lauantai 9. helmikuuta 2019

Kohti Karhunkierrosta, viikko 11: paluu flunssatauolta

Flunssa onneksi hellitti suhteellisen pian. Kuumetta oli 3 päivää, sen jälkeen vielä pari päivää oli kovaa yskimistä ja niistämistä. Vähän jälkeisiä on vieläkin, joka päivä tarvii käyttää nenäsumutetta jotta henki kulkee. Välillä yskittää ja silloin irtoaa limaa. Mutta koska olo ei tunnu sairaalta, olen varovasti aloittanut liikunnan. 

Keskiviikkona tein kevyen juoksulenkin. Menin iltavuorosta työkaverin kyydillä Hervantaan, ja sieltä hölköttelin Kalevaan. Hyvä alku, kun melkein koko matka on alamäkeä :D Vauhti oli tietenkin hidas mutta syke pysyi alhaalla. 40 minuuttia / 4,68 km keskisykkeellä 137. Keskivauhti 8.33. Tämä oli juuri sitä mitä hain puolentoista viikon liikuntatauon jälkeen, lenkki josta tuli hyvä olo, tekeminen oli kivaa. Kevyen liikenteen väylät oli aurattu hyvään kuntoon, niin oli kiva kulkea. 

Torstaina tein vauhtileikittelyn. Jäin bussista pois Alasjärven pysäkillä ja juoksin tuttua reittiä kotiin. Alkuverkkana 13 minuuttia höntsäilyä, perään 29 minuuttia vauhtileikittelyä. Tein sen valopylväiden avulla pyramidimaisesti, ensin 5 pylväänväliä, seuraavat 4 vähän lujempaa, sitten 3 taas lujempaa, 2 vielä lujempaa, 1 edelleen kiihtyen, sitten 2 vähän hitaammin, 3 vielä hitaammin, 4 edelleen hidastaen ja 5 höntsäillen, sitten taas 4-3-2-1-2-3-4-5-4-3-2-1 ja niin edelleen. Ei ollut ollenkaan niin hauskaa kuin edellispäivänä. Vauhdin kasvaessa vähän syke nousi aika paljon, muutenkin meno tuntui tosi raskaalta. Löysin siihen kaksi syytä. Lunta oli sadellut lisää, ja kevyen liikenteen väylille oli kertynyt pöpperöistä lunta. Lisäksi järjestin töissä Harry Potter - tapahtuman, ja juuri ennen kotiinlähtöä olin kävellyt kaksi tuntia epämukavilla korkokengillä.

Kuvassa on Dolores Pimento, ei kirjastontäti aamutakissa eikä etenkään prinsessa! :D 

Tälle päivälle olimme suunnitelleet ystäväni kanssa hiihtolenkkiä. Aamulla katsoin ikkunasta ulos, totesin että sataa räntää ja tuulee. Laitoin ystävälle viestin että ei taida olla mitään järkeä lähteä hiihtämään. Ystävä oli samaa mieltä, epäili ettei saisi millään purkkivoiteilla suksiamme pitämään. Päätimme sitten lähteä salille spinningiin. Ei ollut lempituntini, mutta tulipa tehtyä. En edelleenkään pidä siitä, että polkemistempo on lähes sama riippumatta siitä ollaanko menossa alamäkeä vai ylämäkeä. Haluan polkea ylämäkeen hitaasti, raskaalla vastuksella. En tiedä millainen suunnitelma ohjaajalla oli alunperin, nyt hän joutui muokkaamaan sitä. Hänen puhelimensa ei toiminut, joten musiikit oli pois käytöstä. Hän joutui sitten soittamaan iPadilta Les Mills - musiikkia. Alussa hän sanoi, ettei vielä tiedä tunnin sisältöä, eli kuulosti siltä että maastonmuodot kehitettiin samaa tahtia kun nähtiin mikä biisi tulee seuraavaksi. 

Alkuillasta kävimme vielä avantouimassa. Kolme pulahdusta Näsijärveen niin kyllä taas janottaa ja väsyttää. (Veden lämpötila 1,6 astetta.)

Tämän viikon pitkis pitäisi hoitaa huomenna. En vielä tiedä mitä teen. Ohjelma sanoo 146-148 minuuttia. Jos on kohtalainen sää, menen sauvakävelemään. Tänään oli tosi liukasta, mutta nastalenkkareilla pärjännee. Jos taas on kauhea tuuli kuten tänään, tai kaatosade, menen sisälle. GoGolla on aamupäivällä 55-minuuttinen spinning, voisin mennä sen ja päälle esim. soutua 45 minuuttia ja mattojuoksua 45 minuuttia. Tukkoisuuden ja yskimisen takia en mielelläni lähde ulos kastumaan, mutta päivän suunnitelman näkee aamulla kun katsoo ikkunasta ulos.

Toivottavasti olette pysyneet terveinä! Ja nyt varovaisuutta ulkona, siellä on vaaralliset kelit. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti