perjantai 23. elokuuta 2019

Loma loppuu, telakka alkaa

Saksan-reissu on lusittu ja pikkuhiljaa alan totutella Suomen loppukesään. Onneksi vielä on kohtalaisen lämmintä, ei tarvi heti kaivaa syysvaatteita esiin. Torstaina kävin lääkärissä, hän määräsi röntgeniin. Tänään sain puhelimitse tulokset, ei löytynyt syytä päkiän ja varpaan kipuun. Sain lähetteen fysioterapeutille ja kehotuksen mennä jalkoihin erikoistuneelle. Katselin netistä ja kyselin yhdestä ryhmästä suosituksia, harmi vaan että näyttää siltä että ensimmäiset vapaat ajat ovat puolentoista viikon päästä. Enkä voi varata ennen maanantaita koska en muista työvuorojani ensi viikkoa pidemmälle. Syyn selvittäminen siis venyy :( Toisaalta jaksan odottaa koska elän toivossa, että sitten saan avun kaikkeen. Paitsi tämänhetkiseen vaivaan myös siihen, että kolmen vuoden takaisen bursiitin jälkeen vasen jalka on vieläkin heikompi ja helpommin väsyvä kuin oikea. 

Mitä tässä nyt sitten tekisi? Kävely ja juoksu on poissuljettuja, samoin taitaa olla pyöräilyn kanssa. Ehkä uinti sopisi? Voisin kokeilla, nyt kun maauimala on vielä auki. Jalka kestää kävellä siirtymisiä, joten salitreenikin voisi onnistua, salille on kotoani viiden minuutin kävelymatka. Ei tietenkään jalkaprässi eikä kyykkääminen, mutta eiköhän sitä ole liikevalikoimaa ilman niitäkin. Sohvalla en jaksa istua kahta viikkoa (ja fysioterapian alkamisen jälkeen määräämätöntä aikaa), vaikka tässä taas tuleekin selailtua nettikirppareita ja etsittyä tarpeellista tavaraa uuteen kotiin. 

Että ketuttaahaan tämä. Kroppa kesti talven treenit hyvin, sitten tuli kevään päätapahtuma ja sen jälkeen ongelmia ja edelleen koko kesä juoksematta. Että unohdettava syksyn suunnitelmat, olisi ollut Tampereen puolikasta ja Pirkan Hölkkää ja Wihan kilometrejä... Tai en hautaa lokakuun juttuja kokonaan mutta alan henkisesti varautua siihen että kuntopohja ei tule riittämään vaikka jalka olisi oireeton. Täytyy ehkä ajatella niin, että tänä vuonna hoidetaan jalka kuntoon ja ensi vuoteen lähdetään terveenä. Jos sitten ensi vuonna pystyisi juoksemaan sekä kevät- ja syksytapahtumia.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat apua jalkavaivoihin! Minä olen menossa syyskuussa osteopaatille. Hierojani suositteli osteopatiaa, koska jumit näyttävät vain pahenevan. Saapa nähdä, onko siitä apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on apua! Mun pitäisi myös varata hierojalle aika, tosin vakihierojani alkaa olla täystyöllistetty lentopallojoukkueen kanssa joten täytynee mennä muualle. Pohkeet on aina jumissa, ja vasen pakara juilii taas vaikka se kertaalleen on hierottu auki. Toki jumitus voi olla syy jalkavaivaan, mutta ainakin osasyy lienee Karhunkierroksen rasituksella. No, onneksi pää toimii vaikka kroppa onkin vähän romu... :D

      Poista