sunnuntai 6. elokuuta 2023

Sisäliikuntaviikko

 


Viimeinen lomaviikko oli erilainen kuin toivoin. Olisin halunnut auringonpaistetta ja pyöräilyä, sain vesisadetta ja sisäliikuntaa. Mutta liikuttu on, se kai se tärkeintä! 

GoGolla on kesähaasteena bingoruudukko, huomasin että minun on mahdollista saada yksi rivi täyteen ennen kuin haaste päättyy ensi lauantaina. Haastetta helpottaa se, että lainaamalla Parkista GoGo-pyörän ja ajamalla sillä hetken Hämeenpuistossa voi ruksittaa minkä tahansa ruudun. En kuitenkaan ota paineita; yhdestä rivistä saa juomapullon ja hikipyyhkeen, joita minulla kyllä on ennestään riittävästi. 

Viikon saldo oli 2 x bodycombat (maanantai ja torstai), 1 x fascia method -kehonhuolto (tiistai), 1 x Trip-spinning (keskiviikko) sekä yhdistelmä puolen tunnin core + puolen tunnin venyttely (lauantai). Bingoruudukkoon täyttyi siis kohta "viisi jumppatuntia viikossa". Tänään olisin voinut mennä vielä kuudennelle jumpalle, mutta en sitten jaksanut. Kävin kaupassa hakemassa evästä tulevaan työviikkoon ja tein kolmelle päivälle lounasruuat. 

Kohtalaisen ankea viikko, josta ei tunnu olevan oikein mitään kerrottavaa. Paljon olen lukenut ja kirjoittanut eli sohvalla on tullut vietettyä aikaa. Neljäs lomaviikko olisi ollut kiva, mutta nyt kun jätän sen marraskuulle niin se + yksi talvilomaviikko tarkoittaa että voimme tehdä puolison kanssa noin 10-päiväisen reissun johonkin aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan :) 

Huomenna ja tiistaina olen iltavuorossa, jos ennakoitu ukkosmyrsky loistaa poissaolollaan niin lenkkeilen töistä junalle. Olen henkisesti varautunut siihen, että jompanakumpana päivänä teen kehonpainojumppaa kirjaston takahuoneessa keskustan seisakkeella pysähtyvää taajamajunaa odotellessa. Puolen viikon maissa toivoisin olevan pyöräilysäitä. Viikonloppu on vielä epävarma, on mahdollista että matkustan Helsinkiin siskoni luo, meillä on vielä jokakesäinen siskospiknik pitämättä. Jos en mene ensi viikonloppuna niin sitten ehkä elokuun viimeisenä. Piknik on ollut jo kolmesti, joten emme halua katkaista perinnettä :)

Onnea loppukesän kisoihin, monella lienee vielä lappujuoksuja edessä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti