Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksuohjelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksuohjelma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Raskas kevyt viikko

Moni varmasti tietää tunteen, mitä on seurata kun some pullistelee riemua vuoden vaihtumisesta, siitä että on saanut ensimmäisellä viikolla kasaan jo 50 tai x kilsaa, tai että joululomalla on juossut liki joka päivä. Moni tietää, mitä on kärvistellä ja olla juoksematta. Ei, en ole telakalla, mutta ohjelmassa on viikko 8 joka on kevyt viikko. Tarkoittaa kahta juoksulenkkiä, yhtä pilates- /core-treeniä ja yhtä liikkuvuusharjoitusta. Palauttavaa / kevyttä pk:ta voi tehdä ohjelmasta ohi, mutta ei juosten. Maanantaina tein kaverin kanssa kolmen vartin koirienulkoilutuskävelyn.

Perjantaina oli vapaapäivä töistä, kävin Hervannan GoGolla liikkuvuus/venyttelytunnilla. Vaikka olen venytellyt kotonakin niin taas huomasin että aika lailla on kankeata, etenkin lonkan seudulla. Nyt iloitsin siitä, että tunti oli mitä lupasi. Aiemmin muutama venyttely/liikkuvuus olikin pelkkää rullailua, nyt kalenterissa on rullailutunnit erikseen ja liikkuvuus/venyttelyt erikseen. 

Eilen sain Juoksuhaasteeseen toisen merkinnän, kohdan 28 eli "yhdistä juoksuharjoitus johonkin toiseen liikuntaan". Menin bussilla Hervantaan yogalates-tunnille. Oli sama ohjaaja kuin viikkoa aiemmin, joten sisältökin oli melkein sama. Joogaosuus taisi olla täsmälleen sama, pilatespuolella oli muutama eri liike. 

Olin suunnitellut juoksevani kotiin, mukana oli vain avaimet, bussikortti ja salikortti, ei mitään ylimääräistä kannettavaa. Paidan vaihdoin; ajattelin että t-paita on takin alla liian vähän joten vaihdoin merinovillapaidan päälle ja kuljetin t-paidan takin taskussa. Ohjelmassa oli reipas 6-10 km. Alkuverryttelyksi kiersin Hervannan keskustaa kilometrin verran. Tässä jo tuntui oudolta; mittari näytti kilometriajaksi 8.03 vaikka syke oli 136 eli samaa kuin puoli minuuttia hitaammilla pk-vauhdeilla. Reipasta kertyi 6,6 km, ja vaikka matka olikin suurimmaksi osaksi alamäkeä niin ihmettelin silti mittarin lukemia: keskivauhti 6.57! En muista koska olisin mennyt omaan tasoon nähden noin kovaa... Alussa oli kaksi kilometriä yli seiskan vauhdilla, loput neljä kokonaista alle. Olihan se taas epätasaista, vaihteluväli 6.48 - 7.12. Hitain kilsa oli hitain siksi, että oli ratikkatyömaan vierellä, ja jalkakäytävä oli aika sohjoinen. Oli myös muutama risteys eli jouduin olemaan varovainen ja katselemaan sivulle. Matkalla satoi lunta, ensin isompia rättejä ja sitten pientä terävää joka tukki silmät. Lumisade loppui tietenkin sitten kun olin päässyt kotiin...

Mutta siis hyvillä mielin kohti toista pk-jaksoa joka alkaa huomenna. Ensimmäinen jakso tutustutti minut vk-lenkkeihin, juuri niihin jotka ovat puuttuneet ohjelmastani. Joskus aiemmin suunnittelin, että pitää alkaa juosta pidempiä vetoja kuin 6-minuuttisia. Tässä niitä on tullut, varsinainen intervalli kerran viikkoon (paitsi kevyillä viikoilla) ja reipas lenkki kerran viikossa. Seuraavat kolme viikkoa on kilometrien keräämistä, tulee 3 pk-juoksua per viikko + toisena pitkiksenä puolitoista tuntia jotenkin muuten kuin juosten tehtynä. Kas mitä aloituskuvassa onkaan, ne ovat uudet kävelysauvani! Ostin tänään Kalevan Prismasta kun oli erä tarjolla hintaan 7,99 €! Tarjouslapussa tosin luki että käyttäjän pituus 175 cm, no minä olen 169 cm mutta nämä 120-senttiset tuntuvat paremmilta kuin aiemmat 115-senttiset. Uusien kanssa käsi tulee melkein suoraan kulmaan, aiemmissa jäi jonkin verran vajaaksi. UKK-instituutin sivuilla oli kaksi mittaustapaa jotka ainakin minulle antavat eri tuloksen. Pääperiaate on oma pituus - 50 cm, josta minun kohdallani tulee 119 cm. Toinen vaihtoehto on mitata 0,68 x oma pituus, josta minulle tulee 114 cm. No, viikolla käyn testaamassa ovatko 120-senttiset käytännössäkin paremman tuntuiset. 

PS. Osaako joku neuvoa blogin ulkoasun muuttamisessa? Olen jo useamman kerran vaihtanut teeman muokkaamiskohdassa tekstin taustan valkoiseksi, tallentanut ja painanut "käytä blogissa" -painiketta. Yhä vaan tausta on noin tumma! 


sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Liikuntavuosi 2017 - ja ennakointia vuoteen 2018

Vuosi 2017 loppui lyhennettyyn juoksulenkkiin. Tiedä sitten onko taustalla liian paljon vai liian vähän suklaata, mutta tänään ei vaan ollut energiaa. Ohjelmassa oli reipas 8-10 km sisältäen 4 x 40-60 m mäkivetoja. Kilsan menin verkkavauhtia, sitten kuusi reippaasti (vauhti 7.13 - 7.28 min / km). Ensimmäinen kunnon ylämäki sisälsi mäkivedon, kohta sen jälkeen totesin että tänään on huono päivä. Paha olo, oksettaa, heikottaa ja huimaa. Lähdin heti suosiolla lyhentämään lenkkiä. Viimeisissä liikennevaloissa kun pysähdyin, oli hetken sellainen olo että tarviiko joko nojata lyhtypylvääseen tai istua maahan, oli niin karmea olo. No, punaiset olivat sen verran pitkät että olo ehti tasaantua ja kipitin viimeisen kilsan kotiin. Kenkävalintaa mietin tänään, onneksi laitoin nastat! Koko viikko ollut sellainen, että vuoroin on pakkasta ja plussaa, välillä tuli vettä niin että tiet ehtivät sulaa suurelta osin. 

Kaikkinensa tämä vuosi oli liikunnan suhteen aika hyvä. En puhu juoksuvuodesta, koska juoksukilsoja tuli vain 650. Muita lajeja oli sen verran, että kilsoja tuli kaikkiaan 1262. Treenikertoja kaikkiaan 210, joihin käytin 217 tuntia. Parasta vuodessa oli uudet kokemukset. Ensinnäkin Bodom Night - yöpolkujuoksu. Lampun teho ei riittänyt mutta muuten oli hauskaa. Sitten superviikonloppu, johon kuului ensin Extreme run Sappeessa ja seuraavana päivänä Pirkan pyöräily. Ja niinhän siinä kävi että maantiepyörä Poweri-Paawo muutti luokseni :) 

Ensimmäistä kertaa treenaan valmentajan tekemän juoksuohjelman mukaan. Olen aiemmin ollut juoksukoulussa, mutta se tosiaan olikin enemmän yleisurheilukoulu. Sieltä saatiin juoksuohjelmat, mutta se oli tehty "massatuotantona", ei siis oltu käyty läpi että mikä ja milloin on päätavoite. Nyt Running Academyn 24-viikkoinen ohjelma loppuu pari viikkoa ennen Helsinki City Marathonia. Ensimmäisestä 8-viikkoisesta on jäljellä yksi viikko, kevyt. Eli 8.1. alkaa pk2, jossa aletaan kerätä määrää. Tässä sitä nousujohteisuutta, jota en ole saanut ehkä koskaan yksin toteutettua. Paitsi sinä yhtenä keväänä, jolloin lisäsin määrää niin paljon että sain rasitusvamman... Tässä ohjelmassa on kehonhuolto kirjattu mukaan, ja kovilla viikoilla kun on 2 pitkistä (1,5 h) niin vain toisen saa tehdä juosten. 

En vielä fiilistele kesää, mutta... Orivedellä toinen urheilukauppa lopetti vuodenvaihteessa, ja kävin vielä tekemässä viime hetken löytöjä. Kesätrikoot (3/4-lahkeet) miesten osastolta (tietysti, sieltä alkaa olla kohta kaikki trikooni) ja pyöräilypaita yhteensä 12,55 €. Housut Addua ja paita Rukkaa. Oikeasti tuo paita ei ole yhtään mun värinen mutta ostin pois kun halvalla sai :D Molempia sovitin vasta kotona, onneksi mahtuivat päälle! Jos 19.5 on kohtalainen sää niin juoksen noilla housuilla...

Tulevalle vuodelle on buukattuna kolme tapahtumaa: 19.5 HCM, 25.8 Tampere puolimaraton ja lokakuun alussa Pirkan Hölkkä. Jotain tulee lisää, en vielä tiedä mitä. Voi olla Finlandia-hiihto, todennäköisesti tulee Pirkan Pyöräily, kaverini haluaisi Venlojen viestiin (jos vaan osaisin suunnistaa...), kiinnostaa myös Tampere Countryside Marathon ja siellä 12 km, ehkä päiväajan Bodom Trail... 

Ja hei, Anne haastoi minut juoksuhaasteeseen, ilman muuta osallistun! Ja haastan mukaan jokaisen joka näkee tämän postauksen :) Ei ole vaikea haaste, kuten Anne toteaa, "jokainen juoksua harrastava pystyy ne toteuttamaan". Haasteessa on 40 kohtaa (kirjasin ne paperille, jospa saisi jo ensi viikolla ruksattua jonkun...), löytyvät täältä.

torstai 16. marraskuuta 2017

Pk-kausi: uuteen vai ehkä sittenkin ensimmäiseen nousuun?

Ensimmäinen viikko Running Academy -valmennusta on menossa, ja jo nyt on saavutettu isoja asioita. Olen alkanut ymmärtää, mitä olen tehnyt väärin aiempina vuosina, miksi en ole saanut talven aikana tehtyä irti kevään ja kesän tapahtumissa. 

Tässä 8 viikon pk-ohjelmassani on kovemmilla viikoilla 3 lenkkiä + lihaskuntotreeniä, kevyillä 2 lenkkiä, 1 lihaskunto + 1 kehonhuolto. Avainasia on juoksulenkkien pituus. Esitietolomakkeella toivoin, että juostaisiin mieluummin aikaa kuin matkaa. Onhan se eri asia mennä kymppi 55 minuttissa tai liki puolessatoista tunnissa. Tämä on huomioitu. On myös mainittu sana "kevyt". Laskin, että ensimmäisellä viikolla lenkkeilyä tulee noin 3 tuntia. Olen myös tajunnut sen, että on ihan ok tehdä osa kevyistä lenkeistä kävellen, esim. tänään tein niin. Toissapäivänä oli intervalli ja eilen salitreeni, joten jaloille oli varmasti hyväksi liikkua sauvakävellen eikä juosten. 

Mutta nyt palataan alkuun. Juoksuharrastukseni alkoi syyskuussa 2012. Join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä kaverini seuraksi seuraavan kevään Tukholman maratonille. Kaivoin netistä juoksuohjelman, se oli tossu.comin 5 tunnin maratonohjelma. Taulukossa 4 lenkkiä viikossa, kilometrimäärät. Siinä oli ensimmäinen virhe. Aloittelijalle 4 lenkkiä oli liikaa, varsinkin kun heti ekalla viikolla taisi olla tyyliin 5, 6, 5 ja 10 km. Lisäksi tein sen virheen, että menin melkein kaikki lenkit kovempikuntoisen kaverin kanssa. Vauhti 7.30 min / km ja keskisyke 165. Aina, riippumatta siitä mentiinkö 5 vai 26 km. Mutta pääsin maratonin maaliin, aika 5.28.

