lauantai 12. toukokuuta 2018

Viikko maratoniin!

Tämä viikko on ollut jo keventelyä maratonille. Viime sunnuntaina menin vielä aika tiukan setin, tuttuja mutta aina niin ihanan ärsyttäviä 5-minuuttisia vetoja 2 minuutin kävelypalautuksella. Suuntaus on kuitenkin hyvä verrattuna kahteen edelliseen vastaavaan settiin. 9.4. vetojen vauhti on ollut 6.37 - 7.03, keskisyke 158 - 162. Viikkoa myöhemmin, 17.4 vauhdit olivat 6.35 - 7.16 (tai oikeastaan 7.01, ensimmäisessä himmasin hetkeksi kun toinen juoksija kaartoi risteyksestä suoraan eteen, halusin jättää vähän väliä etten mene ihan kantapäillä), sykkeet 153 - 158. Nyt sain vedettyä kaikkiin alle 7 minuutin vauhdin ja sykekin oli huomattavan tasainen, 6.21 - 6.56 / 154 - 157. Viimeinen setti oli sikälikin tasaisin, että siinä vauhti koveni koko ajan, kun aiemmissa on ollut hitaampia välissä.

Tällä viikolla on ollut neljä treenikertaa, 2 juoksulenkkiä, 1 kävelylenkki ja 1 kehonhuolto. Pitkistä ei vaan alle tunnin mittainen pk-lenkki. Keskiviikkona juoksin töistä junalle, vähän mutkitellen, 45 minuuttia. Tästä sain juoksuhaasteeseen kohdan 39: "Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele linnun laulua, katsele kasveja, havainnoi vuoden kiertoa luonnossa." Linnut lauloivat, totesin että en tunne yhtäkään. Katselin, kuinka puissa silmut ovat muuttuneet pieniksi lehdiksi. Radan varressa oli valtavasti leskenlehtiä, asutuksen läheltä bongasin sinivuokkoja. Tunsin tuulen iholla ja hiekan kurkussa. Kuuntelin traktoria pellolla ja moottorisahaa, haistoin pilkotut puut ja kevätlannoitteen. 

Torstaille olin suunnitellut viimeisen vk:n ennen maratonia, mutta koska ulkona kävi hirmuinen tuuli niin vaihdoin sen palauttavaksi kävelylenkiksi. Tunnin verran kuljeskelin lähiseudulla, niin omakotialueella kuin puistoja halkovia hiekkateitä. Huomasin kyllä että alkumatkasta oli vastatuuli; mittarin mukaan ne kilometrit menivät 20 - 30 sekuntia hitaammin kuin myötätuuliset. 

Perjantaina tuuli oli heikompi, joten tein vk:n silloin. Menin 4 x 10 minuuttia kiihtyvästi. Taas kerran kävi niin, että vauhti muuttui aika rajusti vaikka tuntui että menen koko ajan melkein samaa (hidasta) vauhtia. Ensimmäinen keskivauhdilla 8.06 / syke 137, toinen 7.31 / 150, kolmas7.04 / 154 ja neljäs 6.56 / 156. Taas oli mielenkiintoista huomata, kuinka paljon syke nousee höntsävauhdin kiristyttyä reippaammaksi, sitten taas puolen minuutin kiristys ei vaikuta sykkeeseen kuin muutaman pykälän. 

Vk-lenkki päättyi kuntokeskuksen ovelle, olin varannut puolitoistatuntisen joogan. Ihan vaan siksi, koska siinä teemana oli lantion avaus. Taas huomasin, että juoksu ja jooga on huono yhdistelmä samaan päivään. Jalat ja selkä tuntuivat kovasti kankeilta. Lisäksi, koska oli hellekeli ja treenit peräkkäin, syke oli joogan alussa, istumisen ja rauhoittumisen jälkeenkin 30 pykälää korkeampi kuin muulloin joogatuntien alussa. Hikeä pukkasi pitkän aikaa, ja sen lopulta laskettua tuli kylmä. 

Viikon treenit on tehty, mutta koska huomisellekin on luvattu kaunista ja lämmintä, saatan tehdä jonkun kevyen ulkotreenin. Tekisi mieli kaivaa pyöräni Poweri-Paawo esiin, eipä tässä ole Pirkan Pyöräilyynkään kuin 4 viikkoa... 


Ensi viikko onkin sitten aika totaalista maraton-valmistautumista. Ohjelmassa on 3-4 kilsan juoksulenkki kisavauhtia, se joko maanantaina tai tiistaina. Toinen lenkki on kevyt pk, sen pituutta ei mainita mutta järki sanoo että sen on oltava lyhyt, maksimissaan kolme varttia. Siihen sisältyy rennon rullaavia vetoja, esimerkiksi 3 x 60-100 metriä. Tuon teen keskiviikkona tai torstaina, kuitenkin niin että lenkkien väliin tulee yksi lepopäivä. Perjantaina voi tehdä kehonhuoltoa, kuten kevyttä venyttelyä. 

Tiistaista torstaihin on tankkausta. Olen jo etukäteen varoittanut työkavereita, että saatan olla ärtyisä :) Syön leipää harvoin, ja sen mitä syön niin ruisleipää. Tankkausohjeessa on kuitenkin vaaleaa leipää 4 - 5 palaa päivässä. Vatsanväänteitä tiedossa! Lisäksi pitäisi juoda litra tuoremehua per päivä. Sekä vaihtaa täysjyväpasta ja -riisi valkoisiin. Ja syödä normaaliin ruokavalioon verrattuna muutama ylimääräinen banaani päivässä, tai rusinoita. Huh! Onneksi perjantaina on normaali ruokavalio, ehtii pahin turvotus laskea lähtöön mennessä :)

Perjantaina haen numerolapun ja illaksi menen ystäväni kanssa katsomaan Mamma Mia -musikaalia. Täytyykin muistaa pakata urheiluvaatteiden lisäksi teatterivaatteet! Vielä ei ole suurta paniikin tunnetta mutta vähän jännittää. Luen vielä Mielen voima urheilussa - kirjaa, jospa siitä saan lisäboostia... 

4 kommenttia:

  1. Hiilaritankkaus, tuo niin kivalta kuulostava tekosyy syödä pullaa. :D Vaikka itse tykkään kauheasti herkuista, niin hiilaritankkaus on mielestäni kauhean työlästä, kun pitäisi välttää ylimääräistä rasvaa ja hiilarit turvottavat ihan hulluna.

    Toivottavasti sun valmistautuminen menee hyvin ja pysyt rennolla mielellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, työpaikan vieressä sattuu olemaan kahvila, vieläpä Pirkanmaan parhaaksi valittu! Hiilaritankkaus, mikä mainio tekosyy käydä hakemassa pulla per päivä :D

      Kiitos, kyllä tässä yritetään hengitellä syvään ja pysyä rentona ja levollisena!

      Poista