torstai 26. marraskuuta 2020

Leikkauksen jälkeen, osa 2

 

Jalkaterät kuvattu ylhäältäpäin, lenkkitossut jalassa
Terveisiä sairasvuoteelta! 

Leikkauksesta on nyt 6 viikkoa, ja tällä viikolla kävin röntgenissä ja lääkärin sekä fysioterapeutin juttusilla. Toipuminen on sujunut hyvin ja odotetusti. "Eihän ne luut vielä lopullisella paikallaan ole", sanoi lääkäri, mutta kuitenkin niin hyvin että sain jättää tukikengän pois ja siirtyä jäykkäpohjaisiin kenkiin. Nythän se liikkuminen vasta onkin kipeää... Isoin ongelma taitaa kuitenkin olla se, että isovarvas ei taivu omin voimin mihinkään, joten kengän pukeminen ja riisuminen on erittäin kivuliasta. Nauhat pitää olla niin löysällä kuin mahdollista, lisäksi väännän kengän päkiäosaa alaspäin, jotta jalka sujahtaisi mahdollisimman sulavasti kenkään. Ohje on pitää jäykkäpohjaisia kenkiä sekä sisällä että ulkona noin 4 viikkoa. Tarkoittaa, että jouluna voin olla sukkasiltaan tai paljain jaloin. 

Pystyin varaamaan painoa leikatulle jalalle kaksi viikkoa, ja kotona aloin kävellä ilman keppejä kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Ulkona kepit on olleet mukana, sillä jalka turpoaa ja kipeytyy herkästi. Itse en ole enää havainnut lepoturvotusta, mutta fysioterapeutin mukaan sitä on vielä, eli suositus on jatkaa kylmähoitoa. Siitä olen pitänyt taukoa kolmisen viikkoa, mutta aloitan uudelleen. 

Myös kenkien vaihdon jälkeen kävelen kotona ilman keppejä, ja tuntuu siltä että kenkien pukeminen ja riisuminen on kerta kerralta kivuttomampaa. Teen varvastreeniä useita kertoja päivässä, vaikka ei sitä ehkä varsinaisesti treeniksi voi kutsua, kun otan sormilla kiinni varpaasta ja taivutan sitä ylös- ja alaspäin. Oletukseni on, että käveleminen on kivuttomampaa heti kun varvas alkaa taipua omin voimin. Ulkona kuljen keppien kanssa, mutta ehkä jo ensi viikolla käyn kokeilemassa, saisinko vaikka kierrettyä korttelin ilman niitä. 

Talvi- seinämaalaus Hatapään sairaalassa
"Talvi". Seinämaalaus Hatanpään röntgenosastolla.

Lupa tuli lähteä liikkeelle, käytännössä se tarkoittaa ensi alkuun sitä että opettelen kävelemään ilman keppejä. Testikävely fysioterapeutin huoneessa oli todella raskas; tukikenkä on ollut niin korkea että maastojuoksukengillä kävellessä tuntui siltä kuin olisin vaappunut, ja kallistunut vasemmalle :D Ihan muutamassa minuutissa alkoi tuntua pakarassa ja lonkankoukistajassa; ehkä pelkään isovarpaan osumista lattiaan ja nostan jalkaa tarpeettomankin korkealle. Mutta vähän kerrassaan eteenpäin. 

Töihin palaan 16.12, ja samaan aikaan palaan GoGolle treenaamaan. Käytännössä en siellä varmaan pysty alkuun tekemään muuta kuin polkemaan kuntopyörää, mutta jostain on aloitettava. Sain jo viestin että voin pyytää kuntosaliohjaajalta apua ja neuvoja siihen, miten alkaa treenata jalkaa säästäen. 

Lääkäri sanoi, että kaikkinensa paraneminen kestää 6-12 kuukautta. No, ensimmäiset 1,5 on menneet varsin hyvin. En onneksi ollut ajatellutkaan juoksutapahtumia ensi vuodelle, mutta odottakaas vaan kun 2022 koittaa, sitten tärähtää! :) 

Kuntoutumiseen minulla on 3 tavoitetta:

  1. Maltti. Kun pääsen takaisin salille, se ei tarkoita sitä että poljen kuntopyörää 1,5 tuntia joka päivä. Aloitan puolella tunnilla, ja kuulostelen miltä tuntuu. Joinakin päivinä jään työmatkalla bussista pois tavallista aikaisemmin, ja kävelen kotiin. En treenaa päivittäin, en välttämättä joka toinen päiväkään, jos jalassa on yhtään kivun tunnetta. Muistan myös lihaskuntoharjoittelun.
  2. Aerobisen kunnon kehittäminen. Edellisestä juoksulenkistä on puolitoista vuotta, kävelylenkistä vuosi ja kolme kuukautta. Kunto lienee siis kaikin puolin aika lailla nollassa. En kiirehdi juoksulenkille, vaan kasvatan perustaa ensin muilla lajeilla.
  3. Jalan kuntoutuminen juoksujalaksi. Annan jalalle aikaa, enkä hoppuile juoksun kanssa. Tavoite on, että sitten kun juoksun aika on, jalka kestää sitä lajia eikä edessä ole seuraava telakka. 
Maksimipaino jalalle on kielletty kolmen kuukauden ajan, eli kaikenlaiset juoksut ja hypyt on kielletty tammikuun puoliväliin asti. En usko vielä silloin aloittavani juoksemista, edes kävelyn kanssa yhdistettynä. Tai mistäs sitä tietää. Lääkäri kysyi haluanko tulla vielä toiseen kontrolliin, sanoin kyllä. Eli 7 viikon päästä, tammikuun alkupuolella, otetaan uusi rontgenkuva. Siitä nähdään miten luut ovat asettuneet, ja voin sen pohjalta miettiä miten jatkaa.

Ihan hyvillä mielin täällä ollaan siis. Vaikka täytyy myöntää, että välillä seinät meinaa kaatua päälle. Onneksi ulkona on ollut sulaa ja loskatonta, olen päässyt käymään kirjastossa ja ruokakaupassa. 

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Leikkauksen jälkeen, osa 1

 

Terveisiä sairastuvalta! Leikkauksesta on nyt puolitoista viikkoa, ja paraneminen tuntuu etenevän kohtalaisen hyvin. Leikkaushaava on siisti, saan tikit pois ensi torstaina. Sen jälkeen saan pestä jalkaa pesuaineella, onneksi. Ihan kiva haju, näin kun saa pestä pelkällä vedellä... Jalkaterä itsessään on vielä turvoksissa, ja jalkapohjan puoli on sinisenmustaa mustelmaa. Eli kuten aloituskuva näyttää, kivinen ja tarkkaavaisuutta vaativa tie on vielä edessä. Onneksi minulla on puoliso apuna; hän on ollut koko ajan etätöissä niin on pystynyt auttamaan niin teekupin kantamisessa kuin sidoksen vaihtamisessa (entisenä ambulanssikuskina hän on hoitanut sidoksen, ja ihan omasta halustaan).

Ennen...


... ja jälkeen. Onhan siinä eroa :)

Yksi asia, mitä olen miettinyt, on ristiriita fysioterapeutin ja lääkärin kommenteissa. Vuosi sitten kun sain diagnoosin leikkaushoitoa vaativasta vaivaisenluusta, lääkäri sanoi että sairaslomaa tulee 2 kuukautta, koska erittäin harva paranee siinä 6 viikossa, mitä tukikenkää pidetään. Leikkausaamuna fysioterapeutti sanoi, että voin jättää kepit pois heti kun pystyn kävelemään tukikengän kanssa täysin kivuttomasti, nopeimmillaan tapahtuu viikossa mutta pitäisi mennä enintään 3 viikkoa. Tässä mielestäni on outo ristiriita; jos kävelen ilman kipua 3 viikon päästä, mikä on paranemiseste minkä vuoksi sairaslomaa on noin 8 viikkoa? 

Voin rehellisesti todeta, että vielä on kaukana se tilanne, että kävelisin ilman keppejä. Jalkaa ei särje koko aikaa, mutta heti tuntuu kipua kun varaan hetkellisestikään painoa pelkästään vasemmalle jalalle. En siis ole kulkenut kotonakaan yhtään askelta ilman keppejä. Ulkona olen käynyt kolmesti, kaksi kertaa naapuritalossa olevassa pienessä ruokakaupassa ja kerran kirjastossa, jonne on terveillä jaloilla noin 10 minuutin kävelymatka. Jalka kipeytyy ulkoiluista, olenkin yleensä niiden jälkeen heittäytynyt sängylle loikomaan. Välillä nostan jalan makuupussirullan päälle koholle. Myös kylmäpakkausta olen käyttänyt, ja otan särkylääkkeenä Panadol fortea kolmesti päivässä. Sain muiksi särkylääkkeiksi Panacod 500 mg ja Burana 600 mg, mutta ne eivät tunnu vaikuttavan kipuun juuri lainkaan, joten alkupäiviä lukuunottamatta olen pysytellyt Panadolissa.  

Niin, kipu. Leikkauspäivänä puudutuksen hävittyä kipu oli tietysti paha. Olin kotona noin klo 16, ja koko illan katsoin kelloa että milloin saan ottaa kipulääkettä ja laskin, ettei parasetamoliannos ylitä päivässä neljää grammaa. Leikkausta seuraavana päivänä vuorotellen itkin kun tuntui ettei mikään lääke auta, vuorotellen nukuin. 10 tunnin yöunia seurasi 2 tunnin aamupäivänokoset ja 3 tunnin iltapäivänokoset. Mutta jo toinen päivä leikkauksen jälkeen oli yllättävän hyvä, kipulääkkeet alkoivat purra ja varsinkin levossa oli toisinaan jopa kokonaan kivutonta. Nukkuminen on vieläkin hiukan hankalaa, monesti on vaikea löytää jalalle hyvää asentoa, lisäksi jalkaa alkaa yleensä särkeä aamulla. Nukun tukikenkä jalassa, ihan sen takia että jos yöllä täytyy mennä vessaan niin ei tarvitse tuhrata aikaa kengän laittamiseen vaan pääsee heti liikkeelle. Ja myös siksi, etten vahingossa tökkää varvasta patjaan. Iltapäivän fysioterapeutti korosti, että ehdottomasti ei saa ottaa yhtäkään askelta ilman tukikenkää. Kahdesti olen ollut menossa, ehtinyt ottaa askeleen tai kaksi ennen kuin olen tajunnut että jotain puuttuu. Siksi olen useimmiten tukikenkä jalassa myös sohvalla istuessa, ellen tiedä että nyt istun tässä muutaman tunnin enkä liiku mihinkään. 

Näin täällä, hitaasti mutta varmasti paranemisprosessi etenee :)

tiistai 13. lokakuuta 2020

Tervehdys hiljaiselosta

 

Hei pitkästä aikaa! Blogissa on ollut hiljaista, ja sitä on ollut elämänikin - liikunnan osalta. Muuten on pitänyt kiirettä. 

Tärkein kuuluminen: keväältä siirtynyt jalkaleikkaus siirtyi syksyllä lisää. Operaation piti olla syyskuun puolivälissä, mutta lääkäri oli sairastunut joten odotettavaa tuli kuukausi lisää. Sain myöhemmin vielä uuden soiton, että lääkärin sairasloma jatkuu, mutta tilalle on saatu korvaajaksi erikoistuva lääkäri, joka kuulemma on jo tehnyt paljon jalkaleikkauksia. En halunnut siirtää operaatiota vielä pidemmälle, sanoin että ihan sama kuka operoi. Ei sinne saliin ketään vasta-alkajaa päästetä. H-hetki on 15.10. - eli ylihuomenna! Aika moni on kysynyt, pelottaako operaatio. Vastaus on ei, leikkaus itsessään ei pelota. Mietin sitä, että voiko se olla näin helppoa. Olen kuullut läheisiltäni kauhutarinoita viisi, jopa seitsemän vuotta kestäneistä jalkavaivoista. Mietin, että voiko minun vaivani olla niin yksinkertainen, voivatko diagnoosi ja hoito olla niin yksinkertaisia? Entä jos kipu ei jääkään leikkauspöydälle? Entä jos leikkauksesta toivuttuani huomaan, etten edelleenkään pysty kävelemään, juoksemaan, pyöräilemään, tekemään hyppyjä ja askelkyykkyjä... Mitä sitten tapahtuu? 

Yritän samalla muistuttaa itselleni, että ei pidä maalailla kauhukuvia. Jos ongelmia tulee, pohditaan niitä sitten. 


Viimeksi kirjoitin kesäloman alussa. Loma oli pari viikkoa kotoilua, sitten lähdin kahden ystäväni kanssa viikoksi Pohjois-Norjaan, olimme Lofooteilla ja kävimme myös Senjan saarella. Alunperin meillä oli lennot Islantiin, mutta kun ne peruttiin niin varasimme lennot Osloon. Kahta päivää ennen lähtöä sanoin, että sieltä on kuulunut sen verran huolestuttavia koronauutisia, että en uskalla lentää sinne. Päätimme siis vuokrata auton ja lähteä pohjoiseen. Ensimmäisen yön olimme Muoniossa, loput Norjan puolella. Vain yhtenä yönä jouduimme vuokraamaan mökin huonon sään takia, muuten telttailimme. Sesonki oli elokuun lopussa jo ohi; väljää oli joka puolella. Yhdellä leirintäalueella yövyimme retken alussa ja lopussa, olimme kummallakin kerralla ainoita telttailijoita matkailuautojen joukossa. Viikon ohjelma oli varsin simppeli: istuimme autossa, kiipeilimme vuorille ja uimme. Auton mittariin kertyi 3750 km. Että paitsi jalat niin myös istumalihakset olivat kovilla! Suomen puolella kiipesimme Saanalle, Norjassa Haukland Beachin kukkulalle (josta aloituskuva on) sekä Seglalle. Kiipeily oli raskasta mutta kivaa, ja huipulla oli aina voittajaolo. Segla on muuten tosi paha; meillä kesti ylösmeno 2,5 tuntia ja alastulo 1,5. 





Jalkani on ollut jatkuvasti kipeä, joten totesin että ei haittaa vaikka reissussa tulee vielä pahemmaksi. Itse asiassa se ei juuri piitannut vuorille kapuamisesta, varmaankin siksi että useimmiten pystyin kulkemaan tasaisella polulla, tai astumaan isolle tasaiselle kivelle. Viimeisenä iltana kävelimme Blåisvatnetille, ja se oli paha paikka. Alkumatkan pari kilsaa oli tasaista, mutta jälkimmäinen pari kilsaa sellaista nyrkinkokoista mukulakiveä. Seuraavana päivänä olikin sellainen olo, että jalka ei mahdu maastokenkään.


Pohjois-Norja on kaunis, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Meillä oli sikäli huono tuuri, että lähtöpäätös tehtiin 2 päivää ennen lähtöä, joten emme juuri ehtineet suunnitella etukäteen. Joitain paikkoja oli tiedossa, mutta esimerkiksi lunnikävely jäi väliin. Emme ehtineet suunnitella yöpymispaikkoja kuin pari valmiiksi, joten aika monena iltana teltan pystytys venyi varsin myöhään. Viikko oli lisäksi liian lyhyt aika, olisi pitänyt olla puolitoista tai kaksi. Tai ehkä tehdä niin, että olisi menty junalla pohjoiseen ja vuokrattu auto vaikka Oulusta tai Rovaniemeltä. Nyt paahdettiin kaasu pohjassa Lofooteille, sieltä kiireellä Senjalle ja viimeisenä päivänä yhtä soittoa Blåisvatnetilta Tampereelle.

Toisaalta oli hyvä tuuri, sillä sää suosi koko viikon. Päivälämpötila oli noin 10 astetta, juuri sopiva kiipeilyyn. Viimeisen päivän n. 15 oli jo melkein liian lämmin :) Missään ei ollut ruuhkaa, joten oli turvallinen olo.

Reissun jälkeen olikin aika hypätä kaason hommiin. Polttareiden ohjelma oli jo mietitty, tapahtuma oli viikko paluumme jälkeen. Sitten oli häiden suunnittelu, ne olivat lokakuun alussa. Olin hyvin pitkälti yksin vastuussa ohjelmasta. Kivaa, mutta myös raskasta. 

Töissä oli tulossa viime hetken paniikki, kun meille sijaiseksi lupautunut perui eilen. Mietin, että mistä nyt repäisen tekijän, kun olen vain keskiviikkoon asti paikalla. Onneksi keksin laittaa viestin Pirkanmaan kirjastojen johtajille, sain sieltä paitsi tekijän myös muutaman muun mahdollisen sijaisen yhteystiedot. Siltä osin voin hengittää vapaasti sairaslomani ajan, että porukka ei uuvu työtaakkansa alle eikä asiakaspalvelu kasaudu liian harvan vastuulle. Todennäköisesti teen osan sairaslomasta etätöitä, jos lääkäri kirjoittaa että korvaava työ on mahdollista. Ja miksei olisi, oletettavasti pääni pelaa vaikka jalka ei :) Joten voinen hoitaa sähköpostit ja osallistua Teams-kokouksiin ja seminaareihin. 

Eli ylihuomisesta noin 6 viikkoa eteenpäin kuljen tukikengän kanssa, sen jälkeen alkaa kuntoutus. Olen henkisesti varautunut siihen, että talven aikana liikunta tarkoittaa kuntopyöräilyä salilla ja kävelylenkkejä. Nekin niin, että heti ei paahdeta tuntitolkulla vaan aloitetaan lyhyillä. Eikä joka päivä. Sairaalasta saanen tarkemmat ohjeet, että koska voi tehdä ja mitä. Ensimmäisiä juoksuaskelia saa odottaa vielä hyvän tovin. Mutta ehkä ensi kesänä pystyisi juoksemaan jonkinlaisen lenkin? Ja seuraavalle saattaisi voida ottaa tapahtumia? 

Palaillaan taas! Vaikka olen viettänyt blogin kanssa hiljaiseloa, on ollut kiva lukea muiden treeneistä ja tapahtumista. Kun ei ole päässyt tekemään, teidän muiden postauksista saa sitä kadoksissa ollutta kipinää, että minäkin vielä joskus...

torstai 6. elokuuta 2020

Lomalla - viimeinkin! Salilla - viimeinkin!

Raskaan koronakevään jälkeen seurasi melkoinen kesä. Meillä oli kirjastossa alkukesästä yksi pitkä sairaloma, joka jatkuu yhä. Kesä-heinäkuun vaihteessa tuli toinen, yli kuukauden kestävä sairasloma. Sijaislistalla ei alun alkaenkaan ollut montaa nimeä, eikä kukaan heistä ollut käytettävissä. Onneksi yksi tiesi vapaana olevan, ja vieläpä alalle koulutetun. Sain siis kahta sairaslomaa paikkaamaan yhden ihmisen, vähän helpotusta kuitenkin. Jäin lomalle kovin väsyneenä, mutta jo parin päivän jälkeen tuntui että eiköhän tässä jo ole alkanut latautua. Akku ei vielä ole läheskään täynnä, mutta ei vilku enää punaisena. 

Ihanaa on se, että koska asun puolisoni kanssa nyt yhdessä, ei tarvinnut heti loman alussa matkustaa tapaamaan häntä. Että saa olla kotona, etenkin kun nyt on ohjelmassa ystäväni polttareiden ja häiden suunnittelua :)

Olen myös palannut takaisin kuntosalille, ja voi että kuinka kivaa sekin on! Kotijumppa oli myös kivaa, mutta yläkropan treeni oli hankalaa, kun käytössä oli vain oman kehon paino ja 8 kg:n kahvakuula. Olenkin tällä viikolla tehnyt 2 treeniä ylävartalolle, käytännössä niin että lempivekottimellani 14,3 kg:n tangolla penkkipunnerrus, hauiskääntö ja pystypunnerrus sekä maastaveto ja hyvää huomenta - liike. Lisäksi narutaljalla ojentajia, jumppapallolla vatsalihaksia kahta erilaista ja kruunuksi punnerrus penkkiä vasten (polvet maassa). 10 liikettä, kaikkia 3 x 10 toistoa, sarjojen välissä 45 sekunnin palautus. Kerran tein alakropalle treenin, 6 liikettä joissa 5 x 10 toistoa, välissä 45 sekunnin palautus. Tässä oli polven ojennus ja koukistus, jalkaprässi, maastaveto 20 kg:n levypainolla, lantion nosto sekä jumppapallolla vatsalihaksia. Lomalla on kiva, kun salille pääsee puoliltapäivin, jolloin siellä on hyvinkin väljää. Lisäksi tulee kuulutuksia, joissa muistutetaan käsihygieniasta ja siitä, että käytetyt välineet on desinfioitava. 

Polkupyörää en ole vielä ulkoiluttanut; tässä oli taas viikon verran että päkiä oli erityisen kipeä. Nyt se on helpottanut, kun lomalla on tullut vähemmän askelia. No, tämä on vasta ensimmäinen viikko neljästä, niin eiköhän me Poweri-Paawon kanssa päästä vielä retkeilemään :) 

Leikkaukseni siirrettiin muuten taas, tällä kertaa onneksi vain päivällä eteenpäin, eli sen pitäisi tapahtua perjantaina 11.9. Alkaa kyllä olla sellainen fiilis, että uskon sitten kun makaan leikkauspöydällä...

Seuraan melko huolestuneena nousevia koronalukuja. Meillä oli kahden ystäväni kanssa buukattu elokuun puoliväliin telttailureissu Islantiin, ja kun sinne lennot peruttiin niin vaihdoimme kohteeksi Norjan. Ei pohjois-Norjaa, jossa somen perusteella on hirveä ryysis, vaan keskiosan. Tarkoitus olisi lentää Osloon telttakamojen kanssa, vuokrata auto ja kiertää sillä maan keski- ja eteläosissa. Tehdä päivävaelluksia ja yöpyä kansallispuistoissa sekä leirintäalueilla. Katsotaan, miten käy. Perutaanko lento, ja toisaalta, vaikkei peruttaisi niin uskallammeko lähteä. Olemme tehneet varasuunnitelman, että jos skippaamme Norjan niin ajamme Lappiin. Jotain kuitenkin haluamme tehdä, joku irtiotto työelämästä ja kotinurkista on tarpeen.












sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Kesä: stressiä töissä mutta arki normalisoituu

Tämä kesä on tähän asti ollut aika lailla kaikkea muuta, kuin mitä odotin. Kuvittelin sen olevan rento ja ulkoiluntäyteinen. Vaan ei. 

Keväällä koronan pahimpaan aikaan minut liitettiin Oriveden kaupungin viestintätiimiin. Kesäkuun viimeisen viikon ja heinäkuun kolme ensimmäistä olen ainoana tiimiläisenä töissä, ja siis vastuussa kaupungin viestinnästä. Painetta on monenlaista. Uusien nettisivujen kanssa on sitä sun tätä pientä ongelmaa, joista olen joutunut viestittelemään sivujen toimittajan kanssa. Kun kaikenlaisia tapahtumia alkaa olla yhä enemmän, niin niistä tietenkin tulee markkinointimateriaalia - heti päivystyshomman alussa huomasin, ettei minulla ole käyttäjätunnuksia kaupungin infotaululle. Niiden etsimiseen ja taulun käytön opetteluun meni yksi päivä. Eli oman hommani lisäksi on ollut ylimääräisiä tehtäviä; joinakin päivinä viestintään menee koko päivä poislukien se aika, jonka olen asiakaspalvelutiskissä. Omia hommia stressaa se, että kesälomien lisäksi henkilökuntaa on sairaana. Perjantain käytin sijaisen etsimiseen, ja onneksi sellaisen löysinkin - ja vieläpä kirjastoalalle koulutetun. Onnenpotku! Työstressi on ollut kova, mutta onneksi olen saanut nukuttua varsin hyvin. Ilmojen viileneminen on auttanut siihen, plus että meillä töissä asiakaspalvelualueella on ollut "vain" 23 astetta lämmintä.

Sateet ja myrskytuulet ovat tehneet sen, että pyöräilykokeilu on vielä jäänyt. Jumppaa olen tehnyt taas ahkerasti, etenkin suosikkejani kuminauhajumppaa, yogalatesia ja barefoot bootcampia. Mutta koska halusin lisää merkintöjä haasteeseeni 102 lajia hyvinvointia vuonna 2020, ihan tarkoituksella etsin GoGon videotarjonnasta uusia juttuja. Kokeilin tabataa, mikä oli rankkaa mutta kivaa. Toki siinä olisi ollut burpeeta ja askelkyykkyä hypyillä, niin jouduin soveltamaan. Noin kolmen minuutin alkulämmittely, sitten neljää liikeparia neljä kierrosta, 20 sekuntia per liike, 10 sekunnin tauko, sitten viidettä liikeparia kaksi kierrosta. Tone puolestaan oli sellainen, mistä en erityisemmin välittänyt. Ehkä siksi, että yhden kappaleen sisällä oli monta liikettä, aina muutaman toiston jälkeen tehtiinkin jotain muuta, sitten yhdisteltiin ja lisättiin käsien liike tms. Siinä olisi myös tarvinnut käsipainoja, joita minulla ei ole, ja 8 kg:n kahvakuula oli monin paikoin liian raskas. Mutta tulipa kokeiltua, sittenpä ne omat suosikit ovat yhä rakkaampia :) Vielä on jotain kokeilematonta, aion käydä ne läpi lähiaikoina. Tänään on kuitenkin liikkuvuus / venyttelyn aika, sen verran jumiselta tuntuu kropassa. Plus että eilinen myöhäisilta / alkuyö meni migreenin kourissa, eikä ensimmäinen satsi lääkkeitä riittänyt niin jouduin ottamaan toisen. 

Työn ja treenin ulkopuolella elämä alkaa pikkuhiljaa normalisoitua. Aloituskuva on Helsingistä Eiran rannasta, olin siellä piknikillä siskoni kanssa pari viikkoa sitten. Puolisoni kanssa on käyty pari kertaa ravintolassa syömässä, ja tänään kävimme kahvilassa. Vaikka on se vieläkin vähän oudon tuntuista, että paikkoihin pääsee. Olen myös käynyt Kaupinojalla saunassa ja uimassa (ihanaa!). Samalla tässä järjestelen ystäväni polttareita, joten kiirettä riittää. Siskonpoikani pääsi opiskelemaan, olen luvannut ostaa hänelle jotain tarpeellista asuntoon, kunhan hän sellaisen ensin saa :) 

Kesälomani on vasta elokuussa, aion silloin pyöräillä paljon ja ehkä uskaltaudun salillekin. Liikuntapainotteinen loma tulee kuitenkin, koska sitten syyskuussa alkaa parin kuukauden pakkotauko. Olemme kahden ystäväni kanssa miettineet kesälomareissua, mutta se on vielä auki mitä tekisimme. Islanti olisi ollut kiva, mutta sinne ei ole suoraa lentoa siihen aikaan kun ystävilläni on lomaviikko. Toinen vaihtoehto on Norja, pääpaikkana Oslo josta voisi tehdä autolla päiväretkiä vaikka minne. Mutta saa nyt nähdä. Seuraamme aktiivisesti uutisia, ja joka tapauksessa, jos varaamme matkan jonnekin niin otamme sellaiset liput jotka voi perua. 

Huh, tällaista kaikkea tällä kertaa! Kesälämmintä odotellessa, eiköhän ensi viikolla säätila käänny sellaiseksi, että tarkenee taas t-paidassa. 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

40-vuotislahja: jalkaleikkaus

Nyt tuli se hartaasti odotettu soitto: leikkausaika on varattu. H-hetki koittaa torstaina 10.9. On sitten aika hiljaiset nelikymppiset, täytän pyöreitä 12.9... Fiilis on taas aika kaksijakoinen, toisaalta on harmi että leikkausaika venyy noinkin pitkälle, on siis vielä 2,5 kuukautta ennen kuin mitään tapahtuu. Toisaalta, tässä on tuskailtu reilu vuosi niin ehkä pari kuukautta vielä menee. Plus että aion lähiaikoina ennättää kokeilla Poweri-Paawon kanssa, että sujuisiko maantiepyöräily. Toisaalta olen helpottunut, että leikkauksen ajankohta on lopultakin tiedossa. Voin vähitellen alkaa kartoittaa aikataulua treenaamiseen. Että jos marraskuun puolivälissä palaan sairaslomalta töihin, niin siinä main voisi varovasti kokeilla jotain. Ensi alkuun ehkä polkea kuntopyörällä tai kävellä juoksumatolla (tai ulkona, riippuen kuinka liukasta on).

Juoksun pariin tuskin palaan ennen ensi kevättä. Talven aikana ehkä voi ottaa lyhyitä juoksupätkiä, mutta tärkeintä on saada peruskuntoa palautettua. Luulen, että myös uimahalli tulee tutuksi. Ensi vuodelle en ota mitään tavoitetapahtumaa, mutta keväälle 2022 voisi miettiä jotain. Liian kauas ei kuitenkaan pidä vielä katsoa, ensin on nähtävä miten jalka parantuu leikkauksesta. 

Kesäkuu on ollut kuuma, ja tunnustan että treenaaminen on jäänyt tosi vähälle. Esimerkiksi tällä viikolla olen tehnyt vain yhden puolituntisen kuminauhajumpan. Meillä on töissä ollut enimmillään 30.8 astetta lämmintä asiakaspalvelualueella, ja vaikka työhuoneissa on viilentävät puhaltimet niin silti on tukalan kuuma. Ei ole juuri ollut energiaa jumppaamiseen. Maauimalassa kävin viime viikolla, aamulla ennen iltavuoroon menoa. Mutta jo yhdeksän maissa altaassa oli melkoinen ruuhka, useampikin joutui odottamaan jommassa kummassa päädyssä, että saa pidettyä etäisyyden edellä menevään uimariin. Siellä ei siis varmaankaan tule vierailtua usein.

Että nyt on kyllä mennyt pahemman kerran laiskotteluksi... Onneksi lämpötilat ovat laskemassa, sellaisissa normaaleissa parinkymmenen asteen lämpötiloissa jaksaa harrastaa liikuntaa. Töissä on välillä ollut niin paha olo, että on ollut pakko istua alas. Heti kun poistuu asiakaspalvelualueelta - jossa on kaksi pientä pöytätuuletinta - hyllyjen väliin, hiki alkaa valua. Jos on kiireinen vuoro, niin että joutuu monta kertaa kulkemaan hyllyjen väleihin, tulee helposti tukala olo. Esimerkiksi yhtenä päivänä olin tunnin koko ajan seisaallaan, ja kuljin muutaman kerran toiseen päähän kirjastoa, niin sitten tuli pahoinvointi ja pieni päänsärky. Asiakaspalveluvuoron lopun puoli tuntia sain onneksi oltua istumassa. Mutta olemme pätkineet vuoroja entistä lyhyemmiksi, onhan siinä sitten se hankaluus että on vaikea keskittyä mihinkään, kun lyhimmillään 45 minuutin välein menee asiakaspalveluun tai työhuoneeseen. 

No, ensi viikolla on useampi vapaa ilta, niin voin mennä kokeilemaan pyöräilyä. Jos jalka ärtyy siitäkin, niin sitten en tiedä mitä teen. Pelkkä lihaskuntojumppa kyllästyttää jo, sitä paitsi tuntuu että jalat ovat ihan tukossa. Vaihtelua kaipaan, joten toivotaan että pyöräily käy. 

Kivaa kesän jatkoa, jos lomailette niin muistakaa myös levätä, älkääkä treenatko itseänne rikki! 

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Miniloma: Koli

Olen reilun kuukauden vääntänyt Oriveden kaupungin uusia nettisivuja; siihen perään oli hyvä ottaa pieni irtiotto. Kahden ystäväni kanssa suuntasimme viime torstaina Kolille. Lähdimme aamulla puoli kymmenen maissa, muutaman pysähdyksen taktiikalla olimme perillä illalla puoli seitsemän maissa. Olimme vuokranneet mökin Lotus Cottagesista, avain löytyi helposti ja pääsimme saunan lämmitykseen. Järvessä käytiin, joskin Pielisen vesi oli niin turkasen kylmää (jäät olivat lähteneet pari viikkoa sitten) että uiminen vaihtui pikaiseen kastautumiseen. 

Perjantai aloitettiin aamusaunalla ja -uinnilla, iltapäivällä kiivettiin Paha-Kolille. Reilu kolme kilometriä ja vajaa tunti. Huipulla oli jonkin verran väkeä, mutta ei mitenkään ruuhkaksi asti. Hyvin mahtui istumaan kalliolle. Retken jälkeen tein vielä puolituntisen vatsa-selkätreenin perinteisesti GoGon ohjein, tällä kertaa läppärin sijasta kännykällä. Onneksi oli tuttu ohjelma niin ei tarvinnut tihrustaa ruutua :)

Lauantaina kiivettiin Mäkrälle, vajaat 7 km ja 1 h 43 min. Hiki tuli, mutta huipulla aina tuulee niin siellä oli melkein vilu. Istuttiin kuitenkin tovi katselemassa maisemia. 

Sunnuntaina lähdimme aamukahdeksalta kotia kohti, perillä olin iltapäivällä neljän maissa. 

Säiden suhteen olimme reissussamme mitä onnekkaimpia. Aurinko paistoi usein, mutta sen verran oli pilviä varjostamassa tai tuulta, että ei ollut liian kuuma. Räntäsateesta ei ollut tietoakaan!

102 lajia hyvinvointia on viime viikkoina saanut uusia merkintöjä hitaasti. Kuminauhajumppa tuli pari viikkoa sitten, viime viikolla uutuutena oli Barefoot Bootcamp GoGolta. Olin melko ennakkoluuloinen lajia kohtaan, yhdistelmä sykkeen nosto + jooga + pilates ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta. Lähinnä siksi, että taas yksi laji jossa on joogaa ja pilatesta. Yllätyin kuitenkin iloisesti. Treeni tehtiin neljän liikkeen patterina, minuutti kutakin, aina niin että ensin sykkeen nosto, sitten kahvakuulailu, sitten pilateksen vatsaliikkeitä ja lopuksi joogan soturiasentoja. Lyhyt juomatauko, ja seuraava patteri. Kaikkiaan pattereita oli viisi, eli alkulämmittelyn ja loppuvenytysten jälkeen treeni kesti 38 minuuttia. Sykkeen nostot olivat pitkälti sellaisia, joita jalkani ei siedä (esimerkiksi askelkyykkyhyppy ja polvennostojuoksu), mutta en joutunut soveltamaan koska ohjaaja antoi liikkeille vaihtoehtoja. Hyvä hyvä! Totesin, että tämä laji jää ohjelmistooni. Vielä en tiedä, joko pian uskaltautuisin salille, mutta toistaiseksi pystyn jumppaamaan kotona. 

Tänään jätin jumpan väliin, vaikka olin ajatellut kuminauhailla. Kropan kolotus ja Polariin kertyneet 25 600 askelta sanoivat, että arkiliikunta saa riittää. Aamulla kävelin perinteisen 20 minuuttia bussiasemalle. Töissä alkoi normaali lainaustoiminta, eli siirreltiin pöytiä ja kärryjä, ja liimailtiin julisteita muistuttamaan että vielä on korona-aika. Kesätyöntekijä aloitti, hänen kanssaan haettiin avaimia, kierreltiin tiloja ja ravattiin tulostamassa ja kopioimassa työsopimusta. Töiden jälkeen kävelin 10 minuuttia junalle, Tampereella kiersin Koskikeskuksen ja Ratinan kauppakeskuksen etsimässä kesäsandaaleja työkäyttöön. Koskarista matka vei puolisoni kanssa Puutarhakadulle ruokakauppaan, ja sieltä edelleen kotiin. Vähän liikaa jaloilla oloa, joten loppuillan istut koivet oikosena. Huomenna yritän päästä aamulla kampaajalle, ja iltavuoron jälkeen olenkin sitten kotona vasta kahdeksan jälkeen. Eli jumppakärpänen on vauhdissa vasta keskiviikkona ja siitä eteenpäin.

Aurinkoa ja lämpöä itse kullekin! :)