sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Ookoo viikko, vaikka ei ihan mennyt niin kuin piti


Liikuntasuunnitelman toiseksi viimeinen viikko sujui vain puoliksi sen mukaan, mitä olin ajatellut. Aerobiset tein kävelylenkkeinä, maanantaina 58 minuuttia ja torstaina 1 h 14 min. Maanantai oli kauhea lenkkipäivä, kävelytiet olivat aivan hirveää sohjoa. Meno oli enemmän rämpimistä kuin lenkkeilyä. Tasatunti olisi ollut kiva, mutta loskan takia vauhti oli entistä hitaampi, ja lisäksi minulla oli vähän hoppu ehtiä lenkin jälkeen suihkuun ennen illan etäkokousta. Kävelin taas TAYSin bussipysäkiltä Petsamon ja Ranta-Tampellan kautta kotiin. Torstain lenkillä pari ensimmäistä kilsaa meni jo alle 10 minuutin, mutta olinkin sulalla asfaltilla Hatanpäällä. Arboretumissa oli yhä enimmäkseen jäätä, sitten taas Viinikanlahti oli sula / mutainen.

Lihaskuntoilu oli toisaalta pettymys, toisaalta superjees. Tyhy-jumppa peruttiinkin tiistailta viime tingassa, päätin tehdä jotain muuta, tosin vasta keskiviikkona. Perehdyin tarkemmin GoGo Online - treenikirjastoon, ja totesin että olen alkuinnostuksen jälkeen sittenkin vähän pettynyt. Kuvittelemani lihaskuntojumpat eivät olleetkaan sitä mitä odotin, esimerkiksi hypytön HIIT ja kahvakuula-HIIT ovat noin 10-minuuttisia, eivät suinkaan puolituntisia. Eli kun sivustolla on 6 alasivua treenejä, niin niitä, jotka kestävät 31-60 minuuttia onkin vain 2 alasivua eli kolmannes. Ja näistä moni on lempeää treeniä kuten joogaa, pilatesta, senioriittaa, hopealenkkareita ja liikkuvuus-venyttelyä. 

Löysin kuitenkin puolituntisen kuminauhajumpan, joka on erilainen kuin YouTubessa oleva GoGon kuminauhajumppa. Viimeksi mainittu keskittyy alakroppaan, treenikirjaston versio on koko keholle. Käytin kahta erilaista kuminauhaa, joista kumpikaan ei ollut täydellinen. Ongelma on se, että toinen - yhteinäinen - olisi riittävän pitkä mutta se on todella kireä, toinen - pätkä - puolestaan venyy mutta on liian lyhyt jos pitää molemmista päistä kiinni, ja liian löysä jos pitää vain toisesta päästä. Itse treeni oli hurjan kiva ja monipuolinen, sitä teen varmasti useammankin kerran.

Toisena lihaskuntona tein lauantaina treenikirjastosta puolituntiset HIIT Beyondin ja Bodyweight Extremen. Tein kaksi siksi, koska tiesin että joudun molemmissa helpottamaan tosi paljon. Hyppyjen sijasta joudun tekemään askelluksia, burpeet ja askelkyykyt vaihtuvat peruskyykkyyn, lankkua tai punnerruksia en voi tehdä päkiöiden varassa vaan pitää olla polvet maassa... Hyvän hien ja 40 % päivän aktiivisuudesta sai kyllä sovelletuillakin versioilla :) 

Kaipaisin kuitenkin yhä paljon lisää sellaisia treenejä, jossa ei olisi hyppyjä mutta jotka olisivat perusjoogaa raskaampia. Nyt vaihtoehdot ovat oikeastaan vain kuminauhajumppa, muokkaus ja kahvakuula. Eli treenikirjaston 24:stä vähintään puolituntisesta treenistä vain 3 on sellaisia, jotka voin tehdä ilman suurempia soveltamisia ja niin että treenissä tulee hiki. Toki voisin tehdä niin, että valitsisin alle puolituntisia treenejä, joista sitten tekisin useamman lyhyen, mutta en mielelläni katkaisisi treeniä kelatakseni samaa videota alkuun yhä uudelleen, tai etsiäkseni samalta tai eri alasivulta joitain toista videota. 

Tänään kroppa tuntui olevan ihan kunnolla jumissa, yhdistin huvin ja hyödyn eli tein venyttelyt samalla kun katsoin Yle Areenasta ampumahiihtoa. Tein sekä dynaamisia että staattisia venytyksiä, lisäksi jonkin verran selkärangan kiertoja. Jos nyt ei mitenkään supervetreältä tunnukaan, niin ainakin vähemmän jäykältä kuin pari tuntia sitten. 

Liikuntasuunnitelmassani alkaa viimeinen viikko. Siinä on luvassa aerobista treeniä 2 x yli 60 minuuttia, 1 lihaskuntotreeni ja 2 kehonhuoltoa. Suunnittelimme ystäväni kanssa kävelylenkkiä torstaille, toisen ajattelin tehdä huomenna, joko niin että kävelen Orivedellä töistä 4 kilsan päähän juna-asemalle (riippuen siitä, moneltako pääsen lähtemään, ja jos aikaa on niin tehdä aseman lähellä vähän ylimääräisiä mutkia jotta ei tarvi seisoskella odottamassa junaa) tai sitten Tampereella junalta kotiin. Lihaskuntona on todennäköisesti tyhy-jumppa ja kehonhuoltona ehkäpä pilatesta ja liikkuvuus-venyttelyä. 

Kun tämä liikuntasuunnitelma päättyy, ajattelin jatkaa muuten samaan tapaan mutta otan mukaan kolmannen kävelylenkin. Joka ehkä huhtikuulla vaihtuu pyöräilyyn, sen mukaan kuinka kevät etenee ja tiet sulavat. Tampereella on vielä monin paikoin täysi talvi, kevyen liikenteen väylät paksusti jäässä. 

Tällä viikolla on sadellut lunta useampana päivänä, toivotaan ensi viikkoon aurinkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti