Pirkan Pyöräily 2018: Klassikko

Noin kivaa on päästä maaliin pyöräilytapahtumassa! :D 

Osallistuin toista kertaa Pirkan Pyöräilyyn, matkana sama kuin vuosi sitten eli Klassikko 134 km. Lähtökohdat olivat hiukan erilaiset mutta tulos melko lailla sama. Viimeksi ajoin lainatulla pyörällä, jolla olin ajanut yhden 40-minuuttisen lenkin ennen tapahtumaa. En sen pidempää, koska en osannut vaihtaa vaihteita pienemmälle. Nyt alla oli oma pyörä, ja kilometrejä koossa kolmisensataa. Tänä vuonna tosin vähän, koska ennen maratonia vain juoksin, ja tässä välissä en kolmen viikon aikana ehtinyt tehdä montaa pyörälenkkiä. Viime vuonna kaverini oli kokeneempi pyöräilijä ja minä ummikko, tällä kertaa minä olin kokenut ja kaverina ummikko, ystävä joka ajoi ensimmäistä kertaa ikinä maantiepyörällä. Eipä hän tuntunut paljoa totuttelua vaativan, vaan meni alusta asti kuin vanha tekijä :) 

Vuosi sitten olin liikkeellä tyhjillä jaloilla, koska edellisenä päivänä juoksin Sappeen Extreme Runissa 10 km. Autojen ja rakennustelineiden ylitys, laskettelurinteen kiipeäminen ylöspäin ynnä muu hauska vei mehut aika tehokkaasti. Nyt tuntui virkeämmältä, mutta mietin kyllä että olenkohan sittenkään vielä palautunut Helsingin retkestä. 

Ajallisesti mentiin pitkälti samoissa. Vuosi sitten matkaa kertyi 134,01 km, aikaa meni 6.19,04. Tällä kertaa matka oli 132,07 km, mutta siitä puuttuu Rantatunneli melkein kokonaan koska sieltä ei löytynyt gps-signaalia. Aikaa kului 6.22,48. Keskisyke vuosi sitten 138, nyt 135. Teiskon mäet olivat tänäkin vuonna yhtä murhaavia, ja aloin jo epäillä että kohta joudun talutushommiin. Pääsin kuitenkin kaikki ylös ajaen. 

Mielestäni Pirkan Pyöräily on yksi parhaista tapahtumista. Satun asumaan jäähallin vieressä, joten fiilistely alkaa aamulla ennen seitsemää kun kuulutukset alkavat. Ensimmäinen ryhmä lähti 217 kilsalle klo 7.20. Minä ja ystäväni suuntasimme lyhyemmälle Näsijärvi-kierrokselle noin kello 8.45. Ensimmäinen huoltopiste Ylöjärven Mutalassa tuli noin 30 kilsassa, juuri siinä kohdassa, kun alkoi kaivata jotain syötävää. Tarjolla oli rusinoita, mehua, urheilujuomaa ja vettä. Matka jatkui lyhyen pysähdyksen jälkeen. Seuraava huoltopiste oli noin 60 kilsassa Kurussa. Sinne mentiin kohtalaisen vilkkaasti liikennöityä tietä. Pääosin autoilijat ohittivat kaukaa, jokunen viisti varsin läheltä. Kurun pysähdyksessä tarjolla oli energiageeli, mehua, kahvia, urheilujuomaa ja vettä. Täältä lähdettäessä liikenteenohjaaja toivotti hyvää loppumatkaa. Pieni asia, josta tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. 

Kolmas väli oli vain 17 km mutta silti kaikista raskain. Kurusta Muroleeseen on sellainen maasto, että nousua ja laskua riittää, tasaista ei ole juuri lainkaan. Mäet ovat pääasiassa lyhyitä mutta jyrkkiä. Vastatuulta oli, paitsi parissa ylämäessä tyyntyi ja samantien pukkasi hirmuisen hien. Muroleeseen kun päästiin niin oli jo vähän nälkä. Täällä syötiinkin vähän tukevammin, tarjolla oli ruisleipää, vaaleaa leipää, suolakurkkua ja rusinoita. Sekä juotavat tietysti. Viime vuonna täältä sai suklaakakkua, nyt ei, kauhea pettymys! :)

Terälahden huoltopisteelle oli Muroleesta 22 km. Alussa oli vielä niitä inhottavia jyrkkiä mäkiä, sekä vastatuulta. Mitä lähemmäs Terälahtea tultiin, sen kivempi oli sujutella menemään. Maasto oli kumpuilevaa, mutta ylämäet olivat loivempia. Kaikkia alamäkiä ei uskallettu lasketella täysiä, ei millään välillä. Aina oli vastassa mutka, tai asfaltissa railoja, tai jotain muuta minkä takia oli pakko jarruttaa vähän. Terälahdessa juotiin taas mehua ja vettä, syötäväksi saatiin suolakurkkua ja suklaata. Kyllä muuten oli suklaa hyvää! 

Olimme miettineet, että jättäisimme viimeisen huollon väliin, koska siitä on maaliin enää 13 km. Toisin kävi. Ystävälläni oli kauhea pissahätä, ja minun polveni oikutteli niin oli oikeastaan pakko pysähtyä. Vasen polveni alkoi kiukutella noin 80 kilsan kohdalla, ulkosyrjään pisti. Kävellessä ei tuntunut miltään, mutta vihlonta alkoi muutaman sadan metrin polkemisen jälkeen. Loppu 20 kilsaa oli aika tuskaista. Harmi sinänsä, koska Terälahden jälkeen saatiin hetkeksi myötätuuli ja tuntui, että loivat ylämäet pääsi melkein polkematta ja isolla vaihteella. Viimeiseen pitkään ylämäkeen tulikin sitten taas hirveä vastatuuli, tuntui ettei pääse mihinkään eikä oikein jaksa enää pyörittää. Tiedä sitten, lähdettiinkö alussa liian lujaa. 

Viimeinen huolto Sorilan koululla tarjosi suolakurkkuja ja rusinoita, ja ne tulivat tarpeeseen. Täälläkin pari mukia mehua kehiin ja sitten loppusuora. Ystäväni ehti kysellä monta kertaa, joko kohta ollaan perillä, sen verran pitkiä nuo viimeiset kilsat olivat. Lopulta päästiin maaliin ja lämpimän keiton luo. Jälkkäriksi ostettiin lättyjä hillolla ja kermavaahdolla, kyllä olimme sen ansainneet!

Tapahtumasta ei jäänyt mieleen mitään miinusmerkkistä. Paitsi sää; tuuli mokoma viilensi sen verran että vasta kotona tajusin polttaneeni naaman ja käsivarret. Mutta osallistujan tyhmyydelle tapahtuman järjestäjät eivät voi mitään :) Plussapuolia on runsaasti. Maisemat tietysti. Alkumatkasta ihailtiin taloja ja haisteltiin luonnonkukkien tuoksua. (Loppumatkasta lähinnä tuijotettiin eteenpäin ja odotettiin koska tämä loppuu). Huoltopisteitä on reitin varrella riittävän monta, ja niistä saa tarpeeksi paljon syötävää. Ihan parasta on se, että tarjolla on sekamehua eikä pelkkää urheilujuomaa. 

Hienolta tuntui myös se, että pitkän matkan pyöräilijät tsemppasivat ohittaessaan. 36 km/h ryhmä taisi mennä ohi jo heti kohta Ylöjärven jälkeen :) Myös muita vauhtiryhmiä meni ohi silloni tällöin, ja melkein kaikista huudeltiin tsemppiä ja jaksamista. Yhdestä porukasta muistutettiin että pitää höpöttää, toiset huikkasivat että "imuun vaan". Tuumasin kyllä että en taida päästä alamäessäkään niin kovaa mitä jotkut menevät tasamaalla :D Mutta se fiilis kun saat tsemppausta! Juoksutapahtumissa tuntee niin helposti olevansa tiellä hidasteena, kun porukkaa menee ohi. Ehkä kyse on tapahtumien erilaisuudesta. Pirkan Pyöräily ei ole varsinaisesti kilpailu, siinä ei ole ajanottoa eikä ensimmäiseksi maaliin tulleet saa erityisiä palkintoja. Kaikille mitali, ja muut palkinnot arvotaan. 

Saa nähdä, osallistunko ensi vuonna. Mieli tekisi, mutta kun mieli tekisi myös Karhunkierroksen 31 kilsalle ja se on vain 2 viikkoa ennen... Tosin näihin on aikaa vuosi, kyllähän tässä ehtisi treenata itsensä siihen kuntoon että jaksaa heittämällä molemmat... :)

Seuraava tapahtuma, johon olen ilmoittautunut, on puolimaraton Tampereella elokuun puolivälissä. Voi olla, että tähän väliin tulee heräteilmoittautumisia. Yksi ystäväni on jo ehdotellut Himos Trailia, se on viikkoa ennen puolimaratonia joten siellä täytyisi tyytyä lyhyimpään matkaan (9 km) jotta ehtii palautua seuraavaksi lauantaiksi. Katsotaan, mistä sitä itsensä löytää tässä kesän aikana. 

Onko maratonin jälkeen elämää? Kyllä on!

Alkuviikosta olin vähän ulalla - tiedä sitten onko se mikään uusi asia meikäläisen kohdalla... :D Lauantaina olin liikkeellä liki 6 tuntia, mutta jo keskiviikkona alkoi tuntua siltä että tekisi mieli lenkille. Varpaat kyllä estivät sen vielä; isovarpaan viereiset keräsivät niin paljon nestettä että olivat turvonneet ja punaiset. Parina yönä jouduin pitämään kylmäpakkausta niiden päällä, ja aamuisin suihkutin kylmää vettä. Silti, oikean jalan varvas vuoti nestettä pitkin päivää, aina kun olin ollut vähän aikaa jaloillani, joko seisten tai kävellen. Torstaina tilanne oli jo parempi, punoitus vähentynyt ja vuotaminen lakannut. Vasemmassa jalassa kynsi kyllä heiluu mutta on sivuilta kiinni niin ehkä se siinä pysyy vielä jonkin aikaa. 

Pääsin kuitenkin aloittamaan liikunnan jo tällä viikolla. Lajivalikoimassa oli pelkkää pyöräilyä, ihan siksi koska Pirkan Pyöräily ja 134 kilometriä odottaa kahden viikon päässä. Tiiviin juoksukauden jälkeen on syytä totutella takapuolta pyörän satulaan. Torstaiaamuna pyöräilin tunnin verran salilla. Sisällä siksi, koska Poweri-Paawon takarengas oli melkein tyhjä enkä osannut täyttää sitä. Eikä jalat kestäneet sen vertaa kävelyä että olisin kiikuttanut sitä huoltoon ennen lauantaita... Torstaina poljin tasaiseen rauhalliseen tahtiin.

Perjantaina oli vuorossa TRIP kuntosalilla. Ohjelma numero 12, joka sisälsi niin hurjia mutkia ja spiraaleita ja jyrkkiä alamäkiä että aika paljon katselin lattiaa :D Hiki virtasi, kun koko ohjelman ajan vuorottelivat vauhdikkaat sprintit ja raskaat nousut. Ei menty niin että kokonainen kappale nousua, vaan jokaisessa biisissä oli sekä seisaallaan ylämäkeen polkemista että alamäkeen spurttailua. Kyllä jo ensimmäisissä ylämäissä tuntui, ettei reisissä oikein ole voimaa. 

Eilen sain pyörän kuntoon, ja tänään kävin fillaroimassa ulkona. Aloituskuvassa näyttää hämäävän hyvältä. Ikävä kyllä Tampereella tilanne on se, että kevyen liikenteen väylät ovat karmeassa kunnossa. Jokaisessa risteyksessä on korkeat rotvallin reunat, eli on pakko ajaa todella hitaasti. Teillä on halkeamia ja mikä pahinta, esimerkiksi Nekalassa oli yhden tien varressa useita kohtia, joissa yhtäkkiä asfaltti oli pois noin metrin matkalta, tilalla hiekkaa tai sepeliä. Paha paikka on esimerkiksi laskea Messukylästä kohti Hervannan valtaväylää, on pakko jarruttaa ja melkein pysäyttää vauhti. Minä ainakaan en uskalla ajaa sepeliin lujaa, koska viime kesänä Linnainmaalla rengas puhkesi kun tein niin. Tunnin verran ulkoilutin Poweri-Paawoa. Olisi tehnyt mieli olla kauemminkin, mutta mietin että syytä ottaa kevyesti kun maratonista on vasta viikko. Sitä paitsi tänään oli kova tuuli, eikä ole järkeä vääntää kun kuitenkin palautuminen lienee vielä vaiheessa.

Odotan kesäkuun alkua. GoGolla alkaa mahtava "100 days of summer" - haaste. Idea on simppeli, 100 päivää aikaa suorittaa 100 tehtävää. Tai vähemmän, palkinnon saa jo 20 kohdasta. En usko pääseväni sataan, otin tavoitteeksi 60 pistettä jolla saa palkinnoksi treenikassin. Katselin kohtia, niin 20 saan jo sillä mitä olen tehnyt tähän asti. Toiset parikymmentä tulee myös aika helpolla, esim. pyöräilemällä salille, käyttämällä express-saleja joissa on vain aerobiset laitteet, osallistumalla ulkotunneille jne. Loput noin 20 vaatii epämukavuusalueelle menoa, esim. erilaisia puolituntisia hikijumppia tai tanssillisia jumppia. Katsotaan sitten syyskuussa, miten meni! :) Silti "pitää" myös juosta ja pyöräillä kesällä, että on elokuussa puolimaratonkunnossa.