sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 20: mihin ne päivät meni?

Bongaa aloituskuvasta leskenlehti! Ja huom, olen vielä rajannut kuvaa pienemmäksi! :D Kevään ensimmäisen kukkasen näin tänään, lopultakin, hartaan ojanpohjien tuijottelun jälkeen :) 

Tämä viikko meni varsin vauhdilla. Alkuviikosta kirjastossa oli superhulina, koska ennakkoäänestys oli vielä käynnissä. Olin aika poikki työpäivien jälkeen. Kun käy tuplamäärä ja ylikin ihmisiä tavalliseen päivään nähden, siinä saa olla tarkkana. Kuka tahansa on potentiaalinen asiakas, joten kaikkia tervehditään ja seurataan meneekö henkilö äänestyskopille vai tuleeko kirjaston tiskille. 

Treeniviikko alkoi tiistaina, pääsin taas ylös sängystä riittävän aikaisin ehtiäkseni aamusalille. Olin ajatellut tehdä puolituntisen lenkin juoksumatolla, mutta koska mattojen kimpussa oli mies työkalupakin kanssa vaihdoin lennosta pyöräilyyn. 33 minuuttia pyöräilyä ja päälle vartti vatsalihastreeniä. 

Keskiviikolle olimme suunnitelleet tunnin lenkin ystäväni kanssa, mutta koska hän oli ollut kipeänä niin kävimme kahvilla. Sen jälkeen en ollut ollenkaan juoksutuulella, mutta päätin kävellä bussipysäkiltä kotiin (55 minuuttia).

Torstaina oli intervallien vuoro, juoksin illalla töiden jälkeen rautatieasemalta kotiin. 10 minuuttia verryttelyä, jonka jälkeen 2 x 3 minuuttia, 2 x 2 minuuttia, 2 x 1 minuutti, 2 x 2 minuuttia ja 2 x 1 minuutti, väliin 2 minuuttia kävelyä. Vauhdit olivat kovin vaihtelevia, johtuen maastonmuodoista. Pari vetoa meni kokonaan reiluun ylämäkeen, pari puoliksi alamäkeen, valtaosa kuitenkin tasaisella. Joka tapauksessa vetojen vauhdit vaihtelivat välillä 5.59 - 6.49. Hauskaa sinänsä, nopein ei ollut mikään minuutin vedoista vaan kaksiminuuttinen. Tiedän miksi näin: keskellä vetoa jouduin pysähtymään liikennevaloihin varsin pitkäksi aikaa, joten valoista päästyäni kiristin vauhtia saadakseni sykettä taas ylös. 

Perjantaina olin piiiiiitkästä aikaa GoGolla baletissa, voi että oli taas ihanaa! Ja voi että kun tuntui reisissä ja pakaroissa lauantaina! :D Huomaan että puolierot alkavat taas erottua selvemmin; vasen jalka väsyy tukijalkana nopeammin, etenkin konttausasennossa. Kunhan ei vaan enteilisi seuraavaa bursiittia tai muuta vastaavaa. Lienee syytä käydä lähiaikoina urheiluhierojalla tai osteopaatilla tai jollakin. 

Lauantaina olin päivän ystäväni kanssa. Kävimme ensin sushilla ja sen jälkeen menimme Pirkkahalliin matkailu- eli viinimessuille. Olin saanut liput Oriveden kaupungilta kiitokseksi villasukkajuoksun järjestämisestä. Kiersimme toki kotimaan matkailun hallin sekä puutarhahallin ennen kuin menimme viinialueelle. Ja keräsin kassiin varsin paljon esitteitä. Ystäväni on pyöräillyt Saariston rengasreitin pariin kertaan, se voisi olla minunkin juttuni. Totesimme että myös Rannikkoreitti kiinnostaa kovasti. 

Viinimessuilla maistelimme kolme lasillista kuohuvaa, se oli aivan riittävästi. Saimme sellaisen seitinohuen hilpeän fiiliksen, mutta samalla olon että ei tarvitse ostaa lisää maistelulipukkeita. Tilanne olisi voinut olla toinen, jos maha ei olisi ollut sushia täynnä... Messujen jälkeen suuntasin lähimarkettiin ostamaan uutta läppäriä. Entinen palveli huimat 7 vuotta, toki viimeiset kuukaudet niin että sitä ei ole voinut liikuttaa. Kannesta on irronnut niin paljon muoviosia, että se ei pysy ylhäällä vaan täytyy pitää kirjapinoon tuettuna. Vähän aikaa sitten dvd-asema söi levyn, sain sen kaivettua ulos mutta sen jälkeen asema ei tunnistanut mitään levyjä. Olin miettinyt, että muuten ehkä olisi riittänyt ulkoinen dvd-asema, mutta koska kansi on rikki niin joka tapauksessa tarvitsen uuden koneen. Ei vaan enää kauheasti löydy sellaisia, joissa on dvd-asema. Ostin perus-HPn, eiköhän se riitä minun käyttötarpeisiini, Areenan katsomiseen, bloggaamiseen ja kirjastosta lainattujen tv-sarjojen tuijottamiseen. On muuten Criminal Mindsin 13. kausi odottamassa... Päivä meni ohi melkein huomaamatta.

Tänään nousin ylös kymmenen jälkeen, söin aamupalan, hengailin hetken ja lähdin lenkille. Katsoin että taas näyttää tuulevan sen verran, että oman mielihyväni takia on viisaampaa mennä sauvakävelemään kuin juoksemaan. Ohjelmassa oli 186-190 minuuttia, menin 182. Ensimmäisen tunnin aikana mietin, että tuliko puettua liikaa (ohut pitkähihainen paita + ohut takki). Toisen tunnin aikana suunta oli eri, siinä aloin palella. Kolmannen tunnin aikana aloin kaivata hanskoja, sormet kangistuivat. Paikka paikoin aurinko lämmitti, mutta tuuli oli kylmä. Lenkin jälkeen kävin suihkussa, tein ruuan, istuin hetken. Sitten kävelin Kaupinojan saunalle, kävimme ystäväni kanssa avannossa. Yksin en olisi lähtenyt, mutta kun kysyttiin seuraksi niin toki menin. Tiedän kyllä, että avanto tekee oikein hyvää sauvakävelyn väsyttämille kintuille. Mutta siinä meni tämäkin päivä että hups vaan.

Ensi viikko on juoksu- (tai siis aerobisen) treenin osalta helpompi. Viikon pitkis tekee "välilyhennyksen", ollen 158-163 minuuttia. On muuten ensimmäinen lyhennys koko ohjelmassa, aina ennen pitkis on pidentynyt muutaman minuutin viikko viikolta. Intervalleja ei ole, vaan mäkijuoksu 2 km. Tästä en vielä tiedä, miten tekisin. Varmastikin mäkivetoja, mutta millaisia? Ehkä matkaltaan pidempiä mutta lukumäärältään vähäisempiä kuin aiemmin. Lyhyitä lenkkejä ensi viikolla on yksi, 39-40 minuuttia. Sen verran tiedän, että maanantaina menen yinjoogaan. Kroppa kaipaa lisää piiiiiitkiä venytyksiä. Perjantai on pääsiäisvapaa, joten pitkiksen voisi vaihteeksi tehdä jonain muuna päivänä kuin sunnuntaina. Tiistain ja keskiviikon olen iltavuorossa, yritän jaksaa jompanakumpana herätä ajoissa ja mennä aamusalille, toinen on sitten lyhyen lenkin päivä. Katsotaan sitten viikon päästä, miten palikat asettuivat kohdilleen.

Viime aikoina silmiini on osunut aika paljon postauksia ja muita kirjoituksia fiilisliikkumisesta. Mietin, että jospa kokeilisi Karhunkierroksen jälkeen sellaista. Kesät olen yleensäkin mennyt ilman ohjelmaa, mutta osaisiko sitä jatkaa syksyllä? Hmm. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti