sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Karhunkierroksen jälkeen: terveisiä (lyhyeltä) telakalta

Helteinen sää olisi mitä mainioin pyöräilykeli, tai kävelykeli Kaupin metsissä... Mutta ei. Viime postauksessa valittelin Karhunkierroksen jälkeen kipeytynyttä jalkaa, torstaina kävin lääkärissä ja sain diagnoosiksi jännetulehduksen. Lääkäri näytti netistä jänteen kuvaa niin helppo oli todeta että "tuohan on justiin mihin mua sattuu, melkein koko matkalle". Nyt on neljäs päivä menossa Pronaxen-kuuria. Jalkaterässä on kipukohtia koskettaessa, mutta olen jo liikkunut ontumatta. Jos kipu jatkuu niin sitten kuvataan ettei vaan ole rasitusmurtumaa. Mutta eiköhän se tästä, nyt kun olen jo päässyt kävelemään ontumatta.

Ai miten kauniit kesäjalat... Kynsissä Karhunkierrokselta saatu väritys :D
Liikuntaa en siis ole juurikaan harrastanut tällä viikolla. Tiistaina kävin maauimalassa kokeilemassa kilometrin verran, mitä jalka tykkäsi uimisesta. Tulos oli vaihteleva. Yhtään kovempi rintauinnin potku tuntui jalkaterässä, mutta kevyemmät eivät. 39,5 minuuttia uintia teki kuitenkin sen, että nilkutin kotiin. 

Keskiviikkona kävelin aamulla 45 minuuttia. Tämä oli puoliksi hyötyliikuntaa; menin junalla Orivedelle ja kävelin asemalta keskustaan. Ennen töihin menoa kävin kaverini luona hoitamassa hänen kissojaan. Jalassa ei ollut lenkkareita vaan sandaalit.

Viikonloppu on ollut helteinen ja ukkoskuuroinen. Hieno ulkoilusää (ja Pirkan Pyöräilykin olisi ollut...) mutta minä olen nököttänyt sisällä. En tiedä miten teillä muilla, mutta jostain syystä minulla on ehkä 15 mukia ja 10 lasia, joista käytän noin neljää. Muut keräävät kaapissa pölyä. Liinavaatekaapissa on 120-senttisen sängyn lakanoita vino pino, keräämässä tunkkaista hajua koska eivät käy 160-senttiseen sänkyyn. Saan maanantaina muuttolaatikot, ja muutto tapahtuu ensi lauantaina. Nyt on siis ollut astianpesukone ja pyykkikone laulamassa, että saan viedä uuteen kotiin puhtaat ja raikkaat tavarat. 

Ensi viikonkin liikunnat jäänevät vähiin. Viikolla pakkailen iltaisin ja teen vielä viimeisiä kaappien pesuja. Ajattelin, että voisin mennä aamuvuoroihin junalla ja kävellä aamulla asemalta keskustaan ja iltapäivällä takaisin, silloin saisin kävelyä 2 x noin 45 minuuttia päivässä. Tietysti sillä rajoituksella, että mitä jalka tykkää. Jos sattuu niin sitten en kävele. Mutta kunhan muutto on ohi, pääsen säännölliseen Pyynikin valloitukseen. Näkötornille on uudesta kodista ehkä kilometri, Eteläpuistoon puoli. On siis lyhyt matka lenkkireiteille :) Unohtamatta sitä että työmatka bussilla kulkee Kaupin ohi... Salille yritän ehtiä jonain päivänä, en ole käynyt moneen viikkoon niin on jo ikävä. 

Maauimalassa. Tiistaina ei vielä ollut helle niin mahtui sekaan :) Loppuviikolla menin vasemmalta ohi niin näytti olevan hulinaa.
Ihanaa kesäaikaa kaikille!


perjantai 31. toukokuuta 2019

NUTS Karhunkierros 34 km: superhidasta onnea



Siinä tärkein: pääsin maaliin!

Ota hyvä asento ja lähde mukaan nelipäiväiselle retkelle Kuusamoon. Raportista tulee pitkä mutta kaipa sen kestää :) 


Viiden naisen retkueemme lähti kohti Kuusamoa torstaiaamuna 23.5. Lähtö oli Orivedeltä klo 5.15, kohtalaisten yöunien jälkeen. Edessä oli tuntematon aika autossa istumista sekä x määrä pysähdyksiä. Kuten kuvasta näkyy, hauskaa oli. Ajaa posotimme muutaman tunnin, enkä yhtään tiedä missä pysähdyimme aamiaiselle. Olisiko ollut jossain Pihtiputaan nurkilla? Joka tapauksessa, kyseessä oli huoltoasema-motelli, jossa sai 7 eurolla hotellitasoisen aamiaisen. Syötiin kunnolla, joten ei ihme että välikuolema koitti:

:D Aika monta vessataukoa pidettiin matkalla, mutta syömässä pysähdyttiin aamiaisen jälkeen vasta Kuusamossa. Sanotaanko näin että pizzat hupenivat varsin vauhdikkaasti. Sitten ruokakaupan kautta majapaikkaan, jonne saavuimme iltapäivällä. Huoneistohotelli Ski-Inn aivan kisakeskuksen ytimessä oli ollut tukikohtana myös viime vuonna, jolloin kaksi seurueemme jäsentä oli juoksemassa "pikamatkaa". Siinä vaiheessa kun Ruka kohosi silmien eteen alkoi toden teolla jännittää. 

Kannoimme kamppeet sisälle ja pian sen jälkeen lähdimme tutustumaan reitin loppuosaan. Kiipesimme rinnettä ylös hyppytornille, ja toista puolta jonkin matkaa alas. Katselimme vaaroja, että jaaha, tuommoista kiipeämistä on luvassa lauantaina. 





Maisemissa sinänsä ei ole mitään vikaa, jos unohtaa että ne pitää paarustaa läpi... 

Iltaohjelmassa oli saunaa ja pannukakkua. Osa porukasta jaksoi katsoa jääkiekkopelin kokonaan, osa simahti kesken. Yöllä kyllä nukutti varsin sikeästi. 

Emme ole valmiita mutta kohta mennään!

Perjantaiaamuna heräsimme puoli kahdeksan maissa. Ehkä olisi nukuttanut pidempään mutta näin voi käydä kun osa porukasta on aamuvirkkuja :) Eipä siinä mitään, aamupala nassuun ja sitten pyörimään kisapaikalle. Puoliltapäivin oli 166 kilometrin sankareiden ja sankaritarten lähtö, sitä katselimme "kotoa" parvekkeelta. 


On muuten jännittävää ja koukuttavaa seurata osallistujien GPS-pallukoita. Katselimme pitkin päivää, missä kärki menee, missä menee pitkiä letkoja, missä naiset ovat. Ajoimme Juumaan tsekkaamaan pesukarhumatkan alkupään. Koin tämän tärkeäksi, että näin sekä reitin alun että lopun. Kun en tiennyt yhtään mitä on luvassa, muuta kuin ylimalkaista riippusiltoja ja paljon ylämäkiä. Totesin, että ensimmäinen kilometri on helppoa leveää baanaa, eihän tässä ole hätää. 








Tässä vaiheessa vielä naurattaa... Kuvassa edestä alkaen Henna, Niina, Terhi, Tanja ja Tea.





Paluumatkalla autolle tajusimme, että 166 kilsan kärki menee tästä ohi. Pysähdyimme toviksi hurraamaan. Vauhdikasta oli meno! Matkalla takaisin Rukalle pysähdyimme vielä katsomassa Konttaisen. Katselin mäkeä ja tuumasin että en ole ollenkaan varma haluanko kiivetä tuonne. Mutta minkäs sille voi, eihän nyt enää voi jänistää kun on tullut kisapaikalle. Sitä paitsi aina siinä käy niin, että suorituksen aikana miettii miksi olen täällä, oliko taas pakko, mä maksan tästä, olisi ehkä 200 muuta tapaa viettää kyseistä päivää... 

Illalla kävimme varustetarkistuksessa ja hakemassa numerolaput. Sitten oli vaatetuksen miettimistä luvattuun sadesäähän sekä vielä viimeiset kehonhuollot.

Lataudutaan lauantaihin :) 


Kehonhuoltoa ennen kisaa. 
Lauantaiaamuna heräsimme aika lailla odotettuun aikaan. Aamulla ennen kuutta alkoi kuulutus, 166 kilsan kärki oli tulossa maaliin. Kävin pikaisesti kurkkaamassa että hyväkuntoisena näytti kaveri olevan maalissa. Nukuimme vielä lisää, kunnes seuraavat kuulutukset alkoivat puoli kahdeksan maissa. Mentiin koko porukalla parvekkeelle hurraamaan kärkikolmikon muille jäsenille. Näppärää, senkun vaan veti peiton ympärille niin ei tarvinnut edes vaihtaa päivävaatteita :) Olin pyjamassa siihen asti, että oli aika vaihtaa kisavaatteet. 

Ilmoittauduimme tapahtumaan hiukan eri aikoihin, minkä seurauksena muut ryhmästämme lähtivät liikkeelle klo 12.40 B-ryhmässä, minä klo 13 C-ryhmässä. Toiset lähtivät siis aiemmassa bussissa. Paitsi että yksi palasi hakemaan eväät, toinen kävi vaihtamassa juomarakon, toinen soitti että kumpikaan juomarakoista ei toimi voinko hakea uuden ja tuoda tullessani... Että ihan ei mennyt kuin Strömsössä. Päästiin kuitenkin kaikki matkaan aikataulun mukaan. 

Liikkeelle lähdettiin seurakuntakeskuksen pihasta. Ensin siis pätkä asfalttia, ja perinteisesti ensimmäisillä sadoilla metreillä olo oli tukkoinen, fiilis että ei tästä mitään tule. Kun päästiin maastoon, alettiin pysähdellä silloille. Kolmannen kohdalla (5 km) oli ehkä noin vartin pysähdys, koska letkaan oli liittynyt myös 55 km:n ja 83 km:n juoksijoita. Ehti tulla kylmä. Onneksi sillan ylityksen jälkeen kroppa lämpeni taas. Jossain kohtaa ajattelin, että ihan sama kauanko täällä menee, on niin ihanaa. Hyväkuntoinen baana ja huikeat maisemat. Porukkaa lappoi ohi ihan urakalla, pyrinkin pysymään koko ajan polun oikeassa reunassa jotta vasen reuna olisi vapaa. 


Suunnittelemani ruokataktiikka ei toiminut. Olin miettinyt, että jos alussa söisi kolmen vartin välein ja lopussa puolen tunnin välein. Mutta hups vaan, ensimmäinen tunti meni ihan huomaamatta. Kiskaisin geelin, mutta sitten kun kohta jonotettiin sillalle niin siinä söin vauvasmoothieta. Ensimmäisessä huollossa noin 10 kilsan kohdalla menin sutjakkaasti teltasta läpi, nappasin pari sipsiä, banaanin (tai siis valmiit palat olivat noin 1/3 banaania, otin yhden sellaisen), muutaman palan suklaata ja pari keksiä. Täytin vesipullon ja sitten eteenpäin. 

Kilsat 10-27 veivätkin sitten tosi paljon aikaa. Olin lukenut, että reitille on tuotu soraa, mutta kävikin niin etten juuri jaksanut juosta siinä. Oli sen verran upottavaa että tuntui kuin olisi mennyt rantahiekassa. Kun soraosuus loppui, tilalle tuli mutaa. Unohtamatta portaita, pitkospuita ja ylämäkiä. Totesin että kun en jaksa juosta niin kävelen. Tärkeintä on mennä eteenpäin ja päästä maaliin. Sykemittarini ilmoitti yllättävän nopeasti että akkutehoa on jäljellä enää tunniksi. Noin 25 kilsan kohdalla se sammutti sykkeenmittauksen ja gps:n, näyttäen silti aikaa ja summittaista matkaa. Konttaisen huolto tuli vähän yli 28 kilsan kohdalla, siitä päättelin että matkan mittaus on vähän sinne päin. Konttaisessa oli sama taktiikka kuin Juumassa, paitsi että otin toisenkin banaaninpalan. Mutta kovin montaa minuuttia en siellä viettänyt.

Pelkäsin loppumatkaa. Konttaiseen saapuessa aikaa oli mennyt 6 tuntia, ja olin kuullut että loput 7 kilsaa vievät likimain yhtä paljon aikaa kuin alkumatka. Järkeni sanoi että siihen ei voi mennä kuutta tuntia, mutta hyvinkin kolme. Ohikiitävän hetken mietin luovuttamista, hetken tunsin kauheaa pelkoa että en pääse täältä pois. Lähdin kuitenkin etenemään askel kerrallaan. Ensimmäinen nousu Konttaisesta otti kyllä luulot pois. Menin vähän matkaa, pysähdyin henkäisemään (pari kolme syvää hengitystä) ja taas eteenpäin. Ihanaa oli kuulla kanssataivaltajien tsemppikommentteja. Sanoin että olen antanut itselleni luvan pysähtyä, koska tiedän että parin hengityksen jälkeen jaksan taas, en tarvi sen pidempää pysähdystä. 

Lopulta kävikin niin, että viimeisellä 7 kilsalla tuo ensimmäinen nousu oli pahin. Se oli pitkä, siinä oli portaita ja kivikkoa. Myöhemmissä nousuissa tein välillä niin, että laskin 50 askelta. Sanoin itselleni että jaksat 50 askelta, sitten voit katsoa miltä näyttää. Ja melkein aina sen 50 askeleen jälkeen nousu oli loppumassa tai loivenemassa. Välillä pidin hengähdystauot ennen portaita tai jyrkkää nousua, välillä kävelin tosi hitaasti ja söin samalla. Kuivatut taatelit ovat oikein hyvää ylämäkikävelyruokaa. Alamäet olivat usein kivikkoa, eli ei kovin juostavaa. Vaikka huomasin kyllä, että jäin letkoista ylämäissä mutta sain niitä kiinni alamäessä. Vaikka itse sanonkin, niin olen kohtalaisen hyvä hyppimään kivikkoa alaspäin.

Valtavaaran huipulla oli seuraava uskonpuutteen hetki. Ruka 4,2 km. Ei ole totta, vielä NELJÄ kilometriä! Onneksi, oi onneksi lasku oli loivaa alamäkeä ja helppoa polkua, siinä pääsi pitkän pätkän ilman tuskaa. Seuraava viitta kertoi että reilu 2 kilsaa enää, sitten 1,1. Mikä olikin tunturi ylös ja alas. Hyppyrimäen lähellä tuli hetkellinen oikosulku, olenko reitillä. Edessäni käveli kaksi naista, takana ei tullut ketään. Mutta kyllä, reittimerkit tulevat tänne. Loppurallattelu mäkeä alas ja maaliviivalle. Osa kavereista oli hurraamassa, mahtavaa! Kaksi tuntia siihen viimeiseen seiskaan meni, se oli vähemmän kuin mitä olin pelännyt sen kestävän. 

Olin aika poikki. Loppumatkasta tuli päänsärky, ja tajusin että olen juonut vain vähän yli litran vettä. Se on tosi vähän huomioiden, että viivyin matkalla 8 tuntia 5 minuuttia. Puolet eväistä jäi syömättä. Söin 3 geeliä, puoli pussia kuivattuja taateleita, 2 vauvasmoothieta sekä huolloissa vähän. Maalissa näin pihalla kyltin missä mainittiin keitto, olisin mennyt sinne jos ei kaverit olisi ohjanneet että ei sinne vaan tuonne mistä haettiin numerot. Tea kävi hakemassa varustekassini. Kysyttiin mitä keittoa haluan, sanoin että ei mitään väliä kun vaan jotain. Söin ja sitten äkkiä vaatteita vaihtamaan. Jälkeenpäin harmittaa; olen nähnyt paljon kuvia ihmisistä finisher-kylttien kanssa, minä en nähnyt kylttejä ollenkaan. 

Tytöt olivat niin ihania että kämpässä oli sauna lämmin, pesin kengät ja sitten saunottiin. En muuten ole hetkeen aikaan juonut saunasiideriä niin nopeasti kuin nyt! Että oli hyvää! Saunan jälkeen kilistettiin kuohuviinillä ja sitten minä kävin Tean kanssa hotellissa oluella. Join myös colaa ja mehua, ja kämpässämme vissyä. Varmaan silti oli nestehukkaa, otin vielä päänsärkyyn lääkkeen ennen nukkumaanmenoa. Koska hotellin keittiö oli kiinni, söin ennen nukkumaanmenoa eväitä sekä maalihuollon juttuja. Maalissa oli ilmeisestikin kaurasnacksit loppu, meidän porukasta ensimmäisenä maaliin tulleet saivat niitä mutta loput eivät. Sain siis vain banaanin ja vauvasmoothien. Omasta takaa oli se puoli pussia taateleita, kourallinen paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä sekä suklaapatukka. Arvelin että niillä pärjään aamuun asti. 

Sunnuntaina heräsimme hiukan jäykkinä mutta yllättävän vähän kipeinä. Tilanne toki muuttui päivän mittaan kun istuimme 10 tuntia autossa. Lähdimme aamupäivällä yhdentoista jälkeen. Ensimmäinen pysähdys oli missäpä muualla kuin Kuoliossa:


Ja vieläkin hymyilytti! Toki sitten otettiin välikuolemia automatkalla. Tehtiin yksi ruokapysähdys ja muutama vessatauko mutta muuten posotettiin yhtä kyytiä Orivedelle. Siellä vaihdoin bussiin ja matkasin vielä Tampereelle. Olin kotona illalla puoli yhdentoista maissa. 

Muuten selvisin reissusta vähillä vaivoilla, mutta oikea jalka kiukuttelee. Totesin jo heti maalissa, että isovarvas otti matkalla kontaktia muutamaan kiveen, ja isovarpaan viereisen varpaan kynsi tuntui olevan kiinni sukassa (eli varvas ei heilunut kun kokeilin heilutella). Molemmat kynnet olivat reilusti koholla. Onneksi olin saanut Tanjalta varvastossut lainaksi, menin niillä sunnuntaisen kotimatkan mutta myös maanantain töissä. Tiistaina alkoi tuntua nilkassa, en tiedä johtuuko pitkästä päiväretkestä vai varvastossuista, mutta tiistain kuljin töissä paljain jaloin. Illalla desinfioin neulan ja tökkäsin kynsien viereen, aika paljon tuli nestettä pihalle. Isovarpaan kynnen alta tulee vieläkin, kun kynttä painaa. Lisäksi kynnet ovat niin arat, että ei voi nukkua mahallaan eikä mielellään laittaa edes peiton painoa päälle. Keskiviikkona ja tänään olen ollut töissä sandaalit jalassa, nyt ongelmana on oikea jalkaterä. Kipukohta on nilkan ja jalkaterän "kohtauspaikassa", käytännössä niin että jo kahden askeleen jälkeen kipu on kova. Nyt kun kirjoitan tätä postausta, en ole voinut istua koko aikaa niin että jalkaterät ovat lattialla vaan oikea jalka täytyy nostaa välillä ylös. Tuntuu että päivän mittaan kipu aina hiipii ylöspäin kohti pohjetta, kunnes iltapäivästä on olo että pettääkö jalka alta.

Seurailen nyt viikonlopun, mitä sille tapahtuu. Huomenna käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja hakemassa avaimet, mutta koska bussi menee läheltä lähelle niin kävelyä tulee vain muutama sata metriä. Muuten aion lepuuttaa jalkaa. Jos se on vielä maanantaina kipeä, niin sitten varaan ajan lääkäriin. En halua liikkua ontuen viikkotolkulla.

Kaverit ovat innolla lähdössä myös ensi vuonna Kuusamoon, Tea ja Niina aikovat juosta 55 kilsaa. Minuakin houkuttelevat siihen mutta katsotaan nyt... 34 ehdottomasti, mutta 55 vähän arveluttaa... Onneksi on vielä aikaa ennen kuin seuraava ilmoittautuminen alkaa :) 

torstai 23. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikot 25 ja 26: H-hetki lähestyy

Viikko 25 ei mennyt suunnitellusti. Kävin juoksemassa yhden puolituntisen lenkin, lisäksi olin ohjatussa venyttelyssä. Viikonlopun siivosin, koska tiistaiaamuna tuli välittäjä ottamaan esittelykuvia asunnosta. Lauantaina siivosin noin 7 tuntia, sitten en saanutkaan yöllä unta ja valvoin neljään asti. Sunnuntaina nukuin pitkälle iltapäivään, mikä tietysti söi maanantain vastaisen yön unista. Sunnuntaina siivosin muutaman tunnin lisää. Kuvia varten ei olisi tarvinnut olla niin perusteellinen, mutta keksin että kun pesen kaapit sisältä nyt, niin sitten muuttaessa pääsen vähällä. 

Viikko 26 on vielä kesken. Muuta en ole tehnyt kuin käynyt kavereiden kanssa metsässä kävelyllä (55 minuuttia). Torstaiaamuna eli tänään lähdimme aikaisin aamulla kohti Rukaa. Kymmenisen tuntia myöhemmin olimme perillä. Kävimme fiilistelemässä hyppytornin luona, nyt kyllä jännittää! :) Raporttia tapahtumasta tulee ensi viikon alkupuolella. Palataan asiaan pian. Hyviä juoksuja kaikille niin täällä Kuusamossa kuin muuallakin:)

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 24: **tuttaa ja jännittää

Tällä viikolla tapahtui kauheasti kaikenlaista mutta liikuntaa vähänlaisesti. Kokeillaan osaisinko jäsentää viikon kulkua.

Viime viikko oli raskas, joten maanantai oli lepopäivä. Töissä on siirrytty kesäaikaan, mikä hankaloittaa kulkemista. Kirjasto sulkeutuu klo 18, bussit lähtevät klo 18 ja 19. Jos pääsen lähtemään tasan kuudelta, saatan ehtiä bussiin mikäli se on noin viisi minuuttia myöhässä. Mutta koska alkuviikon iltavuoroissa oli se tilanne, että kirjastossa oli useita asiakkaita vielä sulkemisaikaan, en päässyt lähtemään tasalta. On siinä miettimistä, miten saan tunnin kulumaan, kun ei aina viitsi koluta kirpputoria tai Tokmannia ja Löytötexiä... Eikä joka päivä voi lenkkeillä. Tai voisi mutta en halua.

Tiistaina käytin bussinodotteluajan lenkkeilyyn. Ohjelmassa oli viikon hölkkänä 39-40 minuuttia, menin 30. Onninpolun lenkki oli lyhyempi kuin muistin, enkä sitten halunnut kierrellä ylimääräistä. 

Keskiviikkona vietin illan selaten asuntoilmoituksia. Oikotieltä löytyi kiva, ilmoitin olevani kiinnostunut. (Torstaina soiteltiin näytöstä, lauantaina kävin katsomassa ja lauantaina sain soiton että asunto on meidän. Jee! Remontoitu kolmio keskustassa, vartin kävelymatkan päässä bussiasemalta. Pääsemme muuttamaan kesäkuun puolivälissä, vuokranantajapariskunta aikoo kaiken huipuksi pestä asunnon ikkunat ennen muuttoamme.) 

Torstaina ilma oli hiukan lämpimämpi kuin alkuviikolla, halusin kuitenkin mennä sisälle. Pitkästä aikaa kävin polkemassa kestävyysspinningin. Se ei suoraan kuittaa ohjelman kohtaa "vauhdikas juoksu 29-30 minuuttia", mutta poljettiin kyllä tosi paljon nopealla temmolla. Tunnin aikana oli vain pari puhdasta raskasta ylämäkeä, muuten biiseissä oli rutkasti seisaaltaan polkemista, niin yläkroppa "heiluen" kuin paikallaan pysyen.

Torstaina kirjastossamme oli AVI:n tarkastaja, sairaslomien ja osa-aikaisuuksien takia resurssimme ovat tosi pienet ja henkilökunta alkaa uupua tosissaan. Saa nähdä seuraako päivästä muutoksia. Illalla oli myös asukasilta jonka yhtenä alueena oli kirjaston tilat, palvelut ja aukioloajat. Toivottavasti kuntapäättäjille menee tieto, että kirjasto on arvostettu palvelu ja sen pitäisi näkyä resursseissa. 

Ei liene ihme että torstai-ilta päättyi migreeniin. 

Perjantaina tapasin kaverini, hänkin lähtee Karhunkierrokselle. Ajattelen asiaa paljon, jännittää toki mutta toisaalta, menen sinne ensimmäistä kertaa joten tavoitteeksi riittää päästä maaliin. Ilon kautta tietenkin! Olen henkisesti varautunut käyttämään 6-7 tuntia. Jännittää toki, että miten eteneminen sujuu väsyneenä, juuri luin eräältä foorumilta kommentteja että 27 kilsaa on helppoa ja loput 7 kilsaa raskaita (kommentoijilla oli kulunut viimeisiin 7 kilsaan 1 h 20 min - 2 h). Että muistanko alkumatkasta, että lopussa on tulossa rankkaa maastoa. Eksymisunia odotellessa...

Viikolla olin kahtena päivänä niin väsynyt, että bussissa matkalla kotiin oksetti. Yhtenä päivänä itketti kun kävelin pysäkiltä kotiin. Ajattelin että nytkö on minun vuoroni hajota, että olenko minä seuraava joka jää pitkälle sairaslomalle. Sitten vain makaisin kotona ja katselisin Norppalivestä, näkyykö Pullervoa. No, sinä iltana kuuntelin Sueden uutta levyä niin tuli parempi mieli.

Kaiken edellä mainitun vuoksi päätin lauantaina, että teen viimeisen pitkiksen kävellen. 2 h 6 min Kaupin kilpaviitosella, kuntokolmosella ja vesitornin lenkillä, eväänä taas rusinoita. Jälkeenpäin mietin että hassua, kropassa ei tunnu yhtään miltään, ei tunnu ollenkaan siltä että olisin juuri harrastanut 2 tuntia liikuntaa. Ja vieläpä varsin mäkisessä maastossa. 

Tänään olimme suunnitelleet ystäväni kanssa pyöräilyä. Yritykseksi jäi. Jo lähtiessä pyörä tuntui oudolta, huomasin pian että takarengas on vajaa. Ajattelin kuitenkin, että josko se tämän yhden lenkin kestäisi. Ei kestänyt. Puolimatkassa tapaamispaikalle alamäessä alkoi tuntua niin kummalliselta, että katsoin parhaaksi pysähtyä. Takarengas oli melkein tyhjä. Mukanani oli peruspumppu, mutta en saanut renkaaseen ilmaa. Talutin vähän matkaa takaisinpäin, huoltoasemalle. Mutta kas, se olikin sellainen jossa ei ollut ilmapistettä. Yritin pumpata uudelleen, sainkin renkaaseen välillä ilmaa mutta aina kun pumppu liikahti vähän niin ilma lähti pois. Laitoin siis ystävälle viestin että mun lenkki on tänään se että talutan pyörän kotiin 7 km. Pyöräilyä 23 minuuttia, kävelyä 1 h 14 min. Ihan perseestä, kun suoraan sanon. Kotikadullani on huoltoasema, käyn joku päivä siellä kokeilemassa, pysyykö ilma renkaassa. Jos ei, niin sitten rengas lienee puhki ja huollon tarpeessa. 

On siis ollut aikamoinen viikko, vaihtelevasti suurta iloa ja suurta ärsytystä. Päällimmäinen tunne on kuitenkin melankolia, sellainen itkuherkkyys. Ja ärtyisyys, että hitsi kun lauantaina piti olla aamulla kello soittamassa asuntonäyttöä varten, ja tänään piti olla kello soittamassa että ehdin äitienpäiväkahville ennen pyöräilyä. Että positiivisetkin asiat kuorruttuvat negatiivisella fiiliksellä, se on ehkä hiukan huolestuttavaa. 

Nyt alkaa keventely kohti Karhunkierrosta. Ihan hyvään aikaan, koska kesäkuun puolenvälin muuttoa ajatellen minulla on tarvetta perata kirjahyllyä ja kertyneitä virallisia papereita. Täytyy myös selvittää, mitä dokumentteja tarvitsen voidakseni avata minulle ja miesystävälle vuokravakuustilin, huomioiden että mies ei pääse pankkiin mukaan. Täytyy irtisanoa nykyinen asunto ja varata muuttolaatikot sekä muuttopäivälle miehet ja auto. 

Lisäksi täytyy tehdä lista asioista, joita pitää pakata mukaan Karhunkierrokselle. Aion kirjoittaa ylös kaiken rusinoista laastareihin, avaruuslakanasta hammasharjaan. Ohjelma ehdottaa ensi viikolle kolmea treenikertaa: 40-minuuttista hölkkää, vetoja 3 x 5 x 150 metriä ja pitkiksen tilalla 1 km mäkivetoja. Kaikki ovat sellaisia, joita voin tehdä työmatkan yhteydessä, toisaalta kun ei ole pitkistä niin viikonlopullekin voi jättää perushölkän ja toisen vetotreeneistä. Keskiviikko on pois kuvioista, koska lähden Helsinkiin Bloggariklubille kuuntelemaan kiinnostavien kirjailijoiden haastatteluja. Tiistaille kaavailen liikkuvuus-venyttelyä, edellyttäen että pääsen lähtemään töistä ajoissa. Sen näkee sitten viikon päästä, että mitä tulikaan tehtyä. 

Onnea kaikille HCRD-päivään, Terwaan tai johonkin muuhun tapahtumaan osallistuville! Olkoon sää suotuisa ja kilometrit keveitä :) 

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 23: Kuumaa treeniä kylmässä säässä

Huu, Karhunkierros lähestyy, enää kolme viikkoa jäljellä! Tällä viikolla treenimäärä on ollut kaikkein suurin ja myös monipuolisin. Tiedä sitten kuinka järkevää on harrastaa muuta kuin juoksua näin lähellä tavoitetta... Löysin kotikulmiltani kirsikkapuita, ihanaa! Tampereella on nähty tällä viikolla lumihiutaleita mutta maahan asti ne eivät ole jääneet. Kylmä on kuitenkin ollut.

Treenikertoja tälle viikolle tuli 8, joista puolet sisätiloissa. Aikaa meni selvästi enemmän kuin normiviikolla, yhteensä 9 tuntia 13 minuuttia (ja jos vähentää venyttelyjoogan niin silti jäljelle jää 8 tuntia 18 minuuttia). Kuten viime viikolla suunnittelin, aloitin maanantaina yhdistelmällä bodycombat + yinjooga. Lähdin combatista pois ennen loppuvenyttelyä, jotta kerkisin hetken aikaa istua ja tasata hengitystä ennen joogan alkua. Pitkät venytykset olivat taas kropalle hyväksi, täytyisi vaan kotonakin malttaa edes joskus tehdä yhtä pitkään, vaikka lukumääräisesti tekisi vähemmän venytyksiä.

Tiistaina juoksin niin sanotun bussinodottelulenkin. Olin töissä viiteen asti, ja bussi lähti kuudelta. Otin tähän viikon treeneistä lyhyet mäkivedot, eli alkuverkkaa 18 minuuttia, mäkivetoja 15 minuuttia ja muutaman minuutin loppuverkka. Haettuani tavarat töistä kävelin muutaman minuutin bussiasemalle. Keskityin mäessä mahdollisimman hyvään tekniikkaan ja etenemään lyhyellä mutta tehokkaalla askeleella. Tiistai oli vappuaatti mutta minkäänlaista vappujuhlintaa ei ollut ohjelmassa, osittain siksi koska äskettäin oli siskon synttärikekkerit, toisaalta siksi että olin kotona kaupan kautta vasta iltakahdeksalta.


Keskiviikko eli vappupäivä oli siis sekin treenipäivä. Alkuverkkaa 13 minuuttia, sitten 5 x kilsan vedot 2 minuutin kävelypalautuksella ja loppuun 7 minuuttia höntsää. Nyt sitten juoksin valtaosan vedoista Teiskontiellä kaupunkiin päin, niin sain ne alamäet mukaan. Siksi ehkä muutaman vedon alussa himmasin, etten vedä alamäkeä täysillä ja hyydy kesken. Aika hyvin onnistui taas se, että vetojen vauhti kiihtyi: 7,25 - 7,11 - 7,12 - 6,59 - 6,46. Toisaalta tämä laittaa taas miettimään juoksuharrastukseni mielekkyyttä. Että kun vuosi vuodelta nopeamman juoksun vauhti on tätä samaa, eikä puhettakaan että pystyisin tekemään pk-lenkkiä lähelläkään seiskan kilometrivauhtia. Saati että vedot menisivät joskus vaikkapa alle kuuden vauhtia. Nyt keskisyke oli vedoissa 157-159, maksimi 170. Ja on huomioitavaa, että käytän rannesykemittausta, jolloin syke ei nouse samalla hetkellä kun vaihdan kävelystä juoksuun. Ja lisäksi on muistettava se, että migreenin estolääkkeenä käyttämäni beetasalpaaja on laskenut sykkeitä 10 pykälällä. Eli ilman sitä sykelukemat olisivat melko hurjat kuitenkin juoksun mittakaavassa varsin vaatimattomalle vauhdille. 

Illalla kävin kavereiden kanssa Kaupinojan saunalla. Näsijärvi on sulanut kokonaan pääsiäisen ja vapun välissä. Veden lämpötila oli 6 astetta, kylmäähän se vielä oli mutta kuitenkin sellaista, että siinä pystyi tekemään muutamia uimiseksi laskettavia liikkeitä :)

Torstai oli liikunnasta vapaa päivä.

Perjantaina lähdin töistä aikaisemmin kuin yleensä. Suuntasin ensin Hämeenpuiston salille bodycombatiin ja sen jälkeen Hämeenkadulle balettiin. Combatissa oli tällä viikolla miksattu ohjelma, mutta koska perjantaina oli eri ohjaaja kuin maanantaina niin ohjelmakin oli eri. Aika paljon oli hyppyjä, jätin osan tekemättä ja nostin polvea ilman hyppäämistä. Baletissa oli sijainen ohjaamassa, tehtiin sarjat vaihteeksi tangolla. Helposti tuntuu käyvän niin, että alkaa nojata kohti tankoa tai pitää siitä liian lujaa kiinni. Pidän siis enemmän niistä tunneista, joissa sarjat tehdään keskilattialla ilman tankoa. 

Lauantaina oli pitkiksen vuoro. Mietin tosin pitkään, että lähdenkö lauantaina, jolloin on luvattu kylmää ja räntäsadetta, vai odotanko olisiko sunnuntaina lämpimämpää. Päädyin kuitenkin liikkelle lauantaina. Testasin lenkin aikaista tankkausta; puolen tunnin välein join vettä ja söin joko rusinoita tai kuivattuja taateleita tai kuivattuja taateleita ja pistaasipähkinöitä. Vettä oli mukana hiukan liian vähän, 7 desiä kului loppuun vaikkakin riitti viimeiseen asti. Kolmen tunnin kohdalla en pysähtynyt, koska siitä oli enää pari minuuttia kotiin. Lenkkeilin Kaupin metsäpoluilla sekä kilpaviitosella.  Johtuiko sitten lyhyistä evästauoista vai siitä että olin liikkeellä ilman hanskoja, mutta palelin välillä. Tankkaus sujui yllättävän hyvin, huomioiden että yleensä pitkiksillä mukanani on vain vähän vettä. Joskus taskussa on energiageeli, jonka kuitenkin yleensä vien avaamattomana takaisin kotiin. On ehkä syömisen ansiota, että vaikka olin lenkin jälkeen väsynyt ja jalat olivat jumissa illalla, en kuitenkaan ollut ihan kuollut. Ja tänään kroppa tuntuu hiukan tukkoiselta, mutta varsinaista kiristelyä on vain pohkeissa. 

"Harder than your usual effort", no niin oli :D Ensi viikolla on viimeinen pitkis ennen Karhunkierrosta, enköhän senkin parituntisen kuluta noilla poluilla ja ihanankamalalla kilpaviitosella. Kuten karttasyherö näyttää, varsin päämäärätöntä seikkailua on ollut :D Käytännössä lähden johonkin polulle ja katson mihin se menee, usein se päättyy pururadalle mistä on helpohko tunnistaa missä kohtaa kierrosta on menossa. Jos polku tuntuu jatkuvan pitkään, alan hiukan epäillä ja pyrin kääntymään kohti suuntaa jossa epäilen pururadan olevan. Ei pitäisi epäillä, koska Kauppiin on käytännössä mahdotonta eksyä tuntikausiksi. Yhdessä suunnassa vastassa on Näsijärvi, toisessa Petsamon asuinalue, kolmannessa Taysin rakennukset ja neljännessä matka tyssännee viimeistään Ruotulan golfkentälle. Lisäksi poluilla näkyi sekä koiranulkoiluttajia (rannassa) että maastopyöräilijöitä, eli siellä ei ole totaalisen yksin vaan voi olettaa kohtaavansa ihmisiä joilta voi tarkistaa sijaintinsa suhteensa johonkin paikkaan jonka tietää.

Ja tänään tein ex tempore kevyen treenin eli uiskentelin kilsan / 41 minuuttia maauimalassa. Pakkohan sinne oli mennä, kun avajaisviikonlopun kunniaksi sisään pääsi eurolla. Aurinko paistoi, sitten satoi vettä, sitten taas aurinko paistoi... Mutta altaassa ei ollut kylmä, vesi oli 26-asteista. Epätasaisesti tosin; matalassa päässä oli lämpimämpää ja syvässä päässä miltei viileää. Mikä ei haitannut lainkaan, sillä hikoilen myös uidessani joten oli kiva välillä päästä vähän viileämpään. Sain olla melkein koko ajan yksin tällä kuntouimareiden radalla, toisella oli muutama ihminen samoin kuin nopeiden uimareiden radalla sekä vapaalla aluella. Varsin hiljaista kuitenkin. Olin tosin tähdännyt uimalaan iltapäivällä kahdeksi, koska ajattelin että monilla on silloin ruoka-aika.

Ensi viikko on toiseksi viimeinen kunnon treeniviikko. Hui! Pitkis on 143-145 minuuttia, lisäksi listalla on vauhdikasta juoksua 29-30 minuuttia sekä hölkkä 39-40 minuuttia. Tällä viikolla kävin kolmella jumppatunnilla plus joogassa, ensi viikolla se puoli jäänee myös hiukan vähemmälle. Huomenna on pidettävä liikuntavapaa, koska paitsi eilinen pitkis myös tämän päivän uinti (pitkän pitkän tauon jälkeen) kiskovat kroppaa jumiin. Tiistaina varmaankin on lenkkipäivä. Keskiviikkona jään töiden jälkeen asukasiltaan, jossa aiheena ovat kirjaston palvelut, tilat ja aukioloajat. Toinen lenkki on siis torstaina tai perjantaina, ehkä torstaina koska perjantaina yritän ehtiä balettiin. Pitkis sitten viikonloppuna. 

Onnea kaikille jotka aloittivat numerolappukautensa Bodomilla tai jossain muualla! Ja onnea kaikille joilla koitokset ovat vasta alkamassa! Ja tsemppiä teille jotka jouduitte kaivamaan talvivermeet takaisin esiin ja lenkkeilemään hangessa! :) 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 22: elämäni pisimmät vedot ja erinäisiä pohdintoja

Koivuissa jo vihertää :) Tällä viikolla noudatin treeniohjelmaa vain osittain mutta samalla koin suuria onnistumisen hetkiä.

Hukkasin bussikorttini pääsiäislauantaina, minkä vuoksi jouduin pari päivää kulkemaan junalla. Tiistaina oli iltavuoro, niin pääsin taajamajunalla Oriveden keskustaan. Keskiviikkona aamulla juna jäi asemalle, tein sieltä kävelylenkin töihin. 4,3 km / 45 min / keskisyke 115. Osittain koin huonoa omaatuntoa siitä, että laitoin mittarin käyntiin ja tein tämmöisestä kävelystä treenin. Mutta samalla, miksi ei? Joku hölkkää 45 minuuttia keskisykkeellä 115, miksi se kelpaa ehdottomasti treeniksi mutta  kävely kenties ei? Miksi puolen tunnin työmatkapyöräily lasketaan treenimääriin, mutta kävelyä ei? Onko edelleen vallalla ajatusmaailma, että kävely on hyväksyttävää treeniä vain jos vedetään vauhdikkaasti sauvojen kanssa mäkisessä maastossa? Milloin kävely on hyötyliikuntaa, milloin treeniä? Itselläni on sellainen periaate, että kun kävelen puolitoista kilometriä bussipysäkiltä kotiin, se on hyötyliikuntaa. Tai jos kävelen aamulla bussiasemalle, matka kestää puoli tuntia ja se on hyötyliikuntaa. Treeniksi se menee silloin, jos oletettu kesto on kolmen vartin luokkaa. Saa esittää vasta-argumentteja! :)

Keskiviikkona illalla menin salille, alkuun soutua puoli tuntia ja perään 40-minuuttinen The TRIP. Spinningillä korvaan juoksuvedot 3 x 5 x 150 metriä. Soudussa huomasin, että pakara ja takareisi kestävät soutua, ahkera venyttely on siis ollut avuksi. 

Perjantai oli jännittävä päivä. Pisimmät juoksuvedot ovat olleet sellaisessa sarjassa, missä on menty 10, 8, 6, 4, 2 ja 1 minuuttia. Nyt ohjelmassa oli 3 x 1,6 km. Olin etukäteen varsin kauhuissani. Hittolainen, reilu puolitoista kilsaa on hirveän pitkä matka! Jaksanko edes yhtä, saati kolmea? Alkuverkka oli kauhea, pohkeissa painoi. Ensimmäinen veto alkoi ylämäkeen, taas mietin että voisinko joskus mennä Teiskontietä toiseen suuntaan, saisin nuo pari ärsyttävää nousua alamäiksi. Toinen veto alkoi alamäkeen, muuten suuri osa oli hiekkatietä, loppuun loiva alamäki. Kolmas alkoi lyhyellä jyrkällä alamäellä mutta loppu oli tasaista asfalttia. Hämmentävää, en joutunut pysähtämään liikennevaloihin ennen kuin loppuverryttelyn lopussa. Vedot eivät olleet helppoja, noin 300 metrin kohdalla alkoi tuntua että pohkeet on ihan lopussa, ja aika taajaan tuijottelin matkamittaria. Lopussa olin kuitenkin iloinen: jaksoin! Vetojen välissä 2 minuuttia kävelyä. Ja, mikä mukavinta, vauhti on kiihtynyt veto vedolta. Ensimmäinen vauhdilla 7.41 keskisykkeellä 155, kesto 12 min 19 sek, toinen 7.28 / 157, kesto 11 min 58 sek ja kolmas 7.13 / 159, kesto 11 min 36 sek. 

Olosuhteiden pakosta jouduin tekemään pitkiksen lauantaina. Sunnuntaina lähdin Orivedelle teatteriin, joten olisin joutunut lähtemään lenkille aikaisin aamulla ehtiäkseni käydä suihkussa ja tehdä ruuan ennen klo 16 alkavaa esitystä (bussi lähti klo 14). Takaisin Tampereella olin iltakahdeksalta. Perjantain vedot eivät olleet optimaalinen lähtökohta kahden ja puolen tunnin lenkkeilylle Kaupin mäkisissä maastoissa. Ohjelmassa oli 193-196 minuuttia mutta lenkki jäi 40 minuuttia lyhyemmäksi. Kiersin kilpaviitosen kahdesti, kuntokolmosen kertaalleen ja helpon kolmosen kertaalleen, sitten hölkkäsin kotiin Kalevaan. Ihan täysiä kierroksia en liene tehnyt, tai sitten reitit ovat kylttien kertomaa lyhyempiä, sillä matkaa kertyi 15,2 km / 2 h 32 min. Menin hölkkä-kävelyä, eli vuorotellen 5 minuuttia hölkkää ja 2 minuuttia kävelyä. Kuva antaa osviittaa maastosta, tässä on kolmanneksi pahin mäki kilpaviitosella. Kun se tai joku muista pahoista tuli eteen kävelypätkän jälkeen, en tasan jaksanut hölkätä viittä minuuttia. Tein lyhyen kävelypätkän tarvittaessa, mutta sitten nipistin ne sekunnit pois seuraavasta kävelypätkästä. Muistutus itselle, jos ulkona on 20 astetta lämmintä niin puoli litraa juomaa on liian vähän. Ainakin Kauppiin. 

Iloisen siitä, että jalka kesti tämän viikon juoksulenkit. Tänään on lonkankoukistajissa jumitusta mutta se on normaalia väsymistä pitkiksestä, samoin kuin säärien etuosan ja pohkeiden tuntemukset. 

Kuulisin mieluusti kommentteja, onko asfalttipuolimaraton 18.5. (eli HCR) liian lähellä, kun viikkoa myöhemmin 25.5. on Karhunkierroksen 34 km? HCR houkuttaisi kovasti, kun nyt on osallistumisia myynnissä päivittäin. Ehdinkö palautua, kun oletus on että puolikkaalla kuluisi kaksi ja puoli tuntia? Ja oletus on, että Karhunkierrokseen käytän 6-7 tuntia? Lähtisin ilman muuta puolikkaalle, jos välissä olisi kaksi viikkoa, nyt on olo että viikko on ehkä sittenkin liian vähän.

Olen myös miettinyt elämää Karhunkierroksen jälkeen. Sitä että kesän treenaisin ilman ohjelmaa ja tavoitetta. Keskittyen ehkä GoGon kesähaasteeseen, jos kyseessä on sama kuin viime kesänä eli saa palkintoja sen mukaan montako kohtaa sadasta vaihtoehdosta tekee :) Maanantaina juttelin kaverini kanssa, kun ajoimme pois siskoni synttärijuhlista. Hän kertoi, kuinka on loukkaantumisten jälkeen treenannut fiiliksen mukaan. Olen nyt jo ainakin 6 talvea peräkkäin vetänyt juoksuohjelmaa seuraten. Entä jos vuodelle 2020 laittaisin tavoitteen syksylle? Silloin ei olisi "pakkoa" juosta marraskuusta toukokuuhun, vaan talven voisi keskittyä vaikkapa hankkimaan lihasvoimaa salilla. Keväällä voisi palata juoksubaanoille, jolloin ehtisi hyvin löytää juoksukunnon ennen syksyä. Silloin tulisi myös liikuttua tasaisemmin, kun kesä ei alkaisi palautumisella ja sillä, että pää on liikuntavihaamistilassa maratonin tai vastaavan jäljiltä. 

Näin tällä erää. Ensi viikolle olisi taas tarjolla 4 lenkkiä. Kilsan vedot (5 kpl) lienevät lasten leikkiä nyt, kun selvisin 1,6-kilsaisista... Toinen tehotreeni olisi lyhyet mäkivedot 15-16 minuuttia. Lisäksi hölkkä 32-33 minuuttia sekä pitkis 213-216 minuuttia. Lyhyen hölkän saatan korvata pyöräilyllä; kävin pumppaamassa renkaat täyteen liikkeessä (enkä saanut neuvontaa vaikka sanoin etten ole varma osaanko käyttää jalkapumppua, en sitten tiedä onko niissä tarpeeksi ilmaa, siksi syytä aloittaa lyhyellä lenkillä) joten pyöräilykausi voi alkaa. Siis jossei sada räntää... Huomenna aion mennä yhdistelmään bodycombat + yinjooga, oi oi se on kiva tapa aloittaa uusi viikko :) 

lauantai 20. huhtikuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 21: lihasjumia vai vamman alku?

Viime viikolla bongasin leskenlehden, nyt sinivuokkoja. Mutta kas että onnistuin kuvaamaan juuri nuo varjossa olevat :D 

Maanantaina olin yinjoogassa venyttelemässä. Huomasin useammassakin liikkeessä, että vasen puoli on enemmän jumissa, etenkin pakaran ja lonkan seutu. Eilen illalla venyttelin kotona, lisäksi hieroin pakaraa piikkipallolla. Selkeitä kipukohtia on useita sekä keskellä pakaraa että sivussa. Viikon loppua kohti edetessä tapahtui sellaista, että kävellessä(kin) alkoi vaivata. Etenkin jalan nosto ja siirto eteen tuntuu, ei varsinaisesti kivuliaalta mutta kuitenkin.

Tiistaina juoksin viikon lyhyen lenkin. Piti olla 39-40 minuuttia, oli 27. Jalat lähti menemään niin annoin mennä, keskivauhdiksi tuli 7.38. Välillä piti kiristää vauhtia kun ohittelin kävelijöitä ja koiranulkoiluttajia. Niinhän siinä monesti käy, että kun ensimmäinen kilometri lähtee oletettua vauhdikkaammin (7.45), sitten sitä lakkaa piittaamasta. Kuitenkin matkaa oli vain 3,6 km, niin ekan kilsan jälkeen ei huvita alkaa hidastamaan. 

Torstaina kävin Kaupissa, josta aloituskuvan sinivuokot. Oli siellä tätäkin:

Vähän liukasta alkuverkkaa 20 minuuttia, ei koko aikaa, koska Kuntokolmosen alkupää oli sulaa. Ja kuvan latupätkällä oli kohtia, joissa mahtui hölkkäämään pientareella. Ohjelmassa oli mäkivetoja 2 km. Olin ajatellut juosta Vesitornin lenkillä pitkää mäkeä ylös ja alas, suunnitelma meni uusiksi kun mäki oli reunasta reunaan jäässä. Eipä siinä mitään, Kuntokolmonen menee vieressä niin hyppäsin sille. En laskenut montako kertaa menin ylös ja alas, yksi pätkä oli reilut 100 metriä, ehkä 130. Tämä mäki:

Oikein inhottava, alussa tasaisen nousevaa mutta lopussa jyrkkenevä tömpäre. Ylhäällä tasasin aina hetken hengitystä, ehkä 20 sekuntia, sitten hölkkäilin alas ja taas ylös. Putkeen koko 2 km / 23 minuuttia. Sitten kävelyn ja hölkän vuorottelua kohti kotia 17 minuuttia, näin tuli tunti täyteen. Jokaisen vedon jälkeen tuntui siltä, että olen aivan puhki. Kotiin tultua taas tuntui siltä, että en ole lenkillä käynytkään. 

Venyttelin torstaina illalla pitkään, silti perjantai oli paha päivä. Kroppa oli aivan jumissa, etenkin takaketju. Päätin lähteä leppoisalle tunnin kävelylenkille, toiveena että se avaisi lihaksia. Muuten se niin tekikin, mutta vasen pakara on nyt se ongelmatapaus. 

Pitkistä olin suunnitellut tähän päivään eli lauantaiksi, koska sunnuntaina lähden siskoni syntymäpäiville Sammattiin. Jos sunnuntai olisi ollut vapaa, olisin siirtänyt pitkiksen sinne. Nyt totesin pakaran vaivaavan istuessa ja kävellessä sen verran, että vaihdan sisäliikuntaan. Olin ajatellut sisäsoutua 45 minuuttia ja pyöräilyä tunnin, soutu piti kuitenkin lopettaa puoleen tuntiin. Alku meni hyvin, mutta noin vartin kohdalla alkoi olla tuntemuksia. Mitä pidemmän aikaa meni, sen polttavammaksi kipu muuttui. Jätin soudun sikseen ja kokeilin pyörää, se olikin pakaraystävällisempi laji, ei tuntunut mitään. Täytyy nyt seurata tilannetta, että onko kyseessä paikallinen jumitus vai pukkaako jonkinsortin vammaa. Hyvä merkki on toki se, että pyöräily sujui. Olen jo suunnitellut ulkopyöräilyä, täytyy vaan ensin käydä pyöräliikkessä hakemassa Poweri-Paawon renkaat täyteen ilmaa. Kotonani on ihan peruspumppu, ja sen kanssa on turhan raskasta pumppailla kun takarengas on täysin tyhjä ja eturengas maksimissaan puolillaan. Viime keväänä maksoin liikkessä 2 €, joten pieni vaiva on kiikuttaa fillari asuinkatuni toiseen päähän :) Että ainakin tässä vaiheessa on varasuunnitelma, jos käy niin että koipi ei suvaitse juoksua eikä kävelyä. Aion myös varata ajan hierojalle, nyt kun lentopallokausi on ohi niin hänellä saattaa olla vähemmän täyttä, ja lisäksi työvuoroihini jokseenkin sopivia vapaita aikoja. 

Bongaa kuvasta kuu! Olen joskus ajatellut olevani niin sanotusti kuuhullu, ja nukkuvani huonosti ne muutamat yöt täydenkuun ympärillä. Tällä viikolla on ollut toisin. Parina yönä unet jäivät vähiin, mutta se johtui siitä että en malttanut lopettaa Criminal Mindsin tuijottamista (kausi 13 saapui kirjastosta)... Olen kuitenkin nukahtanut joka ilta nopeasti, ja aamuisin on tuntunut siltä että uni on ollut sikeää. Yksi syy nukkumisen parantumiseen voi olla myös se, että parisuhdetilanne on selkiytynyt. Miesystäväni jättää nykyisen työnsä ja muuttaa Suomeen, toivon mukaan kesällä. Toki on jännittävää, koska sitten alamme elää arkea yhdessä, ei pelkästään loma-aikoja. Ja siitä on jo aika kauan, kun viimeksi asuin jonkun kanssa. Samalla on kiva että lentäminen vähenee eikä suhdetta tarvitse hoitaa Whatsappin ja Skypen välityksellä :) 

Mitä teidän kevääseen kuuluu, joko numerolappukausi on korkattu? Olin vähän miettinyt HCR:ää kun sinne on paljon paikkoja myynnissä, en nyt taida kuitenkaan uskaltaa ostaa lippua.