Kisahuumasta arkeen

Huh! MM-kisat on ohi, mahtava tapahtuma jota seurasi mahtava kisaväsymys! :D 

Viime viikon lauantaina aloitin työvuorot akkreditoinnissa, töitä oli kuutena päivänä peräkkäin ja yksi vuoro kesti 6-6,5 h. Välillä meinasi iskeä epätoivo; paljon kortteja oli haettu kisojen alkupäivinä joten jälkimmäiselle viikolle kasaantui enemmänkin niitä ongelmatapauksia. Tuntui että ainakin puolet oli tapauksia, joissa jouduin kysymään neuvoa vuorovastaavalta tai opastamaan akkreditointia kaipaavan vuorovastaavan pakeille. Samalla kuitenkin oli valtavan kiinnostavaa nähdä kisoista myös "takapuoli" tai taustatohina. 

Työvuorot oli tehty niin, että aamuvuoron jälkeen ehti kisapaikalle ja toisaalta jotain ehti nähdä ennen iltavuoroa. Kävinkin katsomassa kaikkea, niin hiihtoa, yhdistettyä kuin mäkihyppyä. Miesten yhdistelmäkilpailua seurasin ladun varresta. Lähdin poispäin vähän ennen loppua, menin tapaamaan ystävääni. Kävi aika uskomaton säkä: väkijoukko pysäytettiin portaiden yläpäähän odottamaan ruuhkan purkautumista. Portaikko sattui olemaan Intiaanikukkulan juurella, ja kun olin pysähtynyt niin kärkipari tuli nousuun ja alkoi ratkoa voittajaa. Näin ratkaisun kirjaimellisesti aitiopaikalta, harmi etten tajunnut ajoissa kaivaa kameraa esiin.

Parisprintissä näin välierät kisa-alueelta, vapaaehtoisten akkreditointipassilla ei päässyt katsomoon mutta osuin sellaiseen kohtaan jossa näin sprinttiradasta kaiken muun paitsi stadionin. Finaalit katsottiinkin sitten työporukalla tv:stä, onneksi sinä aikana ei käynyt asiakkaita :) Miesten 15 km oli aika hyvin ajoitettu myös, tullessani kisa-alueelle kuulutettiin Iivo Niskasen lähtevän matkaan. Tällä kertaa vapaaehtoiset pääsivät huutokaarteeseen, ja siellä tunnelma oli nimensä veroinen. Sain kuvattua Niskasen maaliintulon, toivottavasti video näkyy myös tässä:

Kuuden työpäivän jälkeen menin kotiin. Perjantai menikin levätessä. Nukuin 10 tuntia ja olin silti ihan poikki. Lauantaina lähdimme kahden ystäväni kanssa kisaturisteiksi paikalle, seurasimme sekä naisten 30 km kisan että mäkihypyn joukkuekisan. Mäkihyppyyn suhtauduin vähän jännityksellä. Ensimmäisen livekosketuksen sain keskiviikkona. Yhdistetyn hiihdon aikana stadion oli hetkellisesti tyhjä joten katselin mäkihyppytorneja. Yhtäkkiä näin että hyvänen aika, sieltähän tulee ukkoa toisensa perään alas. Torni näytti hurjan korkealta ja mäki järkyttävän jyrkältä nähtynä jonkun matkan päästä ja suoraan edestä. Hyppääjät näyttivät hyttysen kokoisilta. Pakko myöntää, vähän tuli vatsaan halju olo. No, lauantaina olimme mäkimontussa ja siinä hyppääminen näytti vähemmän pelottavalta. Ehkä syynä oli myös katsomon huikea juhlatunnelma. Tv:ssä olen nähnyt monttutunnelmaa heiluvine lippuineen, mutta ei se kyllä ole yhtään sama kuin paikalla koettuna. Ihan mahtava meno, 35000 iloista ihmistä tanssimassa ja laulamassa! :) 

Olisin halunnut lenkkeillä Lahdessa, mutta bussilla matkustaessa en saanut kannettua tarpeeksi varusteita mukana. Sisälenkkarit oli, joten kävin kerran salilla polkemassa kuntopyörää. Varvas vihotteli vielä viime viikon alkupuolella mutta loppuviikosta se oli jo parempi. Tänään kävin pitkästä aikaa - ainakin kahden viikon tauon jälkeen - ihan rehellisellä juoksulenkillä. Kävin työmatkalla, jäin bussista pois keskussairaalan luona ja lähdin siitä kohti Irjalaa ja edelleen Kalevaan. Tuli ihan hyvä peruslenkki, 45 min keskisykkeellä 153 ja keskivauhdilla 8.20. Reppu selässä menin, ja maha turvoksissa kun Lahdessa oli aamu- ja välipalana leipää, leipää ja leipää... Silti meno oli ajoittain hyvinkin kevyttä. Iloisella mielellä siis kevättä kohti. Toivottavasti aurinkoa riittää koko viikoksi!

Ai niin, mietimmepä siinä että pitäisikö lähteä 2019 Seefeldiin MM-kisoihin... Olympialaisetkin kiinnostaisivat mutta kahdet seuraavat talvikisat ovat sen verran kaukana että tulee vähän turhan kalliiksi... :D