Tärkein uutinen viime viikolta: olen ottanut ensimmäiset juoksuaskeleet pitkään aikaan! :) Samalla todettakoon, että GoGon kesäbingo jäi täyttämättä, koska kauniin sään takia liikuin vain ulkona.
Viime viikkoon mahtui jälleen 5 treeniä, tosin ajallisesti ne olivat melko lyhyitä, yhteensä liikuntaa tuli 4 h 5 min. Viikko sisälsi kolme kävely- ja kaksi juoksulenkkiä.
Kävelyt tein maanantaina ja tiistaina, molemmat Orivedellä kun kävelin iltavuorosta junalle. Maanantaina yksin 6,26 km / 1 h 3 min / 132 ja tiistaina työkaverin kanssa 5,08 km / 54 min / 120.
Keskiviikkona jäin bussista pois Alasjärven pysäkillä, juoksin Pappilan ja Takahuhdin läpi Kalevan Prismalle. 3,63 km / 32 min / 151. Heti alusta asti tuntui etureisissä, totesin että tätä se nyt on kun on kesällä pyöräillyt eikä juossut.
Perjantainakin piti juosta, mutta ensinnäkin sisäreiteni olivat tosi kipeät keskiviikon lenkistä, ja toiseksi päätäni oli särkenyt koko päivän, niin vaihdoin kävelyyn. Oli myös aika tukalaa tulla töistä kotiin; IC-juna oli täynnä niin seisoin vaunun eteisessä jossa ei ollut minkäänlaista tuuletusta. Kävelin Kalevankankaalta Järvensivun kautta Ratinan kauppakeskukseen, 5,37 km / 52 min / 125.
Lauantaina unohdin urheilut, heräsin migreeniin klo 9.30 niin siinä meni muutama tunti. Illalla menimme puolison ja hänen työkaverinsa perheen kanssa Kauppiin katsomaan jalkapalloa, kakkosdivarin ottelussa Tampere United kohtasi Pargas IF:n (ja voitti 3-1). Oli oikein viihdyttävää!
Eilen sunnuntaina menin bussilla Linnainmaalle ja juoksin sieltä Kalevan Prismalle. Meno oli kovin takkuisen tuntuista. Suunnitelma oli mennä pidempään mutta kuin ei kulkenut niin annoin olla. 5 km / 44 min / 151. Lenkki oli kuitenkin pidempi kuin keskiviikkona, eiköhän tästä jalat vähitellen totu asfaltilla tallustamiseen. Illalla iskikin sitten migreeni, se saattoi olla osasyy huonoon kulkuun. Kuumakin oli, yli 20 astetta eikä juuri varjopaikkoja. Kerran jouduin pysähtymään ja pyyhkimään paitaan hikeä silmistä, en nähnyt mitään kun kirveli.
Tänään aamulla oli seuraava migreenikohtaus. Ei vielä herätessä, mutta sitten kun pääsin töihin. Lääkkeet otin varttia vaille kahdeksalta. Bussissa nukuin sekä aamulla että iltapäivällä. Halusin mennä lenkille, joten vaihdoin töissä lenkkikamat valmiiksi ja jäin bussista pois Taysin pysäkillä. Olo oli varsin hyvä ja virkeä, joten päätin juosta Kissanmaan ja Huikkaan kautta Kalevan Prismalle. 4,55 km / 41 min / 151. Tahmeaa oli tänääkin, mutta iso tekijä sille oli varmasti kolme migreenikohtausta ja sitä myöten kolme kolmiolääkettä kahteen vuorokauteen. Yli 20 astetta oli tänäänkin lämmintä.
Mutta, tästä se juoksu taas pikkuhiljaa lähtee. Mielenkiintoista nähdä myös, mitä jaloille käy kun meidän talossa alkoi hissiremontti tänään ja seuraavat 7 viikkoa pitää kiivetä rappuset viidenteen kerrokseen. Tänään kapusin ne kahdesti. Mutta onko porrastreeni kerrostalon rappukäytävässä uhka vai mahdollisuus? Meillä on 7 kerrosta, siinä hyvinkin saisi kyykkyjä sun muuta vaikka menisi portaat ylös vain muutaman kerran.
Entäpä sitten Helsinki City Running Dayn ilmaiset juoksuohjelmat, uhka vai mahdollisuus? Kaivelin puolimaratonin ohjelmaa (30 viikkoa), mutta silmiini osui samalla 5-6 tunnin maratonin ohjelma (samoin 30 viikkoa). Että jos toteuttaisi noin pitkää puolikasohjelmaa niin kannattaisiko samalla vaivalla kokeilla kokonaisen ohjelmaa?
Ihanaa, lämpöistä elokuuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti