HCM 2018

Siinä se nyt on! Ei tullut helpolla mutta tuli kumminkin.

Mikään ei varsinaisesti mennyt vikaan, mutta en koe saaneeni itsestäni irti sitä mitä halusin. Etukäteen arvioin, että 5.20 olisi ollut realistinen aika. Jäin siitä hitusen alle 21 minuuttia, loppuaika oli 5.40,56. 

Torstaina illalla lähdin kaveripariskunnan kanssa mökille. Minulla oli vapaapäivä, kaverit tekivät etätöitä. Olin tosi väsynyt, heräsin aamulla n. 8.30 mutta monta tuntia vaan loikoilin ja luin kirjaa, välillä makasin silmät kiinni puoliunessa. Vasta iltapäivällä nousin ylös, lähinnä koska oli pakko. Lähdimme ystäväni kanssa Helsinkiin, haimme juoksunumeroni ja kävimme Messukeskuksessa katsomassa Mamma Mia -musikaalin. Sinänsä hyvä että käytiin, sain ajatukset kauas maratonista. Yöksi mentiin takaisin mökille noin 70 kilometrin päähän. 

Lauantaiaamuna kuulostelin puoli seitsemän aikaan että ei hitto. ei kai tule migreeni. Pieni särky nakutti vasemmalla ohimolla, kaikkinensa otin 3 x 800 mg Buranaa että sain sen pois. Tai ainakin siirrettyä myöhemmäksi. Myös lauantaina olin tosi väsynyt, vaikka tuntui että yön nukuin hyvin. Matkalla Helsinkiin oli kaksijakoinen olo. Toisaalta kauhistunut, että ei hitto miksen tyytynyt "vain" puolikkaaseen, toisaalta oli rauhallinen ja luottavainen olo että pääsen kyllä maaliin. 

Lähdin matkaan sillä ajatuksella, että 5.30 jänikset olisivat lähietäisyydellä. Lopussa voisin kiriä ohi ja mennä reilusti edelle... Mutta ei tällä kertaa. Alku meni suunnitellusti noin 7.30 tahtia, mutta sippasin 25 kilsassa. Ensimmäinen kierros meni ok, toinen ei. Tokan kiekan alussa tuntui että mennään vaan Mannerheimintietä, aloin jo kaivata juomapistettä. Kaksi ensimmäistä juomapaikkaa tuntuivat olevan harvassa, sen jälkeen niitä tuntui olevan tiheämmin. Ruokaa olisin kaivannut; yhdestä kohdasta otin suolakurkkua ekalla kierroksella, toisesta kohtaa huomasin ne vasta kun olin jo juoksemassa ohi. Ihan lopussa en edes huomannut niitä, kaverini olivat tulleet kaupunkipyörillä vastaan 36 kilsaan, toinen kääntyi ympäri ja kävi hakemassa purkillisen. Mutta silti, olisin kaivannut muutakin. Ja jos oli muuta, niin olisin kaivannut opastekylttejä tai huutoa. Häntäpään juoksijana tuntui kyllä muutenkin, että juomapisteitä oltiin jo siivoamassa pois, osassa katsoin että oli vain muutama muki pöydällä, ehdin jo pelästyä että onko vettä ollenkaan vaiko vain urheilujuomaa. 

Jostain syystä elvyin kolmenkympin jälkeen, siellä ei tullut seinää mutta muuta vaivaa kyllä. Jo aiemmin olin huikannut kaverille, että käsivarsi hiertyy rikki. Hän haki laastaria ja teippiä, 23 kilsan kohdalla hoidettiin vasenta käsivartta. Sitten etenkin 13 kilsaa teippirulla kädessä, yritin tunkea sitä ensin juomavyöhön ja sitten housuntaskuun mutta kumpaankaan ei mahtunut. Toisaalta, sille oli käyttöä myöhemmin. Jossain siellä kolmenkympin haminoilla alkoi tuntua siltä, että vasemman jalan isovarpaan viereisen varpaan kynsi on takertunut kiinni sukkaan. Jonkin ajan päästä tuntui kivulias "repäisy". Pysähdyin kuin seinään; irtosiko kynsi, tuo sama joka on irronnut monta kertaa ja aina kasvanut paksuuntuneena ja huonokuntoisena takaisin? Kiedoin teippiä varpaan ympärille ja laitoin vielä laastarin pehmikkeeksi. Reilun 35 kilsan kohdalla tuli seuraava pysähdys. Oikeassa jalassa pikkuvarpaan viereisessä varpaassa tuntui kuin terävä pisto, jota seurasi kova kipu. Taas lenkkaria pois jalasta... Pikavilkaisulla näytti siltä että vesikello oli puhjennut. Lisää laastaria kehiin! 

Viimeiset 6 kilsaa menin melkein koko matkan kavereiden kanssa. Sanoin kun nähtiin, että en vaan jaksa. En tunne hikoilevani, käsivarret ovat kuivat suolakoppurat, hikeä on vain ylähuulessa. Matkalla oli välillä nälkä... Ja vaikka söin energiageelejä, ei kertaakaan tuntunut siltä että geelin ottamisen jälkeen olisi jalka liikkunut vauhdikkaammin. Manasin kannustajilleni, että miksi mä taas olen täällä, mitä järkeä kiusata itseä kun viidessä vuodessa ei tapahdu sitä että aika paranisi. Että onko mun mitään järkeä osallistua maratonille kun en vaan jaksa. Sanoin myös, että ikinä enää en juokse Helsingissä, kun taas tuntui että reitti oli pullollaan ylämäkiä. Kaveri kommentoi että kolmen päivän päästä olen ilmoittautumassa seuraavalle maratonille. No, ei siihen mennyt kuin hetki kun sanoin että seuraavan maratonin juoksen sitten jossain missä on tasainen reitti! :D Kaverini oli myös sitä mieltä, että varmasti palaudun tästä niin nopeasti että pystyisin juoksemaan seuraavan maratonin jo syksyllä. Saa nähdä... Tästä kun lähden liikkumaan niin salia ja pyöräilyä ensi alkuun.

Huono fiilis jäi sippaamisesta ja siitä, että aika ei parantunut. Manailin, että maratonilla kilsat 13-30 tuntuvat ihan turhilta, ne nyt vaan pitää juosta pois. Siis jos jaksaa juosta... Hyvä fiilis jäi siitä, että menin kuitenkin maaliviivalle asti ja hain mitalin pois kuleksimasta. Myös siinä mielessä on kiva olo, että kroppa oli väsynyt mutta ei niin kuollut kuin aiemmilla maratoneilla. Reidet eivät muuttuneet betoniksi, eikä vatsalihaksia alkanut särkeä. Lihakset olivat väsyneet mutta eivät kipeät. Suukin kävi neljäänkymppiin asti :D Ystäväni sanoi kun illalla ajettiin kotiin, että olen hämmästyttävän virkeä siihen nähden että olen juuri taapertanut 42 km (oma mittari sanoi 42,94 km!). Kaunis sää oli tuonut paljon kansaa ulos, ihan mahtava kannustus oli ihan loppuun asti! 

Automatka oli vähän vaikea, vasenta jalkaa juili pakarasta takareiden kautta pohkeen sivulle. Tuota kohtaa on urheiluhierojan toimesta käsitelty, ja se on näköjään kohde seuraavalla kerralla. Yö oli hankala. Varpaita särki niin ettei kestä laittaa peittoa päälle. Paleli vaikka iho oli lämmin. Käsivarren hiertymä ei punerra pahasti, mutta sattuu ihan sikana kun siihen osuu iho tai peitto. Vasenta pakaraa jouduin venyttelemään monessa asennossa, kun muuten ei löytynyt hyvää asentoa jalalle. 

Aamulla katsoin vaurioita tarkemmin ja totesin, että ei onneksi ehkä ollutkaan kynsi. Näytti ensin, että kynsi olisi lähtenyt irtoamaan alareunasta. Taitaa kuitenkin olla niin, että siinä on rakko joka on puhjennut. Laastareita pidin suojana tänään, koska ystäväni kanssa lähdettiin aamupäivällä Pyynikille. Hänen miehensä osallistui Pyynikki-juoksuun, joten olimme kannustamassa. Kohtalaisen haastavaa oli kävellä näkötornin luota portaat alas rantaan, paljon helpompaa tulla ylöspäin. Nämä:

Näkötornilta kävelin rautatieasemalle lataamaan bussikorttia. Mitä siitä tulee, 2,5 - 3 km, käytin siihen noin 45 minuuttia. Ajattelin, että kevyt kävely tekee hyvää, vetristää kroppaa. Sen verran varpaita särki kävelyn jälkeen että loppumatkan menin bussilla. Sitten istuin muutaman tunnin sohvalla katsomassa eilisiä prinssihäitä, ja mitä pidemmälle ilta tässä etenee sen enemmän tuntuu jalat jumittuvan. Mielenkiintoista tulee olemaan huomenna mennä töihin, jännittää että nouseeko jalka niin että pääen kiipeämään pitkän matkan bussiin... :) 

Tiivistetysti, korkeintaan ok reissu mutta tulipa tehtyä.

Juoksuhaasteesta saan ruksittua kaksi kohtaa, sekä numeron 5 "osallistu juoksutapahtumaan" että numeron 27 "mene juoksutapahtumaan vapaaehtoiseksi tai kannustamaan".