Onhan ne ihanat, syksyn pimeät illat! Ärsyttävää on vasta sitten, kun päivälläkin on pimeää...
Alan olla sujut tukipohjallisten kanssa, toki on vieläkin niin että otan kengät pois pari kolme kertaa työpäivän aikana, koska tuntuu että jalat eivät mahdu kenkiin. Vartti sukkasiltaan, ja johan helpottaa. Kaksi kertaa olen tehnyt kävelylenkin, toinen oli noin 50 minuuttia ja toinen vähän yli tunnin. Jalkoihin ei satu lenkkeillessä, mutta seuraava päivä... Niin on pohkeet ja takareidet jumissa, plus että jalkapohjiin sattuu kun liikkuu ilman kenkiä. Mutta toisaalta, lihasjumeja olisi odotettavissa joka tapauksessa, koska siitä on jo paljon aikaa kun olen viimeksi tehnyt yli puolituntisia kävelyjä, ja nimenomaan niin että vauhti on nopeampaa kuin mitä siirtymisissä paikasta toiseen.
Mutta mieli on nyt iloinen, sillä tuntuu että pääsen pikkuhiljaa takaisin lenkkeilyn pariin :) Jee! Torstai-illan kävelyllä tuli olo, että tekisi jo mieli ottaa juoksuaskelia. Kävelyvauhdilla 9.13 / km keskisyke oli 128, joten juoksuun palaaminen pitää varmaan tehdä juoksu-kävelyllä. Paitsi jos ensin menisi sellaisen varsa kevätlaitumilla - lenkin, antaisi palaa sen mitä kulkee!
Muuten on ollut aika vauhdikasta elämää. Kaksi viikkoa olen ollut vs. kirjastotoimenjohtajana, ja aika paljon joudun selaamaan papereita ja kansiota, lähettämään sähköpostia, soittamaan puhelimella tai kysymään kahvihuoneessa neuvoa jos mistä asioista. Päivittäin tulee vastaan sellaista, mitä en tiedä, mitä en ole osannut kysyä opintovapaalle jääneeltä. Onneksi kaupungintalolla on pitkäpinnaista väkeä, ainakin vielä auttavat mielellään. Miesystäväni sai töitä Tampereelta, aloittaa ensi viikolla. Hyvä näin! Hän haki töitä myös pääkaupunkiseudulta, mutta onneksi pääsi Tampereelle niin ei tarvitse alkaa etsiä toista asuntoa työviikkokäyttöön. Migreeni on ollut pahana, tällä viikolla oli kolme kohtausta 36 tunnin sisällä, viimeinen lauantaiaamuna. Siinäpä meni lauantai melkein kokonaan nukkuessa. Tänään mies ja kaverit lähtivät sienimetsään, olisin halunnut mennä mutta en vaan jaksanut avata silmiä aamukahdeksalta. On tainneet vähän tulla työt (ja kirjamessut) uniin, yhtenä yönä näin unta että olin pääministeri, ensin patsastelin puutarhajuhlissa japanilaisen delegaation kanssa ja sitten autoin etsimään siepattua presidentin vaimoa. Ehkä se tästä tasaantuu kun elämä alkaa rutinoitua :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti