Sykealuetestaus

Kuten viimeksi kerroin, GoGolla alkoivat juoksutreenit tällä viikolla. Kävin molemmissa. Maanantai oli aluksi tuskaa; muille kevyt lämmittelyhölkkä Hämeenpuistosta Eteläpuiston kentälle oli minulle taas läähätysmallia. Onneksi matka ei ollut pitkä, vajaat 10 minuuttia. Kentällä tehtiin tekniikkaharjoitteita kuten polvennosto- ja saksijuoksua, lisäksi lyhyet avaavat venytykset. Päätreeni oli lyhyet vedot. Koska mentiin hiekkakentällä eikä radalla, matka oli suunnilleen 100 metriä, kävelypalautus takaisin. Vetoja sai tehdä oman maun mukaan 8-15, luulen kyllä että kukaan meistä kuudesta mukanaolijasta ei laskenut. Ohjaaja sanoi että vetoja juostaan noin vartti, että eiköhän niitä kymmenkunta tullut minullekin.

Tänään uskaltauduin Hermiaan jossa ohjelmassa oli sykealuetestaus urheilukentällä. Jännitin tätä aika paljon. En tiennyt kuinka pitkä matka juostaan kerralla, mietin että mitä jos olen kaikkia muita kauhean paljon hitaampi, jos läähätän siinä vaiheessa kun muilla hengitys vähän tihenee...Lähdettiin porukalla kuntokeskukselta, ja matkalla ohjaaja selitti mitä tehdään. Meitä oli 5, ja jokainen teki 400 metrin juoksupätkiä omaan tahtiinsa. Ensin kaksi kierrosta pk-alueen määrittämiseksi putkeen, välissä vaan kirjattiin syke paperille. Sitten vk-kierros ja pienen tauon jälkeen toinen. Pidemmän tauon jälkeen haettiin maksimia 200-metrisellä vedolla, ja pienen tauon jälkeen toisella. Tällainen setti tuloksineen:

Pk 1 niin että pystyy puhumaan kokonaisia lauseita, kävellen, syke lopussa 142

Pk 2 niin että pystyy puhumaan muutaman sanan mutta ei kokonaisia lauseita, 165

Vk 1 niin että pystyy puhumaan yksittäisiä sanoja 176

Vk 2 ei pysty puhumaan mutta jaksaisi juosta pidempään kuin 400 metriä 184

Maksimia en saanut enää irti tasaisella radalla, molemmilla kerroilla syke oli lopussa 180. Se ei voi olla maksimi kun jo vk-osuudessa meni yli vaikka en mennyt täysiä. No, täytyy hakea maksimisyke jollain toisella viikolla mäkitreenistä. Nyt kyllä pohkeet olivat jo lähtiessä aika jumissa, etenkin vasemman yläosa on tosi kipeä. En ole vieläkään saanut aikaiseksi varata aikaa hierojalle...

Olen melko tyytyväinen lukemiin. Toki tiedostan sen, että testi on varmasti enemmänkin suuntaa-antava kuin absoluuttinen totuus, koska tässä ei mitattu happoja verinäytteellä vaan mentiin tuntemuksen mukaan. Mietin kuitenkin, että aika lailla oikein olen treenannut, kun olen pyrkinyt pitämään pk-lenkillä sykkeen alle 155:n. Nyt on ehkä kesän aikana käveltävä ja sauvakäveltävä enemmän, jotta tulisi myös niitä lenkkejä missä syke on lähempänä tuota lukemaa 142. Vk-lenkit ja intervallit on menneet noin 170-175 keskisykkeellä, se taitaa olla aika hyvin kohdillaan. Ymmärsin ohjaajan puheista, että juoksuvauhti paranee kun treenatessa syke on alueiden välissä. Tietysti pohjat pitää olla kunnossa. Loppukesästä kuulemma tehdään testi uudelleen, kiinnostavaa nähdä mitä tässä välillä tapahtuu.

Palauttelua ja pään nollausta

Tämä viikko on ollut totaalista juoksutaukoa, palauttelua HCR:stä ja sen pohtimista, mitä ja miksi haluan tehdä. Kerron heti loppupäätelmän: haluan juosta, haluan kehittyä juoksijana, haluan saada lisää osallistujamitaleja ja haluan tutustua muihin juoksijoihin. :) Tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät säät ovat osaltaan kohottaneet mielialaa ja lisänneet ulkoilukipinää.

Tiistaina kävin astangajoogassa, ajattelin että sitä voin tehdä kipeistä varpaankynsistä huolimatta. Ihan se ei mennyt niin... Ohjelman jälkipuolisko on joka viikko erilainen, ja tällä viikolla tehtiinkin paljon seläntaivutuksia, osa niin että olisi pitänyt olla polviseisonnassa - jalkapöytä lattiaa vasten. No minähän jouduin olemaan polviseisonnassa nilkat koukussa, paino varpailla. Ihan kohtalaisesti se sujui, toki tasapaino oli hivenen huonompi niin. 

Torstaina aamulla kävin pitkästä aikaa kuntosalilla. Jalkoja en vielä treenannut, ajattelin antaa niiden levätä. Keskityin ylä- ja keskikroppaan ja se kyllä tuntui parina seuraavana päivänä :) On jääneet salitreenit vähemmälle samaan tahtiin kun intervallijuoksun määrä on lisääntynyt. No, nyt jos pitää muutaman viikon pk-kauden (ennen parin viikon tehojaksoa Paavo Nurmen puolikkaalle) niin siinä on hyvä käydä myös salilla. Kun käy aamulla ennen iltavuoroa niin suuri osa laitteista on vapaana, sen kun valitsee mihin menee.

Eilen tein taas päiväretken Helsinkiin, kävin Kansallisbaletissa katsomassa esityksen Voima - neljä suomalaista koreografia. Hetkeksi sain uppoutua visuaaliseen ilotulitukseen, joka vei ajatukset tehokkaasti pois liikunnasta. Näitä irtiottoja tarvitsen, ja myös jatkan syksylläkin. Toki samalla voi ihailla sitä, miten monipuolista tanssi on. Tarvitaan peruskuntoa, staattista voimaa, räjähtävää voimaa, notkeutta... Jaksan aina hämmästellä sitä, kuinka tanssijat muistavat koreografiat, miten he osaavat liikuttaa kaikkia raajoja eri aikaan ja eri suuntiin. Itsellä on välillä tekemistä että juostessa vastakkainen käsi ja jalka liikkuvat samaan aikaan :D 

Balettikuvat: Mirka Kleemola.

Tänään kävelin Pyynikille, kävimme parin kaverin kanssa katsomassa Rosendahl GP -pyöräkilpailua. Pyöräilijät kiersivät parin kilometrin lenkkiä näkötornin ja Varalan urheiluopiston välillä, kierroksia oli kaiketi 30. Vajaa pari tuntia siinä meni. Otin videota näkötornin alamäestä, hurjaa oli katsoa:

Tuli mieleen että onni on olla "sunnuntaipyöräilijä" joka voi nauttia maisemista ja joka saa jarruttaa alamäessä jos siltä tuntuu :D

Kotoani Pyynikille on ehkä nelisen kilometriä, mutta kävelin sen mutkien kautta. Aamupäivällä googlettelin Tampereen luontopolkuja ja virkistysalueita. Olisin halunnut kävellä Iidesjärven luontopolun, 7 km, mutta en (vielä) keksinyt mistä se lähtee järven siltä puolelta, joka on lähempänä Kalevaa. Enkä löytänyt Iidesjärven lintutornia, joka on virallinen lähtöpaikka. Ensi kerralla on siis tehtävä niin, että menen reilut pari kilsaa Viinikan liikenneympyrään ja lähden siitä hiekkatielle järven rantaan. Katson josko pääsisin ympäri. Tänään kiersin järveä sivummalta, Muotialan ja Nekalan suunnalla. Viinikan liikenneympyrästä suuntasin Ratinaan - josta on postauksen aloituskuva - ja edelleen Pyynikille. Matkaa tuli 10,45 km johon kului 1 h 39 min, keskisyke 135. 

Tämän päivän päiväkävely oli iso mielialan nostattaja. Kuljin repun kanssa, mukana vesipullo ja viinirypäleitä. Ajattelin, kuinka ihanaa kun tulee kesäaika, kuinka voi ulkoilla viikonloppuisin tuntikausia, kuinka paljon on erilaisia kävelyteitä ja ulkoilureittejä joihin tutustua. Vaikka HCR oli mikä oli, on silti iloinen ja odottavainen olo, myös luottavainen sen suhteen että kesästä tulee hyvä. Toivottavasti syksy osoittaa, että olin oikeassa!

Ai niin, GoGolla alkaa huomenna juoksutreenit. Tarkistin jo että saa osallistua molemmissa paikoissa, Parkissa ja Hermiassa. Vuorotyön takia en ehdi joka viikko jompaan kumpaan, en välttämättä kumpaankaan. Mutta ajattelin mennä mukaan aina kun suinkin pääsen. Etenkin keskiviikon syketestaus kiinnostaa kovin, toki myös tuo että treenit ovat monipuolisia ja kaiken saa tehdä oman kunnon mukaan, ei siis tarvi revitellä täysiä pysyäkseen porukan mukana niin kuin joskun on käynyt...

HCR 2017 - huonosti meni

Siinä se nyt on, osallistujamitali. Se olikin ainoa iloinen asia lauantain suorituksessa.

Jo päivän alku näytti huonolta. Klo 6.15 heräsin migreenisärkyyn. Lääkkeet kehiin, niin kipu oli poissa herätyskellon soittoon mennessä. Bussimatkalla Tampereelta Helsinkiin ehdin torkahtaa pari kertaa ja nukkua lääkeväsymyksen pois. On kuitenkin todennäköistä, että lääkkeet vaikuttivat suorituskykyyn.

En voi syyttää yksin migreeniä ja lääkkeitä. Koko kevät - tai oikeastaan koko kausi lokakuusta asti - on ollut vaikeampaa kuin aiempina vuosina. Viime kevään ja kesän bursiittivaiva jätti pienen pelon, ja olen juossut vähemmän kuin aiemmin. Pk-lenkeillä ja intervalleilla vauhti on kuitenkin ollut vain hivenen hitaampaa kuin vuosi sitten. Ehkä olen tehnyt liikaa juoksuvetoja ja liian vähän vk-lenkkejä, ja siksi kroppa ei jaksanut koko matkaa.

Verryttelyjumppaa

Tavoite juoksuun oli selvä. 15 km omaa reipasta vauhtia, noin 7 min /km. Sen jälkeen vahdin pitäisi kiristyä hiukan, ja lopun alamäissä sitten niin kovaa kun pääsee. Selkeä tavoite mutta vikaan meni.

Ensimmäinen 5 km meni muuten hyvin, mutta vauhti vaihteli liikaa. Eka kilsa 7.01, siinä pari hidastusta ruuhkan takia. Toinen 6.45, kolmas 6.56, neljäs 6.39 ja viides 7.05. En näköjään osaa säädellä vauhtia niin että se pysyisi tasaisena. 26 sekuntia on aika iso heitto kilometriajassa, kun kuitenkin mentiin tasaisessa maastossa. Jo ensimmäisellä juomapisteellä viiden kilsan kohdalla huomasin, että vesi jää hölskymään mahaan ja aiheuttaa kuvotusta. Se ehti tuskin helpottaa ennen kympin kohtaa, jossa join vettä ja urheilujuomaa. Kumpaakaan en koko mukillista vaan ehkä puolet. 

Toisella pätkällä vauhti oli tasaisempi, kilsat 7.07, 6.55, 6.59, 6.57 ja 7.14. Laskin, että alle kahden ja puolen tunnin on täydet mahdollisuudet, koska se vaatisi keskivauhtia 7.07. Olin siis aikataulussa ja vähän edelläkin. Sykkeistä ei ole tietoa, mittari näytti sillä saralla ihan omiaan, minimi 69 ja maksimi 190. 

Kolmas viitonen alkoi tuottaa vaikeuksia. Omassa mittarissa oli 14,7 km kun vasempaan kylkeen alkoi pistää ja jouduin ottamaan kävelypätkän. Silti olin edelleen vauhdissa, kilsat 7.07, 7.04, 7.05, 7.13 ja 7.32. Nyt alkoi vähän huolettaa; mitenkähän tässä käy?

Lähdössä on tunnelmaa

Kun pistos helpotti, jatkoin juoksua. Mutta ei aikaakaan kun se vaihtoi oikealle puolelle. Olin sitä vähän pelännytkin; viikko sitten kun matkasimme Bodom Nightiin, sain kylkipistoksen oikealle vaikka istuin autossa! Ja muutenkin on ollut kyljen seudulla hiukan kiristävä tunne. Tarkoittaa sitä, että kilsat 15-20 menivät surkeasti. Tuli paljon kävelypätkiä, ja sen mitä pystyin juoksemaan oli vauhti lönköttelyä. Jokseenkin paljon ketutti, kun olisi tehnyt mieli kiihdyttää alamäkeen mutta kylki ei antanut periksi. Ja edelleen juomat aiheuttivat kuvotuksen tunteen. Tällä pätkällä meni lopullisesti toivo kahden ja puolen tunnin alituksesta, kilsavauhdit 7.25, 7.32, 7.14, 7.43 ja 7.45. Otti päähän ja ottaa edelleen, rankasti. 

Viimeisen kilsan juoksin väkisin, 7.12. Virallinen loppuaika 2.33,24, seitsemän sekuntia vähemmän kuin mitä oma mittarini näytti. Matkaa tosin Polariini kertyi 21,45 km, keskivauhdilla 7.09. 

New Balancen tsemppiseinä

Juoksu siis meni persiilleen, taas. Odotan yhä sitä ehjää suoritusta, jossa matkalla ei ole minkäänlaista pahoinvointia, pistosta tai kipua, ja jossa maalissa on hyvä mieli. Jos kaverini olisi ollut maalin jälkeen vastassa halaamassa, olisin revennyt itkemään. Olin huono. Treeniä on ehkä sittenkin ollut liian vähän, yhdistettynä viime viikkoina krampanneisiin jalkoihin. Pohjekramppien jälkeen viime torstaina kramppasi oikean jalan varvas, se isovarpaan viereinen. Magnesiumia olen syönyt mutta ei näköjään auta. Äitini kysyi syönkö riittävästi suolaa, hänen neuvostaan kävin ostamassa merisuolaa ja syön sitä. Kaverini kerran sanoi että jos kehon suolatasapaino on kohdillaan, maistuu suola makealta. Jos näin on, niin se asia on kropassani vinossa. Yhden kiteen söin ja pahaa oli! Nyt sitten mietin että paljonko sitä merisuolaa pitäisi syodä päivässä? Yksi kide? Hyppysellinen? Teelusikallinen?

Olen myös käsittämättömän kipeä, melkein yhtä pahasti kuin maratonin jälkeen. Varpaat ja etenkin isovarpaiden kynnet on niin kipeät, etten voinut nukkua vatsallani. Etureidet jumittaa niin että on vaikea kävellä portaita alas. Pääsen 90 asteen kyykkyyn mutta en pääse lattialle istumaan. Takareidet ja pakarat kiristää, penikoihin sattuu, selän keski- ja alaosat ovat kipeät, kylki on kosketusarka... On siis ehdottoman korkea aika varata aika hierojalle!

Vaikka juoksusta jäi paha mieli, oli HCR tapahtumana jälleen kerran tosi hieno. Etukäteistiedotus oli riittävää, vaikka en saanutkaan kisalehteä postissa. Tapahtumapaikalla järjestelyt toimivat kaikilta osin. Uusi reitti oli aivan mahtava, ihanaa juosta pitkät pätkät rannoilla. Juoksusuoritukseni oli pettmys, mutta en heitä vieläkään lenkkareita nurkkaan vaan ilmoittauduin tänään jo ensi vuoden HCR:lle. Todennäköisesti kokeilen kahden ja puolen tunnin alitusta jossain muualla tänä vuonna. Joskus sen on onnistuttava. Joskus on oltava hyvä juoksupäivä.

Bodom Night

Maailmanhistorian ensimmäinen Bodom Night kirmattiin perjantai-iltana. Osallistumispäätökseni tuli aika äkkiä; reilua viikkoa ennen kaverilta tuli viesti että lähdenkö mukaan. Kauaa ei tarvinnut miettiä myöntävää vastausta. Kaksi kertaa olen käynyt Bodom Traililla juoksemassa 12 km, molemmilla kerroilla olen viihtynyt erittäin hyvin.

Yöjuoksusta jäi kaksijakoinen fiilis. Tapahtuma itsessään oli aivan huikea, taas kerran kaikki järjestelyt toimivat, reitti oli hyvin merkitty ja kannustusta riitti reitin varrella. Oma suoritus jätti toivomisen varaa.

Saavuimme kaverini kanssa paikalle puolitoista tuntia ennen lähtöä. Ajoitus oli kohdillaan; ehdittiin hakea numerolaput, vaihtaa vaatteet, käydä vessassa jonottamatta ja käyskennellä alueella fiilistelemässä. Valotaideteokset olivat kyllä kertakaikkisen hienoja ja kohottivat tunnelmaa entisestään. 

Ei ollut turhaa aikaa jännittämiseen eikä ehtinyt tulla kylmä. Sään haltijat olivat muutenkin suosiolliset, juostessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ei tuullut eikä satanut. Totesimme metsässä että on täydellinen yö juosta. Ensimmäinen viitonen meni mukavasti. Aika nopeasti päästiin rytmiin ja saimme kuutamolta valaistusapua. Jälkimmäinen viitonen meni osaltani aikamoiseksi murinaksi. Suurin syy oli varmastikin otsalamppuni, jonka teho osoittautui liian heikoksi. Näin polun, mutta useimmiten en nähnyt onko pinta pehmeä vai kova. Se tietysti vaikutti tasapainoon, kun välillä upposinkin nilkkoja - tai pahimmillaan vasen jalka sujahti polvea - myöten kuraan. Kaverini olisi varmasti päässyt etenemään lujempaa, mutta olimme päättäneet mennä matkan yhdessä. Hän juoksi edellä ja välillä kääntyi näyttämään valoa minulle, etenkin pehmeimmissä ja vetisimmissä paikoissa. 

Etukäteen mietimme, että varmaankin olemme maalissa viimeisiä. Ajomatkalla päätimme ottaa tavoiteeksi olla toiseksi viimeisiä... Yllättäen ohitimme muita kisaajia! Lopun hiekkatiepätkällä oli sellainen olo että nyt sitten mennään mitä kintereistä lähtee, ketään ei päästetä ohi. Viimeisessä ylämäessä oli rakennettu oikea kunniakuja kynttilöistä ja valotaiteesta. Mäen päällä odotti valokuvaaja joka huusi nostamaan kädet ylös ja tuulettamaan. Hämäännyimme niin että kuvaajan ohitettuamme pysähdyimme: mistä sinne maaliin mennään?! Hetken arvoimme että pitäisikö jatkaa eteenpäin vai kääntyä metsään, onneksi kuvaaja huikkasi että "tuosta puun jälkeen vasemmalle" niin pääsimme juoksemaan viimeiset metrit eikä kukaan onneksi ehtinyt takavasemmalta ohi :D Kotimatkalla sitten naurettiin, että akat vähän juoksemassa kun ei osaa maaliinkaan mennä. Onneksi ei lähdetty metsään, olisihan se ollut aikamoista tulla sivusuunnasta maaliin ja pahimmillaan tulla teippauksen ali vähän ennen maaliviivaa :D 

Huono otsalamppu oli varmasti suurin syy siihen, miksi käytimme matkaan aikaa 1 h 46 min ja sekunnit päälle. Kun en ollut varma onko edessä kovaa vai pehmeää maata, jouduin varomaan enemmän kuin päivänvalossa. Takaraivossa pyöri myös ajatus siitä että viikon päästä on HCR, eli loukkaantumista oli vältettävä parhaansa mukaan. Näkyi myös se että olen juossut lähinnä vain asfaltilla; varoin kiviä ja juuria ehkä liikaakin. Hyvä oli kuitenkin se, että että lopun tiepätkällä jaksettiin mennä lujaa ja maalissa olo oli sellainen että oltaisi jaksettu juosta kauemminkin. Pientä lihasten jumitusta on mutta vähemmän kuin odotin. Kaverini sanoi että juostiin enemmän mitä hän kuvitteli, oli ajatellut että joudumme kävelemään enemmän. Sykkeeni oli korkea koko matkan, mittari näytti mitä sattuu /alin 41, ylin 197) mutta kesken matkaa nähty lukema 165 on varmasti kohtalaisen oikea. Olin hengästynyt mutta puhe kulki. Osittain sykkeen korkeus johtui varmasti jännityksestä, siitä että selviääkö kaatumatta, törmäämättä puuhun, liukastumatta... Kuten kaverini, paljon poluilla juossut, sanoi, varmuutta etenemiseen saa vain juoksemalla poluilla paljon. Siinä onkin itselleni kesäksi tavoitetta, etsiä Tampereelta polkuja joiden luo pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. Olettaisin että Kaupista niitä löytyy, ehkä Pyynikiltäkin. 

Lopputulema kuitenkin on, että kaksi päivää kisan jälkeen niin minä kuin kaverini ollaan edelleen aivan fiiliksissä. Kaverini puolesta olen erityisen onnellinen; hänellä on ollut juoksemisen ilo kateissa ja nyt hän löysi sen taas, nautittuaan joka ikisestä askeleesta. Lupasin lähteä mukaan niin Pirkan Hölkkään kuin ensi vuoden NUTS Kuusamoon. Ja ensi vuonna, jos yöjuoksu järjestetään, niin osallistumme sekä siihen että päiväkisaan. Koska se tunne, metsän äänet, yöllinen linnunlaulu, suopursun tuoksu, riemu siitä että kengät on märät ja kynnenaluset on mustat vielä tänäänkin.

Kyllä te tiedätte.  

Oi ihana toukokuu!

Siinä se nyt on: Tampereen ensimmäinen kunnon kevätpäivä! Ensimmäinen päivä, että tarkenin lähteä sauvakävelemään ilman hanskoja ja lakkia :) Hurja tuuli oli, mutta silti varsin lämmin. Oli muuten sellainen tuuli, että muutaman kerran meinasin kompastua sauvoihin. 

Viimeksi kerroin että olin suunnitellut intervalleja perjantaiksi. No, suunnitelma hiukan muuttui. Piti olla tunti aikaa, mutta eihän se niin mennyt. Kirjasto menee kiinni klo 17, mutta aina menee oma aikansa että saadaan kaikki asiakkaat ulos, koneet kiinni, kassan rahalaatikko piilopaikkaansa jne. Käytännössä olin lähtövalmiina klo 17.10 jolloin oli enää 50 minuuttia bussin lähtöön. Ja loppupäähän piti jättää sen verran aikaa, että ehdin poiketa töissä hakemassa repun. En viitsinyt ottaa sitä selkään, aina on helpompaa juosta ilman mitään ylimääräistä painolastia, olkoon reppu kuinka kevyt tahansa. 

Ajan vähyyden takia päätin vaihtaa vedot vk-lenkiksi. Kevään toinen vk ja ihan yhtä karmean tuntuinen kuin se edellinenkin... Satelliittien löytyminen kesti Polarilla tällä kertaa todella kauan. Ehdin kävellä varmaan 5 minuuttia ennen kun sain mittauksen käyntiin. Siispä juosten tehty lämmitely oli vain 5 minuuttia, jonka perään vk-osuus kesti 20 minuuttia 20 sekuntia. Matkaa kertyi 3,6 km keskisykkeellä 168. Keskivauhti 7.04, jaettuna niin että alkuverkka keskivauhdilla 8.20 / matka 0,6 km / keskisyke 145 ja vk keskivauhdilla 6.45 / matka 3 km tasan / keskisyke 174 (maksimi 184). Vähän ihmetytti, että syke oli noin korkea, olkoonkin että loppumatkalla oli vähän ylämäkeä. Vk:n keskivauhti 6.45 ei kuitenkaan juurikaan eroa siitä, mitä juoksuvedoissa menen. Ehkä juoksutauko vaikuttaa, samoin se että juoksin heti työpäivän päättymisen jälkeen, ja huolissani että ehdinhän varmasti bussiin.

Eilen kävin sitten tekemässä ne intervallit. Aamupäivällä satoi vielä räntää mutta illaksi kirkastui. Tein alkuverryttelyn 12 minuuttia ja vedot 5 x 6 minuuttia 2 minuutin kävelypalautuksella. Setti oli aika epätasainen, koska kolme ensimmäistä vetoa oli myötätuuleen ja kaksi viimeistä vastatuuleen. Aika vaikea oli lopussa kiihdyttää, kun tuuli puski rajusti vastaan. Syke oli edelleen tavanomaista korkeampi, vaikka vauhdit noudattelevat aika tuttuja lukemia. Vetojen data: 1. keskisyke 172 (maksimi 176), keskivauhti 6.59, matka 850 m; 2. 172 (178), 6.31, 910 m; 3. 173 (181), 6.23, 940 m; 4. 174 (185), 6.27, 930 m; 5. 175 (182), 6.36, 910 m. Eli vastatuuleen tehdyt vedot sujuivat hitusen hitaammin ja syke oli muutaman pykälän korkeampi. 

En silti ole erityisemmin huolissani. Facebookissa satuin näkemään keskustelun, jossa yksi ihmetteli flunssan sairastettuaan että mihin vauhti on kadonnut, kun on hidastunut minuutilla. Siihen joku kommentoi, että kyllä se vauhti on kropassa mutta sen ulosmittaaminen ei onnistu niin pian sairastelun jälkeen. Toivon että myös minun kohdallani olisi tästä kyse. Tai siis vauhtihan on samaa kuin ennen lämpöilyä mutta syke korkeammalla, vaikka eilenkin olo oli sellainen että menen rennon kovaa hengästyneenä, en täysillä läähättäen. 

Nyt on enää alle kaksi viikkoa HCR:lle. Tänään kävin sauvakävelemässä 1 h 17 min, 8.38 km keskisykkeellä 133 ja keskivauhdilla 9.14. Mietin matkalla, että pk-lenkkejä ei nyt enää tarvita ennen kisakoitoksia, vaan nyt on etsittävä sitä vauhtia. Teen siis tämän ja ensi viikon lenkit vain intervalleja ja vk:ta. Ei tässä montaa ehdi mutta muutaman kuitenkin, niin että viimeisen jälkeen on muutama palautumispäivä puolikkaalle. Bodom Night varmaan menee pk-tasolla, tuskin uskallan pimeässä metsässä mennä kovinkaan lujaa... 

Ilmainen ämpäri ja Bodom Night

Hups. Numerolappukausi alkaakin jo perjantaina 5.5! Kaverini laittoi eilen ryhmäviestin, kysyi lähtisikö joku hänen seurakseen Bodom Nightin kympille. Toisen kaverin kanssa oltiin sitä suunniteltu mutta ei tehty mitään asian eteen, no nyt on ilmoittauduttu. Ajatuksella että juostaan mitä jaksetaan ja loput kävellään. Tosin meikäläisen vähäisellä polkujuoksukokemuksella on ehkä parempikin ottaa kävelyaskelia mukaan, etenkin kun mennään pimeässä. Mutta hauskaa on lähteä kokeilemaan!

Viime viikon lämpöilyjen jälkeen olo alkaa normalisoitua. Paitsi että taas kramppaa... Tiistaina kävin astangajoogassa ja tälle päivälle suunnittelin intervalleja. Aamukuudelta heräsin siihen, että vaihteeksi oikea pohje kramppasi tosi pahasti. Kun kramppi oli ohi, pohje oli kipeä monta tuntia. Tiistaina hieroin pohkeita tennispallolla ja eilen käsin mutta näköjään jumittaa edelleen pahasti. Aamulla hieroin taas ja laitoin kylmägeeliä. Toivottavasti alkaa helpottaa. Aion kokeilla intervalleja huomenna, kun töiden jälkeen on tunti aikaa bussin lähtöön. 

Voi toki olla, että kramppiin vaikutti eilinen. Olin töitten jälkeen Näin on kirjat - tapahtumassa, jossa esiteltiin keväällä ilmestyneitä kirjoja. Tarjolla oli hyvää ruokaa ja useita kirjailijahaastatteluita. Ja kruununa päälle 100 ensimmäistä sai ilmaisen kirjaämpärin! Mitäs niillä kirjoilla väliä, olivat vanhempia niin muutaman olin jo lukenut, mutta kun sai ämpärin! :D Tilassa ei ollut minkäänlaisia istuimia eli seisottiin jalat väsyksiin. Tänään ostin magnesiumpurkin, josko siitäkin saisi apua. Ohjelmaan tulee myös lisää jalkojen rullailuja. Taas kävi samoin kuin viime viikolla, heräsin kiristävään tunteeseen ja kun aloin venyttää pohjetta niin kivulias kramppi iski. 

Onhan tuo vähän ärhäkkä marjaämpäriksi mutta eiköhän sille käyttöä löydy :) 

Joka tapauksessa, nyt on takana jo kaksi viikkoa todella vähällä liikunnalla, vähän jännittää miten käy. Onko vauhti hidastunut vai kiihtynyt pakkolevon aikana? Huomenna saanen lisätietoa ja joko luottamusta tai panikointia HCR:lle.

Puoli viikkoa puolikipeänä

Kohtalaisen hyviä treeniviikkoja seurasi huono viikko. Tiistaina pääsin salille, poljin kuntopyörää puoli tuntia ja sen jälkeen suuntasin astangajoogaan. Iltavuorojen takia edelliskerrasta oli kolme tai neljä viikkoa, ja sen kyllä huomasi. Hiki valui aiempaa enemmän, välillä oli vaikea olla asanoissa kun jalkapohjat ja kämmenet luistivat hikisinä. 

Keskiviikkona olo huononi rajusti kesken päivän. Aamulla olin vain tavattoman väsynyt, päivällä alkoi särkeä päätä ja palella hirveästi. Iltavuorosta kun pääsin kotiin niin kuumemittari näytti 37,8. Mitään flunssan oireita ei kuitenkaan ollut, ei tukkoisuutta eikä kurkkukipua. Yöllä hikoilin lämmön pois, aamulla oli pikemminkin alilämpöä eli 36 tasan. Lähdin töihin koska edelleenkään ei ollut flunssan tuntua. No, torstain ja perjantain välisenä yönä vaivana oli jalkakramppi. Muutamaan kertaan tuntui, että kohta iskee kramppi päälle. Kerran päätin koittaa venyttää pohkeita, mutta heti kun koukistin vasemman jalan nilkkaa ja vedin varpaita itseäni kohti, niin tuskallinen kramppi iski. Hieroin pohkeen alaosaa niin kohta helpotti. Jalka oli kuitenkin kipeä vielä aamupäivälläkin.

Perjantaina oli vähän samanlainen päivä kuin keskiviikkona. Väsytti kovasti, ja iltapäivän puolella iski päänsärky sekä palelu. Lähdin iltavuorosta 10 minuuttia etuajassa jotta ehdin aikaisempaan bussiin eikä tarvinnut odotella tuntia. Kotona kuumemittari kainaloon, lukema pikkulämpö 37,3. Yöllä olikin sitten vatsa sekaisin... 

Lauantaille oli jo kuukausi sitten buukattu teatterireissu kirjabloggaajien joukolla. Kävimme Svenska Teaternissa katsomassa Tove-näytelmää. Nukuin bussimatkalla mennen tullen, ja pakko myöntää että katsomossakin nukutti. Ei tosin siksi että näytelmä olisi ollut tylsä :) Pieni päänsärky vaivasi koko päivän ja vatsaa nipisteli.

Ylva Ekblad ja Hellen Willberg. Kuva: Cata Portin

Tänään on ensimmäistä kertaa sitten keskiviikon hyvä ja normaali olo. Viime yö oli rauhallinen, nyt olo tuntuu varsin virkeältä eikä mihinkään satu. En silti aio harrastaa liikuntaa tänään. Jos kroppa noin oireilee, kertoo se siitä että sillä ei ole kaikki hyvin. On siis syytä ottaa hetki rennosti. Ensi viikolla palaan ruotuun, mutta väliin tarvitaan ainakin yksi tällainen täysin terveen tuntuinen päivä.

Yritän tässä samalla takoa päähäni, että viikon juoksutauko ei tee hallaa HCR:lle. Enemmän hallaa varmasti tulisi, jos lähtisin vetämään intervalleja väsyneenä tai lämpöilevänä.