Lenkkireviirin laajennusta

Keskiviikkoinen syketestaus urheilukentällä aiheutti sen, että etureidet olivat betonia kolme päivää. Täytyy ehkä käydä radalla vähän useammin... Totta puhuen se olisi ihan mukavaa vaihtelua tehdä intervallitreeni siellä, olkoon kenttä sitten Hervannassa tai missä lie.

Sunnuntaina lähdin laajentamaan lenkkireviiriä. Olin lukenut Aamulehdestä, että Niemenranta on Tampereen kauneinta lenkkimaisemaa. Päätin kävellä sen kautta Lielahteen ruokakauppaan. Huvin ja hyödyn yhdistämistä siis! Olin jo aiemmin miettinyt, että voisin mennä Kekkosentien vartta joko Lielahteen tai niin että bussilla sinne ja lenkkeillen kotiin. En vaan ole tiennyt, meneekö rannan puolella kävelytie koko matkalla. Ei mene, kuten käy ilmi tuonnempana.

Alkumatka sujui hyvin ja "virheettömästi". Osasin suunnata Kalevasta kohti Kauppia ja kääntyä kävelytielle ison tien viereen. Huomasin opasteet kohti Ylöjärveä. Yhdessä risteyksessä ei ollut tienviittaa, mutta sen verran tunnen kaupunkia jo ennestään että tiesin kumpaan suuntaan mennä. Pian taas tuli opaskylttejä näkyviin. Rantakaistale oli varsin mukava pätkä edetä, suurelta osalta asfalttia ja Näsijärvi oikealla puolella. Yllättävän paljon oli väkeä lenkkeilemässä, sekä kävellen että pyörällä. 

Särkänniemen kohdalla arvoin, pitäisikö vaihtaa ison tien toiselle puolelle. Päätin kuitenkin jatkaa tätä puolta, osittain siitä syystä että halusin nähdä Onkiniemen uusia taloja. Samalla pystyin ihailemaan Pispalan rinteiden taloja.

Täällä tuli ensimmäiset epätietoisuuden hetket. Ylöjärvi-kylttejä ei enää näkynyt, ja kävelytiekin loppui. Pysähdyin risteykseen miettimään, mitäs nyt. Kekkosentie meni vieressä, mutta ei näyttänyt siltä että suojatietä olisi ollut lähimaillakaan. Onneksi näin ensin pari ihmistä ja sitten auton tulossa vastaan, uskaltauduin jatkamaan suoraan eteenpäin. Koska alueella rakennetaan paljon, voi olla että kävelyteitä on levennetty ja niistä on tullut työkoneiden säilytyspaikkoja. 

Matka jatkui kohti Santalahtea. Vastassa oli melkein kaikkea mahdollista; asfalttitien piennarta, hiekkatietä, asfaltoitua kävelytietä ja metsäpolkua. Polulle päädyin vahingossa, kun jäin arpomaan muuntamon viereen että päättyikö tie tähän. Päättyi se, mutta kierrettyäni paikan polun kautta näin pyöräilijän joka sujuvasti kurvasi muuntamon ohi, 

Santalahdessa kävelytie päättyi Uittotunnelin kahvilaan. Pakko oli siinä kohtaa uskoa, että rantaa pitkin ei pääse pidemmälle. Oli mentävä tunnelia pitkin Kekkosentien toiselle puolelle, Pispalaan.

Tunneli oli sen verran pitkä, että gps-signaali katosi hetkeksi. Tuntui aika eksoottiselta. Pispalan puolelle päästyäni huomasin kaksi suuntavaihtoehtoa. Päätin, että Tahmelaa ja Pyhäjärveä kohti menen seuraavalla kerralla, nyt jatkan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Siispä suuntasin heti seuraavasta risteyksestä takaisin rantatielle. Päätin mennä tien toista reunaa Lielahteen asti. En päässyt pitkälle ennen kuin suunnitelma muuttui lennosta. Näin pyöräilijän, joka tuli Hiedanrannan teollisuusalueen suunnasta ja jäi odottamaan liikennevirran katkeamista. Pysähdyin minäkin odottamaan, ja sopivassa raossa kipitin tien yli. Niin olin taas Näsijärven rannalla! Suunta kohti Lielahden kartanoa ja viimeinen kilometri kaupoille. 

Teollisuusalueella oli varsin jännittävää. Ensin vastaan tuli lumenajopaikka, joka tietysti nyt oli valtaisa hiekka- ja sepelikasa. Sen jälkeen oli paljon punatiilisiä rakennuksia. En tiedä, onko kartanorakennus se jossa näytti olevan ravintola. Rakennuksen takaa lähti kävelytie, jota on joskus mentävä tutkimaan tarkemmin. Kohta vasemmalla puolella oli tehdas, josta en tiedä onko se toiminnassa. Jotain ääntä kuului ja parkissa oli rekka, mutta toisaalta portissa oli kyltti että se ei ole käytössä. Yhden tehdasrakennuksen seinästä löytyi tällainen parivaljakko:

Lenkin pituudeksi tuli 11,1 km, aikaa kului 1 h 46 min. Ruokaostoksilta palasin suosiolla bussilla kotiin. Alkoi olla aikamoinen nälkä. Vesipulloa kuljetin repussa mutta ruokaa ei ollut. Kaupasta olisin halunnut Elovenan välipalajäätelön, sellaisen minkä sai HCR:n maalissa. Mutta en löytänyt, kahdessa suuressa ketjukaupassa vaikka kävin. 

Kotiin päästyä oli väsynyt mutta samalla pirteä olo. Kropassa kivaa kihelmöintiä, ajatus että voi vitsi mitä kaikkia ihania maisemia ja reittejä löydänkään kesän aikana. Toivottavasti on paljon lämpimiä ja poutaisia viikonloppuja!

Tänään koitti kohtalaisen karu paluu arkeen. T-paitakeli oli aamulla, kun lähdin juoksemaan intervalleja. 10 minuuttia verkkaa, sitten 5 x 6 minuuttia 2 minuutin palautuksella. Tahmealta tuntui. Suoraa vastatuulta ei ollut, mutta raskasta ja tukkoista silti. Taas olin ajatuksella reippaasti mutta rennosti, kuitenkin syke oli viimeistään vedon puolivälissä jo päälle 175. Vauhti oli ensimmäisessä vedossa 6.19, ei ihme kun oli melkein pelkkää alamäkeä. Kolme seuraavaa vauhdilla 6.36 ja viimeinen 6.23, alamäkivoittoinen sekin. 

Ihmettelen, miten vauhti heittelee noin paljon. Ensimmäisen vedon kesto oli 5.59,9, vauhti siis 6.19, matkaa 940 metriä. Toinen veto 6.00.5, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Kolmas 6.00.8, vauhti 6.36, matkaa 910 metriä. Neljäs 6.00.6, vauhti 6.36, matkaa 900 metriä. Viides 6.02.6 (meni vähän yli kun ylitin risteystä ja vaihdoin palauttelukierrokselle vasta risteyksen jälkeen), vauhti 6.23, matkaa 940 metriä. Ihmettelen siis sitä, että miten alle sekunnin lyhyempi mutta 30 metriä pidempi veto on keskivauhdiltaan 17 sekuntia nopeampi (ensimmäinen verrattuna kolmeen seuraavaan)? Olen joskus aiemminkin pohtinut samaa ja miettinyt, näyttääköhän Polarini vauhdit oikein?