Leikkauksen jälkeen, osa 2

 

Terveisiä sairasvuoteelta! 

Leikkauksesta on nyt 6 viikkoa, ja tällä viikolla kävin röntgenissä ja lääkärin sekä fysioterapeutin juttusilla. Toipuminen on sujunut hyvin ja odotetusti. "Eihän ne luut vielä lopullisella paikallaan ole", sanoi lääkäri, mutta kuitenkin niin hyvin että sain jättää tukikengän pois ja siirtyä jäykkäpohjaisiin kenkiin. Nythän se liikkuminen vasta onkin kipeää... Isoin ongelma taitaa kuitenkin olla se, että isovarvas ei taivu omin voimin mihinkään, joten kengän pukeminen ja riisuminen on erittäin kivuliasta. Nauhat pitää olla niin löysällä kuin mahdollista, lisäksi väännän kengän päkiäosaa alaspäin, jotta jalka sujahtaisi mahdollisimman sulavasti kenkään. Ohje on pitää jäykkäpohjaisia kenkiä sekä sisällä että ulkona noin 4 viikkoa. Tarkoittaa, että jouluna voin olla sukkasiltaan tai paljain jaloin. 

Pystyin varaamaan painoa leikatulle jalalle kaksi viikkoa, ja kotona aloin kävellä ilman keppejä kolme viikkoa leikkauksen jälkeen. Ulkona kepit on olleet mukana, sillä jalka turpoaa ja kipeytyy herkästi. Itse en ole enää havainnut lepoturvotusta, mutta fysioterapeutin mukaan sitä on vielä, eli suositus on jatkaa kylmähoitoa. Siitä olen pitänyt taukoa kolmisen viikkoa, mutta aloitan uudelleen. 

Myös kenkien vaihdon jälkeen kävelen kotona ilman keppejä, ja tuntuu siltä että kenkien pukeminen ja riisuminen on kerta kerralta kivuttomampaa. Teen varvastreeniä useita kertoja päivässä, vaikka ei sitä ehkä varsinaisesti treeniksi voi kutsua, kun otan sormilla kiinni varpaasta ja taivutan sitä ylös- ja alaspäin. Oletukseni on, että käveleminen on kivuttomampaa heti kun varvas alkaa taipua omin voimin. Ulkona kuljen keppien kanssa, mutta ehkä jo ensi viikolla käyn kokeilemassa, saisinko vaikka kierrettyä korttelin ilman niitä. 

"Talvi". Seinämaalaus Hatanpään röntgenosastolla.

Lupa tuli lähteä liikkeelle, käytännössä se tarkoittaa ensi alkuun sitä että opettelen kävelemään ilman keppejä. Testikävely fysioterapeutin huoneessa oli todella raskas; tukikenkä on ollut niin korkea että maastojuoksukengillä kävellessä tuntui siltä kuin olisin vaappunut, ja kallistunut vasemmalle :D Ihan muutamassa minuutissa alkoi tuntua pakarassa ja lonkankoukistajassa; ehkä pelkään isovarpaan osumista lattiaan ja nostan jalkaa tarpeettomankin korkealle. Mutta vähän kerrassaan eteenpäin. 

Töihin palaan 16.12, ja samaan aikaan palaan GoGolle treenaamaan. Käytännössä en siellä varmaan pysty alkuun tekemään muuta kuin polkemaan kuntopyörää, mutta jostain on aloitettava. Sain jo viestin että voin pyytää kuntosaliohjaajalta apua ja neuvoja siihen, miten alkaa treenata jalkaa säästäen. 

Lääkäri sanoi, että kaikkinensa paraneminen kestää 6-12 kuukautta. No, ensimmäiset 1,5 on menneet varsin hyvin. En onneksi ollut ajatellutkaan juoksutapahtumia ensi vuodelle, mutta odottakaas vaan kun 2022 koittaa, sitten tärähtää! :) 

Kuntoutumiseen minulla on 3 tavoitetta:

1. Maltti. Kun pääsen takaisin salille, se ei tarkoita sitä että poljen kuntopyörää 1,5 tuntia joka päivä. Aloitan puolella tunnilla, ja kuulostelen miltä tuntuu. Joinakin päivinä jään työmatkalla bussista pois tavallista aikaisemmin, ja kävelen kotiin. En treenaa päivittäin, en välttämättä joka toinen päiväkään, jos jalassa on yhtään kivun tunnetta. Muistan myös lihaskuntoharjoittelun.
2. Aerobisen kunnon kehittäminen. Edellisestä juoksulenkistä on puolitoista vuotta, kävelylenkistä vuosi ja kolme kuukautta. Kunto lienee siis kaikin puolin aika lailla nollassa. En kiirehdi juoksulenkille, vaan kasvatan perustaa ensin muilla lajeilla.
3. Jalan kuntoutuminen juoksujalaksi. Annan jalalle aikaa, enkä hoppuile juoksun kanssa. Tavoite on, että sitten kun juoksun aika on, jalka kestää sitä lajia eikä edessä ole seuraava telakka. 

Maksimipaino jalalle on kielletty kolmen kuukauden ajan, eli kaikenlaiset juoksut ja hypyt on kielletty tammikuun puoliväliin asti. En usko vielä silloin aloittavani juoksemista, edes kävelyn kanssa yhdistettynä. Tai mistäs sitä tietää. Lääkäri kysyi haluanko tulla vielä toiseen kontrolliin, sanoin kyllä. Eli 7 viikon päästä, tammikuun alkupuolella, otetaan uusi rontgenkuva. Siitä nähdään miten luut ovat asettuneet, ja voin sen pohjalta miettiä miten jatkaa.

Ihan hyvillä mielin täällä ollaan siis. Vaikka täytyy myöntää, että välillä seinät meinaa kaatua päälle. Onneksi ulkona on ollut sulaa ja loskatonta, olen päässyt käymään kirjastossa ja ruokakaupassa.