torstai 23. toukokuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikot 25 ja 26: H-hetki lähestyy

Viikko 25 ei mennyt suunnitellusti. Kävin juoksemassa yhden puolituntisen lenkin, lisäksi olin ohjatussa venyttelyssä. Viikonlopun siivosin, koska tiistaiaamuna tuli välittäjä ottamaan esittelykuvia asunnosta. Lauantaina siivosin noin 7 tuntia, sitten en saanutkaan yöllä unta ja valvoin neljään asti. Sunnuntaina nukuin pitkälle iltapäivään, mikä tietysti söi maanantain vastaisen yön unista. Sunnuntaina siivosin muutaman tunnin lisää. Kuvia varten ei olisi tarvinnut olla niin perusteellinen, mutta keksin että kun pesen kaapit sisältä nyt, niin sitten muuttaessa pääsen vähällä. 

Viikko 26 on vielä kesken. Muuta en ole tehnyt kuin käynyt kavereiden kanssa metsässä kävelyllä (55 minuuttia). Torstaiaamuna eli tänään lähdimme aikaisin aamulla kohti Rukaa. Kymmenisen tuntia myöhemmin olimme perillä. Kävimme fiilistelemässä hyppytornin luona, nyt kyllä jännittää! :) Raporttia tapahtumasta tulee ensi viikon alkupuolella. Palataan asiaan pian. Hyviä juoksuja kaikille niin täällä Kuusamossa kuin muuallakin:)

2 kommenttia:

  1. Antoisaa reissua! Innolla odottelen raporttiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Numerolappu on haettu, nyt voi alkaa jännittää ihan täysillä :D

      Poista