torstai 3. joulukuuta 2015

Uuteen nousuun


No niin, post-flunssaattinen elämä on valmis jatkumaan. Hiukan vielä on tukkoisuutta ja kuumemittarissa sitkeästi 37 astetta, mutta lämpö on sen verran lähellä normaalia että uskaltauduin ulos. 

Kuten kuvasta näkyy, Vantaalla ei vielä ole hiihtokelejä joten juostava on. Tein lyhyen lämmittelyn kotona ja sen jälkeen 4,5 km:n lenkin. Alussa tuntui kevyeltä ja helpolta, oli sellainen olo että voisin mennä pitkänkin lenkin, mutta harmi kun pitää lähteä liikkeelle varovasti. Pari kilsaa tuntui hyvällä tavalla oudolta: ensimmäisellä kilsalla keskisyke 149, toisen keskivauhti 8.13 - nopein kilsa pitkään aikaan. Loput kaksi ja puoli kilometriä olivatkin melkein pelkkää ylämäkeä, tosin hyvin hyvin loivaa. Huomasin kuitenkin vauhdin hidastuvan ja sykkeiden nousevan. Koko lenkin lopputulema oli: kesto 39,5 minuuttia, keskisyke 153, keskivauhti 8.42. Ilahduin keskisykkeestä; menin "vapaasti" eli ilman sykerajoitusta, mittari ei siis piipittänyt kun syke oli yli 155. Silti keskisyke pysyi sen alla. Vauhti on hidas mutta ehkä se siitä kasvaa. Vuodenvaihteen nurkilla aion tehdä myös juoksuvetoja noin kerran viikossa.

En tiedä, ehkä parin viikon pakkolepo teki hyvää. Saa nähdä miltä olo tuntuu seuraavilla lenkeillä. Pitkistä en vielä tällä viikolla juokse, mutta muuten palailen normaaliin treenirytmiin. Että voi tuntua hyvältä päästä ulos, vaikka onkin pimeää ja tuulista ja sataa joka päivä!

Tässä vielä ruokavinkki: porkkana-bataattimuusi. Oma kolmen päivän satsi sisälsi puolikkaan bataatin, kolme isoa porkkanaa, lorauksen rasvatonta maitoa, purkin vähärasvaista ruokakermaa ja ripauksen suolaa. Älyttömän hyvää vaikka itse sanonkin :) Kyytipojaksi oli kanafileitä, kukkakaalia, kurkkua ja miniluumutomaatteja. Kuvassa ei näytä niin hyvältä kuin livenä, valaistus on turhan himmeä. 


2 kommenttia:

  1. Riittävän hitaasti juokseminen tuntuu olevan yllättävän vaativaa! Ainakin minun kohdallani fiiliksen mukaan juokseminen vie yleensä siihen, että juoksen liian lujaa ja sykkeet huitelevat taivaissa. Sykemittari on siis aika ehdoton kaveri. Mutta hyvä, että levon jälkeen on juoksemisesi alkanut sujua paremmin, jospa se noususuhdanne siitä jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy monesti niin että jos ei ole sykerajoitus päällä niin tulee mentyä liian kovilla, vaikka vauhti ei olekaan kova. Mutta tyyliin ekat kolme kilsaa liian lujaa niin sitten jaksaa hädin tuskin kotiin. Tai jos heti alussa sykkeet nousee korkeiksi niin tulee sellainen hälläväliä olo, ja sitten on tavallaan pakko mennä kovempaa kun kerta hitaalla eivät pysy kurissa. Mutta nyt hyvällä fiiliksellä eteenpäin :)

      Poista