Tämän viikon iltalenkeille ei tullut kamera mukaan, siksi vanhempi kuva. Se kuvaa kuitenkin hyvin Vantaan lenkkimaastoja: tasaista ja rauhallista. Harvakseltaan näkyy muita lenkkeilijöitä, jokusia koiranulkoiluttajia ja muutamia matkalla paikasta toiseen.
Kävin kaksi kertaa "juoksemassa", tai ehkä totuudenmukaisempaa on sanoa että hölkkäämässä. Maanantaina 53 minuuttia ja 5.98 km, keskiviikkona 51 minuuttia ja 5.88 km. Mutta paras uutinen on se, että molemmat lenkit menivät ilman kävelyaskeleita :) Maanantaina pysähdyin viisi kertaa liikennevaloihin tai odottamaan että pääsen tien yli, keskiviikkona pysähdyksiä oli kolme. Mutta kaikki ne olivat kestoltaan lyhyitä.
Keskisyke molempina päivinä oli 151. Maanantai oli hiukan raskaampi päivä, mittari piippasi jokusen kerran 155 ylitystä, mutta sain sykkeen laskemaan nopeasti. Maksimi oli vain 159, vain siksi että olen tottunut niihin pitkästi yli 160 lukemiin. Pohkeissa painoi loppumatkasta ja tekniikkakin taisi huonontua. Keskivauhti oli 8.49/km eli sikahitaasti vielä mennään.
Keskiviikkona meno tuntui hivenen kevyemmältä. Seurailin mittaria ehkä turhankin taajaan, mutta huomasin että tasamaalla syke saattoi olla alle 150, maksimi oli 158. Jälleen mittari piipitteli aika ajoin 155 ylitystä, mutta käytännössä syke meni vain yhden tai kaksi pykälää sen yli ja laski sekunneissa alle kriittisen rajan. Keskivauhti oli 8.42/km.
Molempina päivinä lenkkeilin iltasella. Yleensä lähden heti töiden jälkeen mutta nyt touhusin ensin hetken kotona. Liikkeelle pääsin kun alkoi hämärtää, takaisin tulin pimeässä. Vantaalla on onneksi paljon valaistuja kevyenliikenteen väyliä; en uskalla lähteä esimerkiksi joen vartta juoksemaan tai pururadalle pimeässä. Asfaltilla kuului ajoittaista lehtien kahinaa lenkkareiden alla, ilma oli raikas eikä vielä ollut kylmä. Melkeinpä täydelliset olosuhteet siis :)
En tiedä onko totta vai ei, mutta tuntuu siltä että pimeässä on turvassa muiden katseilta. Kukaan ei näe, kuinka lantio lysähtää alas etenkin lenkin loppupäässä. Autojen valot heijastuvat muiden kulkijoiden silmiin, jolloin kukaan ei näe kuinka hitaasti ja lyhyin askelin taaperran loivaa ylämäkeä. Kukaan ei tunnista, kukaan ei arvostele. Vaikka oikeasti taitaa olla niin, että jokainen lenkkeilijä keskittyy omaan tekemiseen eikä paneudu perinpohjaisesti siihen, miltä muiden meno näyttää. Silti, syksyn ja talven pimeät tuntuvat hitaalle juoksijalle armollisemmalta kuin valoisat kesäpäivät.
Minulla on totuttelemista liikkumiseen pimeässä, ulkoilen paljon mieluummin valoisaan aikaan. Sen vuoksi lisääntyvä pimeys vähän arveluttaa: mietin, tuleeko jäätyä sohvan nurkkaan iltaisin, jos ei päivällä ehdi ulos.
VastaaPoistaMinä ainakin lukeudun heihin, jotka keskittyvät omaan tekemiseen lenkillä. Juostessa asetun jotenkin omaan kuplaani niin, että hädin tuskin huomaan muita samalla suunnalla liikkuvia. :)
Mä yleensä lähden lenkille heti töiden jälkeen, sitten voi loppuillan olla :) Jos olen kaksi päivää peräkkäin tukikohdassani Korsossa, hölkkään sieltä kotiin. Peräkkäiset päivät siksi että on kauhea olo kun joutuu jättämään työpaikalle muut tavarat paitsi avaimet, pankkikortin ja puhelimen. Yritin löytää valoisana aikana muutamia reittejä, joita uskallan juosta pimeässä, lähinnä siis sellaisia missä on asutusta vieressä. Onneksi viikonloput ovat vapaat niin silloin pääsee päivänvalolla ulos, ja satunnaisesti myös aamupäivisin silloin harvoin kun on iltavuoro.
PoistaEn ollut huomannut että sinullakin on kirjablogin lisäksi juoksublogi, kivaa :)