Kuntoutumista ja tulevan suunnittelua (Tampere Countryside Marathon)

Juhannusaattona näkyi sateenkaari, vaikka ainakaan tuossa mummulan pihalla ei satanut pisaraakaan :)

Juhannuspäivänä satuin lavatansseihin, tanssin ensin puolitoista ja myöhemmin kolme biisiä. Jo ensimmäisen setin aikana sanoin kavereille, että lonkka ei tykkää. Voi toki olla, että viikon kaksi fysioterapiakäyntiä aiheuttivat osaltaan lievää kipeytymistä.

Viime tiistaina oli puolen tunnin kontrollikäynti työfysioterapeutilla. Hän näytti lonkan pudotusliikkeen, ja tein aika monta toistoa molemmilla jaloilla, sekä kengät (korolliset sandaalit) jalassa että ilman. Puoliero oli iso. Vasemmalla liikerata oli pienempi ja lonkka väsyi jo parista toistosta. Oikea liikkui ja jaksoi paremmin. 

Keskiviikkona ei niinkään tuntunut kipua, enemmän jonkinlaista jomotusta. Niinpä sitten toinen fysioterapeutti, jolla käyn yhteensä 10 kertaa, päätti että pidetään koko kerta käsittelyä eikä tehdä lihaskuntoa ollenkaan. Ainoastaan nilkan liikkuvuutta lisättiin yhdellä liikkeellä, muuten oli venytystä ja hierontaa. 

Kerroin tehneeni ainakin jotakin pitkäkestoista venytystä joka päivä ja kas, tuloksia oli tullut. Ensimmäisellä kerralla kantapää ei mennyt vatsamakuulla pakaraan, kummallakaan jalalla, tällä kolmannella kerralla meni molemmilla puolilla. Aiemmin jalka jäi melkein suoraksi liikkeessä, jossa selinmakuulla toinen jalka roikkuu makuualustan yli toisen ollessa koukussa vatsan päällä, nyt oli molemmilla puolilla tapahtunut edistystä niin että jalka osoitti enemmän alas- kuin eteenpäin.

Oli hauska kuulla, että jo parissa viikossa on tapahtunut selvä muutos parempaan. Se motivoi jatkamaan sekä venyttelyä että liikkuvuusharjoitteita. 

Juoksukielto päättyi tänään mutta vielä en uskalla lähteä lenkille. Työmatkapyöräily, sali ja pilates jatkuvat. Tämän viikon jälkeen jään kesälomalle niin lähden pyöräilemään pidempiäkin lenkkejä. Myös kävelemään täytyy mennä, sillä heinäkuun loppupuolella lähdemme ystäväni kanssa kolmen päivän lomalle Kolille. Parina päivänä pitäisi vaeltaa 20 km, joten on syytä testata että lonkka kestää kävellä sellaisen matkan :)

Olen sen verran luottavainen kuntoutumiseen, että kun Tampere Countryside Marathonilta (www.juoksemaalla.fi) tuli yhteistyötarjous niin parin viikon miettimisen jälkeen uskaltauduin mukaan. Ratkaiseva tekijä oli se, että tarjolla on heinäkuun viimeisenä lauantaina kokonaisen ja puolikkaan lisäksi kahdentoista kilometrin lenkki. Puolikaskin voisi olla liikaa, mutta 12 km menee varmasti. Jos jalka ei kestä niin aina voin kävellä maaliin! Tampereen Teiskossa on sen verran hienot maisemat, että hitaampikin vauhti on ihan okei :) 

Jos tuo hiekkatiejuoksu menee hyvin, niin sen jälkeen voin alkaa tähdätä puolimaratonkuntoon. Ystäväni kanssa on jo mietitty, että syksyllä voitaisiin mennä jonnekin, hän jalkaleikkauksesta ja minä rasitusvammasta toipuneena... No, sinne on vielä matkaa mutta haaveita ja paloa juoksuun pitää olla, aina :)

Terveisiä kesälomalta (ja fysioterapiasta)

Viime kesänä ei ollut yhtään lomaa, koska vaihdoin työpaikkaa toukokuun alussa. Tänä kesänä onkin sitten neljä viikkoa :) Olin viime viikon lomalla ja loput heinäkuussa. 