Maratonin jälkeen pidin viikon tauon, ja aloin kehittää peruskuntoa. Tiedättehän, pitkiä matalatehoisia. Tarkoittaa sitä, että kuukauden ajan sauvakävelin 2-3 kertaa viikossa, vähintään puolitoista tuntia kerrallaan. Päälle pari jumppakertaa, lähes aina niin että tein peräkkäin kaksi jumppaa tai esim. spinningin ja pumpin. Heinäkuun puolivälissä koitin juosta, ei tullut mitään. Syke oli korkea. Lisää sauvakävelyä! Syksyn 2013 Pirkan Hölkkä meni läpi, sitten viikon tauko ja perunkuntokiilto silmissä treenaamaan. Usein lenkiltä itkien kotiin, mikä on kun ei kulje? Sama syke kuin edellistalvena mutta vauhti minuutin hitaampi. Verikokeissa kaikki arvot loistavat, vaikka välillä makasin sängyllä enkä päässyt ylös kun huone pyöri silmissä. 

Alkuvuonna 2014 silloisessa kuntokeskuksessani piti alkaa maratonkoulu. Ei alkanut, osallistujia oli liian vähän. Sain kuitenkin juoksutekniikan kuvauksen, saliohjelman sekä juoksuohjelman. Nyt löysin intervallit. Juoksuohjelma ei kuitenkaan ollut yksilöllinen. Olin sanonut juoksevani HCR:n ja maratonin keväällä, mutta ohjelman mukaan maratonia seuraava viikko olisi ollut kilsamäärältään koko puolivuotisen suurin. Olinkin Tukholmassa, taapersimme kaverini kanssa yhdessä mutta jouduimme jättämään matkanteon kesken. Suurin syy taisi olla kaverini huonot lenkkarit; 18 kilsan kohdalla pysähdyttiin ensiapupisteelle, hän leikkasi lenkkarit sivusta auki että sai varpaille tilaa. Olimme niin hitaita että meidät otettiin pois radalta noin 26 kilsan kohdalla. 


Sitten taas peruskuntoilemaan! Pyöräilyä, kävelyä, sauvakävelyä - edelleen mieluusti ainakin  se puolitoista tuntia kerralla. Syksyllä muutin toiselle paikkakunnalle, jossa alkoi juoksukoulu. Olin kysynyt, käykö se maratonia tavoittelevalle. Vastaus oli kyllä, mutta todellisuus toista. Meitä aikuisia oli kymmenkunta, osa aloittelijoita, osa palannut liikkumaan pitkän tauon jälkeen. Intervallit juoksimme seuran juniorien kanssa, ja sanotaanko että on kohtalaisen raakaa vetää 400 metrin vetoja SM-tason junnujen kanssa... Ja mieli taas matalalla, olenpa huono kun jään junnuille puoli kierrosta, ja hädin tuskin pääsen maaliviivan yli kun jo alkaa seuraava kierros. Palautusaika kun laskettiin junnuille, ei minun eli viimeisen mukaan. Kauhea morkkis; yhteistreenejä viikonloppuisin eli pitkikset pitää juosta viikolla työpäivän jälkeen vaikka en jaksaisi. Morkkis; en pystynyt juoksemaan kuin puolitoistatuntisia. Ennen kevään 2015 maratonia sain alle vain pari kaksituntista juoksulenkkiä. Taas raahustin maaliin, aika 5.45.

Kyseenalaistus, onko tässä mitään järkeä? En osaa, en pysty. 

Syksyllä 2015 vaihdoin taas paikkakuntaa työn perässä. Vantaa osoittautui hyväksi paikaksi. Sain juoksuseuraa, jonkin verran kävin lenkillä Juoksujalka vipattaa - blogin Merituulin sekä Askel ja unelma kerrallaan - blogin Sarin kanssa. Luin juoksukirjoja, kävin salilla ja joogassa, tapailin miestä jonka kanssa lenkkeiltiin yhdessä - hänen pk tarkoitti minulle vk:ta 170 sykkeellä... Kaikki sujui hyväntuntuisesti, olin henkisesti valmis onnistumaan Tukholman maratonilla 2016. Kunnes keväällä juoksin itselleni rasitusvamman. Bursiitti tarkoitti neljän kuukauden juoksutaukoa. Pyöräilin, kävelin, kävin salilla - no niin, nyt peruskunto kasvaa! Tai sitten ei.

Syksyllä pääsin aloittamaan treenin kuukautta myöhemmin kuin yleensä, vasta lokakuussa. Oli siis aivan turha ottaa tavoitteeksi Tukholmaa 2017, en ehdi kuntoon kun aloitin vasta lokakuussa syyskuun sijaan... Taas tutulla kaavalla, kolme juoksulenkkiä + 2 salitreeniä viikossa. Pitkis alussa puolitoista tuntia, parin viikon jälkeen 1 h 45 min, noin kuukauden päästä parituntinen. Niin sanottu kevyt viikko tarkoitti sitä - niin kuin on tarkoittanut tämän koko 5 vuotta - että toinen salitreeni jäi pois ja pitkis lyheni puolitoistatuntiseksi. 

Vuoden 2017 tapahtumat olivat: Bodom Night 10 km toukokuussa, HCR toukokuussa, Extreme run Sappee 10 km kesäkuussa, Pirkan Pyöräily 134 km kesäkuussa, Tampereen puolimaraton syyskuussa ja Pirkan Hölkkä 33 km lokakuussa. Nyt maanantaina, eli "vasta" 13.11 aloitin treenin kohti toukokuun puoliväliä ja Helsinki City Marathonia. Aion bujoilla itselleni treenikalenterin :) 




Iso oivallus on ollut se, että maratonia kohti lähdetään kevyellä otteella. Nyt vasta alan ymmärtää, että aiemmin olen paahtanut alusta asti liian kovaa, jolloin kevättä kohti mennessä on nousujohteisuuden ja innostuksen sijasta tullut epäusko ja toivottomuus. Nyt kun katson ensimmäistä kahdeksan viikon pk-ohjelmaa, on olo että hei tää on kivaa. 

Tätä postausta on ollut vaikea kirjoittaa. On vaikeaa palata toistuviin epäonnistumisiin, niihin muistoihin kun itkin lenkillä ja mietin että kun kotiin pääsen niin en koskaan enää juokse askeltakaan. Samalla tämä on jollain tavalla puhdistavaa. Toisaalta tuntuu pahalta, että viiden juoksuvuoden jälkeen aloitan uuden kauden taas aika lailla nollasta. Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen saanut vielä uuden mahdollisuuden. Että nyt kun noudatan ohjelmaa, niin keväällä nähdään mihin pystyn. Nyt on itketty aiemmat vaikeudet pois ja lähdetään iloisina ja luottavaisina talveen. 

maanantai 15. helmikuuta 2016

Tukholmaan!


No niin! Muutama viikko siitä puhuttiin ja lauantaina sitten lopulta ilmottauduttiin :) Neljän naisen poppoo suuntaa Tukholmaan, kolme juoksee ja yksi huoltaa. 

Mietin, että pohja maratonia varten on aika hyvä. Edellisen maratonin jälkeen otin kesän kevyesti mutta kävelin ja pyöräilin noin kolme kertaa viikossa. Elokuussa aloin käydä salilla kahdesti viikossa. Syyskuussa aloitin juoksulenkit. Lokakuusta lähtien olen tehnyt pitkiksen lähes joka viikko; vain kolme on viikkoa on jäänyt väliin. Pitkisten kesto on ollut sään mukaan 1 h 30 min - 2 h 25 min. Olen ollut terveenä marraskuista parin viikon flunssaa lukuunottamatta.

Tällä hetkellä olen luottavainen, että pääsen maaliin. En kuitenkaan lähde niin sanotusti takki auki, koska maraton on matka joka palauttaa nopeasti maan pinnalle. Liiallinen varmuus kostautuu. Pohjakuntoa on, ja vielä on aikaa hioa vauhtia. Olisi hienoa päästä viiden tunnin alle, mutta se vaatii keskivauhtia 7.07. Tuntuu hurjalta. Olen tehnyt muistaakseni kolme lenkkiä tuota nopeammalla keskivauhdilla, lenkkien pituudet olivat 5 km, 6 km ja 9,5 km. 

Kirjahyllystäni löytyy Matt Robertsin kirja Juoksemaan. Siinä on 20 viikon maratonohjelma, jossa hitain aikatavoite on 4.15-4.50 tuntia. No, Tukholmaan on alle 20 viikkoa. Ohjelmassa tosin on samat treenit viikoilla 11-20. Tosin en ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa "kahden viikon treeni viikoille 11-20". Siinä on kuusi erilaista lenkkiä, eli pitäisikö ne mennä niin että toisella viikolla kolme ja toisella kolme? Eikä kuutta joka viikko? Viikosta 11 alkaa lähtölaskenta maratonille. On maratonkestävyyttä kehittäviä viikkoja, palauttavia viikkoja ja valmistavia viikkoja. Tutkin lähipäivinä ohjelmaa tarkemmin ja mietin otanko sen käyttöön.

Juoksuvedoille täytyy pian etsiä uusi tienpätkä.
Toinen vaihtoehto on Polarin treeniohjelma, jonka saa luotua polarpersonaltrainer.com-palvelussa. Se kestää 12 viikkoa alkaen lauantaina 5.3 ja päättyen maratonia seuraavana perjantaina. Siinä viikot olisivat melko vaihtelevia. Alussa pitkiksiä olisi yksi, myöhemmin kaksi. Viikkojen rasitustaso vaihtelisi, koska eri viikoilla olisi vaihtelevasti 0-3 intervallia tai mäkijuoksua ja 0-3 kevyttä hölkkälenkkiä. Tämä olisi sikäli helppo ohjelma, että palvelu sijoittaa treenit automaattisesti harjoituspäiväkirjaan, siitä olisi kuukaudet helppo kopioida ja tulostaa :)

Eli pari viikkoa vielä teen kevyttä peruslenkkiä ja sitten alan hakea tehoja. Mieli tekisi kurkistaa kirjaston juoksukirjahyllyä, mutta siinä on vaarana että jää liian monen ohjelman loukkuun. Ei osaa valita sitä yhtä - tai muokata monesta yhtä - jota sitten noudattaa. 

Viime lauantaina tein hiukan vauhdikkaamman lenkin, keskivauhdilla 7.54 keskisyke oli 158. Ehkä alitajuisesti tikutin kovempaa, koska olin laskenut että on kolme tuntia aikaa tehdä lenkki, käydä suihkussa, pakata ja matkustaa junalla Helsinkiin. Peruskuutonen menikin aiempaa nopeammin, vaikka vauhti ei tuntunut yhtään aiempaa kovemmalta. Syke oli hiukan korkeampi, mutta voi johtua siitäkin että ekat kolme kilsaa oli vastatuuli ja sen jälkeen pari kilsaa ylämäkeä.

Tänään kävin tekemässä 7 kilsan lenkin, niin kovin tutulla keskivauhdilla 8.13... Mutta mutta, keskisyke olikin nyt 151! Menin eri reittiä, mutta verrattuna vaikka tuohon kutosen lenkkiin oli nousu- ja laskumetrejä vain 5 vähemmän.
 
Pakko sanoa, että kyllä tästä saa menemiseen uutta intoa kun on taas selkeä tavoite. Toivotaan että Tukholmassa olisi kerrankin hyvä sää, jotain muuta kuin vesisateen lotinaa ja tuulista.