perjantai 31. toukokuuta 2019

NUTS Karhunkierros 34 km: superhidasta onnea



Siinä tärkein: pääsin maaliin!

Ota hyvä asento ja lähde mukaan nelipäiväiselle retkelle Kuusamoon. Raportista tulee pitkä mutta kaipa sen kestää :) 


Viiden naisen retkueemme lähti kohti Kuusamoa torstaiaamuna 23.5. Lähtö oli Orivedeltä klo 5.15, kohtalaisten yöunien jälkeen. Edessä oli tuntematon aika autossa istumista sekä x määrä pysähdyksiä. Kuten kuvasta näkyy, hauskaa oli. Ajaa posotimme muutaman tunnin, enkä yhtään tiedä missä pysähdyimme aamiaiselle. Olisiko ollut jossain Pihtiputaan nurkilla? Joka tapauksessa, kyseessä oli huoltoasema-motelli, jossa sai 7 eurolla hotellitasoisen aamiaisen. Syötiin kunnolla, joten ei ihme että välikuolema koitti:

:D Aika monta vessataukoa pidettiin matkalla, mutta syömässä pysähdyttiin aamiaisen jälkeen vasta Kuusamossa. Sanotaanko näin että pizzat hupenivat varsin vauhdikkaasti. Sitten ruokakaupan kautta majapaikkaan, jonne saavuimme iltapäivällä. Huoneistohotelli Ski-Inn aivan kisakeskuksen ytimessä oli ollut tukikohtana myös viime vuonna, jolloin kaksi seurueemme jäsentä oli juoksemassa "pikamatkaa". Siinä vaiheessa kun Ruka kohosi silmien eteen alkoi toden teolla jännittää. 

Kannoimme kamppeet sisälle ja pian sen jälkeen lähdimme tutustumaan reitin loppuosaan. Kiipesimme rinnettä ylös hyppytornille, ja toista puolta jonkin matkaa alas. Katselimme vaaroja, että jaaha, tuommoista kiipeämistä on luvassa lauantaina. 





Maisemissa sinänsä ei ole mitään vikaa, jos unohtaa että ne pitää paarustaa läpi... 

Iltaohjelmassa oli saunaa ja pannukakkua. Osa porukasta jaksoi katsoa jääkiekkopelin kokonaan, osa simahti kesken. Yöllä kyllä nukutti varsin sikeästi. 

Emme ole valmiita mutta kohta mennään!

Perjantaiaamuna heräsimme puoli kahdeksan maissa. Ehkä olisi nukuttanut pidempään mutta näin voi käydä kun osa porukasta on aamuvirkkuja :) Eipä siinä mitään, aamupala nassuun ja sitten pyörimään kisapaikalle. Puoliltapäivin oli 166 kilometrin sankareiden ja sankaritarten lähtö, sitä katselimme "kotoa" parvekkeelta. 


On muuten jännittävää ja koukuttavaa seurata osallistujien GPS-pallukoita. Katselimme pitkin päivää, missä kärki menee, missä menee pitkiä letkoja, missä naiset ovat. Ajoimme Juumaan tsekkaamaan pesukarhumatkan alkupään. Koin tämän tärkeäksi, että näin sekä reitin alun että lopun. Kun en tiennyt yhtään mitä on luvassa, muuta kuin ylimalkaista riippusiltoja ja paljon ylämäkiä. Totesin, että ensimmäinen kilometri on helppoa leveää baanaa, eihän tässä ole hätää. 








Tässä vaiheessa vielä naurattaa... Kuvassa edestä alkaen Henna, Niina, Terhi, Tanja ja Tea.





Paluumatkalla autolle tajusimme, että 166 kilsan kärki menee tästä ohi. Pysähdyimme toviksi hurraamaan. Vauhdikasta oli meno! Matkalla takaisin Rukalle pysähdyimme vielä katsomassa Konttaisen. Katselin mäkeä ja tuumasin että en ole ollenkaan varma haluanko kiivetä tuonne. Mutta minkäs sille voi, eihän nyt enää voi jänistää kun on tullut kisapaikalle. Sitä paitsi aina siinä käy niin, että suorituksen aikana miettii miksi olen täällä, oliko taas pakko, mä maksan tästä, olisi ehkä 200 muuta tapaa viettää kyseistä päivää... 

Illalla kävimme varustetarkistuksessa ja hakemassa numerolaput. Sitten oli vaatetuksen miettimistä luvattuun sadesäähän sekä vielä viimeiset kehonhuollot.

Lataudutaan lauantaihin :) 


Kehonhuoltoa ennen kisaa. 
Lauantaiaamuna heräsimme aika lailla odotettuun aikaan. Aamulla ennen kuutta alkoi kuulutus, 166 kilsan kärki oli tulossa maaliin. Kävin pikaisesti kurkkaamassa että hyväkuntoisena näytti kaveri olevan maalissa. Nukuimme vielä lisää, kunnes seuraavat kuulutukset alkoivat puoli kahdeksan maissa. Mentiin koko porukalla parvekkeelle hurraamaan kärkikolmikon muille jäsenille. Näppärää, senkun vaan veti peiton ympärille niin ei tarvinnut edes vaihtaa päivävaatteita :) Olin pyjamassa siihen asti, että oli aika vaihtaa kisavaatteet. 

Ilmoittauduimme tapahtumaan hiukan eri aikoihin, minkä seurauksena muut ryhmästämme lähtivät liikkeelle klo 12.40 B-ryhmässä, minä klo 13 C-ryhmässä. Toiset lähtivät siis aiemmassa bussissa. Paitsi että yksi palasi hakemaan eväät, toinen kävi vaihtamassa juomarakon, toinen soitti että kumpikaan juomarakoista ei toimi voinko hakea uuden ja tuoda tullessani... Että ihan ei mennyt kuin Strömsössä. Päästiin kuitenkin kaikki matkaan aikataulun mukaan. 

Liikkeelle lähdettiin seurakuntakeskuksen pihasta. Ensin siis pätkä asfalttia, ja perinteisesti ensimmäisillä sadoilla metreillä olo oli tukkoinen, fiilis että ei tästä mitään tule. Kun päästiin maastoon, alettiin pysähdellä silloille. Kolmannen kohdalla (5 km) oli ehkä noin vartin pysähdys, koska letkaan oli liittynyt myös 55 km:n ja 83 km:n juoksijoita. Ehti tulla kylmä. Onneksi sillan ylityksen jälkeen kroppa lämpeni taas. Jossain kohtaa ajattelin, että ihan sama kauanko täällä menee, on niin ihanaa. Hyväkuntoinen baana ja huikeat maisemat. Porukkaa lappoi ohi ihan urakalla, pyrinkin pysymään koko ajan polun oikeassa reunassa jotta vasen reuna olisi vapaa. 


Suunnittelemani ruokataktiikka ei toiminut. Olin miettinyt, että jos alussa söisi kolmen vartin välein ja lopussa puolen tunnin välein. Mutta hups vaan, ensimmäinen tunti meni ihan huomaamatta. Kiskaisin geelin, mutta sitten kun kohta jonotettiin sillalle niin siinä söin vauvasmoothieta. Ensimmäisessä huollossa noin 10 kilsan kohdalla menin sutjakkaasti teltasta läpi, nappasin pari sipsiä, banaanin (tai siis valmiit palat olivat noin 1/3 banaania, otin yhden sellaisen), muutaman palan suklaata ja pari keksiä. Täytin vesipullon ja sitten eteenpäin. 

Kilsat 10-27 veivätkin sitten tosi paljon aikaa. Olin lukenut, että reitille on tuotu soraa, mutta kävikin niin etten juuri jaksanut juosta siinä. Oli sen verran upottavaa että tuntui kuin olisi mennyt rantahiekassa. Kun soraosuus loppui, tilalle tuli mutaa. Unohtamatta portaita, pitkospuita ja ylämäkiä. Totesin että kun en jaksa juosta niin kävelen. Tärkeintä on mennä eteenpäin ja päästä maaliin. Sykemittarini ilmoitti yllättävän nopeasti että akkutehoa on jäljellä enää tunniksi. Noin 25 kilsan kohdalla se sammutti sykkeenmittauksen ja gps:n, näyttäen silti aikaa ja summittaista matkaa. Konttaisen huolto tuli vähän yli 28 kilsan kohdalla, siitä päättelin että matkan mittaus on vähän sinne päin. Konttaisessa oli sama taktiikka kuin Juumassa, paitsi että otin toisenkin banaaninpalan. Mutta kovin montaa minuuttia en siellä viettänyt.

Pelkäsin loppumatkaa. Konttaiseen saapuessa aikaa oli mennyt 6 tuntia, ja olin kuullut että loput 7 kilsaa vievät likimain yhtä paljon aikaa kuin alkumatka. Järkeni sanoi että siihen ei voi mennä kuutta tuntia, mutta hyvinkin kolme. Ohikiitävän hetken mietin luovuttamista, hetken tunsin kauheaa pelkoa että en pääse täältä pois. Lähdin kuitenkin etenemään askel kerrallaan. Ensimmäinen nousu Konttaisesta otti kyllä luulot pois. Menin vähän matkaa, pysähdyin henkäisemään (pari kolme syvää hengitystä) ja taas eteenpäin. Ihanaa oli kuulla kanssataivaltajien tsemppikommentteja. Sanoin että olen antanut itselleni luvan pysähtyä, koska tiedän että parin hengityksen jälkeen jaksan taas, en tarvi sen pidempää pysähdystä. 

Lopulta kävikin niin, että viimeisellä 7 kilsalla tuo ensimmäinen nousu oli pahin. Se oli pitkä, siinä oli portaita ja kivikkoa. Myöhemmissä nousuissa tein välillä niin, että laskin 50 askelta. Sanoin itselleni että jaksat 50 askelta, sitten voit katsoa miltä näyttää. Ja melkein aina sen 50 askeleen jälkeen nousu oli loppumassa tai loivenemassa. Välillä pidin hengähdystauot ennen portaita tai jyrkkää nousua, välillä kävelin tosi hitaasti ja söin samalla. Kuivatut taatelit ovat oikein hyvää ylämäkikävelyruokaa. Alamäet olivat usein kivikkoa, eli ei kovin juostavaa. Vaikka huomasin kyllä, että jäin letkoista ylämäissä mutta sain niitä kiinni alamäessä. Vaikka itse sanonkin, niin olen kohtalaisen hyvä hyppimään kivikkoa alaspäin.

Valtavaaran huipulla oli seuraava uskonpuutteen hetki. Ruka 4,2 km. Ei ole totta, vielä NELJÄ kilometriä! Onneksi, oi onneksi lasku oli loivaa alamäkeä ja helppoa polkua, siinä pääsi pitkän pätkän ilman tuskaa. Seuraava viitta kertoi että reilu 2 kilsaa enää, sitten 1,1. Mikä olikin tunturi ylös ja alas. Hyppyrimäen lähellä tuli hetkellinen oikosulku, olenko reitillä. Edessäni käveli kaksi naista, takana ei tullut ketään. Mutta kyllä, reittimerkit tulevat tänne. Loppurallattelu mäkeä alas ja maaliviivalle. Osa kavereista oli hurraamassa, mahtavaa! Kaksi tuntia siihen viimeiseen seiskaan meni, se oli vähemmän kuin mitä olin pelännyt sen kestävän. 

Olin aika poikki. Loppumatkasta tuli päänsärky, ja tajusin että olen juonut vain vähän yli litran vettä. Se on tosi vähän huomioiden, että viivyin matkalla 8 tuntia 5 minuuttia. Puolet eväistä jäi syömättä. Söin 3 geeliä, puoli pussia kuivattuja taateleita, 2 vauvasmoothieta sekä huolloissa vähän. Maalissa näin pihalla kyltin missä mainittiin keitto, olisin mennyt sinne jos ei kaverit olisi ohjanneet että ei sinne vaan tuonne mistä haettiin numerot. Tea kävi hakemassa varustekassini. Kysyttiin mitä keittoa haluan, sanoin että ei mitään väliä kun vaan jotain. Söin ja sitten äkkiä vaatteita vaihtamaan. Jälkeenpäin harmittaa; olen nähnyt paljon kuvia ihmisistä finisher-kylttien kanssa, minä en nähnyt kylttejä ollenkaan. 

Tytöt olivat niin ihania että kämpässä oli sauna lämmin, pesin kengät ja sitten saunottiin. En muuten ole hetkeen aikaan juonut saunasiideriä niin nopeasti kuin nyt! Että oli hyvää! Saunan jälkeen kilistettiin kuohuviinillä ja sitten minä kävin Tean kanssa hotellissa oluella. Join myös colaa ja mehua, ja kämpässämme vissyä. Varmaan silti oli nestehukkaa, otin vielä päänsärkyyn lääkkeen ennen nukkumaanmenoa. Koska hotellin keittiö oli kiinni, söin ennen nukkumaanmenoa eväitä sekä maalihuollon juttuja. Maalissa oli ilmeisestikin kaurasnacksit loppu, meidän porukasta ensimmäisenä maaliin tulleet saivat niitä mutta loput eivät. Sain siis vain banaanin ja vauvasmoothien. Omasta takaa oli se puoli pussia taateleita, kourallinen paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä sekä suklaapatukka. Arvelin että niillä pärjään aamuun asti. 

Sunnuntaina heräsimme hiukan jäykkinä mutta yllättävän vähän kipeinä. Tilanne toki muuttui päivän mittaan kun istuimme 10 tuntia autossa. Lähdimme aamupäivällä yhdentoista jälkeen. Ensimmäinen pysähdys oli missäpä muualla kuin Kuoliossa:


Ja vieläkin hymyilytti! Toki sitten otettiin välikuolemia automatkalla. Tehtiin yksi ruokapysähdys ja muutama vessatauko mutta muuten posotettiin yhtä kyytiä Orivedelle. Siellä vaihdoin bussiin ja matkasin vielä Tampereelle. Olin kotona illalla puoli yhdentoista maissa. 

Muuten selvisin reissusta vähillä vaivoilla, mutta oikea jalka kiukuttelee. Totesin jo heti maalissa, että isovarvas otti matkalla kontaktia muutamaan kiveen, ja isovarpaan viereisen varpaan kynsi tuntui olevan kiinni sukassa (eli varvas ei heilunut kun kokeilin heilutella). Molemmat kynnet olivat reilusti koholla. Onneksi olin saanut Tanjalta varvastossut lainaksi, menin niillä sunnuntaisen kotimatkan mutta myös maanantain töissä. Tiistaina alkoi tuntua nilkassa, en tiedä johtuuko pitkästä päiväretkestä vai varvastossuista, mutta tiistain kuljin töissä paljain jaloin. Illalla desinfioin neulan ja tökkäsin kynsien viereen, aika paljon tuli nestettä pihalle. Isovarpaan kynnen alta tulee vieläkin, kun kynttä painaa. Lisäksi kynnet ovat niin arat, että ei voi nukkua mahallaan eikä mielellään laittaa edes peiton painoa päälle. Keskiviikkona ja tänään olen ollut töissä sandaalit jalassa, nyt ongelmana on oikea jalkaterä. Kipukohta on nilkan ja jalkaterän "kohtauspaikassa", käytännössä niin että jo kahden askeleen jälkeen kipu on kova. Nyt kun kirjoitan tätä postausta, en ole voinut istua koko aikaa niin että jalkaterät ovat lattialla vaan oikea jalka täytyy nostaa välillä ylös. Tuntuu että päivän mittaan kipu aina hiipii ylöspäin kohti pohjetta, kunnes iltapäivästä on olo että pettääkö jalka alta.

Seurailen nyt viikonlopun, mitä sille tapahtuu. Huomenna käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja hakemassa avaimet, mutta koska bussi menee läheltä lähelle niin kävelyä tulee vain muutama sata metriä. Muuten aion lepuuttaa jalkaa. Jos se on vielä maanantaina kipeä, niin sitten varaan ajan lääkäriin. En halua liikkua ontuen viikkotolkulla.

Kaverit ovat innolla lähdössä myös ensi vuonna Kuusamoon, Tea ja Niina aikovat juosta 55 kilsaa. Minuakin houkuttelevat siihen mutta katsotaan nyt... 34 ehdottomasti, mutta 55 vähän arveluttaa... Onneksi on vielä aikaa ennen kuin seuraava ilmoittautuminen alkaa :) 

torstai 23. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikot 25 ja 26: H-hetki lähestyy

Viikko 25 ei mennyt suunnitellusti. Kävin juoksemassa yhden puolituntisen lenkin, lisäksi olin ohjatussa venyttelyssä. Viikonlopun siivosin, koska tiistaiaamuna tuli välittäjä ottamaan esittelykuvia asunnosta. Lauantaina siivosin noin 7 tuntia, sitten en saanutkaan yöllä unta ja valvoin neljään asti. Sunnuntaina nukuin pitkälle iltapäivään, mikä tietysti söi maanantain vastaisen yön unista. Sunnuntaina siivosin muutaman tunnin lisää. Kuvia varten ei olisi tarvinnut olla niin perusteellinen, mutta keksin että kun pesen kaapit sisältä nyt, niin sitten muuttaessa pääsen vähällä. 

Viikko 26 on vielä kesken. Muuta en ole tehnyt kuin käynyt kavereiden kanssa metsässä kävelyllä (55 minuuttia). Torstaiaamuna eli tänään lähdimme aikaisin aamulla kohti Rukaa. Kymmenisen tuntia myöhemmin olimme perillä. Kävimme fiilistelemässä hyppytornin luona, nyt kyllä jännittää! :) Raporttia tapahtumasta tulee ensi viikon alkupuolella. Palataan asiaan pian. Hyviä juoksuja kaikille niin täällä Kuusamossa kuin muuallakin:)

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 24: **tuttaa ja jännittää

Tällä viikolla tapahtui kauheasti kaikenlaista mutta liikuntaa vähänlaisesti. Kokeillaan osaisinko jäsentää viikon kulkua.

Viime viikko oli raskas, joten maanantai oli lepopäivä. Töissä on siirrytty kesäaikaan, mikä hankaloittaa kulkemista. Kirjasto sulkeutuu klo 18, bussit lähtevät klo 18 ja 19. Jos pääsen lähtemään tasan kuudelta, saatan ehtiä bussiin mikäli se on noin viisi minuuttia myöhässä. Mutta koska alkuviikon iltavuoroissa oli se tilanne, että kirjastossa oli useita asiakkaita vielä sulkemisaikaan, en päässyt lähtemään tasalta. On siinä miettimistä, miten saan tunnin kulumaan, kun ei aina viitsi koluta kirpputoria tai Tokmannia ja Löytötexiä... Eikä joka päivä voi lenkkeillä. Tai voisi mutta en halua.

Tiistaina käytin bussinodotteluajan lenkkeilyyn. Ohjelmassa oli viikon hölkkänä 39-40 minuuttia, menin 30. Onninpolun lenkki oli lyhyempi kuin muistin, enkä sitten halunnut kierrellä ylimääräistä. 

Keskiviikkona vietin illan selaten asuntoilmoituksia. Oikotieltä löytyi kiva, ilmoitin olevani kiinnostunut. (Torstaina soiteltiin näytöstä, lauantaina kävin katsomassa ja lauantaina sain soiton että asunto on meidän. Jee! Remontoitu kolmio keskustassa, vartin kävelymatkan päässä bussiasemalta. Pääsemme muuttamaan kesäkuun puolivälissä, vuokranantajapariskunta aikoo kaiken huipuksi pestä asunnon ikkunat ennen muuttoamme.) 

Torstaina ilma oli hiukan lämpimämpi kuin alkuviikolla, halusin kuitenkin mennä sisälle. Pitkästä aikaa kävin polkemassa kestävyysspinningin. Se ei suoraan kuittaa ohjelman kohtaa "vauhdikas juoksu 29-30 minuuttia", mutta poljettiin kyllä tosi paljon nopealla temmolla. Tunnin aikana oli vain pari puhdasta raskasta ylämäkeä, muuten biiseissä oli rutkasti seisaaltaan polkemista, niin yläkroppa "heiluen" kuin paikallaan pysyen.

Torstaina kirjastossamme oli AVI:n tarkastaja, sairaslomien ja osa-aikaisuuksien takia resurssimme ovat tosi pienet ja henkilökunta alkaa uupua tosissaan. Saa nähdä seuraako päivästä muutoksia. Illalla oli myös asukasilta jonka yhtenä alueena oli kirjaston tilat, palvelut ja aukioloajat. Toivottavasti kuntapäättäjille menee tieto, että kirjasto on arvostettu palvelu ja sen pitäisi näkyä resursseissa. 

Ei liene ihme että torstai-ilta päättyi migreeniin. 

Perjantaina tapasin kaverini, hänkin lähtee Karhunkierrokselle. Ajattelen asiaa paljon, jännittää toki mutta toisaalta, menen sinne ensimmäistä kertaa joten tavoitteeksi riittää päästä maaliin. Ilon kautta tietenkin! Olen henkisesti varautunut käyttämään 6-7 tuntia. Jännittää toki, että miten eteneminen sujuu väsyneenä, juuri luin eräältä foorumilta kommentteja että 27 kilsaa on helppoa ja loput 7 kilsaa raskaita (kommentoijilla oli kulunut viimeisiin 7 kilsaan 1 h 20 min - 2 h). Että muistanko alkumatkasta, että lopussa on tulossa rankkaa maastoa. Eksymisunia odotellessa...

Viikolla olin kahtena päivänä niin väsynyt, että bussissa matkalla kotiin oksetti. Yhtenä päivänä itketti kun kävelin pysäkiltä kotiin. Ajattelin että nytkö on minun vuoroni hajota, että olenko minä seuraava joka jää pitkälle sairaslomalle. Sitten vain makaisin kotona ja katselisin Norppalivestä, näkyykö Pullervoa. No, sinä iltana kuuntelin Sueden uutta levyä niin tuli parempi mieli.

Kaiken edellä mainitun vuoksi päätin lauantaina, että teen viimeisen pitkiksen kävellen. 2 h 6 min Kaupin kilpaviitosella, kuntokolmosella ja vesitornin lenkillä, eväänä taas rusinoita. Jälkeenpäin mietin että hassua, kropassa ei tunnu yhtään miltään, ei tunnu ollenkaan siltä että olisin juuri harrastanut 2 tuntia liikuntaa. Ja vieläpä varsin mäkisessä maastossa. 

Tänään olimme suunnitelleet ystäväni kanssa pyöräilyä. Yritykseksi jäi. Jo lähtiessä pyörä tuntui oudolta, huomasin pian että takarengas on vajaa. Ajattelin kuitenkin, että josko se tämän yhden lenkin kestäisi. Ei kestänyt. Puolimatkassa tapaamispaikalle alamäessä alkoi tuntua niin kummalliselta, että katsoin parhaaksi pysähtyä. Takarengas oli melkein tyhjä. Mukanani oli peruspumppu, mutta en saanut renkaaseen ilmaa. Talutin vähän matkaa takaisinpäin, huoltoasemalle. Mutta kas, se olikin sellainen jossa ei ollut ilmapistettä. Yritin pumpata uudelleen, sainkin renkaaseen välillä ilmaa mutta aina kun pumppu liikahti vähän niin ilma lähti pois. Laitoin siis ystävälle viestin että mun lenkki on tänään se että talutan pyörän kotiin 7 km. Pyöräilyä 23 minuuttia, kävelyä 1 h 14 min. Ihan perseestä, kun suoraan sanon. Kotikadullani on huoltoasema, käyn joku päivä siellä kokeilemassa, pysyykö ilma renkaassa. Jos ei, niin sitten rengas lienee puhki ja huollon tarpeessa. 

On siis ollut aikamoinen viikko, vaihtelevasti suurta iloa ja suurta ärsytystä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melankolia, sellainen itkuherkkyys. Ja ärtyisyys, että hitsi kun lauantaina piti olla aamulla kello soittamassa asuntonäyttöä varten, ja tänään piti olla kello soittamassa että ehdin äitienpäiväkahville ennen pyöräilyä. Että positiivisetkin asiat kuorruttuvat negatiivisella fiiliksellä, se on ehkä hiukan huolestuttavaa. 

Nyt alkaa keventely kohti Karhunkierrosta. Ihan hyvään aikaan, koska kesäkuun puolenvälin muuttoa ajatellen minulla on tarvetta perata kirjahyllyä ja kertyneitä virallisia papereita. Täytyy myös selvittää, mitä dokumentteja tarvitsen voidakseni avata minulle ja miesystävälle vuokravakuustilin, huomioiden että mies ei pääse pankkiin mukaan. Täytyy irtisanoa nykyinen asunto ja varata muuttolaatikot sekä muuttopäivälle miehet ja auto. 

Lisäksi täytyy tehdä lista asioista, joita pitää pakata mukaan Karhunkierrokselle. Aion kirjoittaa ylös kaiken rusinoista laastareihin, avaruuslakanasta hammasharjaan. Ohjelma ehdottaa ensi viikolle kolmea treenikertaa: 40-minuuttista hölkkää, vetoja 3 x 5 x 150 metriä ja pitkiksen tilalla 1 km mäkivetoja. Kaikki ovat sellaisia, joita voin tehdä työmatkan yhteydessä, toisaalta kun ei ole pitkistä niin viikonlopullekin voi jättää perushölkän ja toisen vetotreeneistä. Keskiviikko on pois kuvioista, koska lähden Helsinkiin Bloggariklubille kuuntelemaan kiinnostavien kirjailijoiden haastatteluja. Tiistaille kaavailen liikkuvuus-venyttelyä, edellyttäen että pääsen lähtemään töistä ajoissa. Sen näkee sitten viikon päästä, että mitä tulikaan tehtyä. 

Onnea kaikille HCRD-päivään, Terwaan tai johonkin muuhun tapahtumaan osallistuville! Olkoon sää suotuisa ja kilometrit keveitä :) 

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 23: Kuumaa treeniä kylmässä säässä

Huu, Karhunkierros lähestyy, enää kolme viikkoa jäljellä! Tällä viikolla treenimäärä on ollut kaikkein suurin ja myös monipuolisin. Tiedä sitten kuinka järkevää on harrastaa muuta kuin juoksua näin lähellä tavoitetta... Löysin kotikulmiltani kirsikkapuita, ihanaa! Tampereella on nähty tällä viikolla lumihiutaleita mutta maahan asti ne eivät ole jääneet. Kylmä on kuitenkin ollut.

Treenikertoja tälle viikolle tuli 8, joista puolet sisätiloissa. Aikaa meni selvästi enemmän kuin normiviikolla, yhteensä 9 tuntia 13 minuuttia (ja jos vähentää venyttelyjoogan niin silti jäljelle jää 8 tuntia 18 minuuttia). Kuten viime viikolla suunnittelin, aloitin maanantaina yhdistelmällä bodycombat + yinjooga. Lähdin combatista pois ennen loppuvenyttelyä, jotta kerkisin hetken aikaa istua ja tasata hengitystä ennen joogan alkua. Pitkät venytykset olivat taas kropalle hyväksi, täytyisi vaan kotonakin malttaa edes joskus tehdä yhtä pitkään, vaikka lukumääräisesti tekisi vähemmän venytyksiä.

Tiistaina juoksin niin sanotun bussinodottelulenkin. Olin töissä viiteen asti, ja bussi lähti kuudelta. Otin tähän viikon treeneistä lyhyet mäkivedot, eli alkuverkkaa 18 minuuttia, mäkivetoja 15 minuuttia ja muutaman minuutin loppuverkka. Haettuani tavarat töistä kävelin muutaman minuutin bussiasemalle. Keskityin mäessä mahdollisimman hyvään tekniikkaan ja etenemään lyhyellä mutta tehokkaalla askeleella. Tiistai oli vappuaatti mutta minkäänlaista vappujuhlintaa ei ollut ohjelmassa, osittain siksi koska äskettäin oli siskon synttärikekkerit, toisaalta siksi että olin kotona kaupan kautta vasta iltakahdeksalta.


Keskiviikko eli vappupäivä oli siis sekin treenipäivä. Alkuverkkaa 13 minuuttia, sitten 5 x kilsan vedot 2 minuutin kävelypalautuksella ja loppuun 7 minuuttia höntsää. Nyt sitten juoksin valtaosan vedoista Teiskontiellä kaupunkiin päin, niin sain ne alamäet mukaan. Siksi ehkä muutaman vedon alussa himmasin, etten vedä alamäkeä täysillä ja hyydy kesken. Aika hyvin onnistui taas se, että vetojen vauhti kiihtyi: 7,25 - 7,11 - 7,12 - 6,59 - 6,46. Toisaalta tämä laittaa taas miettimään juoksuharrastukseni mielekkyyttä. Että kun vuosi vuodelta nopeamman juoksun vauhti on tätä samaa, eikä puhettakaan että pystyisin tekemään pk-lenkkiä lähelläkään seiskan kilometrivauhtia. Saati että vedot menisivät joskus vaikkapa alle kuuden vauhtia. Nyt keskisyke oli vedoissa 157-159, maksimi 170. Ja on huomioitavaa, että käytän rannesykemittausta, jolloin syke ei nouse samalla hetkellä kun vaihdan kävelystä juoksuun. Ja lisäksi on muistettava se, että migreenin estolääkkeenä käyttämäni beetasalpaaja on laskenut sykkeitä 10 pykälällä. Eli ilman sitä sykelukemat olisivat melko hurjat kuitenkin juoksun mittakaavassa varsin vaatimattomalle vauhdille. 

Illalla kävin kavereiden kanssa Kaupinojan saunalla. Näsijärvi on sulanut kokonaan pääsiäisen ja vapun välissä. Veden lämpötila oli 6 astetta, kylmäähän se vielä oli mutta kuitenkin sellaista, että siinä pystyi tekemään muutamia uimiseksi laskettavia liikkeitä :)

Torstai oli liikunnasta vapaa päivä.

Perjantaina lähdin töistä aikaisemmin kuin yleensä. Suuntasin ensin Hämeenpuiston salille bodycombatiin ja sen jälkeen Hämeenkadulle balettiin. Combatissa oli tällä viikolla miksattu ohjelma, mutta koska perjantaina oli eri ohjaaja kuin maanantaina niin ohjelmakin oli eri. Aika paljon oli hyppyjä, jätin osan tekemättä ja nostin polvea ilman hyppäämistä. Baletissa oli sijainen ohjaamassa, tehtiin sarjat vaihteeksi tangolla. Helposti tuntuu käyvän niin, että alkaa nojata kohti tankoa tai pitää siitä liian lujaa kiinni. Pidän siis enemmän niistä tunneista, joissa sarjat tehdään keskilattialla ilman tankoa. 

Lauantaina oli pitkiksen vuoro. Mietin tosin pitkään, että lähdenkö lauantaina, jolloin on luvattu kylmää ja räntäsadetta, vai odotanko olisiko sunnuntaina lämpimämpää. Päädyin kuitenkin liikkelle lauantaina. Testasin lenkin aikaista tankkausta; puolen tunnin välein join vettä ja söin joko rusinoita tai kuivattuja taateleita tai kuivattuja taateleita ja pistaasipähkinöitä. Vettä oli mukana hiukan liian vähän, 7 desiä kului loppuun vaikkakin riitti viimeiseen asti. Kolmen tunnin kohdalla en pysähtynyt, koska siitä oli enää pari minuuttia kotiin. Lenkkeilin Kaupin metsäpoluilla sekä kilpaviitosella.  Johtuiko sitten lyhyistä evästauoista vai siitä että olin liikkeellä ilman hanskoja, mutta palelin välillä. Tankkaus sujui yllättävän hyvin, huomioiden että yleensä pitkiksillä mukanani on vain vähän vettä. Joskus taskussa on energiageeli, jonka kuitenkin yleensä vien avaamattomana takaisin kotiin. On ehkä syömisen ansiota, että vaikka olin lenkin jälkeen väsynyt ja jalat olivat jumissa illalla, en kuitenkaan ollut ihan kuollut. Ja tänään kroppa tuntuu hiukan tukkoiselta, mutta varsinaista kiristelyä on vain pohkeissa. 

"Harder than your usual effort", no niin oli :D Ensi viikolla on viimeinen pitkis ennen Karhunkierrosta, enköhän senkin parituntisen kuluta noilla poluilla ja ihanankamalalla kilpaviitosella. Kuten karttasyherö näyttää, varsin päämäärätöntä seikkailua on ollut :D Käytännössä lähden johonkin polulle ja katson mihin se menee, usein se päättyy pururadalle mistä on helpohko tunnistaa missä kohtaa kierrosta on menossa. Jos polku tuntuu jatkuvan pitkään, alan hiukan epäillä ja pyrin kääntymään kohti suuntaa jossa epäilen pururadan olevan. Ei pitäisi epäillä, koska Kauppiin on käytännössä mahdotonta eksyä tuntikausiksi. Yhdessä suunnassa vastassa on Näsijärvi, toisessa Petsamon asuinalue, kolmannessa Taysin rakennukset ja neljännessä matka tyssännee viimeistään Ruotulan golfkentälle. Lisäksi poluilla näkyi sekä koiranulkoiluttajia (rannassa) että maastopyöräilijöitä, eli siellä ei ole totaalisen yksin vaan voi olettaa kohtaavansa ihmisiä joilta voi tarkistaa sijaintinsa suhteensa johonkin paikkaan jonka tietää.

Ja tänään tein ex tempore kevyen treenin eli uiskentelin kilsan / 41 minuuttia maauimalassa. Pakkohan sinne oli mennä, kun avajaisviikonlopun kunniaksi sisään pääsi eurolla. Aurinko paistoi, sitten satoi vettä, sitten taas aurinko paistoi... Mutta altaassa ei ollut kylmä, vesi oli 26-asteista. Epätasaisesti tosin; matalassa päässä oli lämpimämpää ja syvässä päässä miltei viileää. Mikä ei haitannut lainkaan, sillä hikoilen myös uidessani joten oli kiva välillä päästä vähän viileämpään. Sain olla melkein koko ajan yksin tällä kuntouimareiden radalla, toisella oli muutama ihminen samoin kuin nopeiden uimareiden radalla sekä vapaalla aluella. Varsin hiljaista kuitenkin. Olin tosin tähdännyt uimalaan iltapäivällä kahdeksi, koska ajattelin että monilla on silloin ruoka-aika.

Ensi viikko on toiseksi viimeinen kunnon treeniviikko. Hui! Pitkis on 143-145 minuuttia, lisäksi listalla on vauhdikasta juoksua 29-30 minuuttia sekä hölkkä 39-40 minuuttia. Tällä viikolla kävin kolmella jumppatunnilla plus joogassa, ensi viikolla se puoli jäänee myös hiukan vähemmälle. Huomenna on pidettävä liikuntavapaa, koska paitsi eilinen pitkis myös tämän päivän uinti (pitkän pitkän tauon jälkeen) kiskovat kroppaa jumiin. Tiistaina varmaankin on lenkkipäivä. Keskiviikkona jään töiden jälkeen asukasiltaan, jossa aiheena ovat kirjaston palvelut, tilat ja aukioloajat. Toinen lenkki on siis torstaina tai perjantaina, ehkä torstaina koska perjantaina yritän ehtiä balettiin. Pitkis sitten viikonloppuna. 

Onnea kaikille jotka aloittivat numerolappukautensa Bodomilla tai jossain muualla! Ja onnea kaikille joilla koitokset ovat vasta alkamassa! Ja tsemppiä teille jotka jouduitte kaivamaan talvivermeet takaisin esiin ja lenkkeilemään hangessa! :)