Suomalaisten yleisimpiä harrastuksia taitavat olla lukeminen ja liikunta, muistan jostain lukeneeni. Ainakin työhakemusohjeissa on ollut joskus maininta, että "kaikki" hakijat harrastavat niitä joten pitää erottua jotenkin muuten. No, minä harrastan lukemista sen verran vakavasti että pidän kirjablogia (http://hemulinkirjahylly.blogspot.fi), ja liikuntaa sen verran vakavasti että tänäkin vuonna on tarkoitus juosta maraton.
Dean Karnazesin kirja Ultramaratoonari (Nemo 2011, suomentanut Lauri Niskanen) herätti kahtalaisia tunteita. Alussa olin ärsyyntynyt. Takakannessa sanotaan, että "Dean Karnazes oli tavallinen, rapakuntoinen nuori pukumies. 30-vuotissyntymäpäivänään hän tajusi elämänsä valuvan hukkaan. Yöllä juhlista kotiin palatessaan hän pani vanhat lenkkitossunsa jalkaan ja lähti juoksemaan. Hän pysähtyi vasta 50 kilometriä myöhemmin - juostuaan koko yön."
Siis ei.
Kukaan rapakuntoinen ei pysty siihen, että ensin ryyppää illan ja sitten juoksee 50 kilometriä. No, pian paljastuu että itse asiassa Karnazesilla on vahva juoksutausta, hän on ollut nuorena todella lahjakas ja myös tehnyt paljon töitä.
Ihmettelin myös sitä, kuinka Karnazes lähti heti erittäin rankkoihin juoksutapahtumiin, ei siis edes perusmaratoneihin vaan heti ultrajuoksuihin ja joko vuoristoon tai hirmuhelteeseen. Eli missään tapauksessa kysymyksessä ei ole tavallinen pukumies.
Eli voinko syyttää takakansitekstiä kaikesta tästä, mikä minua ärsytti lukiessa? Muuten kirja on valtavan kiinnostava. Karnazes ei niinkään kerro harjoittelustaan vaan tapahtumista, siitä miten hänen kehonsa ja mielensä toimivat äärimmäisessä rasituksessa. Miltä tuntuu kun kulkee, ja miltä tuntuu kun on pakko sulkea keho ja kivut pois ja mennä mielen voimalla. Miten tsempata itsensä, mutta myös miten tunnistaa milloin on menty rajan yli, milloin on parasta luovuttaa jos aikoo pysyä hengissä. Ihan varmasti hyödyllisiä ajatuksia ja vinkkejä myös tällaiselle taviskuntoilijalle kuin minä.
Toinen kirja, jonka luin heti Ultramaratoonarin jälkeen, on Sally Edwardsin, Carl Fosterin ja Roy M. Wallackin Be a Better Runner (Fair Winds Press 2011). Siitä pidin valtavasti. Päätekijä on Edwards, entinen maratoonari, ultrajuoksija ja triathlonisti. Hämmästelin ja iloitsin siitä, kuinka olympiatason urheilija kirjoittaa asioista taviksen tasolla.
Punaisena lankana läpi kirjan kulkee se, että oma itse on sekä lähtökohta että vertailukohta. Sitä mitä tekee ja saavuttaa pitää verrata omaan tekemiseen, ei muihin. Maailma on täynnä treeniohjeita, joiden kanssa voi mennä hämmennyksiin. Kaikkea voi kokeilla, mutta omaan treeniohjelmaan otetaan vain se, mikä itselle sopii. Treenin ei kuulu olla aina helppoa ja kivaa, mutta on opittava tuntemaan kehonsa niin että tietää mikä on liikaa tai mikä aiheuttaa hyödyn sijaan haittaa.
Yksi iso, toistuva pointti on "threshold", kynnys. Tässä kirjassa se ei perustu sykkeeseen vaan tuntemukseen. Edwards painottaa, että sykerajat ovat eri ihmisillä erilaiset, joten kynnysarvoa ei voi asettaa tiettyyn lukemaan. Tuntemusten mukaan mennään sinisellä eli helpolla tasolla 1 (60-70 % kynnyksestä), vihreällä eli keskitehoisella tasolla 2 (70-80 %), keltaisella eli kovalla tasolla 3 (80-90 %) ja oranssilla eli äärimmäisellä teholla tasolla 4 (90-100 %). Äärimmäinen taso on ensimmäinen kynnys. Sen jälkeen mennään punaiselle alueelle. Taso 5a on se jota kaikkien pitäisi välttää, 100-105 % eli jatkuvasti hiukan liian kovaa. Teho 105 % on toinen kynnys, jonka yli meneviä tasoja 5b (106-110 %) ja 5c (110+ %) pitäisi harjoittaa satunnaisesti, kovissa treeneissä. Tämä on sellainen kaava, jota esimerkiksi minä voin hyödyntää, koska en ole käynyt laktaattitesteissä enkä tiedä sykerajojani.
Kirjassa on paljon vinkkejä juoksuun eri alustoilla, juoksutekniikkaan, vaihtoehtoisiin lajeihin, lihaskuntoon ja -huoltoon... Itse otin heti yhden käyttöön: pitkiksellä kun väsyy niin pitää silti pitää olkaäät takana ja rintakehä auki, tällöin asento ei painu etunojaan eikä väsyneille jaloille tule entistä suurempaa rasitusta, lisäksi hengitys toimii paremmin. Jos löydän kirjan jostain kaupasta niin aion ostaa sen omaksi.
Liikuntaakin on jo ollut tällä viikolla. Taisi olla jo toissaviikolla, kun huomasin golfkentän vieressä tien levyisen vesilätäkön. Viime viikolla siellä oli liikennemerkki "vettä tiellä" ja toinen merkki joka ohjasi kävelijät ja pyöräilijät kiertotielle.
Mietin eilen, onko tie auki. Vaikka vettä on satanut niin ajattelin että ehkä suurin vesimäärä on valunut ojaan. Lähdin siis tekemään juoksuvetoja. Ensimmäistä pääsin vähän matkaa kun huomasin, että tien poikki menee aita. Kiersin sen ojan puolelta ja ajattelin "oijoi, nyt tuli muutama hukkasekunti". Sitten veto lyheni loppupäästä, koska tien peitti edelleen vesilätäkkö, leveys tien reunasta reunaan ja pituus useita metrejä. Tuumin että se haittaa pahasti. Käännyin siis lätäkön reunalta ja kävelin aidalle. Päätin sitten juosta vedot aidalta lätäkölle. 2 x 3 x 400 m vaihtui settiin 1 x 330 m + 9 x 220-240 m. Juoksin osan vedoista tien reunassa ja osan keskemmällä, en silti osaa selittää mistä johtuu 20 metrin ero. No, tulipa tehtyä vedot :) Alku- ja loppuverkkoineen 7,3 km.
Tänään oli taas tasainen sateenlotina ja kova tuuli. Päätin vaihtaa juoksun sisäliikuntaan, kävin salilla pyöräilemässä 45 minuuttia / 18.84 km, ja päälle lihaskuntoa 22 min. Sitten saunan kautta kotiin :) Kovasti on tullut maratonkutkutusta, en tiedä vieläkö ehtisi Tukholman reissulle vai pitäisikö mennä elokuussa Helsinkiin... Olen saanut treenata talven terveenä, joten luotto on jo tässä vaiheessa kova että jaksan maaliin. Se on sitten toinen juttu että kuinka hitaasti, tulisinko Helsingin pienemmässä osallistujajoukossa viimeisenä maaliin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti