torstai 25. tammikuuta 2018

Kova ja kevyt viikko vaihtoivat paikkaa

Tällä viikolla tuli vähän yhtäkkiä muutos rytmitykseen, kun keksin kysyä sopiiko pitää kevyt viikko jo tässä ohjelman kolmannella viikolla. Lähden huomenna suoraan töistä riiuureissulle Berliiniin, kotiin palaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Koska tapaan miesystäväni seuraavan kerran maaliskuussa, en aio uhrata vähästä yhteisestä ajastamme yhtään lenkkeilyyn. Siispä treeniaikaa oli  tällä viikolla maanantaista torstaihin. Se olisi ollut melkeinpä tekemätön paikka kovaksi viikoksi; neljään päivään 2-3 juoksulenkkiä ja 1 muu aerobinen sekä salitreeni ja astangajooga. Etenkin ajatellen sitä, että sunnuntaina juoksin pitkiksen ja tein astangaharjoituksen, ja edellinen lepopäivä on ollut viime perjantai. Lisäksi tälläkin viikolla oli kaksi iltavuoroa, jolloin olin Tampereella iltakahdeksalta. Vaikka iltajuoksu sopiikin eikä vaikuta uneen, en usko että välttämättä jaksaisin sitä jos pohjalla on samana aamuna tehty treeni.

Valmentajalle sopi viikkojen vaihto päikseen. Nyt oli siis palauttava, mutta ihan riittämiin oli tekemistä. Ohjelmassa 2 x 45 min kevyt juoksulenkki, 1 h muu aerobinen, liikkuvuus ja kehonhuolto. Maanantaina totesin että juoksupitkis ja astanga ei sovi samaan päivään. Vaikka sunnuntain lenkki oli helpon tuntuinen ja olisin jaksanut vaikka kuinka kauan (13,25 km, 1 h 53 min, keskisyke 140, keskivauhti 8.33) taisi rasitusta olla sen verran ett astangan pitkät venytykset vetivät pohkeet ihan jumiin. Maanantaina jätin juoksun väliin ja kävin salilla polkemassa 45 min. Kevyttä rullaavaa liikettä, keskisyke 105. Ihmettelin vaan uutta pyörää, kolmessa vartissa etenin vain 11,5 km! Pyörässä on kivoja ohjelmia, voi valita maiseman missä pyöräilee. Jossain vuoristossa ajelin, tosin melko tasaisella reitillä. Siksikin kilometrimäärä on kummallinen, ymmärtäisin sen jos olisi pitänyt paahtaa isoja ylämäkiä, mutta kun pyöritystahti pysyi suunnilleen samana ja tasot vaihtelivat vain välillä 3-7. 3 oli tosi kevyttä alamäkipyöräilyä mutta 7 loiva ylämäki, jossa syke ei noussut kuin tasolle 110. 

Tiistai oli lenkkipäivä, ja sunnuntain fiilis jatkui. Aamulla pakkasta oli 17 astetta mutta iltapäivällä enää 4. Lenkkeilin töitten jälkeen 43 minuuttia, ihana tyyni sää ja kevyen tuntuinen kulku. Keskivauhti oli inasen tavallista nopeampi eli 8,27. Mutta mutta: viimeinen viides kilsa keskivauhdilla 9.05, eli ilman sitä tai tasaisella mentynä keskivauhti olisi näyttänyt paljon paremmalta. Mutta tämä, niinkuin niin moni muukin Orivedellä juostu lenkki, loppui tuohon kuvassa näkyvään ylämäkeen. Jota on jo selän takana jonkin matkaa... Inhottavan hivuttavaa nousua, jota on hissuteltava superhitaasti jos haluaa sykkeen pysyvän aisoissa. Keskisyke tänään 139.

Eilen oli surkea juoksupäivä. Koska muu aerobinen jäi kolmeen varttiin, päätin nyt juosta tunnin. Koko päivän oli tuiskuttanut lunta, sateen muuttuessa koko ajan vetisemmäksi. Siinä pöperölumessa, vesisateessa ja vastatuulessa juostessa mietitytti, että onko tässä mitään järkeä. Keskisykkeeksi sain 138 mutta vauhti oli melkein puoli minuuttia tiistaita hitaampi, 8.53. Kävi taas mielessä että olisikohan minusta juoksumatolla menijäksi...

Tänään aamulla kävin astangajoogassa. On se aina tukalampaa aamuisin kuin iltaisin, mutta ei niin paha mitä syksyn muutamassa aamuharjoituksessa. Tasapaino löytyi melko hyvin eikä ollut pahaa huojuntaa. Venyttelyä olen tehnyt joka ilta, tänään ehkä riittää kun on tehtynä nuo superpitkät venytykset.

Tästä sitten kaupunkilomalle Berliiniin, ja ensi viikolla taas kilsojen keräämistä! Parempi näin siksikin, että ensi viikon lauantaina on Running Academyn tiimipäivä Kuopiossa. Pääohjelman lisäksi tarjolla on sunnuntaina vapaaehtoinen yhteislenkki. Menen mukaan jos suinkin vauhti on yhtään mukavuusalueellani. Kivempi osallistua, kun ei mene viikon treenitunnit yli. Ensi viikolla siis luvassa salitreeni, astangajooga, 2 x 45 min kevyt juoksu, pitkisjuoksu ja yksi sauvakävely.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti