maanantai 23. marraskuuta 2015

Flunssatauko


Viime viikko oli työn osalta kuusipäiväinen. Lauantaina oli kansallinen Pelipäivä joten poikkeuksellisesti olin töissä. Sen takia olin ajatellut juosta pitkiksen joko sunnuntaina tai tänään maanantaina, vapaapäivänä. Juoksu kuitenkin jäi, silla flunssa iski. Jo torstaina tuntui siltä, että niinköhän olen sairastumassa. Lauantai-iltana olikin sitten kurkku kipeä ja vähän lämpöä. Eilen oli parempi olo, mutta viime yönä heräsin useita kertoja huomatakseni, että nielu on täynnä limaa, päätä särkee ja kurkku on niin kipeä että nieleminen on vaikeaa. Lämpö on hitusen koholla.

Flunssa on edelleen yksi asioista, joiden suhde treenaamiseen on minulle vaikea. Milloin on ok treenata, milloin pitäisi levätä? Jos kuumemittari näyttää lukemia välillä 37,2 ja 37,4 normaalilämmön ollessa 36,7 niin onko se merkki siitä että on kipeä? En pidä noita lukemia itselläni varsinaisena kuumeena, koska olo ei silloin vielä ole voimaton eikä lihaksia särje. Kuitenkin lepo- ja istumasyke ovat koholla, joten voi päätellä että myös treenatessa sykkeet nousisivat tavallista korkeammiksi. 

Erityisesti harmittelen flunssan ajankohtaa. Jo viime viikolla piti käydä suihkussa muualla, koska kylpyhuoneessani tehtiin kosteusmittaus ja sen jälkeen ilmoitettiin että sinne tullaan tekemään lattiaremontti. Lattia tullaan purkamaan tänään, ja olisin halunnut paeta remppaa pitkikselle tai edes lyhyemmäksi aikaa salille. Kun remppa alkaa, suihkun lisäksi myös vessa on käyttökiellossa. Sain avaimen tyhjään asuntoon kerrosta alemmaksi, eli ramppaan siellä kohtalaisen usein. Jos flunssa pitää minut kotona muutaman päivän, tulee ravaamista entistä enemmän ja lisäksi joudun sietämään purkamisen ja kuivaamisen ääniä. 

Ottaa päähän, koska tänään olisi ollut tosi kiva lenkkisää. Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, talvi on lähestymässä Vantaata. Aurinko paistaa niin olisi kaunis kirpakka ilma juoksennella pari tuntia. Mutta se jää nyt väliin ja makaan päivän sohvalla lukemassa kirjoja.

Viime viikolle tuli onneksi kuitenkin neljä treeniä: kuntosali, uinti, kuntopyöräily salilla ja juoksu. 

Annoin periksi sekä alkavalle talvelle että flunssalle ja laitoin villasukat jalkaan

2 kommenttia:

  1. Voi ei, mikä yhdistelmä: sairastaminen ja remontti. Flunssa on jo itsessään tympeä juttu, joten olisi mukavampaa saada sairastaa rauhassa.
    Jostakin luin hiljattain, että flunssan jälkeen pitäisi levätä yhtä monta päivää kuin on ollut lämpöä, mutta tässä on varmaan monta koulukuntaa. Minulle ei kuume kovin usein nouse, mutta saatan olla tosi flunssainen muuten, eikä kai silloinkaan ole viisasta treenata. Eli kai se on vain seurattava omia tuntemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantai-illasta maanantai-iltaan oli lämpöä, tänä aamuna enää ei. Nyt jännitän että kuinka räkäiseksi menee. Mutta kovasti olen toiveikas että torstaina tai viimeistään perjantaina pääsisin tekemään jotain. Hauska tapaus sattui, kirjoitin maanantaina facebookiin että vapaapäivän pitkis jäi kun on lämpöä, pomoni kommentoi että siinä tapauksessa maanantai on saikkupäivä ja vapaapäivä siirtyy. Ei tavanomaisin tapa hoitaa sairasloma :) No, sain siirrettyä vapaapäivä perjantaille, kiva juttu. Voihan sitä aloittaa vaikka pitkällä kävelylenkillä ja jos tuntuu hyvältä niin ottaa jokusia juoksuaskelia väliin.

      Kylpyhuone on nyt purettu, mitään kuivureita ei ole laitettu mutta en tiedä tuleeko niitä vai annetaanko sen olla tuollaisena jonkin aikaa. Toivon että uuden lattian laitto sujuu vähintään yhtä nopeasti kuin purkaminen. Vielä naurattaa hiippailla villasukkasillaan rapussa, mutta epäilen että hymy hyytyy lähipäivinä. En tiedä seurasiko flunssa tilannetta, mietin että täytyy katsoa onko taloyhtiöllä pyykkitupa kun treenivaatteet loppuu kahdessa viikossa, no eihän ne välttämättä lopu jos ensimmäisestä viikosta puolet menee sairastaessa.

      Poista