Raskaan koronakevään jälkeen seurasi melkoinen kesä. Meillä oli kirjastossa alkukesästä yksi pitkä sairaloma, joka jatkuu yhä. Kesä-heinäkuun vaihteessa tuli toinen, yli kuukauden kestävä sairasloma. Sijaislistalla ei alun alkaenkaan ollut montaa nimeä, eikä kukaan heistä ollut käytettävissä. Onneksi yksi tiesi vapaana olevan, ja vieläpä alalle koulutetun. Sain siis kahta sairaslomaa paikkaamaan yhden ihmisen, vähän helpotusta kuitenkin. Jäin lomalle kovin väsyneenä, mutta jo parin päivän jälkeen tuntui että eiköhän tässä jo ole alkanut latautua. Akku ei vielä ole läheskään täynnä, mutta ei vilku enää punaisena.
Ihanaa on se, että koska asun puolisoni kanssa nyt yhdessä, ei tarvinnut heti loman alussa matkustaa tapaamaan häntä. Että saa olla kotona, etenkin kun nyt on ohjelmassa ystäväni polttareiden ja häiden suunnittelua :)
Olen myös palannut takaisin kuntosalille, ja voi että kuinka kivaa sekin on! Kotijumppa oli myös kivaa, mutta yläkropan treeni oli hankalaa, kun käytössä oli vain oman kehon paino ja 8 kg:n kahvakuula. Olenkin tällä viikolla tehnyt 2 treeniä ylävartalolle, käytännössä niin että lempivekottimellani 14,3 kg:n tangolla penkkipunnerrus, hauiskääntö ja pystypunnerrus sekä maastaveto ja hyvää huomenta - liike. Lisäksi narutaljalla ojentajia, jumppapallolla vatsalihaksia kahta erilaista ja kruunuksi punnerrus penkkiä vasten (polvet maassa). 10 liikettä, kaikkia 3 x 10 toistoa, sarjojen välissä 45 sekunnin palautus. Kerran tein alakropalle treenin, 6 liikettä joissa 5 x 10 toistoa, välissä 45 sekunnin palautus. Tässä oli polven ojennus ja koukistus, jalkaprässi, maastaveto 20 kg:n levypainolla, lantion nosto sekä jumppapallolla vatsalihaksia. Lomalla on kiva, kun salille pääsee puoliltapäivin, jolloin siellä on hyvinkin väljää. Lisäksi tulee kuulutuksia, joissa muistutetaan käsihygieniasta ja siitä, että käytetyt välineet on desinfioitava.
Polkupyörää en ole vielä ulkoiluttanut; tässä oli taas viikon verran että päkiä oli erityisen kipeä. Nyt se on helpottanut, kun lomalla on tullut vähemmän askelia. No, tämä on vasta ensimmäinen viikko neljästä, niin eiköhän me Poweri-Paawon kanssa päästä vielä retkeilemään :)
Leikkaukseni siirrettiin muuten taas, tällä kertaa onneksi vain päivällä eteenpäin, eli sen pitäisi tapahtua perjantaina 11.9. Alkaa kyllä olla sellainen fiilis, että uskon sitten kun makaan leikkauspöydällä...
Seuraan melko huolestuneena nousevia koronalukuja. Meillä oli kahden ystäväni kanssa buukattu elokuun puoliväliin telttailureissu Islantiin, ja kun sinne lennot peruttiin niin vaihdoimme kohteeksi Norjan. Ei pohjois-Norjaa, jossa somen perusteella on hirveä ryysis, vaan keskiosan. Tarkoitus olisi lentää Osloon telttakamojen kanssa, vuokrata auto ja kiertää sillä maan keski- ja eteläosissa. Tehdä päivävaelluksia ja yöpyä kansallispuistoissa sekä leirintäalueilla. Katsotaan, miten käy. Perutaanko lento, ja toisaalta, vaikkei peruttaisi niin uskallammeko lähteä. Olemme tehneet varasuunnitelman, että jos skippaamme Norjan niin ajamme Lappiin. Jotain kuitenkin haluamme tehdä, joku irtiotto työelämästä ja kotinurkista on tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti