Pari viime viikkoa ovat olleet aikamoista myllerrystä. Viimeksi kirjoitin uusista migreenilääkkeistä sekä korkeasta verenpaineesta. Niiden osalta tilanne on hiukan parempi. Estolääkitys alkoi reilut kaksi viikkoa sitten, migreenikohtauksia on ollut kaksi, viime viikon lauantaina ja sunnuntaina. Uusi kohtauslääke on tehokas, joskin väsyttävämpi kuin aiempi. Verenpaine on edelleen liian korkea, mutta on tasoittunut lukemiin n. 150/95. Jos ei tuosta laske, on mentävä uudelleen lääkäriin. Mietin, että voiko korkea arvo johtua ainakin osittain niskakivusta. Noin kaksi ja puoli viikkoa sitten heräsin yöllä ja huomasin, etten voi liikuttaa päätä. Aamulla totesin niskan oikean puolen sekä oikean hartian olevan jumissa Arvelin nukkuneeni huonossa asennossa. Nyt kuitenkin on kulunut jo aika kauan, eikä jäykkyys ole helpottanut yhtään, päinvastoin. Pää kääntyy huonosti vasemmalle, ja jo pelkkä pään kannattelu on kivuliasta. Yöt ovat hankalia, kun kivutonta asentoa ei tahdo löytyä. Onneksi urheiluhierojallani sattui olemaan vapaa aika huomisaamuna, toivottavasti saan apua.
Kävin puolitoista viikkoa sitten astangajoogassa, totesin että ihan kaikkea en voinut tehdä. Jo alkulämmittelyn eli aurinkotervehdysten aikana tuntui, että alkaa hiukan huimata. Ohjaajalta kysyin tarkemmin, että mitä korkea verenpaine tarkoittaa astangan kannalta. Ohje oli jättää väliin liikkeet joissa jalat nostetaan ylös. Eli hartia- ja päälläseisontaharjoitusten aikana makasin selälläni. Sain myös neuvon kuunnella kehoa erityisen tarkasti, ja tarpeen mukaan huilata.
Astangaa seurasi muutaman päivän tauko, kun lähdin Saksaan riiuureissulle ja joulumarkkinoille. Miesystäväni asuu Saksassa, joten treffeillä käyminen vaatii aina jonkinmoisia järjestelyjä. Olin saanut pari vapaapäivää itsenäisyyspäivän yhteyteen, joten oli mahdollisuus lähteä. Tuli koluttua neljät joulumarkkinat, aloituskuva on Frankfurtista jossa näkyi aurinko :) Alla kuvakavalkadi Kasselista, Göttingenistä ja Darmstadtista.
Göttingenissä kävimme kävelyllä yhtenä sateettomana hetkenä. Schillerparkissa kohtasimme puun, josta minulle tuli hyvinkin vahva Taru sormusten herrasta - fiilis. Muistattehan entit? Kuinka se yksi sanoo pöyristyneenä jotensakin näin: "A tree?! I'm not a tree!"
Kotiin palasin itsenäisyyspäivän iltana. Treenit jatkuivat torstaina. Ohjelmassa olisi ollut 6-10 km:n reipas lenkki, mutta juoksin vain 4. Huomasin, että alussa kesti aika kauan ennen kuin syke alkoi nousta. Puolimatkassa tunsin, kuinka kasvot lehahtivat kirkkaanpunaisiksi. Sellaiset ne olivat vielä puoli tuntia lenkin jälkeenkin. En tiedä, oliko liikaa päällä (pitkähihainen paita + takki) vai johtuuko punoitus verenpaineesta tai beetasalpaajasta tai jäykästä niskasta. Seurailen tilannetta tulevilla lenkeillä. Tänään reipas lenkki tarkoitti keskivauhtia 7.23. Keskisyke oli vain 153, näin siksi että ensimmäisellä kilometrillä se oli vain 129 (sisälsi yhden pitkän pysähdyksen liikennevaloissa), muilla 160-161. On siinä vielä tekemistä ennen kuin tuo vauhti on pk-lenkkitasoa... Ei ollut pk-syke, sen verran hengästyneeltä tuntui. Maksimi oli 169.
Eilen kävin salilla puolen tunnin core-treenissä sekä päälle tunnin kestäneessä flow-joogassa. Niiden alkua odotellessani tein vähän jumppaa olkapäille, kahden kilon käsipainoilla nostoja eteen ja sivulle sekä taljassa pystysoutua. Ajattelin, että saisin hartoille verenkiertoa, jospa se helpottaisi oloa. (Ei helpottanut, kuten eivät ole auttaneet triggerpallo ja kylmäpakkauskaan. Hieroja on ehkä viimeinen toivo ennen lääkäriä.)
Tänään ohjelmassa oli kevyt lenkki 45 minuuttia joko kävellen tai rennosti hölkäten. Kävimme ystäväni kanssa kaupungilla syömässä, joten jätin juoksun väliin. Edelleen arveluttaa, mitä juoksu tekee niskalle. Päätin ottaa sauvat käteen ja lähteä sauvakävelemään. Tuskin siitä haittaa on, että kädet viuhtovat sauvojen kanssa... Oli muuten aika liukasta, vaikka jalassa oli nastalenkkarit niin välillä luisti silti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti