Viime viikko oli kiva :) Kylmä on yhä, mutta aurinkoa on riittänyt. Lumet on jo sulaneet, ja taisipa Näsijärvikin vapautua jäistä viikonlopun aikana. Treeni oli varsin monipuolista, mistä olen tyytyväinen.
Treeniviikko alkoi tiistaina kävelylenkillä. Olin iltavuorossa, ja koska kirjastossa alkoi kesäaika, suljimme klo 18. Kävelin sitten juna-asemalle, 1 h 3 min / 6,4 km / 132. Aikaa oli reilusti, joten tein Rovastinkankaalla pari ylimääräistä kiemuraa.
Keskiviikkona menimme ystäväni kanssa Kauppiin sauvakävelemään. Lähdimme liikkeelle Rauhaniemen uimarannan parkkipaikalta, suuntasimme kuntokolmosen kautta kilpaviitoselle. Viitosen lenkillä olikin vielä yllättävän paljon lunta, joten muutaman kerran käännyimme ympäri ja vaihdoimme reittiä. 1 h 25 min / 7,1 km / 136. Maksimisyke oli 164; ihan vielä ei Kauppi näyttänyt parastaan ja pahintaan. Puolitoistatuntinen meni ihan hujauksessa, totesimme molemmat että ei tuntunut siltä että olisimme lenkkeilleet niin pitkään. Seuraavana päivänä takamuksessa ja käsivarsissa tuntui, että jotain on tehty. Ei kuitenkaan tuntunut niin pahasti, kuin etukäteen pelkäsin.
Torstaina keho tuntui hiukan väsyneeltä, kävin salilla pyöräilemässä kevyesti 45 minuuttia.
Perjantaina olin etätöissä, ja kävin töiden välissä iltapäivällä salilla. Näin vältin kello viiden ruuhkan. 50 minuuttia kehonpainolla ja 20 kilon levypainon kanssa. Maastavetoa molempiin suuntiin, pystysoutu, punnerrus penkkiä vastaan, portaalle nousu ja matalalle penkille nousu, polviseisonnasta nojaus taakse... 10 toistoa per sarja, 3 sarjaa, välissä minuutin tauko.
Lauantaina tunsin olevani jumissa, tein siis puolituntisen liikkuvuus-venyttelyn. Iltapäivällä suunnistin Tampere-talolle, jossa aloitin vapaaehtoistyöt jääkiekon MM-kisojen akkreditointitiimissä. Vielä ei ollut ruuhkaa, mikä on hyvä asia, ehdittiin harjoitella kunnolla.
Sunnuntaina nukuin pitkään enkä ehtinyt treenata ennen vapaaehtoishommia. Pääsin kuitenkin illalla sen verran ajoissa pois, että päätin lähteä pitkästä aikaa Pyynikille. Oli vähän ex tempore -lenkki, niin päälläni oli normaalit alusvaatteet sekä puuvillamekko. Oli sentään lenkkarit jalassa! 41,5 minuuttia / 4,1 km / 130.
Tämä viikko on varsin kiireinen, katsotaan jääkö liikunnalle minkä verran aikaa. Tänään maanantaina otin plussatunteja pois, joten kävin aamulla salilla 40 minuuttia ja illalla kävelin työkaverin kanssa töistä junalle 50,5 minuuttia / 5 km / 121.
Huomenna olen palkkatöistä vapaalla, mutta kisatyövuoroni aikaistui, olen töissä klo 12-19.20. Keskiviikkona piti mennä ystävän kanssa iltarasteille, se peruuntui mutta ehkä käymme illalla sauvakävelemässä. Torstaina olen kisoissa aamuvuorossa ja siitä suuntaan Orivedelle lautakunnan kokoukseen. Perjantaina olen kotona etätöissä klo 8-15.15 ja siihen päälle vapaaehtoishommissa klo 16-21. Lauantai on kaikesta työstä vapaa, haaveilen joko pitkästä kävelylenkistä tai kevään ensimmäisestä pyöräilystä. Sunnuntaina olen kisoissa klo 9.30-15, siinä jää myös iltaa aikaa treenata, jos suinkin siihen on energiaa. Mutta ainakin toistaiseksi, kahden vapaaehtoispäivän jälkeen, se työ antaa rutkasti enemmän kuin ottaa. Mutta saa nähdä kuinka hirveä kiire on tällä viikolla, kun perjantaina on ensimmäinen pelipäivä...
Mukavaa toukokuuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti