sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kesähaaste selätetty, katse syksyyn

Huh! Tiukille meni, mutta eilen sain kasaan viimeiset pisteet GoGon kesähaasteesta, 60/100 saavutettu ja palkinnoksi treenikassi. Niin paljon kohkasin kassista että bussissa huomasin juomapullon jääneen pukkariin, tietenkin juuri sen juomapullon jonka sai palkinnoksi 20 pisteestä... Soitin salille että jos se vielä on tallessa niin haen ensi viikolla. Nyt on pakko pitää lepopäiviä. 

Kesähaaste oli kiva, mutta nimensä mukaisesti haastava. 100 pistettä olisi ollut tosi vaikea kerätä, koska se olisi vaatinut vierailua GoGo Express-saleilla Turussa, Lahdessa ja Jyväskylässä. Ratsastustapahtumaan vaadittiin aiempaa osaamista. Muutenkin tapahtumat olivat vain yhden kerran, joten suurin osa niistä jäi väliin. Rantalentopallo kiinnosti, mutta olin iltavuorossa. SUP-jooga ja SUP-pilates olivat sellaisena lauantaina, jolloin oli muuta menoa. Terassi-HIIT ja Terassi-core olivat tarjolla puoliltapäivin, eli kirjaston iltavuoron aikatauluun nähden mahdottomaan aikaan. Viisi jumppaa meni ohi siksi, että joko pitkän matkan tai kaupungin bussi oli myöhässä. Flunssa vei puolitoista viikkoa, polkujuoksuviikonloppu viisi päivää. Kesäloma oli ensimmäinen neliviikkoinen neljään vuoteen, joten reissasin ja mökkeilin melkein koko ajan, enkä käynyt Tampereella kuin kääntymässä. Lopulta kävi niin, että pisteiden keräämisessä tuli kiire ja paineita. Olin myös tehnyt jumppia aika epätasaisesti, helpompia yhden kerrallaan, niinpä kahdelle viimeiselle viikolle jäi tosi paljon puolituntisia joista suurin osa oli HIITtiä. Tällä viikolla jumppaa tuli hitusen vajaa 7 tuntia, viime viikolla hitusen vajaa 7,5. Sinänsä tuntimäärä ei ole iso, mutta kun kroppa on tottunut tekemään sen pääosin juosten niin nyt on ollut aika tukossa. Olen kyllä venytellyt joka ilta :)

Tässä pahoin kärsinyt haastepassi:


Jos haaste tulee myös ensi kesänä, on syytä harkita vähän tarkemmin suoritusjärjestystä. Nyt kävi niin, että viimeisenä viikonloppuna olisi ollut aikaa käydä jumpassa, mutta minulla oli jo tehtynä kaikki tarjolla oleva. Eli kannattaa katsoa lukkaria sillä silmällä, että kerää ensin niitä joissa on vain yksi viikkontunti tarjolla. 


Tykkäsin kaikista joogatunneista, yinjooga uutena ja astanga vanhana tuttuna tulevat säännölliseksi osaksi syksyn treeniä. Bodycombatista olen tykännyt aina, en tiedä miksi. Eniten pelkäsin juoksumaton kuntotestiä, koska minulla on vain yksi kokemus juoksumatosta ja sekin vuosien takaa. Testi oli onneksi vain 5 minuuttia, joten sain pehmeän laskun matolle. Siinä ajassa ei tullut ilmiötä, että matolta nousemisen jälkeen huone pyörii silmissä ja on pakko istua alas. Hyvä kokemus; nyt tiedän uskaltavani matolle kaikkein pahimpina lumimyräkkä- ja pakkaspäivinä. Testi meni jokseenkin pieleen koska en osannut käyttää mattoa. En tiennyt millä vauhdilla olisi pitänyt juosta, näytöllä oli 3,2 jotain = 7,5 km/h, muita numeroita ei näkynyt km/h:ksi muutettuna. Enkä ymmärtänyt että kädet olisi pitänyt pitää laitteen sykesensoreilla, nyt se huomautti asiasta puoli minuuttia ennen testin päättymistä joten ei liene yllätys että testin tulos oli huono. Ehkä kokeilen toisen kerran vähän pk-lenkkiä reippaammalla vauhdilla ja kädet kiinni laitteessa :D 

HIIT-tunnit olivat pahoja. Oikeastaan joka kerta ajattelin, että kuntoni ja pääni eivät kestä hyppyjä. Vaikka steppilauta on matalalla tasolla, sille hyppääminen on tosi pelottavaa. Joskus aiemmin juoksukoulussa hypittiin kevyiden noin polvenkorkuisten aitojen yli, paitsi minä joka hypin sivussa. Esteet ovat kertakaikkisen pelottavia, olivat ne kuinka matalia tahansa. Kotona ei ole mikään ongelma hypätä sohvalle, ehkä siksi että vastassa on selkänoja josta saa kiinni jos hyppy kaatuu eteen. Aika moni tunti oli sellainen, että olin jo tehnyt alle muuta, joko puistojumppaa joka olikin puisto-HIIT, tai spinningiä tai tanssillista jumppaa. Usein tuntui siltä että kyykyissä ei ollut enää voimaa mennä alas, mutta vastaavasti laukka steppilaudan yli tai hypyt tuntuivat yllättävänkin kevyiltä.

Aakkoshaaste oli hikinen urakka! Leuanvetoja en saa edes kuminauhalla, sen sijaan tein toisen sarjan punnerruksia. Mutta tästä saan hyviä vinkkejä, jos tai kun haluan juoksulenkin päälle tehdä muutaman lihaskuntoliikkeen. Ettei tule aina tehtyä samoja vatsarutistuksia ja peruskyykkyjä. 

Tämä ei ole kidutuskone vaan Parkin hierontatuoli. Ohjelmoituna 3 eri tehoista hieronta-ohjelmaa, kukin vartin kestävä. Luulenpa että tämä ja Cityn vastaava tulevat osaltani kovemmalle käytölle kuin tähän asti. Sen verran oli jalat kireinä kun tässä istuin, että en voinut samaistua kaverini tuntemuksiin, hän kun oli nukahtanut :) 

Tämä päivä on nyt aivan totaalilepoa, tarkoittaa sitä että aamulla tein suursiivouksen, välissä katselin Criminal Mindsin tuotantokautta numero 12, nyt kirjoitan tätä, sitten teen päiväruuan ja katson lisää Criminal Mindsia. Ensi viikolle ei ole treenisuunnitelmaa, mutta tarkoitus on palata takaisin juoksubaanoille. Seuraava koitos (tällä tietoa) on Pirkan Hölkkä 7.10. Jumppaviikkojen jälkeen ehtii hyvin palata juoksumoodiin. Väliin tulee tässäkin pieni katkos, sillä lähdemme ystävieni kanssa kuun vaihteessa pitkäksi viikonlopuksi New Yorkiin. Tai sanotaanko niin, että uskon olevani siellä vasta kun kone on laskeutunut. Joitakin vuosia sitten olimme siskoni kanssa ostaneet halvat lentoliput jo kesällä, sitten kävi niin että kun maanantaina piti lähteä niin lauantaina kaupunkiin osui hurrikaani, ja maanantai oli ensimmäinen päivä jolloin kaikki lennot oli peruttu. Nyt on vähän sama fiilis, halvat lentoliput on ostettu ajat sitten ja reissua odotettu, samalla on pieni hermostuneisuus että mitä jos taas tulee jotain. 

Mitä teidän alkusyksyyn kuuluu? 

2 kommenttia:

  1. Oi, New York! Minä olen siitä pitkään haaveillut mutta vielä ei ole matka sinne suuntautunut. Ehkä joskus. Toivottavasti reissusi tällä kertaa toteutuu ja on onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähtö on 2,5 viikon päästä, tarkasti seuraan säätiedotteita ennen sitä... On suunniteltu että jonain päivänä voitaisiin vuokrata polkupyörät ja fillaroida Keskupuistossa, ehkä siellä voisi juoksulenkinkin tehdä :)

      Poista