sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Uutta intoa voimatreeniin

 

Kirjoittaja tekee selän kiertoliikkeitä, huoneessa taustalla hulavanne sekä kuminauhoja ja kahvakuula

Olen viimeisen vuoden ajan tehnyt lähes kaiken voimaharjoittelun kotona, pääosin GoGon livestriimin ja tallenteiden kanssa. Tällä viikolla tein jotain muuta, ja siitä tuntuu tulevan uutta kipinää lihaskuntotreeniin. 

Työnantajani Oriveden kaupunki alkoi järjestää virtuaalista tyhy-jumppaa toissa tiistaina. Silloin olin käynyt samana päivänä kuntopyöräilemässä, joten en osallistunut. Tällä viikolla olin tiistaina iltavuorossa, mutta ilokseni huomasin että video oli nähtävissä Facebook-ryhmässämme keskiviikkona (kuulin myöhemmin että ovat nähtävissä 30 päivää). Ohjelmassa oli 45 minuuttia kehonpainotreeniä patteriharjoituksena. Alkulämmittelyksi 5 liikettä, treeninä 2 x 4 liikettä niin että toinen neljän liikkeen sarja tehtiin lattiatasossa ja toinen seisten. Jokaista liikettä tehtiin neljä kierrosta, niin että joka kierroksella oli mahdollista tehdä vähän raskaampi versio. Aina sai kuitenkin jatkaa jossain aiemmassa versiossa. Esimerkiksi punnerrukset niin, että kaksi ensimmäistä kierrosta merenneitopunnerruksia, kolmas sivulle liikkuen, neljäs tuttu peruspunnerrus. Tai seisten ensin kyynärpää polveen, toisella kierroksella sormet suoran jalan varpaisiin / mihin ikinä asti ylettää, kaksi viimeistä kierrosta samat liikkeet mutta hypyllä. Liikkeet tehtiin niin, että työaika oli 40 sekuntia ja sitten oli 12 sekuntia lepo-/vaihtoaikaa. Tykkäsin, 45 minuuttia hujahti ohi melkein huomaamatta. Näitä aion tehdä livenä aina kun mahdollista tiistaisin, ja ollessani estynyt jonain muuna päivänä, niin kauan kuin virtuaalityhy jatkuu

Tänään kävin pitkästä aikaa salilla, kaipasin vaihtelua kehonpainotreeniin ja kahvakuulaan sekä kuminauhaan. Olin liikkeellä niin ajoissa että GoGo Park ei ollutkaan vielä auki, menin Cityyn. Siellä käytin 12,5 ja 15 kg tankoja, raskaammalla tangolla liikkeinä maastaveto (ylhäältä alas), peruskyykky, pystysoutu ja yksi sarja penkkipunnerrusta, kevyemmällä tangolla pystypunnerrus, ojentajat, kaksi sarjaa penkkipunnerrusta ja kaksi sarjaa hauiskääntöjä. Lisäksi käytin 16 kg:n kahvakuulaa maastavetoon alhaalta ylös. Lattialla ja steppilaudalla tein kaksi vatsaliikettä. Kaikkia muita liikkeitä tein 3 x 15 toistoa mutta hauiskääntöjä jaksoin vain 2. 

Oli ihan superihanaa olla salilla, olen kaivannut nimenomaan tankoa jolla saa hoidettua koko kropan treenin pysymällä yhdessä paikassa. Nyt olin tankojen luona nurkassa, välillä joku meni läheltä ohi kun haki jumppapalloa tai kahvakuulaa mutta muuten olin koko ajan kaukana kaikista muista.

Viikon muut treenit olivat 45-minuuttiset kuntopyöräilyt maanantaina ja torstaina, lisäksi tein kehonhuoltona liikkuvuus-venyttelyn tallenteelta lauantaina. Eli neljän päivän sijasta oli viisi, mutta treenimäärä kuitenkin tasan se mitä liikuntasuunnitelmassa. 

Kuntopyörän näytöllä hiekkarantamaisema
Costa Rican reitti päättyi hiekkarannalle.

Ensi viikko on yhä samaa linjaa, 2 kuntosalia, 2 aerobista ja 1 kehonhuolto. Aerobiset ovat kuitenkin 55-minuuttisia, jee! 

Eli into piukassa täällä ollaan edelleen! Ja sain lisäbuustia viikolla, kun yksi kaupungin työntekijä, jota en ollut nähnyt muutamaan viikkoon, sanoi että olen hoikistunut ihan hirveästi. Vaaka näyttää parin kilon pudotusta verrattuna 2,5 viikon takaiseen, mutta en ole lainkaan vakuuttunut kotivaakani toimintavarmuudesta. Olen vaihtanut siihen patteria useita kertoja viime aikoina, mutta esimerkiksi tänään se ehti vilauttaa lukeman ennen LO-ilmoitusta. Enkä ollut käynyt vaa'alla kertaakaan patterin vaihdon jälkeen... Ehkä on aika hankkia uusi laite. Mutta siis itsestänikin näyttää ja tuntuu siltä, että maha on pienentynyt. Sanoinkin, että hyvä jos näkyy että olen vihdoinkin päässyt liikkumaan :) 

Hyvillä mielin uuteen viikkoon, onneksi enää ei luvata hirmupakkasia joita vielä viime viikon alussa ennustettiin tulevalle viikolle. 

2 kommenttia:

  1. On kyllä tärkeää pitää kroppa kunnossa. Itsekin on tullut tehtyä aikapaljon juurikin kahvakuulatreeniä. Haaveissa on myös ollut jo jonkun aikaa oman kuntosalin rakentaminen vaikkapa autotalliin tai kellariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oma sali olisi ihana! Itse mietin että vaihtaisin meillä makuuhuoneen isommasta huoneesta pienempään, joka nyt on jumppahuoneeni. Silloin makuuhuone olisi sisäpihan puolella ja ehkä hiukan hiljaisempi kesällä kun autotie jäisi toiselle puolelle, toisaalta jumppahuone olisi isompi niin sinne mahtuisi vielä lisää välineitä.

      Poista