Puoli vuotta leikkauksesta, missä mennään nyt?

 

Eilen tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta vaivaisenluuleikkauksestani. Suhtaudun kaksijakoisesti nykytilanteeseen, toisaalta koen että toipuminen on edennyt aika hyvin, toisaalta olen pettynyt siihen kuinka kesken se vielä on. Hyvää on se, että pian pari kuukautta olen pystynyt tekemään kävelylenkkejä, ja jo sitä ennen kykenin polkemaan kuntopyörää. Nyt kun uimahallit ovat olleet kiinni, ilman kävelyä olisi ollut tukalia hetkiä. Pääosin olen tehnyt noin tunnin pituisia lenkkejä kahdesti viikossa, niin että niiden välissä on ollut päivä tai useampi. Jalassa tuntuu yhä joka askel, mutta mitään suurempia kipuja tai turvotuksia ei ole ollut enää viikkoihin. 

Sitten se vaiheessa oleminen, mikä näkynee parhaiten kuvassa:

Ylempi kuva on otettu seisten, alempi istuen. Molemmissa näkyy perusongelma eli se, että leikatussa isovarpaassa ei vielä ole juurikaan omin voimin tapahtuvaa liikettä. Jos taivutan kaikkia varpaita, isovarvas taipuu mukana, mutta kun painan muut varpaat lattiaan niin isovarvas nousee seisaalla reilusti alle puoleen siitä mitä oikean jalan varvas, ja istualtaan kokeillen se hädintuskin irtoaa lattiasta. 

Eli tämän takia matka ensimmäisiin juoksuaskeliin on vielä pitkä, ja tämän takia joudun edelleen jättämään jumpissa väliin askelkyykyt, burpeet, lankut ja punnerrukset muuten kuin polvet maassa, varpaille nousut... Eli yhä on niin, että jokaisella vasemman jalan askeleella kun kantapää nousee, isovarvas vääntyy väkisin. Siksi olen tähän viikkoon asti pysytellyt kahden lenkin viikkovauhdissa, pelkään sitä jos tiheämpi lenkkitahti kipeyttää jalan. 

Mutta hyvä että pystyn kävelemään jonkun verran, ja nyt määrä varmasti lisääntyy kun kevät etenee ja on lämpimiä aurinkoisia kausia. Täytyisi saada aikaiseksi vietyä Poweri-Paawo keväthuoltoon, niin voisi pyöräilykauttakin aloitella. Tosin edellisvuosien perusteella se on todella lyhyt, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa että kevään ensimmäisillä lenkeillä on joka kerta puhjennut kumi. Tampereella on ainakin keskustan alueella vielä runsaasti hiekoitushiekkoja, mutta sitten kun ne on pois niin teräviä rotvallinreunoja ja halkeillutta kevyen liikenteen väylää kyllä riittää. Olen silti toiveikas, että enköhän saa pyöräiltyäkin jonkin verran. 

Nauttikaa aurinkoisesta säästä, toivotaan että räntäsateet ovat jääneet kokonaan pois tältä keväältä!

3 kuukautta leikkauksesta, missä mennään?

 

Ihanaa talviaikaa! Tampereella on lunta, ja pitkästä aikaa niin että se pysyy maassa pidempään kuin pari päivää. Tänään oli vielä auringonpaiste kaupan päälle, pakkasta "vain" noin 12 astetta, joten kävimme puolisoni kanssa käveleskelemässä Eteläpuistossa. 

En vielä ole uskaltanut tehdä pitkiä kävelyjä, enkä varsinaisia kävelylenkkejä, mutta hyötyliikunnan määrä on lisääntynyt. Olen nyt parin viikon ajan kävellyt kotoa junalle tai bussille, yleensä menomatkan. Siitä tulee 15-20 minuuttia liikkumista. 

Tällä viikolla kävin Hatanpäällä röntgenissä ja ortopedillä. Luutuminen on valmis, eli sen puolesta saan rasittaa jalkaa täysillä. Se oli hienoa kuulla, etenkin verrattuna siihen 6 viikkoa leikkauksen jälkeen sanottuun "eihän ne luut vielä lopullisilla paikoillaan ole". 13 viikkoa leikkauksesta kaikki on paikoillaan, ja palasten sijasta siellä on yksi yhtenäinen luu :) 

Mutta, kuten lääkäri viisaasti sanoi, "näissä asioissa 3 kuukautta on tosi lyhyt aika, vaikka se tuntuukin pitkältä". Päkiä on edelleen vähän turvoksissa, sillä leikkausalueen arpi ei ole vielä "sulanut" kudoksissa, se on kuulemma parantunut vasta siinä vaiheessa kun arpi on ihon värinen tai hitusen sitä tummempi. Samoin varpaan liikkuminen omin voimin on vielä minimaalista, pieni lihasvaste tulee mutta varsinaista liikettä ei ole. Niinpä jokainen askel on tavallaan varpaan taivuttamista väkisin. Siinä lienevät syyt, miksi leikkausalueella on yhä jomotusta. Ei niin paljoa, että tarvisi syödä kipulääkkeitä tai käyttää keppejä, mutta sen verran että se pitää minut varovaisena.

Kotona olen treenaillut GoGon tallenteiden ja livelähetysten mukana. On ollut kuminauhajumppaa, kahvakuulaa, teräspakaroita, vahvoja käsiä, hulaa ja uutuustunti Les Mills Core. Viimeksi mainittu oli yllätyksellinen, sillä siinä oli oman kehon painon lisäksi kuminauha ja lisäpaino, ja välineillä tehtiin muun muassa painonsiirtoja, kyykkyjä ja askellusta. Hiukan olen taas soveltanut siellä sun täällä, sillä en tee vielä hyppyjä, askelkyykkyjä enkä päkiälle nousuja. Eilen kävin polkemassa kuntopyörää tunnin verran, edelleen tuntuu siltä että sitä jalka kestää, tosin tuntuu myös siltä että en tee sitä peräkkäisinä päivinä. Mutta voisin kokeilla tahtia joka toinen päivä ja katsoa mitä tapahtuu. 

Toivon, että vielä tulisi aurinkoisia pakkasviikonloppuja, on ihanaa päästä ulos! Tänään emme matkallisesti edenneet pitkälle, eikä se ollut tarkoituskaan, pääasia oli saada happihyppely ennen lounasta. Mutta uskon, että tulevina viikonloppuina voin kokeilla muutaman kilometrin kävelyä, nyt kun yhden kilometrin pätkät alkavat olla hallussa.

Mukavaa talvilenkkeilyn aikaa, toivotaan että pakkaset pysyvät aisoissa niin on kivempi liikuttaa lenkkareita, suksia ja luistimia :)

Leikkauksen jälkeen, osa 1

 

Terveisiä sairastuvalta! Leikkauksesta on nyt puolitoista viikkoa, ja paraneminen tuntuu etenevän kohtalaisen hyvin. Leikkaushaava on siisti, saan tikit pois ensi torstaina. Sen jälkeen saan pestä jalkaa pesuaineella, onneksi. Ihan kiva haju, näin kun saa pestä pelkällä vedellä... Jalkaterä itsessään on vielä turvoksissa, ja jalkapohjan puoli on sinisenmustaa mustelmaa. Eli kuten aloituskuva näyttää, kivinen ja tarkkaavaisuutta vaativa tie on vielä edessä. Onneksi minulla on puoliso apuna; hän on ollut koko ajan etätöissä niin on pystynyt auttamaan niin teekupin kantamisessa kuin sidoksen vaihtamisessa (entisenä ambulanssikuskina hän on hoitanut sidoksen, ja ihan omasta halustaan).

Ennen...

... ja jälkeen. Onhan siinä eroa :)

Yksi asia, mitä olen miettinyt, on ristiriita fysioterapeutin ja lääkärin kommenteissa. Vuosi sitten kun sain diagnoosin leikkaushoitoa vaativasta vaivaisenluusta, lääkäri sanoi että sairaslomaa tulee 2 kuukautta, koska erittäin harva paranee siinä 6 viikossa, mitä tukikenkää pidetään. Leikkausaamuna fysioterapeutti sanoi, että voin jättää kepit pois heti kun pystyn kävelemään tukikengän kanssa täysin kivuttomasti, nopeimmillaan tapahtuu viikossa mutta pitäisi mennä enintään 3 viikkoa. Tässä mielestäni on outo ristiriita; jos kävelen ilman kipua 3 viikon päästä, mikä on paranemiseste minkä vuoksi sairaslomaa on noin 8 viikkoa? 

Voin rehellisesti todeta, että vielä on kaukana se tilanne, että kävelisin ilman keppejä. Jalkaa ei särje koko aikaa, mutta heti tuntuu kipua kun varaan hetkellisestikään painoa pelkästään vasemmalle jalalle. En siis ole kulkenut kotonakaan yhtään askelta ilman keppejä. Ulkona olen käynyt kolmesti, kaksi kertaa naapuritalossa olevassa pienessä ruokakaupassa ja kerran kirjastossa, jonne on terveillä jaloilla noin 10 minuutin kävelymatka. Jalka kipeytyy ulkoiluista, olenkin yleensä niiden jälkeen heittäytynyt sängylle loikomaan. Välillä nostan jalan makuupussirullan päälle koholle. Myös kylmäpakkausta olen käyttänyt, ja otan särkylääkkeenä Panadol fortea kolmesti päivässä. Sain muiksi särkylääkkeiksi Panacod 500 mg ja Burana 600 mg, mutta ne eivät tunnu vaikuttavan kipuun juuri lainkaan, joten alkupäiviä lukuunottamatta olen pysytellyt Panadolissa.  

Niin, kipu. Leikkauspäivänä puudutuksen hävittyä kipu oli tietysti paha. Olin kotona noin klo 16, ja koko illan katsoin kelloa että milloin saan ottaa kipulääkettä ja laskin, ettei parasetamoliannos ylitä päivässä neljää grammaa. Leikkausta seuraavana päivänä vuorotellen itkin kun tuntui ettei mikään lääke auta, vuorotellen nukuin. 10 tunnin yöunia seurasi 2 tunnin aamupäivänokoset ja 3 tunnin iltapäivänokoset. Mutta jo toinen päivä leikkauksen jälkeen oli yllättävän hyvä, kipulääkkeet alkoivat purra ja varsinkin levossa oli toisinaan jopa kokonaan kivutonta. Nukkuminen on vieläkin hiukan hankalaa, monesti on vaikea löytää jalalle hyvää asentoa, lisäksi jalkaa alkaa yleensä särkeä aamulla. Nukun tukikenkä jalassa, ihan sen takia että jos yöllä täytyy mennä vessaan niin ei tarvitse tuhrata aikaa kengän laittamiseen vaan pääsee heti liikkeelle. Ja myös siksi, etten vahingossa tökkää varvasta patjaan. Iltapäivän fysioterapeutti korosti, että ehdottomasti ei saa ottaa yhtäkään askelta ilman tukikenkää. Kahdesti olen ollut menossa, ehtinyt ottaa askeleen tai kaksi ennen kuin olen tajunnut että jotain puuttuu. Siksi olen useimmiten tukikenkä jalassa myös sohvalla istuessa, ellen tiedä että nyt istun tässä muutaman tunnin enkä liiku mihinkään. 

Näin täällä, hitaasti mutta varmasti paranemisprosessi etenee :)

Tervehdys hiljaiselosta

 

Hei pitkästä aikaa! Blogissa on ollut hiljaista, ja sitä on ollut elämänikin - liikunnan osalta. Muuten on pitänyt kiirettä. 

Tärkein kuuluminen: keväältä siirtynyt jalkaleikkaus siirtyi syksyllä lisää. Operaation piti olla syyskuun puolivälissä, mutta lääkäri oli sairastunut joten odotettavaa tuli kuukausi lisää. Sain myöhemmin vielä uuden soiton, että lääkärin sairasloma jatkuu, mutta tilalle on saatu korvaajaksi erikoistuva lääkäri, joka kuulemma on jo tehnyt paljon jalkaleikkauksia. En halunnut siirtää operaatiota vielä pidemmälle, sanoin että ihan sama kuka operoi. Ei sinne saliin ketään vasta-alkajaa päästetä. H-hetki on 15.10. - eli ylihuomenna! Aika moni on kysynyt, pelottaako operaatio. Vastaus on ei, leikkaus itsessään ei pelota. Mietin sitä, että voiko se olla näin helppoa. Olen kuullut läheisiltäni kauhutarinoita viisi, jopa seitsemän vuotta kestäneistä jalkavaivoista. Mietin, että voiko minun vaivani olla niin yksinkertainen, voivatko diagnoosi ja hoito olla niin yksinkertaisia? Entä jos kipu ei jääkään leikkauspöydälle? Entä jos leikkauksesta toivuttuani huomaan, etten edelleenkään pysty kävelemään, juoksemaan, pyöräilemään, tekemään hyppyjä ja askelkyykkyjä... Mitä sitten tapahtuu? 

Yritän samalla muistuttaa itselleni, että ei pidä maalailla kauhukuvia. Jos ongelmia tulee, pohditaan niitä sitten. 

Viimeksi kirjoitin kesäloman alussa. Loma oli pari viikkoa kotoilua, sitten lähdin kahden ystäväni kanssa viikoksi Pohjois-Norjaan, olimme Lofooteilla ja kävimme myös Senjan saarella. Alunperin meillä oli lennot Islantiin, mutta kun ne peruttiin niin varasimme lennot Osloon. Kahta päivää ennen lähtöä sanoin, että sieltä on kuulunut sen verran huolestuttavia koronauutisia, että en uskalla lentää sinne. Päätimme siis vuokrata auton ja lähteä pohjoiseen. Ensimmäisen yön olimme Muoniossa, loput Norjan puolella. Vain yhtenä yönä jouduimme vuokraamaan mökin huonon sään takia, muuten telttailimme. Sesonki oli elokuun lopussa jo ohi; väljää oli joka puolella. Yhdellä leirintäalueella yövyimme retken alussa ja lopussa, olimme kummallakin kerralla ainoita telttailijoita matkailuautojen joukossa. Viikon ohjelma oli varsin simppeli: istuimme autossa, kiipeilimme vuorille ja uimme. Auton mittariin kertyi 3750 km. Että paitsi jalat niin myös istumalihakset olivat kovilla! Suomen puolella kiipesimme Saanalle, Norjassa Haukland Beachin kukkulalle (josta aloituskuva on) sekä Seglalle. Kiipeily oli raskasta mutta kivaa, ja huipulla oli aina voittajaolo. Segla on muuten tosi paha; meillä kesti ylösmeno 2,5 tuntia ja alastulo 1,5. 

Jalkani on ollut jatkuvasti kipeä, joten totesin että ei haittaa vaikka reissussa tulee vielä pahemmaksi. Itse asiassa se ei juuri piitannut vuorille kapuamisesta, varmaankin siksi että useimmiten pystyin kulkemaan tasaisella polulla, tai astumaan isolle tasaiselle kivelle. Viimeisenä iltana kävelimme Blåisvatnetille, ja se oli paha paikka. Alkumatkan pari kilsaa oli tasaista, mutta jälkimmäinen pari kilsaa sellaista nyrkinkokoista mukulakiveä. Seuraavana päivänä olikin sellainen olo, että jalka ei mahdu maastokenkään.

Pohjois-Norja on kaunis, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Meillä oli sikäli huono tuuri, että lähtöpäätös tehtiin 2 päivää ennen lähtöä, joten emme juuri ehtineet suunnitella etukäteen. Joitain paikkoja oli tiedossa, mutta esimerkiksi lunnikävely jäi väliin. Emme ehtineet suunnitella yöpymispaikkoja kuin pari valmiiksi, joten aika monena iltana teltan pystytys venyi varsin myöhään. Viikko oli lisäksi liian lyhyt aika, olisi pitänyt olla puolitoista tai kaksi. Tai ehkä tehdä niin, että olisi menty junalla pohjoiseen ja vuokrattu auto vaikka Oulusta tai Rovaniemeltä. Nyt paahdettiin kaasu pohjassa Lofooteille, sieltä kiireellä Senjalle ja viimeisenä päivänä yhtä soittoa Blåisvatnetilta Tampereelle.

Toisaalta oli hyvä tuuri, sillä sää suosi koko viikon. Päivälämpötila oli noin 10 astetta, juuri sopiva kiipeilyyn. Viimeisen päivän n. 15 oli jo melkein liian lämmin :) Missään ei ollut ruuhkaa, joten oli turvallinen olo.

Reissun jälkeen olikin aika hypätä kaason hommiin. Polttareiden ohjelma oli jo mietitty, tapahtuma oli viikko paluumme jälkeen. Sitten oli häiden suunnittelu, ne olivat lokakuun alussa. Olin hyvin pitkälti yksin vastuussa ohjelmasta. Kivaa, mutta myös raskasta. 

Töissä oli tulossa viime hetken paniikki, kun meille sijaiseksi lupautunut perui eilen. Mietin, että mistä nyt repäisen tekijän, kun olen vain keskiviikkoon asti paikalla. Onneksi keksin laittaa viestin Pirkanmaan kirjastojen johtajille, sain sieltä paitsi tekijän myös muutaman muun mahdollisen sijaisen yhteystiedot. Siltä osin voin hengittää vapaasti sairaslomani ajan, että porukka ei uuvu työtaakkansa alle eikä asiakaspalvelu kasaudu liian harvan vastuulle. Todennäköisesti teen osan sairaslomasta etätöitä, jos lääkäri kirjoittaa että korvaava työ on mahdollista. Ja miksei olisi, oletettavasti pääni pelaa vaikka jalka ei :) Joten voinen hoitaa sähköpostit ja osallistua Teams-kokouksiin ja seminaareihin. 

Eli ylihuomisesta noin 6 viikkoa eteenpäin kuljen tukikengän kanssa, sen jälkeen alkaa kuntoutus. Olen henkisesti varautunut siihen, että talven aikana liikunta tarkoittaa kuntopyöräilyä salilla ja kävelylenkkejä. Nekin niin, että heti ei paahdeta tuntitolkulla vaan aloitetaan lyhyillä. Eikä joka päivä. Sairaalasta saanen tarkemmat ohjeet, että koska voi tehdä ja mitä. Ensimmäisiä juoksuaskelia saa odottaa vielä hyvän tovin. Mutta ehkä ensi kesänä pystyisi juoksemaan jonkinlaisen lenkin? Ja seuraavalle saattaisi voida ottaa tapahtumia? 

Palaillaan taas! Vaikka olen viettänyt blogin kanssa hiljaiseloa, on ollut kiva lukea muiden treeneistä ja tapahtumista. Kun ei ole päässyt tekemään, teidän muiden postauksista saa sitä kadoksissa ollutta kipinää, että minäkin vielä joskus...

40-vuotislahja: jalkaleikkaus

Nyt tuli se hartaasti odotettu soitto: leikkausaika on varattu. H-hetki koittaa torstaina 10.9. On sitten aika hiljaiset nelikymppiset, täytän pyöreitä 12.9... Fiilis on taas aika kaksijakoinen, toisaalta on harmi että leikkausaika venyy noinkin pitkälle, on siis vielä 2,5 kuukautta ennen kuin mitään tapahtuu. Toisaalta, tässä on tuskailtu reilu vuosi niin ehkä pari kuukautta vielä menee. Plus että aion lähiaikoina ennättää kokeilla Poweri-Paawon kanssa, että sujuisiko maantiepyöräily. Toisaalta olen helpottunut, että leikkauksen ajankohta on lopultakin tiedossa. Voin vähitellen alkaa kartoittaa aikataulua treenaamiseen. Että jos marraskuun puolivälissä palaan sairaslomalta töihin, niin siinä main voisi varovasti kokeilla jotain. Ensi alkuun ehkä polkea kuntopyörällä tai kävellä juoksumatolla (tai ulkona, riippuen kuinka liukasta on).

Juoksun pariin tuskin palaan ennen ensi kevättä. Talven aikana ehkä voi ottaa lyhyitä juoksupätkiä, mutta tärkeintä on saada peruskuntoa palautettua. Luulen, että myös uimahalli tulee tutuksi. Ensi vuodelle en ota mitään tavoitetapahtumaa, mutta keväälle 2022 voisi miettiä jotain. Liian kauas ei kuitenkaan pidä vielä katsoa, ensin on nähtävä miten jalka parantuu leikkauksesta. 

Kesäkuu on ollut kuuma, ja tunnustan että treenaaminen on jäänyt tosi vähälle. Esimerkiksi tällä viikolla olen tehnyt vain yhden puolituntisen kuminauhajumpan. Meillä on töissä ollut enimmillään 30.8 astetta lämmintä asiakaspalvelualueella, ja vaikka työhuoneissa on viilentävät puhaltimet niin silti on tukalan kuuma. Ei ole juuri ollut energiaa jumppaamiseen. Maauimalassa kävin viime viikolla, aamulla ennen iltavuoroon menoa. Mutta jo yhdeksän maissa altaassa oli melkoinen ruuhka, useampikin joutui odottamaan jommassa kummassa päädyssä, että saa pidettyä etäisyyden edellä menevään uimariin. Siellä ei siis varmaankaan tule vierailtua usein.

Että nyt on kyllä mennyt pahemman kerran laiskotteluksi... Onneksi lämpötilat ovat laskemassa, sellaisissa normaaleissa parinkymmenen asteen lämpötiloissa jaksaa harrastaa liikuntaa. Töissä on välillä ollut niin paha olo, että on ollut pakko istua alas. Heti kun poistuu asiakaspalvelualueelta - jossa on kaksi pientä pöytätuuletinta - hyllyjen väliin, hiki alkaa valua. Jos on kiireinen vuoro, niin että joutuu monta kertaa kulkemaan hyllyjen väleihin, tulee helposti tukala olo. Esimerkiksi yhtenä päivänä olin tunnin koko ajan seisaallaan, ja kuljin muutaman kerran toiseen päähän kirjastoa, niin sitten tuli pahoinvointi ja pieni päänsärky. Asiakaspalveluvuoron lopun puoli tuntia sain onneksi oltua istumassa. Mutta olemme pätkineet vuoroja entistä lyhyemmiksi, onhan siinä sitten se hankaluus että on vaikea keskittyä mihinkään, kun lyhimmillään 45 minuutin välein menee asiakaspalveluun tai työhuoneeseen. 

No, ensi viikolla on useampi vapaa ilta, niin voin mennä kokeilemaan pyöräilyä. Jos jalka ärtyy siitäkin, niin sitten en tiedä mitä teen. Pelkkä lihaskuntojumppa kyllästyttää jo, sitä paitsi tuntuu että jalat ovat ihan tukossa. Vaihtelua kaipaan, joten toivotaan että pyöräily käy. 

Kivaa kesän jatkoa, jos lomailette niin muistakaa myös levätä, älkääkä treenatko itseänne rikki! 

Terveisiä ortopediltä: lunta tupaan!

Kuva tältä aamulta, lumisateesta melkein vappuna, kuvastaa aika hyvin sitä miltä minusta nyt tuntuu. Viime perjantaina sain yllätyssoiton: pääsenkö röntgeniin ja ortopedille tiistaiaamuna. Järjestin asiat niin, että pääsin. Käynti oli sekä yllätyksellinen että yllätyksetön. Jalka kuvattiin, jonka jälkeen ortopedi (eri kuin tammikuussa lähetteen tehnyt ortopedi) sanoi että vaatii leikkaushoitoa. Hän kuvaili operaation ja jatkohoidon, mitä myös oltiin käyty läpi toisen lääkärin kanssa aiemmin.

Yllätys tuli sairaanhoitajan luona. Hän totesi että laitetaanpa minut leikkausjonoon. Siis mitä, enkö olekaan ollut jonossa tammikuun käynnin jälkeen! Nyt vaan mietin, että olisiko homma edennyt nopeammin, mikäli tammikuun käynnillä ortopedillä olisi ollut käytettävissään elokuussa työterveydessä otettu röntgenkuva. Tai jos röntgenlääkäri olisi havainnut vaivaisenluun. Nyt on vielä se tilanne, että koronan takia uusia leikkausaikoja ei saa varata, eli eivät osaa antaa mitään arviota siitä, koska leikkaus mahdollisesti olisi. Pahimmillaan menee kesän yli :( Kysyttiin kyllä aikataulutoiveita, sanoin että mahdollisimman pian. Mutta voi siis olla, että saan heittää hyvästit ajatukselle lenkkeilystä tänä vuonna. 

Eipä sitten auta kuin jatkaa jumppaamista. Sitä olen tehnyt varsin ahkerasti, keskimäärin viisi kertaa viikossa. On kyllä ollut tehokastakin, kuukaudessa vyötärö on kaventunut kolme senttiä ja vaaka näyttää viitisen kiloa vähemmän kuin maaliskuun lopussa. Että jotain hyvää kaiken tämän jalkakurjuuden keskellä. 102 lajia hyvinvointia on saanut kaksi lajia lisää, Trainer 30 oli Fressin puolituntinen käsi- ja olkapäätreeni, jossa oli mukana muutama vatsaliikekin. Vatsa-peppu oli vähän yllätys, enkö muka ole tehnyt sellaista? Ei, on ollut pelkkää peppua ja teräspakaroita, tai vatsaa ja selkää. Tai vatsaa ja peppua mutta myös muuta kroppaa, niin että treeni on kulkenut muokkauksen tai circuitin tai kehonpainotreenin nimellä :D 

Uusia lajeja

Kas, hoksasin tässä eräänä päivänä että asun Pyynikin uimahallin vieressä, tai en nyt ihan vieressä mutta 10 minuutin kävelymatkan päässä. Kävin kertamaksulla katsomassa, millainen halli on. Pieni, mutta kiva. Joskin ajankohta taisi olla huonoin mahdollinen, iltapäivällä kolmen jälkeen. 25-metrisillä radoilla oli jonkun verran väkeä. Vesijuoksurata oli melko täynnä, kuntouimareiden ja nopeiden uimareiden radalla oli sen verran nopeasti etenevää porukkaa, että päätin uiskennella vapaalla alueella. Olin osan aikaa yksin, osan parin kolmen muun kanssa. Lopetin uituani 925 metriä, silloin alueen toiseen päähän tuli lapsia ponnahduslaudalle joten uintikäyttöinen alue pieneni entisestään. Pulahdin kylmäaltaaseen ja sen jälkeen poreisiin. Kylmäallas oli kiva, mutta porealtaan vesi oli mielestäni liian kylmää ja poreiden paine liian pieni. Aion kuitenkin käydä hallissa jatkossakin. Olisin ostanut kymppikortin, mutta lähtiessäni kassalla ei ollut ketään eikä hetken odottelun jälkeenkään. Ostan siis seuraavalla kerralla. 

Jalka vaivaa nyt sen verran pahasti, että uimahallista tulee tuttu kaveri. Ensi viikon olen lomalla, niin ehdin käydä jokusen kerran keskellä päivää. 

Toinen uusi laji tälle vuodelle, ja samalla kokonaan uusi laji, on yogalates jossa kävin tänään. GoGon vastaanotossa ei osattu sanoa, ollaanko siinä paljon päkiän varassa (eli lähinnä onko paljon siirtymiä kulmanojasta lankkuasentoon ja kobran kautta takaisin kulmanojaan / ylöspäin katsovaan koiraan), ohi sattui kuitenkin menemään henkilö jolle laji oli tuttu, hänen kommenttinsa perusteella uskalsin mennä kokeilemaan. Tykästyin kovasti! Oli aurinkotervehdyksiä, mutta sellainen versio missä oltiin toinen jalka edessä, ja tosi lyhyt aika joka vaiheessa. Vain muutama siirtymä, niissä pystyin keventämään eli kulmanojasta laitoin polvet ja jalkapöydät lattiaan ja siitä lankkuasentoon. Toisaalta, jalkaa jomottaa lähes koko ajan, joten sinänsä ei ehkä olisi väliä vaikka rasittaisin sitä jumpassa. Mutta tärkeintä oli saada uusi laji valikoimaan, harmi vaan että yogalatesta on vain yksi viikkotunti. On siis usein silkkaa sattumaa, onko klo 16 Orivedeltä lähtevä bussi (- yleensä täynnä Turun satamaan meneviä matkustajia - ) ajoissa tai riittävän vähän myöhässä, jotta ehdin Hämeenpuistoon vartin yli viideksi. 

Jei, taas pari uutta merkintää 102 lajia hyvinvointia vuonna 2020 - haasteeseen :)

Muutaman kerran olen pyöräillyt, vaikka jalka ärsyyntyy siitäkin. Tämä tietty pyörämalli on sellainen, että siinä saa jalan tungettua lenkin läpi niin pitkälle, että paino asettuu jalkaterän keskiosaan. Edes vähän painetta pois päkiältä. Olen kuunnellut äänikirjaa ja katsellut pyörän tarjoamia maisemia. 

Biocircuitissa tein toistaiseksi viimeistä kertaa Tone your body - ohjelmaa, tällä viikolla kävin vaihtamassa sen Lose weight - versioon. Laitteet ja liikkeet ovat samoja, mutta tässä toistojen tahti on hiukan ripeämpi. Lisäksi paino pysyy samana liikkeen eri vaiheissa, eikä palautuksessa kuorma kasva. Hiukan on vielä säätämistä painojen kanssa, esimerkiksi jalkaprässissä tämä uusi ohjelma pudotti painoista pois 25 kiloa. Osan laitoin takaisin, mutta ihan ei ollut kohdallaan. En uskaltanut lisätä hurjan paljoa, koska en tiennyt montako toistoa enemmän ehdin tehdä tällä nopeammalla tahdilla. Että varmaankin vielä ensi kerta menee painojen kanssa säätämisessä, jotta löydän ne oikeat, eli sellaiset joilla juuri ja juuri jaksan tehdä 45 sekuntia kerrallaan. 

Kahtalaiset fiilikset on valloillaan. Toisaalta olen innoissani uusista lajeista ja ohjelmista, toisaalta jatkuva kipu turhauttaa. Samoin kuin epätietoisuus, leikkausajankohta on vielä saamatta. Ainakin huhtikuulle asti se menee, koska 30.3 menen röntgeniin ja ortopedille. Että kun ihan kokonaan ei halua olla liikkumatta, toisaalta mietin onko viisasta rasittaa jalkaa. Usein työpäivän aikana tai viimeistään kotimatkalla täyttyy 100 % päivän aktiivisuudesta, eli noin 16 000 askelta (tai ranteenheilautusta). 

Mutta näillä nyt mennään. Ja nautitaan ihanasta aurinkoisesta viikosta! Ihmeellistä kyllä, myös minun lomaviikolleni Yle ennustaa aurinkoista säätä, mahtavaa :)