Tämä viikko on ollut treenien suhteen varsin hyvä mutta myös erilainen. Treenikertoja kertyi kuusi, ja kaikki olivat erilaisia keskenään. Osittain syynä on palanneet kylmät kelit, osittain se että keho on tuntunut jäykältä.
Maanantaina kävin salilla polkemassa kuntopyörää tunnin ajan, keskisyke 125. GoGolla on valmiita reittejä, joista Cityssä pystyy valitsemaan paitsi paikan myös ajan kauanko treeni kestää. Eli tunnin aikana menen samoissa maisemissa eikä käy niin kuin Parkissa, jossa yksi reitti on noin 37 minuuttia ja sen jälkeen vaihtuu automaattisesti toiseen. Ranskan vuoristossa ja maaseudulla ajelin tällä kertaa.
Tiistaina oli vapaapäivä edellislauantain työvuorosta. Kävin kuntosalilla kokeilemassa uutta ohjelmaa, sellaista joka on Fitfarmin vhh-ruokavaliossa. Paljon oli tuttuja liikkeitä tangolla, minun makuuni kuitenkin joko liian monta liikettä tai liian monta sarjaa. Sarjassa oli lyhyet lämmittelysarjat ja sitten varsinaiset sarjat, joissa oli 8 toistoa isoilla painoilla, ja sarjan jälkeen 2 minuutin palautus. Koko kehon treeniin meni puolitoista tuntia. Se on minulle liian pitkä aika; koska työmatkoihini kuluu 2,5 tuntia päivässä niin en halua viettää salilla tuntitolkulla. Mietin jo harjoituksen aikana, että joko katson millainen on aloittelijoiden salitreeni tai sitten keskityn kotitreeniin.
Torstaina kävelin iltavuoron jälkeen junalta kotiin, ensimmäistä kertaa tänä vuonna kesätossuilla :) Tiet olivat pääosin sulat, vain Ranta-Tampellassa oli jäisiä kohtia. Tammelassa oli monin paikoin siivottu hiekatkin jo pois. Tuttu setti, 49 minuuttia / 4,8 km / 133.
Perjantaina tein töiden jälkeen vhh-ruokavalion kotitreenin. Siinäkin kesti tunti, vaikka jätin yhden liikkeen pois ja kaksi muuta tein yhdistelmänä. Toistoja on 12 per sarja, sarjoja 4, palautus 45 sekuntia. Nyt tein alakropan liikkeet putkeen ja perään yläkropan liikkeet, jolloin pidin myös liikkeiden välissä 45 sekunnin palautuksen. Ehkä kokeilen ensi kerralla niin, että teen vuorotellen ala- ja yläkropan liikkeitä, silloin ehkä voisi jättää liikkeiden välisen tauon pois. Eikä ehkä olisi jalat niin väsyneet lopussa :) Alakropan liikkeet tein kehonpainolla ja yläkropan liikkeissä oli 8 kilon kahvakuula.
Lauantaina kroppa oli melkoisen jumissa lihaskuntoilusta, joten kävin salilla hissuttelemassa kuntopyörällä tunnin, keskisyke 115. Tuo on minulle todella matala syke, sellaiset lukemat tulee jo siitä kun kävelen kotoa viidennestä kerroksesta rappuset alas kadulle.
Myös tänään keho tuntui jähmeältä, joten aloitin päivän tekemällä 40-minuuttisen liikkuvuus-venyttelyn GoGon Treenikirjastosta. Alussa tehtiin dynaamisia liikkeitä ja lopussa staattisia venytyksiä. Aamukankeus yhdistettynä lihasjumiin ei ole kivaa, mutta tuon jälkeen tuntui vetreämmältä.
Iltapäivällä kävimme puolisoni kanssa korkkaamassa Nokia Areenan; hän sanoi torstaina että haluaisi mennä jääkiekkopeliin, ei väliä kuka pelaa kunhan olisi tätä viikonloppuna. Ja kas, sattuikin olemaan pudotuspelien ensimmäisen pelin aika, kävimme katsomassa kuinka Ilves voitti Kärpät. Ajattelimme käydä katsomassa myös Tapparan pelin, jos suinkin aikataulut mätsäävät työvuorojeni kanssa.
Ensi viikon ohjelma on vielä avoin. Huomenna olen iltavuorossa, ja suunnittelin pitäväni totaalilepopäivän. Tiistaina meillä on töissä Harry Potter -päivä, siitä tulee normaalia pidempi työpäivä. Ajattelin silloin kävellä junalta kotiin, olen tulossa Tampereelle kuuden junalla niin päivänvaloa riittää lenkkeilyyn. Keskiviikko on myös iltavuoropäivä, ja perjantaina tapaan töiden jälkeen ystäväni Orivedellä pitkästä aikaa. Viikonloppu on vapaa.
En ole katsonut sääennusteita, että mitä on luvassa, paitsi maanantaina kai satelee lunta. Sitä satoi jo nyt, kun kävelimme hallilta kotiin. Ehkäpä on taas sisäliikuntapainotteinen viikko, josko pari kertaa kävisin kuntopyöräilemässä ja toiset pari kertaa voisin lihaskuntoilla kotona.
Kivaa kevään odotusta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti