sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Flunssaputkesta uuteen treenikauteen

Marraskuu on ollut ristiriitaisten tunteiden kuukausi. Heti alkuun flunssa, joka tuntui helpottaneen puolentoista viikon jälkeen. Viime viikonloppuna kävin lauantaina TRIP-tunnilla ja sunnuntaina tunnin pyörälenkillä käverini kanssa. Kaveripariskunta on ostanut fatbiket, mies lainasi omaansa niin pääsin kokeilemaan millaista meno on. Ystäväni keksi että aloitetaan pyöräilemällä Koukkujärven ympäri. No ei aloitettu. Vähän matkaa päästiin, kunnes todettiin että ei riitä uskallus eikä taidot, kun reitin alussa oli pitkospuita 90 asteen käännöksellä sekä juurakkoista polkua, joka oli vain vähän pyörän rengasta leveämpi. Sanoin että tämä menee pyörän taluttamiseksi. Käännyttiin sitten ympäri ja mentiin pururadalle. Tunnin lenkki suht mäkisissä maastoissa. Data hämää; matka oli noin 10 km, mutta koska ekat puolitoista kilsaa vei 18 minuuttia niin loppulenkki mentiin paljon kovempaa :D

Sitten taas maanantai-iltana tuli kurkku kipeäksi. Jatkui tiistain, keskiviikon, ja keskiviikkona tuli päänsärkykin mukaan. Olen niistänyt vähän useammin kuin yleensä, enemmänkin on ollut olo että joudun koko ajan nieleskelemään limaa. 

Eilen oli ihana aurinkoinen päivä, mieli teki ulos mutta olin töissä. Kun pääsin pois, kohta alkoi jo hämärtää. Olo tuntui sen verran hyvältä, että tänään lähdin Pyynikille kävelylle. Aloituskuvan polku on yksi lukuisista houkuttelevista. Tuonne menen ensi sunnuntaina polkujuoksemaan! Tänään etenin kävellen, ihan vaan testinä onko flunssa tosiaan mennyt ohi, ja samalla varoen jos vaikka en olekaan vielä täysin terve. Olin pukenut ehkä liian vähän; yläkerran pitkähihainen kerrastopaita ja takki kyllä kastuivat hiestä mutta loppulenkistä palelin. Tuuli oli kylmä ja kova, ehkä olisi pitänyt olla vielä fleece välissä. Alakerran thermoleggingsit ja talvijuoksutrikoot toimivat varsin hyvin.

Hehee, tärähtänyt kuva koska en viitsinyt pysähtyä. Ajattelin että ylämäessä kävelen ehkä sen verran hitaasti että kuva onnistuu. No ei se sitten mennytkään ihan niin... Mutta näin vilauksen aurinkoa ja pääsin pitkästä aikaa ulos. Toivottavasti flunssa on nyt ohi, ja pääsen heti alusta treeniohjelman kimppuun. Ensi viikolla pitäisi aloittaa 26 viikon putki kohti Karhunkierrosta. Olen tulostanut netistä Tukholman maratonia varten suunnitellun ohjelman, jolla tavoitellaan 4.30 alitusta. Vaikka Karhunkierroksen lyhin matka on hyvinkin eri juttu kuin asfalttimaraton, koen ohjelman hyödyllisenä. Siihen on erikseen kirjoitettu koordinaatiot ja venyttelyt... Varsinaisia mäkitreenejä on pikavilkaisulla vain yksi, mutta aion hoitaa pitkikset pääosin Pyynikillä, Kaupissa ja Suolijärven lenkillä, missä korkeuseroja riittää. Alkuvaiheessa sauvakävellen ja juoksun ja kävelyn yhdistelmällä, myöhemmin voin ainakin yrittää juosta ne kokonaan. Pidän myös siitä, että juoksulenkkejä on viikossa 3 tai 4. Siihen jää siis tilaa baletti- ja astangajoogatunneille, TRIPille sekä satunnaisille muille ryhmäliikuntatunneille. Monien lenkkien yhteydessä on lihaskuntoa 15 tai 30 minuuttia, mikä on aika lyhyt aika. Toisaalta, porrasjuoksulla tai koti-hiitillä siinäkin ajassa saa tehokkaan lihaskuntoilun. 

Ensimmäinen viikko on juoksun osalta ihanan kevyt. Tiistaina 26-27 minuuttia, lisäksi venyttely 5-10 minuuttia. Torstaina 39-40 minuuttia, lisäksi dynaamista liikkuvuustreeniä 5-10 minuuttia ja koordinaatioita 3 x 80 metriä. Tässä ymmärrän liikkuvuuden tehtävän lyhyillä pumppaavilla venytyksillä, jalkojen heilautuksilla tms. Sunnuntaina pitkis 92-95 minuuttia, sekä dynaamiset venytykset 5-10 minuuttia. Toivon ehtiväni perjantaina balettitunnille, mutta voi olla että "joudun" menemään Orivedelle joulunavaukseen. Villasukkajuoksukomitea sukittaa Orivarsa-patsaan, eli lienee syytä minunkin olla mukana markkinoimassa tapahtumaa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti