on se, että kevyen liikenteen väylät ovat karmeassa kunnossa. Jokaisessa risteyksessä on korkeat rotvallin reunat, eli on pakko ajaa todella hitaasti. Teillä on halkeamia ja mikä pahinta, esimerkiksi Nekalassa oli yhden tien varressa useita kohtia, joissa yhtäkkiä asfaltti oli pois noin metrin matkalta, tilalla hiekkaa tai sepeliä. Paha paikka on esimerkiksi laskea Messukylästä kohti Hervannan valtaväylää, on pakko jarruttaa ja melkein pysäyttää vauhti. Minä ainakaan en uskalla ajaa sepeliin lujaa, koska viime kesänä Linnainmaalla rengas puhkesi kun tein niin. Tunnin verran ulkoilutin Poweri-Paawoa. Olisi tehnyt mieli olla kauemminkin, mutta mietin että syytä ottaa kevyesti kun maratonista on vasta viikko. Sitä paitsi tänään oli kova tuuli, eikä ole järkeä vääntää kun kuitenkin palautuminen lienee vielä vaiheessa.


Odotan kesäkuun alkua. GoGolla alkaa mahtava "100 days of summer" - haaste. Idea on simppeli, 100 päivää aikaa suorittaa 100 tehtävää. Tai vähemmän, palkinnon saa jo 20 kohdasta. En usko pääseväni sataan, otin tavoitteeksi 60 pistettä jolla saa palkinnoksi treenikassin. Katselin kohtia, niin 20 saan jo sillä mitä olen tehnyt tähän asti. Toiset parikymmentä tulee myös aika helpolla, esim. pyöräilemällä salille, käyttämällä express-saleja joissa on vain aerobiset laitteet, osallistumalla ulkotunneille jne. Loput noin 20 vaatii epämukavuusalueelle menoa, esim. erilaisia puolituntisia hikijumppia tai tanssillisia jumppia. Katsotaan sitten syyskuussa, miten meni! :) Silti "pitää" myös juosta ja pyöräillä kesällä, että on elokuussa puolimaratonkunnossa.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

HCM 2018

Siinä se nyt on! Ei tullut helpolla mutta tuli kumminkin.

Mikään ei varsinaisesti mennyt vikaan, mutta en koe saaneeni itsestäni irti sitä mitä halusin. Etukäteen arvioin, että 5.20 olisi ollut realistinen aika. Jäin siitä hitusen alle 21 minuuttia, loppuaika oli 5.40,56. 

Torstaina illalla lähdin kaveripariskunnan kanssa mökille. Minulla oli vapaapäivä, kaverit tekivät etätöitä. Olin tosi väsynyt, heräsin aamulla n. 8.30 mutta monta tuntia vaan loikoilin ja luin kirjaa, välillä makasin silmät kiinni puoliunessa. Vasta iltapäivällä nousin ylös, lähinnä koska oli pakko. Lähdimme ystäväni kanssa Helsinkiin, haimme juoksunumeroni ja kävimme Messukeskuksessa katsomassa Mamma Mia -musikaalin. Sinänsä hyvä että käytiin, sain ajatukset kauas maratonista. Yöksi mentiin takaisin mökille noin 70 kilometrin päähän. 

Lauantaiaamuna kuulostelin puoli seitsemän aikaan että ei hitto. ei kai tule migreeni. Pieni särky nakutti vasemmalla ohimolla, kaikkinensa otin 3 x 800 mg Buranaa että sain sen pois. Tai ainakin siirrettyä myöhemmäksi. Myös lauantaina olin tosi väsynyt, vaikka tuntui että yön nukuin hyvin. Matkalla Helsinkiin oli kaksijakoinen olo. Toisaalta kauhistunut, että ei hitto miksen tyytynyt "vain" puolikkaaseen, toisaalta oli rauhallinen ja luottavainen olo että pääsen kyllä maaliin. 

Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että 5.30 jänikset olisivat lähietäisyydellä. Lopussa voisin kiriä ohi ja mennä reilusti edelle... Mutta ei tällä kertaa. Alku meni suunnitellusti noin 7.30 tahtia, mutta sippasin 25 kilsassa. Ensimmäinen kierros meni ok, toinen ei. Tokan kiekan alussa tuntui että mennään vaan Mannerheimintietä, aloin jo kaivata juomapistettä. Kaksi ensimmäistä juomapaikkaa tuntuivat olevan harvassa, sen jälkeen niitä tuntui olevan tiheämmin. Ruokaa olisin kaivannut; yhdestä kohdasta otin suolakurkkua ekalla kierroksella, toisesta kohtaa huomasin ne vasta kun olin jo juoksemassa ohi. Ihan lopussa en edes huomannut niitä, kaverini olivat tulleet kaupunkipyörillä vastaan 36 kilsaan, toinen kääntyi ympäri ja kävi hakemassa purkillisen. Mutta silti, olisin kaivannut muutakin. Ja jos oli muuta, niin olisin kaivannut opastekylttejä tai huutoa. Häntäpään juoksijana tuntui kyllä muutenkin, että juomapisteitä oltiin jo siivoamassa pois, osassa katsoin että oli vain muutama muki pöydällä, ehdin jo pelästyä että onko vettä ollenkaan vaiko vain urheilujuomaa. 

Jostain syystä elvyin kolmenkympin jälkeen, siellä ei tullut seinää mutta muuta vaivaa kyllä. Jo aiemmin olin huikannut kaverille, että käsivarsi hiertyy rikki. Hän haki laastaria ja teippiä, 23 kilsan kohdalla hoidettiin vasenta käsivartta. Sitten etenkin 13 kilsaa teippirulla kädessä, yritin tunkea sitä ensin juomavyöhön ja sitten housuntaskuun mutta kumpaankaan ei mahtunut. Toisaalta, sille oli käyttöä myöhemmin. Jossain siellä kolmenkympin haminoilla alkoi tuntua siltä, että vasemman jalan isovarpaan viereisen varpaan kynsi on takertunut kiinni sukkaan. Jonkin ajan päästä tuntui kivulias "repäisy". Pysähdyin kuin seinään; irtosiko kynsi, tuo sama joka on irronnut monta kertaa ja aina kasvanut paksuuntuneena ja huonokuntoisena takaisin? Kiedoin teippiä varpaan ympärille ja laitoin vielä laastarin pehmikkeeksi. Reilun 35 kilsan kohdalla tuli seuraava pysähdys. Oikeassa jalassa pikkuvarpaan viereisessä varpaassa tuntui kuin terävä pisto, jota seurasi kova kipu. Taas lenkkaria pois jalasta... Pikavilkaisulla näytti siltä että vesikello oli puhjennut. Lisää laastaria kehiin! 

Viimeiset 6 kilsaa menin melkein koko matkan kavereiden kanssa. Sanoin kun nähtiin, että en vaan jaksa. En tunne hikoilevani, käsivarret ovat kuivat suolakoppurat, hikeä on vain ylähuulessa. Matkalla oli välillä nälkä... Ja vaikka söin energiageelejä, ei kertaakaan tuntunut siltä että geelin ottamisen jälkeen olisi jalka liikkunut vauhdikkaammin. Manasin kannustajilleni, että miksi mä taas olen täällä, mitä järkeä kiusata itseä kun viidessä vuodessa ei tapahdu sitä että aika paranisi. Että onko mun mitään järkeä osallistua maratonille kun en vaan jaksa. Sanoin myös, että ikinä enää en juokse Helsingissä, kun taas tuntui että reitti oli pullollaan ylämäkiä. Kaveri kommentoi että kolmen päivän päästä olen ilmoittautumassa seuraavalle maratonille. No, ei siihen mennyt kuin hetki kun sanoin että seuraavan maratonin juoksen sitten jossain missä on tasainen reitti! :D Kaverini oli myös sitä mieltä, että varmasti palaudun tästä niin nopeasti että pystyisin juoksemaan seuraavan maratonin jo syksyllä. Saa nähdä... Tästä kun lähden liikkumaan niin salia ja pyöräilyä ensi alkuun.

Huono fiilis jäi sippaamisesta ja siitä, että aika ei parantunut. Manailin, että maratonilla kilsat 13-30 tuntuvat ihan turhilta, ne nyt vaan pitää juosta pois. Siis jos jaksaa juosta... Hyvä fiilis jäi siitä, että menin kuitenkin maaliviivalle asti ja hain mitalin pois kuleksimasta. Myös siinä mielessä on kiva olo, että kroppa oli väsynyt mutta ei niin kuollut kuin aiemmilla maratoneilla. Reidet eivät muuttuneet betoniksi, eikä vatsalihaksia alkanut särkeä. Lihakset olivat väsyneet mutta eivät kipeät. Suukin kävi neljäänkymppiin asti :D Ystäväni sanoi kun illalla ajettiin kotiin, että olen hämmästyttävän virkeä siihen nähden että olen juuri taapertanut 42 km (oma mittari sanoi 42,94 km!). Kaunis sää oli tuonut paljon kansaa ulos, ihan mahtava kannustus oli ihan loppuun asti! 

Automatka oli vähän vaikea, vasenta jalkaa juili pakarasta takareiden kautta pohkeen sivulle. Tuota kohtaa on urheiluhierojan toimesta käsitelty, ja se on näköjään kohde seuraavalla kerralla. Yö oli hankala. Varpaita särki niin ettei kestä laittaa peittoa päälle. Paleli vaikka iho oli lämmin. Käsivarren hiertymä ei punerra pahasti, mutta sattuu ihan sikana kun siihen osuu iho tai peitto. Vasenta pakaraa jouduin venyttelemään monessa asennossa, kun muuten ei löytynyt hyvää asentoa jalalle. 

Aamulla katsoin vaurioita tarkemmin ja totesin, että ei onneksi ehkä ollutkaan kynsi. Näytti ensin, että kynsi olisi lähtenyt irtoamaan alareunasta. Taitaa kuitenkin olla niin, että siinä on rakko joka on puhjennut. Laastareita pidin suojana tänään, koska ystäväni kanssa lähdettiin aamupäivällä Pyynikille. Hänen miehensä osallistui Pyynikki-juoksuun, joten olimme kannustamassa. Kohtalaisen haastavaa oli kävellä näkötornin luota portaat alas rantaan, paljon helpompaa tulla ylöspäin. Nämä:

Näkötornilta kävelin rautatieasemalle lataamaan bussikorttia. Mitä siitä tulee, 2,5 - 3 km, käytin siihen noin 45 minuuttia. Ajattelin, että kevyt kävely tekee hyvää, vetristää kroppaa. Sen verran varpaita särki kävelyn jälkeen että loppumatkan menin bussilla. Sitten istuin muutaman tunnin sohvalla katsomassa eilisiä prinssihäitä, ja mitä pidemmälle ilta tässä etenee sen enemmän tuntuu jalat jumittuvan. Mielenkiintoista tulee olemaan huomenna mennä töihin, jännittää että nouseeko jalka niin että pääen kiipeämään pitkän matkan bussiin... :) 

Tiivistetysti, korkeintaan ok reissu mutta tulipa tehtyä.

Juoksuhaasteesta saan ruksittua kaksi kohtaa, sekä numeron 5 "osallistu juoksutapahtumaan" että numeron 27 "mene juoksutapahtumaan vapaaehtoiseksi tai kannustamaan". 

lauantai 12. toukokuuta 2018

Viikko maratoniin!

Tämä viikko on ollut jo keventelyä maratonille. Viime sunnuntaina menin vielä aika tiukan setin, tuttuja mutta aina niin ihanan ärsyttäviä 5-minuuttisia vetoja 2 minuutin kävelypalautuksella. Suuntaus on kuitenkin hyvä verrattuna kahteen edelliseen vastaavaan settiin. 9.4. vetojen vauhti on ollut 6.37 - 7.03, keskisyke 158 - 162. Viikkoa myöhemmin, 17.4 vauhdit olivat 6.35 - 7.16 (tai oikeastaan 7.01, ensimmäisessä himmasin hetkeksi kun toinen juoksija kaartoi risteyksestä suoraan eteen, halusin jättää vähän väliä etten mene ihan kantapäillä), sykkeet 153 - 158. Nyt sain vedettyä kaikkiin alle 7 minuutin vauhdin ja sykekin oli huomattavan tasainen, 6.21 - 6.56 / 154 - 157. Viimeinen setti oli sikälikin tasaisin, että siinä vauhti koveni koko ajan, kun aiemmissa on ollut hitaampia välissä.

Tällä viikolla on ollut neljä treenikertaa, 2 juoksulenkkiä, 1 kävelylenkki ja 1 kehonhuolto. Pitkistä ei vaan alle tunnin mittainen pk-lenkki. Keskiviikkona juoksin töistä junalle, vähän mutkitellen, 45 minuuttia. Tästä sain juoksuhaasteeseen kohdan 39: "Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele linnun laulua, katsele kasveja, havainnoi vuoden kiertoa luonnossa." Linnut lauloivat, totesin että en tunne yhtäkään. Katselin, kuinka puissa silmut ovat muuttuneet pieniksi lehdiksi. Radan varressa oli valtavasti leskenlehtiä, asutuksen läheltä bongasin sinivuokkoja. Tunsin tuulen iholla ja hiekan kurkussa. Kuuntelin traktoria pellolla ja moottorisahaa, haistoin pilkotut puut ja kevätlannoitteen. 

Torstaille olin suunnitellut viimeisen vk:n ennen maratonia, mutta koska ulkona kävi hirmuinen tuuli niin vaihdoin sen palauttavaksi kävelylenkiksi. Tunnin verran kuljeskelin lähiseudulla, niin omakotialueella kuin puistoja halkovia hiekkateitä. Huomasin kyllä että alkumatkasta oli vastatuuli; mittarin mukaan ne kilometrit menivät 20 - 30 sekuntia hitaammin kuin myötätuuliset. 

Perjantaina tuuli oli heikompi, joten tein vk:n silloin. Menin 4 x 10 minuuttia kiihtyvästi. Taas kerran kävi niin, että vauhti muuttui aika rajusti vaikka tuntui että menen koko ajan melkein samaa (hidasta) vauhtia. Ensimmäinen keskivauhdilla 8.06 / syke 137, toinen 7.31 / 150, kolmas7.04 / 154 ja neljäs 6.56 / 156. Taas oli mielenkiintoista huomata, kuinka paljon syke nousee höntsävauhdin kiristyttyä reippaammaksi, sitten taas puolen minuutin kiristys ei vaikuta sykkeeseen kuin muutaman pykälän. 

Vk-lenkki päättyi kuntokeskuksen ovelle, olin varannut puolitoistatuntisen joogan. Ihan vaan siksi, koska siinä teemana oli lantion avaus. Taas huomasin, että juoksu ja jooga on huono yhdistelmä samaan päivään. Jalat ja selkä tuntuivat kovasti kankeilta. Lisäksi, koska oli hellekeli ja treenit peräkkäin, syke oli joogan alussa, istumisen ja rauhoittumisen jälkeenkin 30 pykälää korkeampi kuin muulloin joogatuntien alussa. Hikeä pukkasi pitkän aikaa, ja sen lopulta laskettua tuli kylmä. 

Viikon treenit on tehty, mutta koska huomisellekin on luvattu kaunista ja lämmintä, saatan tehdä jonkun kevyen ulkotreenin. Tekisi mieli kaivaa pyöräni Poweri-Paawo esiin, eipä tässä ole Pirkan Pyöräilyynkään kuin 4 viikkoa... 


Ensi viikko onkin sitten aika totaalista maraton-valmistautumista. Ohjelmassa on 3-4 kilsan juoksulenkki kisavauhtia, se joko maanantaina tai tiistaina. Toinen lenkki on kevyt pk, sen pituutta ei mainita mutta järki sanoo että sen on oltava lyhyt, maksimissaan kolme varttia. Siihen sisältyy rennon rullaavia vetoja, esimerkiksi 3 x 60-100 metriä. Tuon teen keskiviikkona tai torstaina, kuitenkin niin että lenkkien väliin tulee yksi lepopäivä. Perjantaina voi tehdä kehonhuoltoa, kuten kevyttä venyttelyä. 

Tiistaista torstaihin on tankkausta. Olen jo etukäteen varoittanut työkavereita, että saatan olla ärtyisä :) Syön leipää harvoin, ja sen mitä syön niin ruisleipää. Tankkausohjeessa on kuitenkin vaaleaa leipää 4 - 5 palaa päivässä. Vatsanväänteitä tiedossa! Lisäksi pitäisi juoda litra tuoremehua per päivä. Sekä vaihtaa täysjyväpasta ja -riisi valkoisiin. Ja syödä normaaliin ruokavalioon verrattuna muutama ylimääräinen banaani päivässä, tai rusinoita. Huh! Onneksi perjantaina on normaali ruokavalio, ehtii pahin turvotus laskea lähtöön mennessä :)

Perjantaina haen numerolapun ja illaksi menen ystäväni kanssa katsomaan Mamma Mia -musikaalia. Täytyykin muistaa pakata urheiluvaatteiden lisäksi teatterivaatteet! Vielä ei ole suurta paniikin tunnetta mutta vähän jännittää. Luen vielä Mielen voima urheilussa - kirjaa, jospa siitä saan lisäboostia... 

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Bodom Night 2018

Kuva: Merja Ylihärsilä
Ehkä maailman hienoin loppusuora, tai siis viimeiset sadat metrit, eikö? :)

Kuten viime vuonna, tälläkin kertaa ilmoittautuminen Bodom Nightiin tapahtui varsin myöhään, ja tapahtumasta jäi kaksijakoinen fiilis. Kuten viime vuonna, järjestelyt toimivat erinomaisesti ja kovaa kannustusta riitti myös meille häntäpään matkaajille. Valotaideteokset olivat upeita, ja kaiken kruunasi kynttilöin valaistu loppupätkä. Kotimatkalle saatiin mukaan sellainen euforia, että ensimmäinen puoli tuntia lähinnä vain naurettiin vedet silmissä. 


Oma suoritus jätti toivomisen varaa. Päästiin hitusen alle kahden tunnin, mutta aikaa kului peräti 13 minuuttia enemmän kuin vuosi sitten. Käytössä oli kaverilta lainattu otsalamppu, joka oli huomattavasti tehokkaampi kuin omani, eli sen puolesta olisi pitänyt päästä etenemään nopeammin. Tällä kertaa oli vaikeuksia nähdä vain viimeisen puolen tunnin aikana. Mietin, että se voi johtua leikatuista silmistäni. Talvisin olen lenkillä huomannut, että hämärä on paha, juuri ne viimeiset hetken ennen pimeää. Silloin saatan hukata ladun ja nähdä pelkkää valkoista, tai kaupungissa nähdä pelkkää valkoista niin etten erota kuoppia, rotvallinreunoja jne. Sama pätenee kevään ja kesän valoisammissa olosuhteissa, että ne ajat juuri ennen pimeää ovat silmilleni haaste. Ratkaisu on selvä: ensi vuonna pitää juosta riittävän nopeasti että olen maalissa ennen klo 23.30 :D Toisaalta ajatuksissa oli myös se, että tämä on viimeinen pitkis ennen maratonia. Eli yksittäisen kisan sijasta juoksu oli osa maratonille viimeistelyä. 

Tiedostin myös varovani ehkä tarpeettomankin paljon. Koska kauden päätavoite maraton on kahden viikon päästä, olin supervarovainen etten vaan loukkaa itseäni. Alamäet olisi ehkä päässyt nopeammin, kun olisi hyppinyt alas. Ja pahimmistakin mutavelleistä pitäisi vaan painaa läpi eikä pysähtyä reunalle katsastamaan olisiko jossain vähän kuivempi kohta. Lenkkarit kastuvat joka tapauksessa, joten mitä väliä vaikka ne kastuisivat heti alussa? Kotona heitin vaatteet kylppäriin kuivumaan ja menin nukkumaan. Noin 10 tuntia myöhemmin kaadoin vettä pois lenkkareista :D Ajattelin että jestas kuinka epäekologinen tapahtuma, 10 minuuttia piti juoksuttaa vettä että sai lenkkarit jossain määrin siisteiksi :D 


Tänä vuonna emme osallistuneet päiväkilpailuun, ehkä ensi vuonna on tuplan aika. Bodomilla on jonkinlainen taika, että aina sieltä lähtee hymyilevänä pois vaikka olisi ollut kuinka hidas. Taas oli melkein täydellinen sää, ei ollut kylmä eikä satanut, ilma oli raikas. Kuutamon valoa olisin halunnut tänäkin vuonna, mutta ehkä ihan kaikkea ei voi saada. Ensi vuodeksi uudet maastokengät, nykyiset ovat sen verran vanhat ja paljon käytetyt myös talvijuoksussa, että en ihan täysillä uskalla luottaa pitoon. 

Yhteenvetona: valtavan hieno, iloinen ja lämminhenkinen tapahtuma. Oma juoksu oli liian hidas mutta ehkä taas oli tärkeintä päästä maaliin. Oli kevään ensimmäinen polkulenkki, tästä se taas lähtee. Ehkä ensi vuonna olen mukana parempikuntoisena ja rohkeampana :) 

Juoksuhaasteeseen täyttyy kohta 32, "juokse yöllä". Lähtö klo 22.05 ja maalissa puolenyön jälkeen, kyllä se yöjuoksusta käy :) Aika jännä muuten, sekä ystävälläni että minulla oli lauantaina olo kuin krapulassa, väsytti tietysti mutta lisäksi oli pientä päänsärkyä ja ainakin minulla käsien tärinää. Olo kesti koko päivän. Viime yönäkin nukuin noin 10 tuntia, aamu oli väsyneen tahmea mutta nyt alkaa tuntua normaalilta. Taitaa olla aika lähteä viimeiselle intervallitreenille ennen maratonia. 

Ai niin, kohtalo lienee sitä mieltä, että pitää osallistua heinäkuussa Kopparnäsin kilpailuun. Esite oli laitettu tuulilasinpyyhkijän alle, huomasimme sen kyllä mutta emme tajunneet ottaa pois. Lähdimme ajamaan kohti Tamperetta, ensin ajattelimme että pitäisikö se napata pois, sitten päätimme että katsotaan mihin asti se kestää. Kyllä se viimeistään motarilla tipahtaa kyydistä. Vaan ei tipahtanut, kesti sekä 120 km/h vauhdin, sateen että pyyhkijöiden liikkeen :D Tämän täytyy olla enne siitä, että tapahtuma todella haluaa meidät mukaan :D