maanantai 5. huhtikuuta 2021

Aurinkoa ja migreeniä pääsiäisviikolla

 

Kirjoittaja kerrostalon rappukäytävässä ulkoiluvaatteissa, aurinkolasit silmillä
Huhtikuu ja sen myötä kevät saapuivat Tampereelle. Ihanaa! Pipon on saanut jättää vallan pois, ja useimpina päivinä myös hanskat. Sää on kuitenkin vaihdellut sen verran, että olen miettinyt treenipäivät sen mukaan, että saisin kävelylenkit tehtyä aurinkoisina päivinä.

Pääsiäinen sotki aikatauluja sen verran, että en ehtinyt postata sunnuntaina. Siispä teen tänään koosteen viime viikosta. Siihen tuli kaksi lihaskuntoilua ja kolme lenkkiä. 

Molemmat lihaskuntotreenit tein kotona kahvakuulan kanssa, maanantaina ja perjantaina. Laitoin Rammsteinin Reise, reise -levyn soimaan ja kuulan heilumaan. Kaava oli molemmissa treeneissä sama, yhden biisin aikana tein 1-3 liikettä, toistoja niin paljon kuin ehtii. Rammstein on kyllä hyvin treeniystävällistä musiikkia, esimerkiksi Stein um Stein on maailman paras biisi tehdä hiiiiitaita kyykkyjä. 

Kirjoittaja tekemässä kahvakuulalla erilaisia liikkeitä
Maanantain treeni oli lyhyempi (36 minuuttia), koska kelasin pari biisiä yli. Perjantaina soitin koko levyn (50 minuuttia). Olin unohtanut, mitä biisejä levyllä on, enkä keksinytkään maanantaina mitä tekisin unohtamieni aikana. Perjantaiksi ehdin keksiä lisää liikkeitä :) 

Treenikävelyt tein keskiviikkona töistä kotiin (56 minuuttia)  ja lauantaina (1 h 24 min). Keskiviikko oli taas tuttu reitti Taysin pysäkiltä Ranta-Tampellan kautta keskustaan. Lauantaina lähdin Rantatielle ja Pispalaan, mikä oli kyllä paha virhe. Ensimmäinen kilometri kotoa Särkänniemeen oli ok, mutta sitten tulikin vastaan ratikkatyömaa, ja jouduin sekä kiertoreiteille että miettimään, mistä ja minne kävelytie oikein menee. Lisäksi Rantatiellä oli hillitön liikenne ja melu sen mukainen. Jotenkin olin olettanut, että pääsiäislauantai ei olisi ollut ruuhka-aikaa. No, väärässä olin. Myös Pispalassa tein huonon reittivalinnan. Mietin, olisinko mennyt Pyhäjärven rantaan, mutta halusin välttää pahimmat ylämäet ja pysyttelin Pispalan valtatiellä. Eikö siinäkin ollut taukoamaton autoliikenne... 

Asuinkatu, jossa vanhoja matalia kerrostaloja, etualan talo on vihreä, sen vieressä oleva on vaaleanpunainen

Muuten en ehkä olisi pelännyt ylämäkiä, mutta kahden migreenikohtauksen jälkeen halusin vähän säästellä. Vähän juilintaa oli heti perjantaiaamusta asti, tietysti kun edessä oli neljä vapaapäivää... Tein kuitenkin kahvakuulatreenin, ajattelin että josko liikunta peruuttaisi kohtauksen. Olisihan se pitänyt tietää, 20 vuoden sairastamisen jälkeen, että ei se siirrä. Vaan iski iltapäivällä täydellä teholla. Kohtauslääkkeillä kipu kyllä häviää nopeasti, mutta lääkeväsymys on päällä vielä monta tuntia. Kaiken huipuksi sain toisen kohtauksen perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sen lääkeväsymyksen ehdin nukkua yöunina pois, eikä aamulla ollut tokkuraista oloa. Huomasin kuitenkin lenkillä, että syke oli tavallista korkeampi edellislenkkejä hitaammalla vauhdilla. Tukkoiselta tuntui meno. Halusin kuitenkin tehdä treenilenkin lauantaina, koska sunnuntaille olimme suunnitelleet kävelyää puolisoni ja ehkä myös kaveriperheen kanssa. 

Sunnuntain suunnitelma meni osittain uusiksi, sillä siskoni kutsui puolisoni ja minut Orivedelle grillijuhliin, ja mehän halusimme mennä. Kävelimme junalta noin varttitunnin siskoni perheen luo, ja grilliruuan (lähes täysin kasvisruokaa eli grillimakkaran seurana tomaatti-mozzarellanyyttejä, paahdettuja perunoita, maissia ja fetasalaattia) ja istuma-tikkakisan jälkeen teimme vielä noin 40-minuuttisen kierroksen matkalla asemalle. Jälkimmäisestä tuli osittain treenilenkki, lähdin opastamaan liian pitkää lenkkiä ja tajusin puolimatkassa, että mehän kuljetaan hitaammin kuin mitä yleensä lenkeilläni etenen, ja sitten olikin vähän kiire. Eli noin puolet matkasta mentiin suunnilleen mun normaalia kävelylenkkivauhtia. Ehdittiin ostaa puolisolle junalippu automaatista ja jäi vielä 2 minuuttia aikaakin :D Oli siellä hätävarana illan viimeinen juna, joka olisi lähtenyt tuntia myöhemmin. Päästiinpä kuitenkin valoisan aikaan kotiin. 

Toinen pääsiäisviikko on alkanut, taas on nelipäiväinen työviikko. Säätila näyttää alkuviikon osalta kurjalta, joten kävelylenkit tapahtunevat torstaina ja sunnuntaina. Tänään tein jo kahvakuulatreenin, toinen lihaskunto sopii vaikka keskiviikon räntäsateeseen. Lauantain räntäsateeseen sitten kehonhuoltoa. 

Ihanaa kevään aikaa, toivottavasti kenelläkään ei ole pahoja allergiaoireita!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti