Tampereen puolimaraton 2017

Siinä se nyt on, kotikaupungissa juostun puolikkaan mitali. Maaliin pääsin, mutta ei tullut vieläkään ehjää ja hyvää juoksua. Kahden ja puolen tunnin alitus jäi toiseen kertaan. 

Edeltävän yön nukuin hyvin. Heräsin klo 10 ja söin aamiaisen klo 11. Puuroa hunajalla, kaksi palaa ruisleipää Oivariinilla, pieni purkki jogurttia ja kaksi persikkaa. Puoliltapäivin otin puolen tunnin päiväunet, ja yhden jälkeen lähdi kävelemään kohti Ratinaa. Mukana oli vesipullo ja banaani. Olo oli hyvä, mutta kahden jälkeen olin vähän huolissani. Aamupalasta oli yli kolme tuntia, mutta maha tuntui olevan edelleen ihan täynnä. Ei puhettakaan, että olisin voinut syödä tankkausbanaanin. Siemailin siis vain vettä siihen asti, että jätin laukun vaatesäilytykseen. Siitä lyhyt kävelymatka Keskustorille, ja siellä puistossa alkuverkkaa.

Sade alkoi juuri kun porukka oli ryhmittynyt lähtöviivalle. Päälläni oli t-paita ja ohuenohut juoksutakki, tosin aika pian tajusin että sateesta huolimatta on liian kuuma, tällaisena hikoiluautomaattina olisin pärjännyt t-paidalla. 

Olin tehnyt juoksuun taktiikan. Puolentoista viikon takainen vk 30 minuuttia meni 7.04 tahdilla. Ajattelin että se on liian kovaa kahden ja puolen tunnin ajaksi. Suunnitelma oli mennä n. 7.15 tahtia oletuksella, että sitä jaksan koko matkan ja lopussa on ehkä varaa kiristää. Arvatkaa vaan että noudatinko tätä? En tietenkään! Lähdin heti paukusta porukan mukana. Vaikka alussa sai kävellä ruuhkassa parissa kohtaa, meni ensimmäinen kilometri aikaan 6.52. Neljän kilsan kohdalla mittari näytti keskivauhdiksi 7.01, ja siinä kohtaa mieleen hiipi pieni pelko: tätä vauhtia noutaja tulee mutta koska? Järki käski hidastamaan mutta annoin vaan mennä koska tuntui hyvältä. Kilsat 1-14 meni aika lailla niin kovaa kuin pääsi, eli tavoitevauhtia tai reilusti alle. Seitsemäs kilsa oli hitaampi, 7.24, johtuen yhdestä isommasta ylämäestä josta kävelin osan. Muuten vauhti oli 6.41 - 7.16. Keskisyke oli 166 - 176. 

Neljätoista kilsaa se kesti, se oma (liian) kova vauhti. Viidestoista kilsa hidastui puolella minuutilla (7.43), mistä vielä kiristin kuudennentoista (7.27). Tällä kertaa 17 km oli se rajapyykki, joka "tuhosi" kaiken. Jo vähän ennen kuudentoista piippausta tunsin oikeassa kyljessä tutun vihlaisun: joko taas alkaa pistää!? Ei vielä, vasta seitsemässätoista. Ketutti, kun alkoi alamäki ja jouduin kävelemään etukumarassa. Tietysti alamäessä, jossa olisin voinut vielä kiristää vauhtia! Pistos ei ollut niin raju kuin Ruisrääkissä muutama vuosi sitten, silloin en pystynyt juoksemaan askeltakaan viimeisten kilometrien aikana. Nyt sain väliin juoksupätkiä, ja silloin mittari näytti vauhdiksi 7.04 - 7.20. Kävelypätkiä tuli kuitenkin niin paljon, että viimeiset 5 kilsaa kestivät 7.39 - 7.56. Siinä meni kahden ja puolen tunnin alitus. Tuijotin mittarin keskivauhtia, alussa se oli 7.04, sitten 7.07, 7.15... Kun lukemaksi vaihtui 7.17, tiesin että se oli siinä. Juuri sillä keskivauhdilla olisin päässyt alle kahden ja puolen tunnin, mutta ei mitään saumaa kiristää. Juuri ja juuri sain juostua viimeiset sadat metrit Koskikeskuksen rannasta Laukontorille ja Laukosiltaa maaliin. 

Join palautusruokapussista juoman ja kävin Ratinassa suihkussa. Kuulostelin oloa; pakarat, pohkeet ja etureidet on ihan kipeinä. Mutta mikä tärkeintä, ne kestivät maaliin asti (perjantaina menen taas urheiluhierojalle). Virallinen loppuaika oli 2.38,45. Ajallisesti ei ollut parhain puolikkaani mutta tuntemuksiltaan kyllä. Viimeiset viisi kilsaa olivat pettymys, mutta mitä voi olettaa jos on haukkonut henkeä koko matkan? Ensimmäisellä kilometrillä keskisyke oli vain 146, mutta siinäkin maksimi 171. Kolmella ensimmäisellä ja kolmella viimeisellä kilsalla keskisyke oli alle 170, muuten yli. Maksimisyke tällä reissulla oli 181. Jos olisin tehnyt sen oman juoksun, lähtenyt noin 7.15 tahdilla ja saanut useita 16-alkuisia sykelukemia, olisin saattanut välttyä pistokselta ja päästä maaliin nopeammin. Jos olisin saanut mentyä koko matkan tasaisen tappavaa vauhtia, olisin alittanut kaksi ja puoli tuntia. Nythän tuo on karmean epätasaista, nopein kilsa 6.41 (yhdeksäs) ja hitain 7.56 (kahdeskymmenes). 

Kaikesta pieleen menneestä huolimatta en ole pettynyt. Olen oikeastaan ylpeä: uskalsin lähteä kovaa, lähes äärirajoilla. Tällä kertaa veto kesti 14 kilometriä, ensi kerralla se riittää varmasti pidemmälle. Jotain olen tehnyt harjoittelussa oikein, ja antaahan tämä suuntaviivoja tulevaan. Täytyy uskaltaa tehdä enemmän vk-juoksua, tähän asti olen pitäytynyt ehkä liikaa intervalleissa ja juossut reippasti sen korkeintaan 6-10 minuuttia. 

Tänään olenkin taas ihan romuna... :D Illalla oli vaikea saada unta, olin kyllä väsynyt mutta pohjetta jumitti eikä jaloille löytynyt hyvää asentoa. Isovarpaiden kynnet ovat arat, varmaan johtuu siitäkin että sukat ja lenkkarit tuli litimäriksi jo alkumatkalla. Eilen taktikoin, jätin käymättä ruokakaupassa, eli tänään on lähdettävä liikkeelle. Taidan ihan piruuttani mennä portaat alas täältä kuudennesta kerroksesta :D Lähikauppani on Prisma, joten siellä tulee liikuttua hyvä matka sisääntuloportilta maitohyllylle ja maitohyllyltä kassalle :) Lisäksi illalla alkaa kansalaisopiston astangajooga, ihanaa ja kamalaa. Ihanaa siksi koska tykkään lajista, kamalaa siksi että olen eilisen jäljiltä jumissa ja kankea kuin mikä. Täytyy sanoa ohjaajalle, että jos hänellä on tapana työntää tai vetää oppilaita pidemmälle venytykseen, niin jättää sen tänään väliin minun kohdallani. 

Kohti syksyn juoksutapahtumia

Syyskuu on alkanut, mutta vielä riittää kesäisiä lämpötiloja. Katsotaan mitä on ensi lauantaina Tampereen puolimaratonilla, staako vai paistaako, tarviiko hanskat vai t-paidan. Voi apua, siinä tapahtumassa pisin matka on puolikas, nyt jo hermoilen että miltä tuntuu olla häntäpäässä... Eniten jännitän sitä, että jäänkö porukasta jo alkumatkasta, sehän se olisi noloa olla jo puolen kilometrin jälkeen kymmeniä metrejä muita perässä. Kuvittelin ilmoittautuvani Tampereen Maratonin puolikkaalle viikkoa myöhemmin, siellä olisi kierretty samaa lenkkiä useampi kierros, mutta kuntokeskuksen asiakasetu olikin tähän tapahtumaan. Tietysti mietityttää, että miksi on kaksi puolimaratonia peräkkäisinä viikonloppuina, onko järkeä, riittääkö osallistujia.

Tänään kävin TAYS:in Sydänkeskuksessa viisivuotiskontrollissa. Sydämessäni on pieni reikä, jota seurataan. Totesin olevani varsin onnekkaassa asemassa, sillä rakennevika on pieni ja ennen kaikkea vaivaamaton. Saan ja pystyn harrastamaan liikuntaa. Lääkärille manailin korkeita sykkeitä, hän sanoi että ei olisi huolissaan, antaa vaan mennä niin kauan kuin hyvältä tuntuu eikä sydämessä ole tuntemuksia. Sairaalasta jäin Kaupin urheilupuistoon, olin jo etukäteen päättänyt tehdä mäkivetoja kilpaviitosella, niin että juoksen ylämäet ylös ja hissuttelen alamäet hitaammin. Ei se ihan niin mennyt, pari isointa mäkeä piti jättää kesken. Ei vaan ollut voimaa mennä ylös asti. Mietin mistä johtuu, siitäkö että olin aamulla pilatestunnilla vaiko siitä että tämä oli viikon kolmas lenkki, maanantaina tein vk:n Kaupissa ja keskiviikkona pk:ta tunnin verran. 

Samalla mietin, että johtuuko se sittenkin sydänviastani, ettei kehitystä tapahdu? Ensimmäisen juoksutalven peruslenkki oli 7.30 keskivauhdilla ja 165 keskisykkeellä. Maanantaina vk oli 12 minuuttia verryttelyä ja sen jälkeen 30 minuuttia 7.04 keskivauhdilla keskisykkeellä 169. Keskiviikon pk oli keskivauhdilla 8.16 ja keskisykkeellä 148. Okei, olen saanut vakiinnutettua sykkeen peruslenkeillä alle 150 lukemiin mutta vauhti on vuosi toisensa jälkeen yhtä hidas. Menin asfaltilla ja hiekkatiellä, en tiedä johtuuko alustan vaihtelusta että kilsat on olleet hyvin eri vauhtisia -> vaihteluväli 7.54 - 8.29. Mitään suurempia mäkiä reitillä ei ollut. 

Hyvä ruoka, parempi mieli. Toivottavasti mantra pitää paikkansa. Tarjouslohta oli kahdessakin kaupassa, siispä minulla on tällä viikolla kuusi kalansyöntipäivää :) Mausteekseen kala saa vain merisuolaa ja sitruunapippuria, ei se muuta tarvitse. Ekan setin kyytipoikana bataattia, lanttua, kesäkurpitsaa ja kahta eri väristä paprikaa, jälkimmäinen kolme päivää täysjyväfusillia. 

Kolmen lenkin ja yhden pilateksen jälkeen olo on toisaalta hyvä, toisaalta ei. Tuleva puolikas sekä kiinnostaa että ahdistaa. Taas on olo, että onko tässä järkeä? Miksi lenkkeilen vuosi toisensa jälkeen, vaikka jokainen juoksutapahtuma on enemmän selviytymistaistelua aikaa vastaan kuin ennätysten hakemista? Toisaalta olen iloinen, koska TAYS-käynti muistutti siitä, että olen onnekas. Niin paljon on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät voi juosta tai ylipäänsä harrastaa liikuntaa. Ehkä minusta ei koskaan tule alle 2.15 puolimaratoonaria ja alle 5 tunnin maratoonaria, mutta sitten ei tule. Sitten on vaan hyväksyttävä se että tapahtumissa raahustan porukan hännillä ja keskityn pääsemään maaliin saamaan osallistujamitalin. 

Lokakuun alun Pirkan Hölkkä on tällä tietoa kauden viimeinen juoksutapahtuma. Sitten on toukokuuhun asti aikaa. Olen jo ilmoittautunut HCR:lle, mutta vähän kiinnostaisi vaihtaa se maratoniksi... Katsotaan. Kaupissa on tulossa Hokan kenkien testausta ja Vauhtisammakon juoksukoulun esittelyä, voisi ehkä olla paikallaan mennä juoksukouluun ja edes kokeilla, saisiko sillä kehitystä aikaan. Jos ei tuosta, niin vuoden alussa alkaisi Tampere Maratonin juoksukoulu. Tulisi testattua, saako ammattimaisella ohjauksella lisää vauhtia ja matalampia sykkeitä, vai onko kehoni kertakaikkiaan semmoinen diesel että se jaksaa pitkään mutta on hidas.

Tänään oli vapaapäivä, huominen on toimintaa täynnä. Olen töissä, bussi lähtee klo 8. Takaisinpäin lähtö on klo 15, olen Tampereella neljän maissa. Lähdemme ystäväni kanssa lenkille, kenties Arboretumin rantaan tai Pyynikille. Lenkin jälkeen suihku ja sitten Ratinan stadionille katsomaan Suomi - Islanti - jalkapallomaaottelua :) Pelin jälkeen vielä syömään, sitten taitaakin tulla uni. On muuten ensimmäinen kerta kun katson miesten jalkapallomaaottelua livenä. Muita lajeja olen nähnyt, ja lisäksi naisten jalkapalloa kun vuosia sitten Ratinassa pelattiin olikohan EM-kisat. Jännää!

Reissussa ja urheiluhierojan tuomiolla

Viikonlopun, torstai-illasta sunnuntaihin vietin Saksassa tuttavani luona. Kiva irtiotto treenikauden keskelle. Ja ei, lenkkivermeet eivät olleet mukana. Kävelyä kyllä tuli ihan mukavasti. Torstaina matkustin Göttingeniin, jossa olin perillä iltamyöhällä. Perjantaiksi oli luvattu sadetta, joten pysyttelimme kaupungissa. Asunnolta keskustaan on noin puolen tunnin kävelymatka, ja kuljeskelimme kaupungilla ympäriinsä. Minä harrastin talo- tai oikeastaan kylttibongailua. Göttingen on paikkakunta, jossa ovat asuneet liki kaikki tunnetut matemaatikot ja fyysikot, sekä lisäksi runsas joukko muita tieteentekijöitä ja kirjailijoita. Hassua sikäli, että esim. Goethe on saanut kyltin taloon jossa on asunut vain pari kuukautta. Kylttejä oli siis todella monessa taloissa, joissakin jopa kolme kappaletta :)

Lauantai oli varsin aurinkoinen päivä. Matkasimme junalla 20 minuuttia Kasseliin, jossa oli Documenta-niminen tapahtuma. Pysyttelimme ilmaisissa ulkotapahtumissa. Näimme tanssia sekä erilaisia taideteoksia. Myös aikaisempien vuosien taidetta, jotka kuulemma oli pitänyt poistaa mutta jätettiin paikalleen asukkaiden pyynnöstä. Pysäyttävin oli kirjatemppeli. Se oli suurikokoinen temppelin muotoinen rakennelma, jonka pilarit oli koottu kirjoista. Eikä mistä tahansa kirjoista vaan sellaisista, jotka ovat olleet kiellettyjä joskus jossakin päin maailmaa.

Keskustan alueella kävelimme puistossa parisen tuntia. Vähän harmittelin ettei ollut lenkkivehkeitä, olisi ollut paljon tasaista hyväkuntoista hiekkabaanaa... Iltapäivällä olimme suunnitelleet menevämme kukkulan rinteellä olevaan puistoon, mutta juuri kun raitiovaunu pysähtyi päätepysäkilleen niin alkoi kaatosade. Päätimme palata takaisin Göttingeniin. Se on muuten aika hauska paikka siksikin, että rautatieaseman edessä on palmupuita :)

Asemalta kävelimme asunnolle vähän pidempää reittiä, pääosin puiden reunustamia hiekkakäytäviä kasvitieteellisen puutarhan, teatterin ja yhden yliopistorakennuksen nurkilla. Yhden siksi, että välillä tuntui että joka kolmas talo on jokin yliopiston tiedekunnista. Päiväunien jälkeen lähdimme vielä asfalttikävelylle, kuljettiin paikallisen urheilupuiston ja stadionin ohi, siirtolapuutarhan viertä ja kanavan rantaa... Olin varsin haltioissani. Kaupunki on kaunis ja rakennukset viehättäviä. Tuttavani sanoi että Göttingenissä on kolme rumaa taloa. Kaksi niistä näin, ne olivat korkeita persoonattomia betonisia kerrostaloja. Muuten talokanta on aloituskuvassa näkyvää, 3-4 kerrosta, jokainen talo vähän eri värinen ja eri muotoinen, pihat vehreitä ja värikkäitä.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkä matka kotiin. Lähdimme aamun ensimmäisellä junalla Frankfurtiin. Siellä kävimme katsomassa messuhallin, kirja-alan ihmisenä olin tietysti innoissani! Korkeat pankki- ynnä muut toimistorakennukset eivät säväyttäneet, vaan täälläkin pidin eniten pienistä idyllisistä taloista. Toki niitä oli paljon vähemmän kuin Göttingenissä. Söimme bistrossa toisen aamiaisen, paikka valikoitui lähinnä sen mukaan mikä oli auki kun alkoi olla jo vähän kiire. Tämä aamupala oli erinomainen, sain siitä ideoita arkiaamiaisiksi:

Hedelmäsalaattia, kasvisviipaleita, avocadoa, vähän juustoa, tummaa leipää... Juomana kivennäisvettä. Ei yhtään huono setti vaikkapa lauantaipitkiksen jälkeiseen sunnuntaiaamuun :) 

Tänään olinkin sitten tapaamassa urheiluhierojaa kuukauden tauon jälkeen. Kerroin, kuinka paljon apua edellisestä käynnistä oli. Hieroja oli samaa mieltä; akilleksen seutu on jo rennompi vaikka sen kanssa onkin vielä töitä. Pohkeissa takaosan lihakset olivat jo normaalit, mutta nyt löysimme kivuliaat sisäreunat. Sanoin ettei tämä mitään hemmotteluhoitoa ole vaikka muutaman päivän päästä tuntuukin paljon paremmalta. 

Viimeksi todettiin että vasen lonkka oli kankea. Nyt se ei ole juilinut, mutta tuomio oli ankara. Liikkuvuus on huono, ja oikealla puolella vielä huonompi. Siispä menen taas kuukauden päästä, ja alamme tehdä töitä lonkan ja lantionseudun kanssa. Hieroja iloitsi siitä, että olen menossa kansalaisopiston astangajoogakurssille. Se on kuulemma paras asia, mitä voin lonkan liikkuvuuden parantamiseksi tehdä. Jes, lisämotivaatiota, vaikka olen muutenkin innoissani. Nyt liikuntakeskuksen 55-minuuttinen tunti vaihtuu puolitoistatuntiseen alkeis-jatkosarjaan. Kurssi on sunnuntai-iltaisin, eli varsin mukavia viikon lopetuksia on luvassa.

Päätinpä muuten vaihtaa ensi toukokuun HCR:n HCM:ksi! Tukholma on poissuljettu, koska siskonpojallani on sinä päivänä toivottavasti lakkiaiset. Kaipaan jo maratonkokeilua, vaikka viime aikojen juoksutapahtumat ovatkin menneet huonosti. Mutta nytpä on aikaa saada hierojalta apua kropan hoitoon, ja lisäksi noudattaa juoksuohjelmaa. Tampereen Maratonklubilla on kaikille avoimia yhteislenkkejä ja nayttipä olevan sauvarinnetreenejäkin, joihin aion mennä mukaan työvuorojen salliessa. Poweri-Paawon ulkoilutusta unohtamatta. Innolla siis toinen silmä kohti kevättä, toinen pysyköön syksyssä siihen asti että saa Tampereen puolikkaan ja Pirkan hölkän alta pois :)

Uusi "lelu": Polar M430

Kyllä se niin taitaa olla, että vanha (syksyllä 4 v) uskollinen Polarin RC3 GPS ei enää herää henkiin :( Nyt on mennyt sen verran monta päivää ilman elonmerkkiä, ja kyllä olen yrittänyt ladata lisää virtaa ja resetoida. Ei auta. Sain kaverilta hänen vanhan Suunto Ambit 2:n, mutta yhden juoksulenkin perusteella se ei ole minun mittarini. Turhan kauan meni että sain asetukset vaihdettua, enkä silti saanut tyhjennettyä kaverin harjoituspäiväkirjaa pois. Kävinkin siis urheilukaupassa josta mukaan tarttui Polar M430.

Koska edellinen oli musta, nyt hankin valkoisen. Väri ei tietenkään ollut ratkaiseva elementti, vaan se että laite toimii! Itsessään ei ole montaa lajia valikoimassa, mutta näköjään Polar Flow:ssa on kymmenittäin, sen kun vaihtaa sieltä mitä tuli tehtyä. Tähän sain asetukset kuntoon jopa ilman ohjekirjaa :) Tärkeää on myös se, että vaikka M430 mittaa sykkeen ranteesta niin siihen saa paritettua sykevyön. Talvella kun on tarkoitus juosta intervalleja, niin täytyy nähdä aika ja tarvittaessa pystyä vaihtamaan kierroksia Start-napista. 

Tänään vein mittarin testilenkille, lähdimme yhdessä Poweri-Paawon kanssa toiselle puolelle kaupunkia. Osittain sama lenkki Pyhäjärven ympäri kuin pari viikkoa sitten, sillä erotuksella että kiersin vähän pidempää reittiä alkumatkasta. Loppupätkää en mennyt suoraa tietä Hatanpään läpi vaan kieppasin Muotialan kautta. Kolmisen kilometriä pidempi lenkki tuli, 38,7 km johon kului 1.58,40. Keskisyke 145, muutaman pykälän korkeampi kuin aiemmilla pyörälenkeillä. Arvelen kylläkin, että syy tähän ei ollut rannemittaus vaan se että riippumatta siitä missä menin ja mihin käännyin niin lähes aina tuntui olevan vastatuuli. Tiedä sitten pyörikö se vai tuntuiko vaan vastaiselta. Mutta ehdinpä kotiin ennen mustaa taivasta ja rankkasadetta! 

Nyt vaan mietin, että onko oikeasti niin että joudun siirtämään neljän vuoden treenit polarpersonaltrainer.comista Polar Flow:hun yksitellen... En ainakaan vielä ole löytänyt vaihtoehtoa massasiirtoon. Kohta "siirrä Flow:hun" näkyy jokaisen yksittäisen treenin tiedoissa, lisäksi siirtäessä joudun valitsemaan jokaiseen lajin. On siinä urakkaa... No, onneksi vielä tulee yleisurheilukisoja telkkarista, tässä voi istua pari päivää näpertelemässä...

Miten pukeutua sadekelin pk-lenkille?

Kävin eilen lenkillä. Lähtiessä tihkusade, kohta kaatosade. Aika äkkiä huomasin että mikään osa vaatetuksesta ei pidä vettä. Tai no, onhan tuossa takareidessä kaistale kuivaa... Suunnitelma oli 1 h 15 min ja sen myös menin. Kylmä ei ollut, loppumatkasta tosin sormet alkoivat olla jäykät ja ne myös tuntuivat viileiltä. Olin liikkeellä hihattomassa t-paidassa. Kotona lämmin suihku, sitten päälle ohut neule ja jalkaan microfleece-housut. Sukkia ei, ne laitan jalkaan aikaisintaan lokakuussa... Mietin jo eilen, että voiko sateella juostessa kylmettyä / vilustua. Mietin tätä myös facebookin juoksuryhmässä, sain kommentteja että ei niin lyhyellä matkalla ehdi, ja myös että pitää mennä sen verran lujaa ettei tule kylmä. 

Tänään on ollut vähän viluinen olo, toki taas sataa ja on ehkä 15 astetta lämmintä. Mutta vähän myös kurkkua aristaa. Täytyy toivoa ettei mitään tautia tule. 

Miten te pukeudutte sateeseen? Onko t-paita sittenkin liian vähän, etenkin jos on jotain muuta kuin tihkusadetta? Takki on liikaa, ohutkin. Pitäisikö laittaa ohut kerrastopaita? 

Toinen kysymys, vaihteeksi ruoka-aiheinen: Mitä tehdä lehtikaalista? Sain työkaverilta lehtikaalia ison pussillisen, siis tuollaisen roskapussillisen :D Onneksi kirjastossa oli myös keittokirja, saan vähän ideoita. Salaattia ja vihersmoothieta, mutta mitä muuta? Tuossa on raaka-ainetta aika moneen keitokseen :)

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä

Matti Riekki: Raskas askel. Kertomus juoksijan synnystä
Like 2017
165 s.

Kun näin Matti Riekin tekemän juoksukirjan, innostuin heti. Tavis kertoo tiestään juoksijaksi! Tai tavis ja tavis, olen kuunnellut Riekkiä Metalliliiton juontajana ja lukenut hänen kirjoittamiaan juttuja Inferno-lehdestä. Unohtamatta kirjaa yhdestä kaikkien aikojen lempibändistäni, Sentencedistä. Mutta kuitenkin, Riekki ei ole se ensimmäinen hahmo joka tulee mieleen, kun ajattelee heitä jotka painattavat trikoot jalassa talvipakkasilla. 

Niin kuitenkin on käynyt, että sohvaperunana olo on vaihtunut säännölliseen juoksuun. Kirjaimellisesti askel kerrallaan, edeten kävelylenkeiltä maratonille. Tämä on mielestäni tärkeä pointti. Monet juoksukirjat ovat valmentajien tai entisten ja nykyisten aktiiviurheilijoiden kirjoittamia. Todella monissa yleistetään, tyyliin että kaikkien pitäisi pystyä juoksemaan tiettyä vauhtia tietyllä sykkeellä. Kirjojen maratonohjelmista hitaimmat tähtäävät neljän tunnin alitukseen. Siksi on virkistävää ja ennen muuta lohdullista saada juoksukirjojen joukkoon yksi erilainen näkökulma. Toki Riekki kertoo perusasiat, mutta painottaa samalla esim. sitä että sykkeet ovat yksilölliset ja toisaalta että on ihan ok vetää satunnaiset kännit. Lukijan on helppo elää mukana, koska Riekin juoksijaelämä ei ole viimeisen päälle suunniteltua eikä liian tiukkapipoista. Repsahduksiin on varaa, kun tiedostaa että satunnaisina ne eivät tuhoa aiempien treenien vaikutusta. 

Kirjat ja naistenlehdet usein väittävät, että vaikka aloittaisi nollasta niin jo parin kuukauden päästä sykkeet laskevat ja vauhti kasvaa. Itselläni näin ei ole, ei vielä viiden vuoden jälkeenkään. Välillä on vaikeaa, ja vaikeaa on olla vertailematta itseään muihin, kun tuntuu että kaikki muut ovat parempikuntoisia ja nopeampia, kaikki muut rikkovat ennätyksiä treeni ja kisa toisensa jälkeen. Riekin sanat toimivat hyvänä vertaistukena:

Kuten jokaisella elämän osa-alueella, myös liikunnan parissa operoi niin lahjakkaita kuin vähemmän lahjakkaita ihmisiä. Itse kuulun eittämättä jälkimmäiseen ryhmään. Olen lukenut suurta kateutta tuntien nettikommentteja, joissa joku harrastuksen puoli vuotta aiemmin aloittanut on juossut ensimmäisen maratoninsa puoli tuntia parempaan aikaan kuin minä viidenteni. Tai kuinka valtavia viikkokilometrejä jotkut kykenevät juoksemaan jo varsin vähäisellä kokemuksella. Tai millaista vauhtia ja kuinka helposti jotkut tavalliset kuntoilijat normaalisti juoksevat peruskuntolenkkinsä.

Mieleeni on myös porautunut tuokiokuva kirjoissani surullisenkuuluisalta toiselta Tukholman maratoniltani. Aloin olla 30 kilometrin kohdalla henkihieverissä, kun ohitseni pyyhälsi taatusti seitsemänkymppinen mummeli helpon oloisesti, hymy kasvoillaan. Hetki voi tuntua tähän painettuna hauskalta, mutta itse tilanteessa ei naurattanut yhtään. Miten, jumalauta, moinen on edes mahdollista! Tällaisia mietin kateudesta entistä vihreämpänä. 

Kateus on toki aivan turhaa. Meitä on moneen lähtöön, ja etenkin, kun harrastus koostuu kilpailusta vain ja ainoastaan itseä vastaan, muihin peilaaminen on hyödytöntä. Kannattaa muistaa, että juoksupolulla ohitsesi helponnäköisesti painava kanssakansalainen voi olla vain parin kilometrin lenkillä. Tai simahtaa heti kun näköyhteys katkeaa. Mainittu mummo taas saattoi olla nuorempana huippujuoksija - kuka tietää. 

Viisaita sanoja! Nämä kun oppisi pitämään mielessä... Ja tajuamaan sen, että kun aloittaa juoksemisen yli 30-vuotiaana, niin ei pidä verrata itseä muihin, jotka ovatkin kenties juosseet 10-vuotiaista saakka. Kun kilpailee vain itseään vastaan, saa todenäköisesti enemmän onnistumisia kuin kilpailusta toisia vastaan. Kun malttaisi keskittyä omaan suoritukseen eikä ajattelisi sitä mitä toiset tekevät ja ajattelevat. En tiedä mitä muut "etanajuoksijat" tekevät, mutta itse katson juoksutapahtumista edellisen vuoden tuloksia, katson millä ajalla naisten sarjassa on oltu viimeinen, ja tutkailen mihin kohtaan tuloslistan häntäpäätä olisin tämänhetkisellä oletusajallani sijoittunut. Tyhmää, eikö? Pitäisi oppia hyväksymään se, että joskus voi olla viimeinen, ja joku on viimeinen. Pitäisi sisäistää, että vaikka olisi viimeinen niin on kuitenkin kyennyt suoriutumaan maaliin asti. Se on iso asia, oli tapahtuma mikä ja missä tahansa. 

Riekin kirja ei ole tarkoitettu pelkästään aloittelijoille tai hitaasti kehittyville juoksuharrastajille, vaan kokeneetkin tekijät saavat siitä iloa. Siinä on hyviä tilannekuvauksia juoksutapahtumista, niin niistä joissa on mennyt hyvin kuin niistä jotka ovat jääneet väliin. Riekki pohtii treenaamista ja siihen liittyviä asioita (muun muassa varusteita, korvaavaa harjoittelua, miestissejä, treenin ja muun elämän keskinäistä suhdetta) monelta kantilta. On yleisesti tunnettuja juttuja ja ohjeita siitä miten asiat pitäisi tehdä. Riekki miettii eri asioiden järkevyyttä ja kertoo miten itse tekee. Hän ei suinkaan väitä olevansa oikeassa, vaan toteaa että tietyt jutut toimivat hänen kohdallaan, ja että joitakin olisi syytä ottaa päiväohjelmaan, kunhan saisi aikaiseksi. Tässäkin siis täydellisen tekemisen tai täydellisyydentavoittelun sijaan mennään inhimillisyys ja oman kehon rajat edellä.  

Kirja on luettu myös blogeissa Also sprach Jussi - ajatuksia vähän kaikesta sekä Tuhansia sivuja.

Kimppalenkki Kaupin poluilla

Hah! Kovin äkkiä unohdan asioita. En muista, missä Facebook-ryhmässä ja minkä keskustelun kommenteissa törmäsin ryhmään nimeltä Tampere Trail Running. Heti siihen kuitenkin liityin, ja eipä mennyt kuin hetki niin jo siellä kyseltiin lenkkiseuraa polulle. Aika nopeasti kommenteissa todettiin, että aloittelevia ja hitaasti meneviä on monta. Siispä kimppalenkki pystyyn, ja tapaaminen muutaman päivän päähän!

Tänään meitä oli 5 naista kirmaamassa Kaupin metsään. Yksi oli niin sanotusti opas, vaikka ei hänkään tunne jokaista polkua. Mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä tutkimusretket kuuluvat asiaan. Juoksimme tunnin verran, reilut 6 km. Suurin osa matkasta meni poluilla, jonkun verran jouduimme tyytymään hiekkatiehen / latupohjaan. Minä tietysti taas läähätin monin paikoin, vaikka joitain pahimpia mäkiä käveltiin. Keskisykkeeksi tuli 153, ehkä sen verran laski alamäissä kun ylämäkien päällä oli aina päälle 160. Totesimme että kivaa oli, otetaan uusiksi. Seuraavalla kerralla ehkä Lamminpäähän Teivo Trailin merkatuille reiteille. Hyvä tuuri kävi, muutama sadekuuro tuli juuri ennen lenkkiä, juosta saatiin auringonpaisteessa. Kävelin kotiin paisteessa, mutta kohta kun olin päässyt sisälle niin tuli hirveä sadekuuro. Sen seurauksena sain naapuriin sateenkaaren :)

Viikonloppuna olin siskoni luona Helsingissä, vanhempanikin olivat siellä. Lauantaina kävimme legendaarisella Eltsun kentällä, Lintsillä sekä piknikillä Pihlajasaaressa. Sunnuntaina piipahdimme Suomenlinnassa. Ihana aurinkoinen sää oli koko viikonlopun, kivaa ja rentouttavaa!

Sen verran myöhään olin kotona sunnuntaina, että liikuntaa ei tullut viikonlopulle ollenkaan. Pitkis olikin perjantainen pyöräily. Kahden kaverini kanssa ajettiin Pyhäjärvi ympäri, matkaa oli inasen vajaa 35 km johon meni 1 h 53 min. Poweri-Paawo kulkee hyvin, kulkisi paremminkin jos emäntä jaksaisi polkea tehokkaammin ja osaisi vaihtaa vaihteita! Isommalle vaihtaminen sujuu, mutta pienemmälle ei. En tiedä painanko liian lujaa tai pitkään, mutta aika usein sain polkea tyhjää kun pyörä vaihtaa naksutti useamman kerran pienemmälle. No, harjoittelu jatkuu tänä viikonloppuna.