keskiviikko 14. elokuuta 2019

Lisää lämmintä - ja kävelyä

K
Kyllä tarkenee; eilistä lukuunottamatta on ollut hellettä jatkuvasti. Parhaimmillaan 31 astetta. Illalla kymmenen jälkeen viilenee (23 astetta), mutta silloin on jo pimeää. Enkä vielä elokuussa halua treenata pimeällä... Viime viikolla kävelin taas ahkerasti, neljä lenkkiä, yhteensä 30 km / 5 h. Tarkoituksella, sanoin sunnuntaina että menen 7 km jotta saan 30 täyteen. 29 olisi ollut kamalaa... :D Sunnuntain lenkki oli kummallisin tähänastisista. Tai ehkä pikemminkin hassuin. Lähdin kohti luonnonsuojelualuetta, tarkoittaa että ensimmäiset 2 km oli silkkaa ylämäkeä, kilsa asfaltilla ja kilsa metsätiellä ja polulla. Sen jälkeen 700 metriä tasaista metsätietä, jota seurasi piiiiitkä alamäki, noin 3 km. Loppuun sitten vähän reilu kilsa suht tasaisella asfaltilla. Sykelukemat on hauskat: eka 2 km keskisyke 137, maksimi 163. Tasainen pätkä 133 / 156. Alamäki 114 / 132 ja lopputasainen 118 / 130. Mietin että jos joskus tekisin tuon alun mäkijuoksuna mutta ei taida kannattaa. Koska jos kävellessä maksimi on 163, niin paljonko korkeampi se olisi juostessa. Olisin ehkä ihan naatti jo ennen mäen loppua. 

Viime torstaina teimme päiväretken Bremeniin. Kaunis kaupunki! Postauksen aloituskuva on sieltä, kävelimme joen vartta noin 2,5 km keskustasta jalkapallostadionille ja samaa reittiä takaisin. Lisäksi kuljimme Viertel-korttelissa sekä turistikansoitetulla Schnoor-alueella. Yllä oleva kuva on Viertelistä. Pidän kovasti siitä, kuinka vihreää Saksan kaupungeissa on. Lisäksi kevyt liikenne on kuningaslaji, autot antavat aina tietä. 

Tällä viikolla olen tehnyt vasta yhden lenkin, eilen kävelin 6 km. Toisaalta, tänään kävelimme puolitoista kilometriä keskustaan pesulaan, sieltä puoli tuntia ostamaan pahvilaatikoita miesystäväni muuttoa varten, sitten tulimme bussilla keskustaan pesulaan, ja kävelimme puolitoista kilometriä kotiin pyykkien ja pahvilaatikoiden kanssa. Mittarini näytti täsmälleen kotiintulohetkellä, että 100 % päivän aktiivisuudesta on täynnä.

Eilen kävelimme tavallista kauemmas kauppaan. Syy on yksinkertainen, suosikkimysliämme ei saa lähi-Pennysta. Mutta mikäs sinne tallustellessa, yksi reitti vie siirtolapuutarha-alueen vierestä, ja minun oli tietysti pakko pysähtyä ottamaan turistikuva yhdestä sisäänkäynnistä. On vaan niin ihanan vehreää ja idyllistä! Palasimme kotiin toista reittiä, ja seuraava kuva oli otettava talosta, jota olen katsellut monta kertaa:

Lähinnä väritys. Täällä voi ilmeisesti olla minkä tahansa värisiä taloja. Lisäksi on aika hauskaa, että monet talot ovat saman kokoisia, eikä niistä oikein tiedä ovatko ne kerrostaloja, usean perheen taloja vai yhden perheen omakotitalo. Toki voi olla, että samassa talossa asuu useampi sukupolvi, mutta silti. 

Olin miettinyt, että josko tällä viikolla pääsisi juoksemaan. En taida kuitenkaan uskaltaa. Jalkani on alkanut oireilla. Ensimmäinen merkki oli varpaan tunnottomuus, joka alkoi heti Karhunkierroksen jälkeen. Sitten varvas oli samaan aikaan tunnoton ja kipeä, niin että juuri oli kipeä ja pää tunnoton. Nyt se on vain kipeä. Ei jatkuvasti, mutta esimerkiksi aamulla kun lähtee liikkeelle niin heti tuntuu kun laittaa painoa päkiälle. Kävelylenkin jälkeen tuntemus on sellainen, kuin varvas olisi kaksinkertainen muihin nähden (kyseessä on isovarpaan viereinen varvas vasemmassa jalassa). Päkiässä tuntuu kipeä kohta niin päällipuolella kuin jalkapohjan puolella. Olen vähän sillä mielellä, että pitänee käydä lääkärissä kunhan täältä kotiudun viikon päästä. 

Tämän viikon muu liikunta on vielä arvoitus. Huomenaamuna heräämme kahdeksalta siivoamaan; miesystäväni asunto menee myyntiin ja vuokranantaja on tulossa katsomaan sitä päivällä. Pikkuhiljaa on alettava pakkaamaan laatikoihin sitä tavaraa, jota mies vie vanhempiensa asunnolle. Ja jos roskien keräys tulee ennen kuin lähden takaisin Suomeen, laitamme huonekalut palasiksi ja roudaamme ne pihalle (neljännestä kerroksesta, 61 rappua, ei hissiä). Eli liikuntaa tulee jonkin verran ilman varsinaista lenkkeilyäkin :) 

Ensi viikolla palaan kotiin keskiviikkona, ja heti perjantaina on tarkoitus lähteä kahden kaverini kanssa polkemaan Saariston rengasreitti. Elän toivossa, että jalkavaiva ei pahene, ja että se ei ärsyynny polkemisesta. Jos käyn lääkärissä ennen tuota reissua, sen on tapahduttava torstaina. Toisaalta voisi olla viisasta käydä, puhutaan kuitenkin että vaiva on alkanut toukokuun lopulla ja pahentunut viimeisen parin viikon aikana. Jotain rasitusjuttua se lienee taas. 

Tällaista kuuluu tällä erää. Olemme yhden läppärin varassa, joten voi olla että postaan seuraavan kerran vasta Suomeen palattuani. Mutta samaa kuulunee tässä välissä, hellelukemia ja kävelyä. Suunnilleen joka toinen päivä mies tekee ruokaa kotona ja joka toinen päivä lounastetaan ulkona. Kotona tehdään paljon salaatteja, lisäksi aamu- ja iltapala ovat hedelmiä, jogurttia ja satunnaisesti mysliä. Ruokajuomat kaupungilla ovat mielenkiintoisia, kuvassa yllä saksalainen spesiaali KiBa, eli Kirsch-Bananennektar, eli kirsikka-banaanijuoma. Hyvää mutta sen verran makeaa että ei toimi ruuan kanssa vaan tekee entistä janoisemmaksi. On muuten kannettu aika paljon kivennäisvettä kotiin, sen verran paljon tulee hikoiltua että en halua jättäytyä pelkän hanaveden varaan. 

Olen täällä ollessa pohtinut, että perustaisinko uuden blogin. Se käsittelisi suomalaisen ja saksalaisen kulttuurin eroja ja yhtäläisyyksiä, enemmän ehkä eroja, koska niitä tuntuu olevan yllättävän paljon. Tiesittekö esimerkiksi sellaista, että kun Saksassa muuttaa pois, niin asunto pitää maalata? Mietinpä vaan niitä asuntoja, joissa asuu opiskelijoita eli vaihtuvuutta on pahimmillaan vuoden välein. Montako maalikerrosta niissä lienee? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti