Tälle viikolle tulikin vähemmän treenejä kuin ajattelin, mutta ei haittaa. Kroppa on saanut vähän lepoa ja huoltoa.
Maanantaina olin aika väsynyt ja jumissa sunnuntain pitkästä metsä- / polkulenkistä. Tein GoGon treenikirjastosta 40-minuuttisen liikkuvuusvenyttelyn. Olen kyllä hurjan kankea, täytyisi vaan tehdä tällaista useamman kerran viikossa...
Tiistaina olin väsynyt ja haluton, mutta tein puoliväkisin GoGon treenikirjastosta puolituntisen vatsa-selkätreenin. Se ei ollut suosikkini. Vatsaliikkeet seisten tuntuivat oudoilta, tyyliin lievässä etukumarassa polven nosto vuorotellen, tai polven nosto niin että samalla kädet kiertyvät toiselle sivulle. En saanut tuntumaa lihaksiin oikeastaan ollenkaan. No, tulipa kokeiltua se treeni ja jatkossa tiedän valita toisen.
Keskiviikolle olimme sopineet ystäväni kanssa tunnin pituisen sauvakävelylenkin, kiersimme Kaupin metsässä kilpaviitosen. Näitä Kaupin ihanan karseita ylämäkiä olinkin jo kaivannut! Olin pukenut päälle liikaa (koska satoi räntää), hikoilin taas hurjasti ja sitten tulikin kotimatkalla kylmä.
Torstaina en tehnyt mitään, koska töiden jälkeen osallistuin kaupungin elämänlaatulautakunnan kokoukseen.
Samoin perjantai oli totaalilepoa liikunnasta, sillä olin töiden jälkeen puolitoista tuntia hierojalla. Pakarat ja alaselkä oli hurjan jumissa, hieroja kysyi alaselän kohdalla että onko se noin arka... Päänahka oli niin jumissa että siinä ei ollut yhtään liikettä, ja olkapään sekä lavan seudussa tuntui myös useampia kipeitä kohtia. Ei siis ollut mikään hemmotteluhoito! :) Vielä kun hieroja käytti imukuppeja tehostamaan hoitoa, niin sain kaupanpäälle selän täyteen pyöreitä - joskin kivuttomia - jälkä.
Eiliselle tuli kaksi lenkkiä. Aamulla kävin tekemässä perinteisen Pyynikin ympärikävelyn, 46 minuuttia / 4,44 km / 140. Muutamaa tuntia myöhemmin kävelimme puolisoni kanssa keskustasta Hervantaan, 1 h 38 min / 7,85 km / 127. Pidimme matkalla yhden noin kymmenminuuttisen tauon. Aloituskuvan Woodhenge on Hervannan valtaväylällä. Ystävien luona pelasimme illalla Wiillä tasapainopelejä ja hulavanteen pyöritystä. Olin hyvä lumilautailemaan, kohtalainen mäkihypyssä ja huono kaikessa muussa. Mutta hyvä tavaton että oli hauskaa, en ole aikoihin nauranut niin paljoa! :D
Tässä on metka tunne, kun mutkasta tulee mopo, auto - tai bussi! |
Yöllä tulikin sitten taas migreeni, joten tänään en ole tehnyt mitään. Jotain lihaskuntoa mietin, mutta sen verran tahmea olo on ollut että jätin väliin. Vaikka särky olikin poissa siihen mennessä kun aamulla heräsin, on tietty lääketokkura ja väsymys päällä aina monta tuntia sen jälkeen kun kipu on häipynyt.
Tämä viikko oli taas tympeän kylmä, räntääkin sateli useampana päivänä. Toivon jo kovasti lämpenemistä. En ole helteen ystävä, mutta kun nyt tulisi edes t-paitakelit.
Kivaa tulevaa viikkoa ja treeni-intoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti