Bodom Night

Maailmanhistorian ensimmäinen Bodom Night kirmattiin perjantai-iltana. Osallistumispäätökseni tuli aika äkkiä; reilua viikkoa ennen kaverilta tuli viesti että lähdenkö mukaan. Kauaa ei tarvinnut miettiä myöntävää vastausta. Kaksi kertaa olen käynyt Bodom Traililla juoksemassa 12 km, molemmilla kerroilla olen viihtynyt erittäin hyvin.

Yöjuoksusta jäi kaksijakoinen fiilis. Tapahtuma itsessään oli aivan huikea, taas kerran kaikki järjestelyt toimivat, reitti oli hyvin merkitty ja kannustusta riitti reitin varrella. Oma suoritus jätti toivomisen varaa.

Saavuimme kaverini kanssa paikalle puolitoista tuntia ennen lähtöä. Ajoitus oli kohdillaan; ehdittiin hakea numerolaput, vaihtaa vaatteet, käydä vessassa jonottamatta ja käyskennellä alueella fiilistelemässä. Valotaideteokset olivat kyllä kertakaikkisen hienoja ja kohottivat tunnelmaa entisestään. 

Ei ollut turhaa aikaa jännittämiseen eikä ehtinyt tulla kylmä. Sään haltijat olivat muutenkin suosiolliset, juostessa ei ollut kylmä eikä kuuma, ei tuullut eikä satanut. Totesimme metsässä että on täydellinen yö juosta. Ensimmäinen viitonen meni mukavasti. Aika nopeasti päästiin rytmiin ja saimme kuutamolta valaistusapua. Jälkimmäinen viitonen meni osaltani aikamoiseksi murinaksi. Suurin syy oli varmastikin otsalamppuni, jonka teho osoittautui liian heikoksi. Näin polun, mutta useimmiten en nähnyt onko pinta pehmeä vai kova. Se tietysti vaikutti tasapainoon, kun välillä upposinkin nilkkoja - tai pahimmillaan vasen jalka sujahti polvea - myöten kuraan. Kaverini olisi varmasti päässyt etenemään lujempaa, mutta olimme päättäneet mennä matkan yhdessä. Hän juoksi edellä ja välillä kääntyi näyttämään valoa minulle, etenkin pehmeimmissä ja vetisimmissä paikoissa. 

Etukäteen mietimme, että varmaankin olemme maalissa viimeisiä. Ajomatkalla päätimme ottaa tavoiteeksi olla toiseksi viimeisiä... Yllättäen ohitimme muita kisaajia! Lopun hiekkatiepätkällä oli sellainen olo että nyt sitten mennään mitä kintereistä lähtee, ketään ei päästetä ohi. Viimeisessä ylämäessä oli rakennettu oikea kunniakuja kynttilöistä ja valotaiteesta. Mäen päällä odotti valokuvaaja joka huusi nostamaan kädet ylös ja tuulettamaan. Hämäännyimme niin että kuvaajan ohitettuamme pysähdyimme: mistä sinne maaliin mennään?! Hetken arvoimme että pitäisikö jatkaa eteenpäin vai kääntyä metsään, onneksi kuvaaja huikkasi että "tuosta puun jälkeen vasemmalle" niin pääsimme juoksemaan viimeiset metrit eikä kukaan onneksi ehtinyt takavasemmalta ohi :D Kotimatkalla sitten naurettiin, että akat vähän juoksemassa kun ei osaa maaliinkaan mennä. Onneksi ei lähdetty metsään, olisihan se ollut aikamoista tulla sivusuunnasta maaliin ja pahimmillaan tulla teippauksen ali vähän ennen maaliviivaa :D 

Huono otsalamppu oli varmasti suurin syy siihen, miksi käytimme matkaan aikaa 1 h 46 min ja sekunnit päälle. Kun en ollut varma onko edessä kovaa vai pehmeää maata, jouduin varomaan enemmän kuin päivänvalossa. Takaraivossa pyöri myös ajatus siitä että viikon päästä on HCR, eli loukkaantumista oli vältettävä parhaansa mukaan. Näkyi myös se että olen juossut lähinnä vain asfaltilla; varoin kiviä ja juuria ehkä liikaakin. Hyvä oli kuitenkin se, että että lopun tiepätkällä jaksettiin mennä lujaa ja maalissa olo oli sellainen että oltaisi jaksettu juosta kauemminkin. Pientä lihasten jumitusta on mutta vähemmän kuin odotin. Kaverini sanoi että juostiin enemmän mitä hän kuvitteli, oli ajatellut että joudumme kävelemään enemmän. Sykkeeni oli korkea koko matkan, mittari näytti mitä sattuu /alin 41, ylin 197) mutta kesken matkaa nähty lukema 165 on varmasti kohtalaisen oikea. Olin hengästynyt mutta puhe kulki. Osittain sykkeen korkeus johtui varmasti jännityksestä, siitä että selviääkö kaatumatta, törmäämättä puuhun, liukastumatta... Kuten kaverini, paljon poluilla juossut, sanoi, varmuutta etenemiseen saa vain juoksemalla poluilla paljon. Siinä onkin itselleni kesäksi tavoitetta, etsiä Tampereelta polkuja joiden luo pääsee julkisilla kulkuneuvoilla. Olettaisin että Kaupista niitä löytyy, ehkä Pyynikiltäkin. 

Lopputulema kuitenkin on, että kaksi päivää kisan jälkeen niin minä kuin kaverini ollaan edelleen aivan fiiliksissä. Kaverini puolesta olen erityisen onnellinen; hänellä on ollut juoksemisen ilo kateissa ja nyt hän löysi sen taas, nautittuaan joka ikisestä askeleesta. Lupasin lähteä mukaan niin Pirkan Hölkkään kuin ensi vuoden NUTS Kuusamoon. Ja ensi vuonna, jos yöjuoksu järjestetään, niin osallistumme sekä siihen että päiväkisaan. Koska se tunne, metsän äänet, yöllinen linnunlaulu, suopursun tuoksu, riemu siitä että kengät on märät ja kynnenaluset on mustat vielä tänäänkin.

Kyllä te tiedätte.