Puoli vuotta leikkauksesta, missä mennään nyt?

 

Eilen tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta vaivaisenluuleikkauksestani. Suhtaudun kaksijakoisesti nykytilanteeseen, toisaalta koen että toipuminen on edennyt aika hyvin, toisaalta olen pettynyt siihen kuinka kesken se vielä on. Hyvää on se, että pian pari kuukautta olen pystynyt tekemään kävelylenkkejä, ja jo sitä ennen kykenin polkemaan kuntopyörää. Nyt kun uimahallit ovat olleet kiinni, ilman kävelyä olisi ollut tukalia hetkiä. Pääosin olen tehnyt noin tunnin pituisia lenkkejä kahdesti viikossa, niin että niiden välissä on ollut päivä tai useampi. Jalassa tuntuu yhä joka askel, mutta mitään suurempia kipuja tai turvotuksia ei ole ollut enää viikkoihin. 

Sitten se vaiheessa oleminen, mikä näkynee parhaiten kuvassa:

Ylempi kuva on otettu seisten, alempi istuen. Molemmissa näkyy perusongelma eli se, että leikatussa isovarpaassa ei vielä ole juurikaan omin voimin tapahtuvaa liikettä. Jos taivutan kaikkia varpaita, isovarvas taipuu mukana, mutta kun painan muut varpaat lattiaan niin isovarvas nousee seisaalla reilusti alle puoleen siitä mitä oikean jalan varvas, ja istualtaan kokeillen se hädintuskin irtoaa lattiasta. 

Eli tämän takia matka ensimmäisiin juoksuaskeliin on vielä pitkä, ja tämän takia joudun edelleen jättämään jumpissa väliin askelkyykyt, burpeet, lankut ja punnerrukset muuten kuin polvet maassa, varpaille nousut... Eli yhä on niin, että jokaisella vasemman jalan askeleella kun kantapää nousee, isovarvas vääntyy väkisin. Siksi olen tähän viikkoon asti pysytellyt kahden lenkin viikkovauhdissa, pelkään sitä jos tiheämpi lenkkitahti kipeyttää jalan. 

Mutta hyvä että pystyn kävelemään jonkun verran, ja nyt määrä varmasti lisääntyy kun kevät etenee ja on lämpimiä aurinkoisia kausia. Täytyisi saada aikaiseksi vietyä Poweri-Paawo keväthuoltoon, niin voisi pyöräilykauttakin aloitella. Tosin edellisvuosien perusteella se on todella lyhyt, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa että kevään ensimmäisillä lenkeillä on joka kerta puhjennut kumi. Tampereella on ainakin keskustan alueella vielä runsaasti hiekoitushiekkoja, mutta sitten kun ne on pois niin teräviä rotvallinreunoja ja halkeillutta kevyen liikenteen väylää kyllä riittää. Olen silti toiveikas, että enköhän saa pyöräiltyäkin jonkin verran. 

Nauttikaa aurinkoisesta säästä, toivotaan että räntäsateet ovat jääneet kokonaan pois tältä keväältä!

Tylsää!

Yhtenä aamuna oli kevään tuntu, kuuntelin aamulla bussiasemalle kävellessä kun joku lintu sirkutti iloisesti. No se oli se yksi päivä, muuten onkin ollut pääasiassa harmaata, sateista ja sumua. 

Sain kutsun röntgeniin ja ortopedin vastaanotolle, mutta vasta maanantaina 30.3. Eli pitkään joudun vielä odottamaan. Leikkausajasta ei ole tietoa, mutta menee kuitenkin vähintään huhtikuun puolelle. Eli pitkälle kesään ennen kuin voi alkaa miettiä täysipainoista liikunnan harrastamista. Tällä viikolla olin vähän sillä mielellä, että samapa tuo mitä teen kun jalka on kuitenkin koko ajan kipeä, kävin siis kokeilemassa sisäpyöräilyä. Tiistainen tunti oli ihan ok, torstainen ei. Molemmilla kerroilla käytin sisäkengissä tukipohjallisia, mutta näemmä yksi välipäivä ei riitä palauttamaan rasituksesta. Pyöräily itsessään oli kivaa - tietysti, sen verran on aikaa edelliskerrasta. Pyörään on asennettu erilaisia reittejä, tiistaina ajelin Ranskan maisemissa ja torstaina Thaimaassa luonnonpuistoissa. Harmi vaan että reitit on niin lyhyitä, yksi maa ei kestä koko tuntia joten loppupäässä täytyy valita uusi vaihtoehto. Aion kuitenkin ensi viikolla ottaa jollekin päivälle pyöräilyn, että saa jotain muuta aerobista kuin soutua. Lisäksi soutu on viime viikkoina ottanut selkään, taas lienee sen verran jumeja. Varasinkin hieronta-ajan ensi torstaille. 

Muuten liikunta on ollut tuttuja juttuja, soutua, kuntosalia ja bodypumpia. Näillä mentäneen tästä eteenpäinkin. 

Väriä elämään ovat tuoneet juhlat. Kaksi viikkoa sitten oltiin tuttavan syntymäpäiväjuhlilla, ensin hotellin sviitissä, sitten ravintolassa syömässä ja uudelleen sviitissä. Minä ja sulho lähdimme kotiin ennen baarin tanssilattiaa, puolenyön jälkeen kumminkin. Viikko sitten olimme Turussa sulhon työpaikan emoyhtiön syntymäpäiväjuhlissa. Koodina tumma puku, joten olin käynyt mekko-ostoksilla. Ja mitä pidempään mekko oli päällä, sen enemmän siitä tykkäsin. Myös siksi, että se ei ole liian juhlava ja siksi kertakäyttöinen, vaan menee niin synttäreillä kuin pikkujouluissa. Juhlaympäristö jäähalli oli hieno. Täällä valvottiin aamukahteen asti.

Eilen olin töissä, joten taas on ollut kolme viikonloppua ohjelmallisia. Tänään en tehnyt mitään, pidän lukemis- ja telkkarintuijotuspäivän. Huomaan olevani koko ajan väsynyt. Sää on yksi syy, toinen on töissä. Kun en saanut juurikaan perehdytystä kirjastonjohtajan hommaan, joudun todella paljon kysymään apua tai etsimään tietoa. Itse työ on helppoa sitten, kun ensin olen googlettanut miten lasketaan henkilötyövuosi (huomioiden seikat kuten että meillä on ollut harjoittelijoita, joiden työaika on ollut 1-4 päivää viikossa 4 tuntia kerrallaan), saanut omalta pomoltani esimerkin käyttötaloussuunnitelman tekemisestä elämänlaatulautakunnalle ja niin edelleen. Olin ajatellut pitää lomaa pääsiäisen jälkeen, jolloin vapaaputki olisi ollut pitkä. Mutta koska tajusin että se saattaa olla sairasloma-aikaa, siirsin vuosilomaviikon maaliskuun alkuun. Nyt tuntuu siltä, että ratkaisu oli oikea. Kesälomani oli valtaosin elokuussa, sen jälkeen olin vapaalla jouluviikon jossa puolet viikosta kärsin unettomuudesta, tai siis nukahtamisen puutteesta. On siis sellainen olo, että viimeistään maaliskuun alkuun tarvii saada lomaa, että aivot ehtii levätä uusien asioiden ja selvittelyjen tulvassa. 

Diagnoosi: leikkauspöytä kutsuu

Oo, talvi saapui Tampereelle! Ja sääennusteen mukaan näyttää siltä, että lumi pysyy maassa pidempään kuin kaksi päivää... Vaikka tänään olikin iltapäivällä jo loskaa etenkin risteyksissä.

Minun osaltani lumileikit on tältä talvelta leikitty. Kävin eilen ortopedillä Pihlajalinna Koskiklinikalla, olin varannut ajan jalkateriin erikoistuneelle Heikki Mäenpäälle. Vähän jännittynein mielin koska työterveyshuolto kattoi vain käynnin, ei mahdollista röntgen- tai magneettikuvaa. Turhaan jännitin rahanmenoa, lääkäri totesi välittömästi että ei tässä mitään kuvia tarvita, tilanne on täysin selvä. Vaivasenluu joka vaatii leikkaushoitoa. Koska minulla on vain tapaturmavakuutus, tehtiin lähete julkiselle puolelle. Tosin voi olla että päädyn saman henkilön pakeille, hän kun sanoi tekevänsä päivätyönsä Taysissa jalkakirurgina. Lääkäri puhui kevättalvesta, toisaalta myös huhti-toukokuusta, eli sairaalakutsua odotellessa. Hän sanoi myös, että jalassani on ollut kauhun tasapaino ilmeisesti jo pidempään, mutta Karhunkierroksen 8 tuntia oli se viimeinen niitti, mistä ei enää ollut paluuta ja palautumista. Tuossa se on, pahan alku ja juuri:

Ei se sinänsä pahalta näytä, paitsi ehkä kakkosvarvas joka tosin on toisina päivinä pahemmin vaakasuuntainen. 

Sisälläni myllää neljän tunteen myräkkä.

1. Tyhjyys. Leikkauksen jälkeen on 6 viikkoa pidettävä tukikenkää, mutta koska kuulemma harva pystyy sen jälkeen töihin niin sairasloma on 2 kk. Ja sitä ei tiedä, pääseekö heti sen jälkeen liikkumaan. Eli ainakin puoli vuotta menee ennen seuraavaa kävely-, juoksu- tai pyöräilylenkkiä. Jos leikkaus osuu vaikkapa toukokuun puoliväliin, siinä menee heinäkuun lopulle ennen kuin pääsen mihinkään. 

2. Helpotus. Nyt on diagnoosi, ja vieläpä helposti annettu. Juuri viikonloppuna kuulin tutultani hänen kaveristaan, jolla oli ollut jalkaongelmia 6 vuotta! Minulla on vaiva, jonka voi hoitaa. Ja kun se on hoidettu, se ei käsittääkseni palaa, ei ainakaan samaan jalkaan. 

3. Pelko. Ensireaktio leikkaukseen oli että jes, pikkujuttu, lääkäri sahaa palan luusta pois ja oikaisee isovarpaan. Yöllä ja tänään aloin käsittää, että se on iso juttu. En ole koskaan saanut selkäydinpuudutusta, en siis tiedä meneekö tunto kokonaan pois vai pelkkä kipu, eli tunnenko jonkun käsittelevän jalkaa. Luun sahaaminen on rajun kuuloinen toimenpide, joten kipua on varmasti luvassa. 

4. Innostus. Mutta sitten kun kuntoudun, voi katseen siirtää kevääseen 2021, ehkä joku puolimaraton siinä ja kenties kokonainen syksyllä? Yritän muistuttaa itseäni, että ehkä ei kannata ottaa jo valmiiksi tavoitetta, vaan katsoa tilannetta sitten kun on oikeasti pystynyt tekemään muutaman lenkin, ehkä ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleet. Että vielä ei kannata haaveilla kolmen tunnin pitkiksestä tai kuuden minuutin intervalleista, vaan on mietittävä tarkkaan kuinka lyhyillä kävelyillä lähtee liikkeelle. Ja kesällä on maauimala taas auki, sinne voin mennä uiskentelemaan ja vesijuoksemaan. 

Olen käynyt tässä välillä salilla, perussalitreeniä, BioCircuitia sekä sisäsoutua tavalliseen tapaan. Lisäksi kuvittelin kerran meneväni peruspilatekseen, olikin PiYo eli pilateksen ja joogan yhdistelmä. Ehkä kaikkein pahin jalalle, koska siinä oli todella paljon niitä lankkuasennosta ojentajapunnerruksen kautta selän ojennus ja paino varpaiden yli kantapäille ja siitä edelleen kulmanojaan. Olin lankkuasennon sijaan kulmanojassa (eli alaspäin katsovassa koirassa), ja siirtymissä pidin vasenta jalkaterää ilmassa. Toisena päivänä olin peruspilateksessa, mutta jotenkin siihenkin osui sellainen treeni, että oltiin tosi paljon jalkojen päällä ja myös seistiin yhdellä jalalla. Eli eivät toimi nekään lajit, testattu on. 102 lajia hyvinvointia sai kuitenkin näistä ja viime keskiviikon yinjoogasta uusia merkintöjä, nyt koossa on 9. Paljon on vielä tekemistä, mutta on myös vuottakin jäljellä. Ja ties mitä kaikkea sitä syksyllä tapahtuukaan, kun alkaa uusi nousu... :) 

Eli ristiriitaiset tunnelmat ja vaihtelevat mielialat on. Sulattelemista riittää vähäksi aikaa, mutta eiköhän se tästä. 

PS. Haluaisiko joku lähteä syyskuussa Tampereen maratonille, olisi osallistuminen myynnissä, halvalla saisi? :)