torstai 27. kesäkuuta 2019

Täällä ollaan! Uudessa kodissa, tervejalkaisena

Hei pitkästä aikaa! Kirjoitustauko venähti pitkäksi, ja tässä tulee pitkä selitys siihen miksi. Viimeksi söin viikon mittaista lääkekuuria jalan jännetulehdukseen. Heti kirjoitusta seuranneena maanantaina kävelin 45 minuuttia junalta töihin, siinä ei tuntunut mitään mutta jalka kipeytyi iltapäivällä ja tiistain onnuin tosi pahasti. Keskiviikolle sain lääkärille soittoajan, sovittiin että jatkan kuuria. Söin koko purkillisen eli kuuri kesti 15 päivää, loppui viime torstaina. 

Kesäkuun puolivälissä muutin, eikä siinä(kään) kaikki mennyt niin kuin piti. Muuttolaatikot piti toimittaa maanantaina klo 16-21 välillä, eivät tulleet. Myöhemmin selvisi että minulle oli yritetty soittaa, mutta en tietenkään ollut vastannut töissä klo 14 maissa. Enkä ehkä olisi vastannut muutenkaan, sillä välittömästi sen jälkeen kun tein muuttoilmoituksen Postiin ja Väestörekisterikeskukseen, puhelimeni alkoi soida aamusta iltaan. Yhteen puheluun vastasin, kaupattiin sähkösopimusta. No, laatikot tulivat sitten tiistaiaamuna, tarkoittaen että pakkaamiseen oli aikaa perjantai-iltaan asti. Ja huomioiden, että työpäivät matkoineen veivät päivästä 10-13 tuntia. Yhtenä iltana odotin bussia turhaan, ysitiellä oli ollut onnettomuus ja tie oli poikki. Onneksi juna kulki. Mutta usein oli niin että pakkasin illalla puoli yhdeksästä yhteentoista, sitten aamulla ylös kuudelta ja uutta työpäivää kohti. 

Muutto sujui muuten tavaroiden osalta mallikkaasti, mutta pyykinpesukoneen kanssa tuli ongelmia. Ensimmäinen firma ei koskaan vastannut yhteydenottopyyntöön. Toisen kanssa sovittiin koneen irrotus, kuljetus ja asentaminen muuttoa edeltävälle perjantaille. Tämän he kuitenkin peruivat, perjantaille jäi vain irrotus. Sitten olikin tullut joku informaatiokatkos, asentaja ei tullut sovittuun aikaan vaan olisi tullut reilua tuntia myöhemmin, jolloin olin jo matkalla töihin. Viikonlopun ja maanantai-illan vietin muuttolaatikoita tyhjentäen, sillä ne haettiin pois tiistaina iltapäivällä. Ja samana tiistaina matkustin aamuseitsemäksi vanhalle asunnolle (onneksi vain muutaman kilometrin matkan) avaamaan oven asentajille. Illalla kun tulin kotiin, totesin että kone ei toimi. Ohjelma pyöri mutta huuhtelu ja linkous eivät pelanneet. Keskiviikkona yhteys putkifirmaan, josta asentaja tuli juhannuksen jälkeen maanantaina eli tällä viikolla. Ei löytänyt vikaa. Seuraavaksi otin yhteyttä kodinkonehuoltoon, josta tultiin paikalle keskiviikkoaamuna. Poistoviemäri oli tukossa. Tänään laitoin koneen päälle, alku ei ollut lupaava. Rumpu pyörähti muutaman kerran, sitten kone jäi vilkuttamaan esipesu-valoa. Painoin uudelleen startista niin lähti pyörittämään ohjelmaa, ja nyt on ainakin välilinkouksen tehnyt. Jännittää silti, että meneekö koko ohjelma loppuun, onko rummussa vettä siinä vaiheessa kun luukun lukitus aukeaa ja ovatko pyykit puhtaita.

Koneongelman vuoksi kysyin, voinko viedä työmatkalla kassillisen vaatteita vanhempieni koneeseen Orivedelle. Sovittiin asiasta maanantaiaamuna, ja lähdin kiireellä koska junan lähtöön oli vartti. Kun istuin junassa ja se liukui liikkeelle, mieleeni välähti että olenko oikeassa junassa. En ollut. Juna Orivedelle ja edelleen Pieksämäelle lähti raiteelta 3, minä olin raiteen 2 Helsingin-junassa. Mietin että pysähtyyköhän se Lempäälässä, jos kyllä niin sitten ehdin junalla tai bussilla takaisin Tampereelle ennen seuraavaa Oriveden-junaa. Kävikin niin, että junan vauhti hidastui jo laiturilla. Kipitin ovelle; pysähtyykö tämä vielä? Pysähtyi! Ja satuin ovelle jossa oli konduktööri, huikkasin että olen väärässä junassa, pääsenkö vielä ulos. Pääsin, ja ehdin oikeaan junaan. Siellä kuulin konduktööriltä että Helsingin-junaan tuli vielä vaihtomatkustajia, siksi se pysähtyi. 

On siis ollut pari vauhdikasta viikkoa! Onneksi välissä oli juhannus, olin kavereiden kanssa mökillä, ihana kun ainoa kiire tuli siitä että "pitää" syödä, uida ja saunoa :) 

Viime viikolla palasin vähitellen liikunnan pariin. Lenkillä en ole vielä käynyt vaan keskittynyt sisäliikuntaan. Ohjelmassa on ollut kaksi bodypumppia, yksi body combat, yksi TRIP ja kaksi biocircuitia. Viimeksi mainitussa kävin opastuksen jo ajat sitten, nyt vasta tein ohjelman ensimmäistä kertaa. Tältä se näyttää jalkaprässissä:

Vihreää viivaa seuraten työnnetään (ylös) ja palautetaan (alas). Totesin että 66 kiloa oli liian kevyt, toisella kierroksella laitoin plus-napista lisää (72 kg). Ideana on siis kiertoharjoittelu. Alkuun juoksumatolla kävelyä tai hölkkää 3 minuuttia 15 sekuntia, sitten kolme jalkalaitetta, kukin 45 sekuntia, sen jälkeen 3 minuuttia kuntopyörällä, sitten 3 yläkropan laitetta, kukin 45 sekuntia.  Vaihtoaika laitteiden välillä on muistaakseni 25 sekuntia. Yhdellä kierroksella on siis 8 pistettä / 15 minuuttia. Treeni kestää 2 kierrosta / 30 minuuttia. Tein molemmilla kerroilla perään vatsalihakset, toisella kertaa koneessa ja toisella kertaa jumppapallolla. 

Mutta nyt kun uusi koti alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta, ja kaikki stressaavat muutto- ja kodinkoneasiat väistyvät tauolle, on aika keskittyä elämiseen. Toki vielä on erilaisia hankintoja tehtävänä mutta ei mitään kiireellistä. Tulevalle viikonlopulle ei ole suunnitelmia, joten on varsin mahdollista että lähden Pyynikille lenkille tai ehkä pyöräilemään Pyhäjärven ympäri. Kas kun siinä muuttohässäkässä sain vietyä pyöräni korjattavaksi, nyt on taas ehjä takarengas niin kelpaa ajella. 

Puuh, toivottavasti teille ei tullut tuskanhiki tätä lukiessa! :D Ihanaa kesää ja treeni-iloa!

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! Onpas ollut käänteitä – toivottavasti kesällä on aikaa ottaa rennosti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vähän oli liikaakin käänteitä! Onneksi se tästä rauhoittuu. Lomaan on vielä 4 viikkoa mutta eiköhän tässä ehdi ottaa rennosti ennen lomaakin :)

      Poista