Viime viikolla valitin huonovointisuutta, niinhän siinä sitten kävi että aloin oksentaa tunti postauksen julkaisemisen jälkeen. Onneksi sitä jatkui vain aamuyöhön saakka, ei sen pidempään. Maanantain makasin kotona, tiistaina menin töihin mutta huomasin puoliltapäivin että voimat on pois. Onneksi iltapäivällä oli kokous, sain istua paikallani pari tuntia niin olo koheni. Ruoka ei maittanut moneen päivään, ajatus lämpimästä ruuasta etoi. Söinkin muutaman päivän lähinnä rahkaa, RisiFruttia ja banaania. Kolmena iltana söin lämpimän aterian, mutta siitä seurasi vatsanväänteitä ja seuraavana aamuna vatsa oli vikkelällä.
Eilen oli ensimmäinen päivä, että sain syötyä normaalisti. Huomasin heti aamulla, että nyt ei riitä rahka ja mehukeitto, vaan pitää ottaa mukaan hedelmiä tai marjoja. Oli rohkaisevaa kun pystyi syömään normaalin kokoisen aamiaisen.
Liikuntapäiviä tuli tälle viikolle 4, niistä kaksi oli kävelyä ja kaksi sisäpyöräilyä. Lajivalinta oli helppo, sillä näissä pystyin seuraamaan sykettä ja tekemään superkevyitä treenejä.
Keskiviikkona olin etätöissä, istuin kolmen kokouksen verran kotisohvalla. Työpäivän jälkeen menin salille ja poljin kuntopyörää tunnin / 21,95 km / 107. Kuten keskisyke osoittaa, tekeminen oli erittäin kevyttä. Olin iloinen, ettei kehossa tuntunut sen jälkeen miltään. Ihan kuin en olisi harrastanut liikuntaa ollenkaan. Tähän varmasti auttoi etänä olo, jäi matkustus Orivedelle pois. Lisäksi tavallisen työpäivän aikaan askelia tulee varsin paljon.
Torstaina kävelin iltavuoron jälkeen junalta kotiin, 47,5 minuuttia / 4,58 km / 124. Keskivauhti 10,25 eli suunnilleen puoli minuuttia normaalia kävelylenkkiä hitaampi, sitä myöten keskisykekin useita pykäliä tavallista matalampi.
Perjantaina olin vapaalla viime lauantain työvuorosta. Jossain vaiheessa luvattiin aurinkoa, no sitä ei tullut. Aamupäivällä paistoi, mutta puoliltapäivin oli jo pilvistä. Iltapäivällä kun lenkkeilin, niin aurinko pilkahti pilvien takaa pariin kertaan, mutta loppumatkasta satoi jo lunta. Halusin käydä Hatanpään Arboretumissa, se oli virhe. Kävelylenkki oli 1 h 16 min / 7,2 km / 122. Keskivauhti 10.33. Tuntui siltä, että nyt tuli liian pitkä. Ei ollut huono tai vetämätön olo, mutta tuntui siltä ettei vaan kulje.
Eilen menin salille polkemaan kuntopyörää, 80 minuuttia / 27,85 km / 110. Katsoin kännykän ruudulta ampumahiihtoa ja tarkkailin sykettä. Nyt tekeminen tuntui taas normaalilta. Olin syönyt ennen treeniä niin aamupalan kuin lämpimän ruuan, joten ehkä senkin takia energiaa riitti. Perjantaina tuntui siltä, että ravintolassa syöty vuohenjuusto-lounassalaatti painoi vatsassa vielä 4 tuntia myöhemmin. Nyt kun treenin jälkeen oli lounaasta sama 4 tuntia, oli jo nälkä.
Tänään kävimme ystäväni kanssa pitkästä aikaa Kaupinojalla avantosaunassa. Yllättävän ruuhkaisaa oli iltapäivällä, tunti avaamisen jälkeen. Pulahdimme kolme kertaa, se sai riittää tällä kertaa. Niin kivaa kuin avantouinti on, minua ainakin stressaa kun joutuu odottamaan lauteiden vapautumista. Etenkin kun tänään oli niin kylmä tuuli, ettei järvessä käynnin jälkeen tarjennut istua ulkona.
Nyt kun ruoka on maistunut ongelmitta pari päivää, julistan vatsataudin lopullisesti kukistetuksi.
Huomenna ajattelin lenkkeillä töiden jälkeen, perinteisesti iltavuorosta junalta kotiin. Haluaisin kokeilla juoksua, mutta katsotaan. Eniten hirvittää kova tuuli, jonka myötä -2 astetta pitäisi tuntua -9 asteelta iltakahdeksalta. Jos on vastatuuli, eteneminen on raskasta ja hengittäminen vaikeaa. Varaudun siihen, että juoksen, mutta myös siihen että lenkki vaihtuu kävelyyn. Keskiviikkona jään töiden jälkeen Orivedelle kaverin luo yökylään, ajatus on käydä järven jäällä hiihtämässä. Saa nähdä toteutuuko. (Kaverillani on paha taipumus perua / muuttaa ehdottamiaan asioita.) Salille täytyy mennä joku päivä, nyt on lihakset olleet treenaamatta pian pari viikkoa niin pitää herätellä niitä.
Ihana että aurinko jo lämmittää, harmi vaan että pakkasta on ennustettu koko viikoksi ja lumisadettakin ainakin parille päivälle. Mutta kiva että nyt pääsee jo aamuseitsemän bussilla töihin päivänvalossa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti