sunnuntai 30. huhtikuuta 2023

Kevyttä treeniä joka päivä

 


Tälle viikolle tuli osin vahingossa, osin tarkoituksella joka päivälle treeniä. Polarin mukaan ne kaikki olivat kuitenkin matalaa tai keskitasoa, eli kuormitusta ei pitäisi olla liikaa. 

Maanantaina aloitin päivän taas Oriveden liikuntahallilla kuntosalilla, ennätin tehdä 46-minuuttisen koko kehon treenin ennen ruokakaupassa käyntiä ja Hypoxia. Tein kyykkyjä jumppapallolla seinää vasten, vatsaliikkeitä jumppapallolla, maastavetoa kahvakuulalla, pystysoutua kahvakuulalla, hauiskääntöjä, varpaillenousuja, ylätaljaa. 


Tiistaina kävelin Taysin pysäkiltä Petsamon ja Ranta-Tampellan kautta kotiin, 57 minuuttia / 5,83 km / 131. Tiet oli sulana ja pääosin puhtaat hiekasta, toki Petsamossa osa kävelyteistä on vallan hiekkateitä. Näsijärvellä oli vielä ohut jää. Näytti kuin jäällä olisi pyörinyt höyryä. 

Keskiviikkona oli taas salitreeni, 43 minuuttia ennen Hypoxia. Kyykyt ja vatsat pallolla, ojentajat kahvakuulalla, punnerrus penkkiä vasten, pystysoutu, etureidet patjalla polviseisonnasta taaksepäin kallistuen. Hypoxissa ollaan sarjan puolivälissä ja otettiin välimitat, paino on pysynyt täsmälleen samana mutta ympärysmitoista on lähtenyt 15 cm. Eli käytännössä sentti pari jokaisesta mittauskohdasta (vyötärö, navanalunen, pakara, reidet yhdessä, reisi suorana, reisi rentona, polvi). 

Torstaina kävely kuten tiistaina, nyt vähän suorempaa reittiä. 45 minuuttia / 4,63 km / 131. Näsijärvi oli nyt sula, näin veneen. 

Perjantaina oli tarkoitus juosta pidempi lenkki kuin mitä lopulta toteutui. Olen taas nukkunut viikolla bussissa melkein joka päivä, perjantaina mennen tullen. Ei ehkä ihannetilanne lähteä lenkille, kun havahtuu torkuilta pari minuuttia ennen kuin jää bussista pois. Jäin Alasjärven pysäkillä, juoksin Pappilan ja Takahuhdin läpi Kalevan Prismalle. Siellä pidin vessatauon ja havaitsin olevani tosi nälkäinen. Pussipuurolounas raejuustolla ja mustikoilla oli syöty 5 tuntia aiemmin, joten energiat taisi olla vähissä jo alusta asti. Piti kyllä syödä välipalaa ennen töistä lähtöä, mutta kun ei ollut nälkä silloin (2,5 tuntia lounaan jälkeen) niin en tajunnut ottaa bussiin evästä. Kun lähdin Prismalta, oli alkanut sataa, joten hyppäsin bussiin ja menin kotiin. Työläppäri kangasrepussa ei houkutellut pysyttelemään sateessa. 39,5 minuuttia / 4,3 km / 146. Keskivauhti oli 9.11. 

Lauantaina olin tympääntynyt, kun joka päivä tuulee. Kävin salilla polkemassa kuntopyörää 80 minuuttia / 28 km / 112. Mielessä alkoi kyteä ajatus Pirkan Pyöräilystä, jännittää vaan se että menisin yksin niin onko mahdollisuus eksyä matkalla. Olen ajanut 134 km:n reitin kahdesti aiemmin, mutta silloin mukana on ollut kaveri jonka selkää seurata niin en muista onko joka risteyksessä opastus. Epäilen olevani niin hidas, että en pysy ryhmässä ja kadotan muiden polkijoiden selät. 

Olin perjantaina ajatellut kokeilla juoksua uudelleen tänään, toivottavasti muutamien hyvien yöunien jälkeen. Jätin kuitenkin kokeilematta, koska taas tuulee ja lisäksi on satanut niin räntää kuin vettä. Ehkä huomenna. Tänään sain kuitenkin tehtyä tunnin jumpan, ensin puolituntisen jalkoihin keskittyvän GoGon kuminauhajumpan Aamulehden tallenteista ja perään puolituntisen teräspakarat-treenin GoGon YouTubesta. 

Tälle viikolle tuli siis 7 treeniä, aikaa kului 6 h 10 min. Tiistain, torstain, perjantain ja lauantain treeni on Polarin mukaan keskitasoa, maanantain ja sunnuntain matala, keskiviikon erittäin matala. Kilometrejä tuli 42,8, joista yli puolet lauantain pyöräilystä. 

Ensi viikko on perinteisesti arvoitus. Huomenna saatan käydä juoksemassa. Tiistaina en liiku, menen töiden jälkeen kampaajalle hiusten värjäykseen ja sen jälkeen hiuksia ei saa pestä samana päivänä. Keskiviikkona olen etätöissä, sään mukaan menen iltapäivällä lenkille tai salille. Torstaina ja perjantaina voisi olla kävelyä, käyn kumpanakin päivänä Hypoxissa ja sen jälkeen ei suositella raskasta liikuntaa. Lauantai voisi olla juoksupäivä. Sunnuntaina aloitan vapaaehtoistyön jääkiekon MM-kisoissa, aamuvuoro loppuu iltapäivällä kolmen neljän maissa, katson vähän jaksanko liikkua sen jälkeen. Riippunee siitä, kuinka paljon seison päivän aikana ja tuleeko syötyä riittävästi. 

Kivaa kevättä ja kepeitä jalkoja! 





sunnuntai 23. huhtikuuta 2023

Keväistä liikunnan iloa

 


Kuuden treenipäivän viikko, jossa oli tavanomaista enemmän sisäliikuntaa. Osittain johtuu Hypoxi-jaksosta; hoitokerrat ovat pääosin olleet ennen iltavuoroa ja aikaa on ollut salitreeniin. 

Maanantai alkoi aamusalilla, tein Oriveden liikuntahallin salilla 40-minuuttisen treenin. Sieltä ruokakauppaan hakemaan parin päivän eväät ja sitten Hypoxiin ja töihin. 

Tiistaina kävelin töiden jälkeen Petsamon ja Ranta-Tampellan kautta kotiin, 55,5 minuuttia / 5,71 km / 120. Epäilin kellon näyttäneen väärin kun keskisyke oli noin matala, mutta ehkä se vaikuttaa kun tiet ovat kauttaaltaan sulat ja valtaosin hiekoitushiekasta putsatut. Ranta-Tampellan ja Särkänniemen väliin on avattu uusi jalankulkusilta, jossa on mahdollista myös hengailla eikä vaan paahtaa läpi.


Torstaiaamuna menin taas salille; puolivuotinen korttini on voimassa suunnilleen toukokuun puoliväliin joten yritän käyttää sitä vielä viikottain. Oikeasti olisin halunnut mennä uimahalliin, mutta klo 9-10 välillä siellä oli osa 25-metrisestä altaasta varattu alakoululaisille. Välttääkseni ruuhkan ja metelin menin salille :D Ehdin olla 50 minuuttia ennen kuin migreeni alkoi kolkutella ohimoa. Lääkkeet naamariin ja ruokakaupan kautta Hypoxiin ja edelleen töihin. 

Perjantaina teki mieli juosta, jäin bussista pois Alasjärven pysäkillä ja lönköttelin Pappilan ja Takahuhdin läpi Kalevan Prismalle, siitä Iidesrantaan ja ylös Kalevankankaalle. Loppumatka bussilla kotiin. 1 h 4 min / 7 km / 147. Juoksusyke on yhä tosi kova, vaikka kevään myötä kävelysyke näyttäisi asettuneen alle 130:n. Mutta olipa kevään eka lenkki t-paitasillaan!

Lauantainakin oli kaunista, joskin tuuli viilensi ilmaa. Kävelin Arboretumiin katsomaan, että kyllä vaan siellä alkaa olla kevään merkkejä näkyvissä. 1 h 9 min / 7,06 km / 126. En tiedä pitäisikö olla huolissaan, että 20 pykälää alemmalla kävelysykkeellä pääsen melko lailla saman matkan samassa ajassa kuin 20 lyöntiä korkeammalla sykkeellä juosten. Käytännössä kävelylenkki oli noin 400 metriä juoksulenkkiä lyhyempi, katsoin kävellessä mittaria kun 1 h 4 min tuli täyteen. 

Tänään oli pilvinen ja tuulinen päivä, kävin salilla polkemassa kuntopyörää 70 minuuttia / 23,28 km / 118. 

Tällä viikolla liikuntaa kertyi 5 h 48 min, kilometrejä kävellen 12,77, juosten 7 ja sisäpyöräillen 23,3. 

Ensi viikolla on sama henki kuin tällä viikolla. Kaksi Hypoxi-kertaa on ennen iltavuoroa, huomenna ajattelin kävellä kun aikaa on n. 45 minuuttia, keskiviikkona ajattelin mennä uimahalliin mikäli kunto- ja terapia-allas ovat vapaina. Jos eivät ole niin sitten salille. Muuten menen sään mukaan. Tampereelle on ennustettu melko aurinkoista, joten ulkoliikuntapainotteista lienee luvassa. Sadetta voi tulla välillä, jos osuu kotiintuloaikaani niin sitten menen polkemaan kuntopyörää tai tekemään lihaskuntotreenin. Juoksua tuli tälle viikolle vain yksi kerta, ensi viikolla tavoite on kaksi tai kolme. 

Toivottavasti pian alkaa kunnolla vihertää! Vähän saisi tulla vettä, en yleensä ole allerginen mutta nyt tuntuu että kurkku on karhea, nenä tukossa ja silmät vuotavat. Ihokin kutisee. Kuivuus pöllyttää katupölyä, eikä Tampereella suinkaan ole harjattu kaikkia katuja edes ydinkeskustassa. Lenkeillä olen huomannut, että asuintalojen kohdalla on jo puhdasta, mutta etenkin koulujen ja puistoalueiden kohdalla on vielä tien leveydeltä hiekkaa, paikoin paksukin kerros. 






sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Ex tempore -kymppi kruunasi treeniviikon

 


Maanantai oli vielä pääsiäislomaa. Viime viikko oli ajallisesti keskimääräistä paljon raskaampi, mutta silti olin pettynyt maanantaihin. Menimme puolisoni, hänen serkkunsa, tämän lapsen (ekaluokkalainen) ja heidän hoitokoiransa kanssa kävelylle. Jotenkin olin olettanut, että kävelylenkki olisi pidempi kuin Mustalahden sataman parkkipaikalta Ranta-Tampellaan ja takaisin. 43,5 min / 2,93 km / 112. Lisäksi Ranta-Tampellassa istuttiin pitkä tovi. Minä olisin uskaltautunut vielä jäälle, muut eivät, joten pysyttelimme rannalla. Näytti kyllä siltä, että luisteluradalla luistelevilla ja yhdellä hiihtäjällä oli tahmeaa menoa, joten eiköhän nyt ala olla kaikilta jääliikunta ohi tältä keväältä. 



Tiistaina olin iltavuorossa, juoksin junalta Nokia areenan ohi kohti Viinikan liikenneympyrää, ja edelleen Ratinanrannan ja -suvannon kautta kotiin, 38,5 minuuttia / 4 km / 143. 


Torstaina aloitin uuden 12 kerran Hypoxi-jakson. Ajattelin että nyt kun olen taas sillä tiellä että juoksumäärä vähitellen kasvaa, se saattaa auttaa jalkojen tukkoisuuteen. Eikä yhtään haittaa, vaikka auttaisi kutistamaan vatsamakkaraa. Ensimmäinen hoitokerta oli ennen iltavuoroa, mutta sen verran myöhään aamupäivällä että ennätin käydä kävelemässä ensin. 1 h 12 min / 7,22 km / 127. Kävelin Orivedellä, kävin katsomassa muutettua tasoristeystä ja testasin sen yhteydessä rakennetun uuden kävelytien. Muuten olin tutuilla seuduilla Oripohjassa ja keskustassa. 

Perjantaina tuntui siltä, että yläkroppa kaipaa liikettä, siispä laitoin Rammsteinia soimaan ja heilutin kahvakuulaa. Tein myös muutaman vatsaliikkeen. Yhteensä 45 minuuttia. 


Eilen olin Tampere-talossa noin 6 tuntia, siellä oli jääkiekon MM-kisojen vapaaehtoisille kick off -päivä. Menin sinne jo ennen virallista alkua, koska olin yksi tamperelaisista akkreditointitiimiläisistä joita oli pyydetty auttamaan vapareiden valokuvaamisessa. Varsinaisessa ohjelmassa käytiin läpi toimintapaikkoja ja -käytänteitä, ja fiilisteltiin kisoja. Tampere-talolta kävelin Kalevankankaan ja Järvensivun kautta kotiin, 1 h 11 min / 7,11 km / 124.


Tälle päivälle suunnitelmani oli selvä: bussilla Linnainmaalle ja sieltä juosten kotiin. Matkasta ei ollut tarkkaa tietoa, arvelin noin kahdeksaa kilometriä. Tuntuikin että ensimmäiset 3 tulivat nopeasti, laskin että kotiin tulee kyllä yli 8 km. Sitten kun 8 tuli täyteen Ratinanrannassa, tiesin että siitä on vielä kilsa kotiin. Mietin että jos 9 niin miksei samantien 10? En siis kääntynyt heti Laukon sillan jälkeen kohti Hämeenpuistoa vaan menin Ratinan sillan ali ja nousin Eteläpuistoon, sieltä menin minigolfradan viertä lähikaupallemme ja kotia kohti. Kotitalon kulmalla oli noin 9,5 km joten jatkoin tietä hieman eteenpäin ja mittarin näyttäessä 9,97 ylitin tien ja käännyin kotia kohti, kymppi täyttyi kotipihassa. Eka 5 km oli varsin helppoa, johtuen varmasti siitä että reitti oli alamäkeä ja tasaista. Kalevan Prisman kohdalla oli pari nousua kohti Järvensivua, ja myös Iidesjärven rantareitti on loivasti nousevaa. 7 km meni kohtalaisen kevyesti, joskin kilsat 6 ja 7 on ajallisesti hyvinkin 15 sekuntia muita hitaampia. Viimeiset 2 km Ratinanrannasta kotiin sisälsi nekin pari nousua, ja ehkä väsymyksen takia syke nousi yli 150:n. Keskisykkeeksi tuli 147 ja aikaa kului 1 h 31 min. Keskivauhti oli 9.06 eli 29 sekuntia nopeampi kuin tiistaina. Nyt huomasi että oli helpompaa, kun lähes koko matkalta oli hiekoitushiekat pois. Vähän harmittaa että kilsat 6 ja 7 lipsahti (keskivauhdit 9.16 ja 9.22) kun muut kilsat oli 8.57 - 9.10. Keskisyke oli ekalla kilsalla 136, ehkä siksi että rannemittauksella kesti hetken päästä mukaan. Kilsat 2 - 8 keskisyke oli 143 - 147, ja kahdella viimeisellä 153 ja 156. 


Olen tosi iloinen tästä ex tempore -kympistä, en ehtinyt yhtään jännittää kun matkan pituus selvisi vasta lenkin aikana :D Jaksoin hyvin 7 km, sen jälkeen alkoi pohkeissa painaa. Lisäenergialla olisin varmasti jaksanut vielä lisää. Nyt on olemassa vertailukohta kevään ja kesän muille lenkeille.

Tällä viikolla liikuntaa kertyi 6 h 1 min. Kilsoja 31,28 joista juoksua 14 ja kävelyä vähän yli 17. Näin sen on ehkä syytä ollakin, vaikka en ole käynyt laktaattitesteissä niin tuntuu että tän päivän 147 ei ole sellainen syke, jolla pitäisi juosta suurin osa lenkeistä. Olisi ehkä vihdoin nyt syytä käydä testauttamassa sykerajat, kun näyttää siltä että tässä päästään takaisin tositoimiin. Hiukan jo kutkuttelee mielessä, että olisiko ensi keväänä puolimaratonin paikka? Osallistujamitalit kiinnostaa yhä! :)

Kivaa kevätaikaa, aurinkoa tuntuu riittävän aina vaan. 






sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Aurinkoisella viikolla normaalia enemmän treenaamista

 


Ihanaa, koko viikon on paistanut aurinko! Ja toinen ihanaa, ei ole ollut yhtään migreenikohtausta! Vielä kun torstaina oli vapaapäivä, niin olen ehtinyt ja jaksanut tehdä tällä viikolla enemmän kuin pitkään aikaan. 

Maanantaina oli pitkästä aikaa aamuvuoro, tuntuu että olen tosi usein maanantait ja tiistait iltavuorossa. Jäin bussista pois Taysin pysäkillä ja kävelin Petsamon ja Ranta-Tampellan kautta kotiin. Oli tuulinen päivä, alkumatkasta sai pitää hyvän aikaa kevytuntuvatakkia ennen kuin lämpeni. 1 h 8 min / 6,85 km / 139. Petsamossa oli kävelytiet vielä umpijäässä, kuljinkin pitkälti ajotiellä. Onneksi liikennettä oli vähän. 


Tiistaina ajatus oli kävellä Ylöjärvelle, siellä oli Matti Rämö vieraana kirjastossa, hän kertoi Islanti-pyöräilystään. Kuvittelin kahden tunnin aikaikkunan riittävän, vaan ei. Kävelin lopulta linja-autoasemalta Pispalan kautta Lielahteen, 1 h 10 min / 7,17 km / 129. Loppumatkan menin bussilla, kun en ollut varma paljonko matkaa on jäljellä ja riittäisikö 40 minuuttia. Ehti tulla kylmä, klo 17.22 bussia ei näkynyt, se oli ehkä mennyt jo vähän etuajassa, sitten taas 17.32 bussi tuli 10 minuuttia myöhässä. Kirjastolla ei vissiin ollut kahvilaa, tosin en ehtinyt paljoa katsella kun kello oli jo melkein kuusi. Rämö näytti kasan kuvia ja kertoi matkan tapahtumista, varttia yli seitsemän olisi ollut aikaa kysymyksille mutta jouduin lähtemään siinä vaiheessa. Busseja kulki vain puolen tunnin välein, ja koska olin sekä viluinen että nälkäinen niin en halunnut odottaa seuraavaa. Vierailu striimattiin ja se on nähtävillä vielä reilun viikon ajan Ylöjärven kirjaston YouTube-kanavalla, taidanpa katsoa sen tässä joku päivä :)


Keskiviikkoaamuna kävin ennen iltavuoroa tekemässä tunnin salitreenin Oriveden liikuntahallilla. Ei parasta tekemistä, koska oli ruuhkaa. Kuvittelin että on rauhallista kun menee heti kansalaisopiston tunnin jälkeen vaan eipä ollut. Mennessäni sisällä oli jo 6-7 ihmistä, enimmillään heitä oli minun lisäkseni 18. Koska sali on aika pieni, joutui miettimään mitä tekee missä vaiheessa, että selviää vähällä jonottamisella. Lisäksi tankojen kanssa touhutessa sai varoa, ettei tangon pää osu viereisellä laitteella olevaan tai ohikulkevaan. Olen kyllä ennenkin ollut samalla salilla aamuyhdeksältä, en tiedä miten nyt oli niin paljon väkeä. 

Torstaina menin bussilla Ylöjärvelle, tiistaina kotimatkalla olin katsellut että ihan mukavaa tasaisehkoa baanaa olisi tarjolla. Lisäksi vierestämme kulkevan linjan 28 päätepysäkki on siellä, joten pääsin suoraan eikä tarvinnut vaihtaa linjaa tai miettiä, osaanko sinne mistä linjan 80 bussista katselin baanan lähtevän. Ajatus oli juosta Lielahteen, mutta yllättäen matkaa olikin vain reilut 3 kilsaa. En siis kääntynyt ollenkaan Lietsuun päin vaan jatkoin eteenpäin Hyhkyyn. Sieltä menin loppumatkan kotiin bussilla. Vältin ison ylämäen Pispalanharjulle ja toisaalta, lopetin lenkin ennen kuin voimat loppuivat. Viime aikoina juoksut on olleet lähinnä junalta kotiin eli 30-40 -minuuttisia. Nyt tuli 1 h 1 min / 6,55 km / 148. Vastatuuli oli koko ajan, paitsi viimeisellä puolella kilometrillä kun olin kääntynyt kohti Hyhkyä.

Perjantaiaamuna, ja jo yölläkin, olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Totesin että nyt on kehonhuollon aika. Laitoin Aamulehti Livestä pyörimään fascia method -tallenteen. Tämä GoGon tunti on pidetty jo joskus pahimpaan korona-aikaan, mutta on kiva että tallenteet ovat jääneet nähtäville. 

Eilen oli edelleen kaunis ilma, lähdin kävelylle Arboretumiin. 1 h 17 min / 8 km / 134. Yllätyin kuinka kuivaa oli, odotin mutaisempaa. Rannan puolella oli pidempi pätkä vielä jäätä, mutta muuten oikein mukavaa. Harmi vaan että Härmälän puolella on jotain korjaustöitä menossa ja yksi pätkä kokonaan pois käytöstä. Toivottavasti aukeaa pian. Kukkakuvia saa kyllä vielä hetken odotella... 



Tänään mieleni teki pienelle juoksulenkille. Menin ratikalla Kalevaan, nousin mäen hautausmaan nurkalle ja sieltä juoksin Järvensivun ja Ratinan kautta kotiin, 49 minuuttia / 5,26 km / 146. Nyt on se aika vuodesta kun on pukeutumisongelmia; tuuli on kylmä mutta aurinkoisimmissa paikoissa tulee hiki. T-paita ja ohut takki on aika hyvä yhdistelmä, vaikka tuntui että loppumatkan aurinkoisuudessa pelkkä t-paita olisi riittänyt. En kuitenkaan uskalla lähteä kovin vähissä vaatteissa; useimmat vakireittini kulkevat jommankumman ison järven vieressä ja siellä tuulee usein. Plus että maassa on kuitenkin vielä lunta ja jäätä monin paikoin. 

Aika monena viikkona treenimäärä on ollut noin 4 h 20 min, tälle viikolle tuli 7 h 22 min. Siihen kuuluu 1 salitreeni, 1 kehonhuolto, 2 juoksua ja 3 kävelyä. Kellokin jo huomauttaa, että "olet treenannut viime päivinä paljon tavallista enemmän". No niin olen, ja sekin vaikuttaa että ei ole tarvinnut olla sisällä kuntopyörän selässä paossa lumisateita vaan on voinut ulkoilla. Fakta on, että verrattuna keskivertosisäpyöräilyyn kävelysykkeeni on 15 ja juoksusykkeeni 30 pykälää korkeampi. Kroppa ei kuitenkaan tunnu väsyneeltä. 

Ensi viikon suunnitelmat ovat ulkoilupainotteiset, koska aurinkoista säätä on luvassa monelle päivälle. Huomenna vietetään vielä pääsiäistä, olemme sopineet menevämme Näsijärven jäälle kävelemään puolisoni, hänen serkkunsa ja tämän lapsen kanssa. Luvassa on siis hyvinkin palauttavan puolelle menevä treeni. Tiistaina olen iltavuorossa, silloin en välttämättä tee mitään. Voipi olla töissä kiirettä kahden omatoimiaukiolo- ja kahden sulkupäivän jälkeen. Keskiviikosta perjantaihin olen aamuvuorossa, siinä lienee luvassa sekä juoksua että kävelyä. Ensi lauantaina meillä on jääkiekon MM-kisojen vapaaehtoisten kick off -tilaisuus Tampere-talolla, siihen on varattu 6 tuntia. Jos ennustettu sade pysyy kohtuullisena ja jos voimia on, saatan lenkkeillä kotiin. Tai ehkä käydä salilla, ainakin Hämeenpuiston GoGo on auki iltakahdeksaan saakka niin hyvin ehtisin sinnekin. 

Oikein ihanaa huhtikuuta! Toivottavasti katu- ja siitepöly eivät aiheuta hankaluuksia. Täällä katujen siivous alkaa pääsiäisen jälkeen, hyvä juttu. Ainakaan ensi viikolle ei ole ennustettu lumisadetta, niin ei tarvi heti ajaa uudestaan hiekoitussoraa. Sitten onkin kiva lenkkeillä, kun sora ei pyöri kenkien alla :) 


sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Migreenin sävyttämää treenielämää

 


Kaksi viikkoa on hurahtanut vauhdilla. Olen tuskaillut niin lumisateita, jäisiä teitä kuin viittä migreenikohtausta. Mutta lopultakin aurinko tuli esiin, ja ainakin seuraava viikko pitäisi olla näin kaunista. Kivaa!

Viime viikolla oli viisi treenipäivää. Urheilu alkoi tiistaina, kävelin töiden jälkeen 52 minuuttia / 5 km / 127. 

Keskiviikkona olin Nokialla töissä, koska eksymisen vaara kävellen olisi suuri niin tein samoin kuin edellisen Nokian reissun jälkeen, matkustin bussilla Tesomalle ja kävelin sieltä kotiin. 1 h 10 min / 6,9 km / 131. Paljon oli muhjua ja jäätä tiellä, jonkin verran myös sulaa. 


Torstaina oli yhä junalakko, tulin illalla lautakunnan kokouksen jälkeen työkaverin kyydillä Tampereelle. Jäin matkasta Järvensivulla, juoksin sieltä kotiin, 29 minuuttia / 3 km / 141. 

Perjantaina kroppa tuntui jumiselta, tein GoGon Treenikirjastosta tunnin mittaisen liikkuvuus-venyttelyn. 

Lauantaina kävin salilla pyöräilemässä tunnin / 21,1 km / 118. Pääsin matkaan vasta iltapäivällä viideltä, sillä aamulla iski migreenikohtaus. Särky meni ohi, mutta lääkeväsymys vaati päiväunet pari tuntia myöhemmin. Salille lähdin kun olo oli hyvä, ja pyöräilin hissukseen. Illalla iski kuitenkin toinen migreenikohtaus...

... Ja sunnuntaillekin niitä riitti kaksi. Toinen aamulla, toinen illalla. Ei ollut helpoin matka, kun ystäväni kanssa matkasimme Lahteen Salpausselän kisoihin. 


Tällä viikolla oli viisi treeniä neljässä päivässä.

Tiistaina olin salilla, tein ensin 53 minuuttia lihaskuntoa ja perään 65 minuuttia pyöräilyä. 

Keskiviikkona tulin työkaverin kyydillä Järvensivulle, sen jälkeen juoksin kotiin, 30 minuuttia / 3,15 km / 145. Oli jotenkin erityisen raskaan tuntuista. Keskisyke olisi voinut olla korkeampikin, mutta matkaan mahtui pari pitkää pysähdystä liikennevaloihin. 

Torstaina aamulla kävin Orivedellä liikuntahallin salilla, tein tunnin lihaskuntotreenin ennen iltavuoroon menoa. 

Perjantaina menin töiden jälkeen bussilla Härmälään, hain Wiwi Designilta ostamani trikoot ja käytin samalla aiemmin hankkimani trikoot korjausompelussa. Härmälästä kävelin kotiin, 53 minuuttia / 5,3 km / 134. Matka oli oikeasti pidempi, mutta ensin odotin gps:n löytymistä minuuttitolkulla hitaasti kävellen, ja pari ensimmäistä tallennusyritystä keskeytin lyhyeen kun huomasin että ensin kello ei mitannut matkaa ollenkaan ja sitten se mittasi sitä liian nopeaan tahtiin. 


Eilen olin töissä ja taas vaihteeksi migreenissä. Kohtaus iski kun suljin kirjastoa, lääkeväsymys oli pahimmillaan juuri kun pääsin kotiin. 

Aloituskuva on tältä päivältä, ulkoilin puolison kanssa tunnin verran, osan aikaa Näsijärven jäällä. 

Ensi viikolla olen töissä vain maanantaista keskiviikkoon; koska olin lauantaina töissä niin siitä on vapaapäivä torstaina. Näin ollen pääsiäisvapaani on 5 päivää, ihanaa. Toivottavasti seuraavaan postaukseen tulee vähemmän lunta ja migreeniä, enemmän sulaa maata. Sen verran paljon lunta on vielä että eipä taida ensimmäisiä kukkasia näkyä vielä pariin viikkoon. 

Kivaa kevätaikaa!