Lähdin siskoni ja hänen kahden vanhimman lapsensa kanssa koko viikoksi Ateenaan. Vähän jännitin että miten jalka jaksaa, sen verran se ärtyi siellä Tukholman reissussa. Maanantai oli matkustuspäivä, silloin ei liikuttu kuin asunnon lähellä. 

Muina päivinä oltiinkin sitten liikkeellä 7-8 tuntia päivässä. Yleensä lähdettiin aamupäivällä yhdentoista maissa. Joko syötiin iltapäivällä kaupungilla ja oltiin ilta kotona, tai tehtiin kotona ruoka ja lähdettiin illalla vielä jonnekin. 

Aloituskuvassa on Likavittós-kukkula, Ateenan korkein kohta, 277 metriä kaupungin yläpuolella. Keskiviikkona kiivettiin 90 metrin korkeuteen Akropoliille ja liikuskeltiin siellä, ja torstaina oli Likavittóksen vuoro. Lähdimme kipuamaan kuvan portaita. Ne eivät johtaneet ylös asti, vaan katkesivat useita kertoja autotien takia. Ainakin puolet matkasta kiivettiin melko jyrkkää rinnettä, jonne oli muovattu portaita puisilla tai kivisillä reunoilla. Kukkulalle kuulemma pääsee myös köysirataa pitkin mutta me emme nähneet siitä vilaustakaan. Luulen kyllä, että koko seurue mieluummin käveli ylös.

Muutenkin tuli liikuskeltua  paljon, vaikka käytimme myös julkisia. Ostimme kaikille 9 € maksaneen lipun, joka oli voimassa 5 vuorokautta ja jolla sai mennä vapaasti metrolla ja bussilla. Meillä oli reilu kilometri metroasemalle niin menimme bussilla sinne, ja sitten metrolla muutama pysäkinväli keskustaan. Muutamana päivänä kiertelimme katuja ja kauppoja, usein niin että menimme metrolla jollekin aukiolle (Syntagma, Monastiraki, Omonia) ja päädyimme kierroksella jollekin toiselle josta suuntasimme residenssille.

Viimeisenä varsinaisena päivänä eli lauantaina kävimme kansallispuistossa, joka - hauska kyllä - sijaitsee aivan keskellä kaupunkia! Siellä oli paljon varjoisia hiekkateitä. Lenkkeilijöitä näkyi paljon, ja harmittelin kun en voinut pakata lenkkivehkeitä mukaan ja käydä juoksemassa. Lonkka ärtyi alkuviikolla, se ei ollut varsinaisesti kipeä mutta etekin yöllä heräilin kylkeä kääntäessä, taas siihen tunteeseen että jalka ei nouse patjasta irti. Loppuviikolla se oli oireeton, mistä olen erittäin iloinen.

Sunnuntaina matkustimme kotiin. Kahden välilaskun takia päivästä tuli todella pitkä. Ensimmäinen pysähdys Belgradissa oli kahdeksan tuntia... Lisäksi molemmat jatkolennot olivat puolisen tuntia myöhässä... Lähdimme residenssistä aamulla klo 5.20 ja kotona olin klo 0.10! Tietenkin reissusta rähjääntyneenä ja pahanhajuisena, eli nukkumaan pääsin vasta puoli kahdelta. 

"Fiksuna" olin varannut fysioterapia-ajan heti maanantaiaamuksi, eli klo 8 oli lähdettävä pyöräilemään viiden ylämäkikilometrin päähän Korsoon. Tunnustettakoon, että väsy oli kova eikä oikein ollut pää mukana koko päivänä.

Fysioterapeutti Maria Heinonen oli tehnyt minulle core-ohjelman, jota voin tehdä vaikka kuusi kertaa viikossa. Siinä on lantion aluetta vahvistavia liikkeitä, selkä- ja vatsaliike sekä useita venytyksiä lonkankoukistajille. Kävimme kaikki liikkeet läpi, hiki tuli ja seuraavana päivänä tuntui varsinkin etu- ja takareisissä. Jännä huomata, kuinka paljon pienetkin liikkeet tuntuvat ja kuinka ne väsyttävät niin että kymmenen toiston tekeminen on rankkaa.

Kuulemma saliohjelmaa en saa vielä, koska saatan innostua liikaa ja tehdä liian paljon liian äkkiä... Se on täysin mahdollista. Tänään viimeksi ajattelin, että onneksi kysyin urheilulääkäriltä milloin saan juosta ja onneksi hän sanoi että jalka on syytä rauhoittaa kuukaudeksi. On täysin mahdollista sekin, että ilman tuota lausuntoa olisin painattanut lenkille viimeistään eilen tiistaina, kun kerta lonkka ei ole oireillut viime keskiviikon jälkeen. Nyt kun on juoksukielto, niin koipi saa parantua rauhassa.

Salilla kävin eilen, tein ylä- ja keskikroppaa. Kaverini haluaisi lähteä maaliskuussa Vasaloppetiin hiihtämään 90 kilometriä ja yrittää houkutella minua mukaan. Hirveän kallis keikka mutta olisihan se elämys. Olen vielä mietintäkannalla, fakta on se että olen hiihtänyt aikuisiällä yhteensä reilut kymmenen lenkkiä, pisin on ollut 31 km ja siinäkin käytiin välissä latukahvilassa kaakaolla. Että aika paljon pitäisi saada näihin rimpulakäsiin lihasta ennen kuin uskaltaudun matkaan. No, nyt tässä on hyvä aika aloittaa salikausi... Huomasin myös että salilla on tarjolla core-tunteja sekä abs-keskivartalojumppaa useina päivinä viikossa, joten keskivartalon kehittämisprojekti pääsee heti hyvään alkuun :)

Terveisiä Tukholmasta - kannustusjoukoista

Viikonloppu Tukholmassa on takana, tällä kertaa maratonpäivä meni kuvan vaatetuksella ja sandaalit jalassa. Hyvä että tiukkasin vajaat pari viikkoa sitten urheilulääkäriltä juoksutauon keston ja samalla lopullisen varmistuksen sille etten juokse: perjantaina ja lauantain välisenä yönä heräsin muutamaan kertaan ja huomasin että lonkka on kipeä. Se oli siis ärtynyt jo siitä että kävelin Helsingissä rautatieasemalta satamaan ja lisäksi liikuskelin illan mittaan laivalla. Se vasta olisi ärsyttänyt, jos olisin joutunut toteamaan kisapäivän aamuna että en voi lähteä matkaan. 

Lähdimme ystäväni kanssa kaupungille heti aamuyhdeksän jälkeen. Ehdimme siis kierrellä muutamissa urheilukaupoissa ja Vanhassa kaupungissa ennen kuin asettauduimme kannatusjoukoksi. Ystäväni on insinööri ja hän laski sujuvasti moneltako kärki on siinä noin viiden kilsan kohdalla. Kymmenisen minuuttia odotettiin ja nautittiin auringonpaisteesta.

Olimme vitosen kohdalla aika pitkään, seurasimme sekä kärjen että suuren massan menoa. Totesin että omasta juoksutyylistä ei tarvi olla huolissaan: tyylejä oli todella erilaisia ja aika kummallisenkin näköisellä menolla mentiin lujaa vauhtia eteenpäin. Joitakin ihmettelin, kun olivat pukeutuneet pitkiin trikoisiin tai pitkähihaiseen paitaan; lämpöä oli noin 18 astetta ja aurinko paistoi. Tuuli oli paikoin kova mutta ei se ollut erityisen kylmä. 

Tapasimme kaupungilla tuttavamme, joka oli matkustanut Tukholmaan toisella laivalla. Kolmistaan mentiin stadionin lähelle Karlavägenille passiin, ja ajoitus oli taas varsin hyvä. Nähtiin paljon toiselle kierrokselle lähtijöitä ja kohta jo kärki tuli maaliin. Yllättävän isoja eroja oli aika pitkään. Monta juoksijaa tuli yksin ja seuraavaa sai odottaa kauan. Oli aikoja, jolloin koko pitkällä suoralla ei näkynyt yhtän juoksijaa. Ensimmäistä naisjuoksijaakin odotettiin pitkä tovi. 

Kun kärki oli mennyt ohi, istuimme Sturegatanille terassille syömään. Oli hauskaa samalla katsella juoksijoita. Varsin kevyesti näytti kulkevan, tosin siinä kohtaa oli porukkaa alle kolmen tunnin vauhdissa. Ruuan jälkeen sunnattiin vielä lähemmäs stadionia ja parkkeerattiin noin 40 kilometrin kohdalle. Siinä katseltiin pitkä aika, nähtiin jo neljän ja puolen tunnin jäniksetkin.

Lopuksi mentiin vielä stadionille, etusuoralle hurraamaan. Pakko sanoa että siellä itketti. Toisaalta olin onnellinen nähdessäni maaliintulijoiden leveät hymyt, toisaalta kaipasin hirveästi itse radalle. Olisi ollut täydellinen keli juosta ja rikkoa ennätys! Kuitenkin oli mahtavaa olla katsomossa fiilistelemässä kun rata oli koko ajan täynnä maaliintulijoita. Kuvasin pienen videonpätkän, tässä lähdöstä on kulunut noin neljä tuntia ja vartti, toivottavasti video näkyy:

Viiden maissa lähdettiin kävelemään takaisin laivalle. Seuraavana yönä tuntui taas kylkeä kääntäessä siltä, ettei vasen jalka oikein jaksa nousta irti patjasta. Särkyä ei onneksi ollut aamulla. Mutta nyt on olo että koipi ei välttämättä ole juoksukunnossa vielä juhannuksena. Toisaalta, ei sen tarvitsekaan olla, voin keskittyä kesän ajan pyöräilyyn ja salitreeniin. Eiköhän täältä syksyksi nousta ja käydä jossain kokeilemassa puolikkaan ennätystä. 

Pakko tunnustaa, että muiden juoksun seuraaminen kasvatti omaa juoksukipinää entisestään. Ne hymyt, joita oli jo siinä neljänkympin kohdalla. Ne huimat loppukirit maalisuoralla. Se tamperelainen mies, joka juoksi edellä, kävi ostamassa vaimolle 40-vuotislahjaksi shamppanjaa ja odotti vaimoa neljässäkympissä että juoksevat yhdessä maaliin. Mitä siinä muuta voi sanoa kuin että on tämä hieno laji! 

Liikkuvuutta etsimässä

Kahden viikon Pronaxen-kuuri rauhoitti lonkan kivun. Perjantain ja lauantain välisenä yönä pystyin nukkumaan vasemmalla kyljellä, ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Viikonloppu oli jo kivuton, jee! 

Alkuviikolla aloin pyöräillä työmatkat. Kuvan vaihteeton mummokiituri kaipaisi ehkä vaihtumista toisenlaiseen fillariin... Muuten hyvä pyörä mutta on se raskas ajaa, ei rullaa alamäkeen ja leveät renkaat tekevät tasaisella etenemisestä tahmeaa. Testattu on aiempina vuosina, että 40 km alkaa olla maksimi mitä tällä ajaa. 

Tänään oli ensimmäinen fysioterapiakäynti, varasin ajan korsolaisesta M-Fysiosta, siellä on helppo käydä työmatkalla tai ennen iltavuoroa. Ensimmäinen tunnin mittainen käynti oli lähinnä tutkimusta, mutta sain jo muutamia hyvänoloisia venyttely- ja liikkuvuudenlisäämisvinkkejä. 

Kropassani on paljon pikkuvikoja mutta ei mitään isoa ongelmaa. Perusmekaniikka on kunnossa juoksua ajatellen. Toispuoleisuutta ja vajavaisia liikeratoja on, ne johtuvat lihaskireydestä. Esimerkiksi varpaat taipuvat hyvin ylöspäin mutta eivät alaspäin, jalkaterät kääntyvät paremmin sisään- kuin ulospäin, keskimmäinen pakaralihas vaatii vahvistusta... Juoksua ei vielä analysoitu, mutta fysioterapeutti totesi että kävellessä lantion ja rintarangan kierto jää turhan vähäiseksi. Hän kuitenkin sanoi oikeastaan joka kohdasta, että liikkuvuutta on helppo saada lisää. Syväkyykkyyn pääsin niin että polvet ja jalkaterät olivat ulospäin kääntyneinä; kuulemma syväkyykyssä kannattaa viettää aikaa, etenkin tuossa versiossa niin lonkat venyvät. 

Seuraava kerta on puolentoista viikon päästä, silloin luvassa on enemmän toimintaa. Saan vinkkejä kuntosalille :) Kuitenkin jätetään aikaa myös kropan käsittelyyn, tänään jo fascia sai hierontaa. Hyvillä mielin siis eteenpäin, juhannukseen saakka pyöräillen ja uiden.