lauantai 28. heinäkuuta 2018

Seksihelle: lenkkeillään vaikka ei jaksaisi

Heipä hei, pitkästä aikaa! Kyllä täällä vielä ollaan, vaikka kesä onkin sujunut vähemmän aktiivisissa merkeissä kuin mitä toivoin ja odotin. 

Lomailin neljä viikkoa, ja sinä aikana tein vain pari juoksulenkkiä. Hyötyliikuntaa tuli kohtalaisen paljon, kun tuli käveltyä sekä Tukholman reissulla että täällä kotikaupungissa. Miesystäväni kanssa kävimme katsomassa yleisurheilun nuorten MM-kisoja Ratinassa, lisäksi seurasimme terassilla jalkapallon MM-kisoja. Usein kävelimme joko kotoa kaupunkiin tai kaupungista kotiin. Askelmittariin kertyi monesti 14000-15000 askelta päivässä.

Kymmenottelijat lähdössä päätöslajiin 1500 metrille.


Kävimme myös Helsingissä katsomassa llveksen karsintapeliä Eurooppa-liigaan.

Eurojalkapalloa
Jo lomani aikana oli varsin lämmin, mutta töihin palattua iski se mitä iltapäivälehdet kutsuvat seksihelteeksi. Ikävä kyllä kirjastossamme ei ole ilmastointia, mikä tarkoittaa sitä että sisälämpötila on 31 astetta. Asiakaspalvelutiskissä on yksi pieni pöytätuuletin, joka parhaansa mukaan yrittää kierrättää ilmaa. Kun tuolla hikoilee 7-7,5 tuntia päivässä, ei ihan hirveästi ole virtaa lenkille. Iltavuorojen jälkeen olen kuitenkin juossut 35-40 minuuttia; kirjasto suljetaan klo 18 ja bussi lähtee klo 19, mitä siinä muutakaan tekisi kuin lenkkeilisi. Orivedellä ei kuitenkaan ole niin paljoa kauppoja, että niitä riittäisi kierrettäväksi useana päivänä. Lenkit ovat hitaita ja raskaita, keskisyke väkisinkin yli 140 vaikka vauhti on luokkaa 8.40 per kilometri. Yhtenä päivänä kävin aamupäivästä pururadalla kokeilemassa, olisiko varjossa viileämpää, no ei ollut!

Lenkkimotivaatiota vähentää myös väsymys. Asun kivitalon kuudennessa kerroksessa, ja tähän pääsee aamuaurinko paistamaan vaivatta. Tarkoittaa siis puoleenpäivään asti. Vaikka ranskalaisen parvekkeen ovi on auki, ja ikkunoissa kaihtimet kiinni, on asunnossa tukalan kuuma. Monena yönä olen valvonut kahteen asti, ja senkin jälkeen on ollut vaikeuksia nukahtaa. Aamuvuoroon kello herättää 6.40, joten aika vähillä yöunilla on menty viikolla. Tänään sitten nukuinkin yhteentoista saakka. 

Tukholmassa on kauniita rakennuksia
Södermalmilla
Hässelby strand: metrolla päättärille ja kävely rannalle

Djurgårdenissa saatiin seuraa :) 
Kesän aikana olen siis liikkunut fiiliksen mukaan ja olosuhteiden pakosta, enkä ole seurannut mitään ohjelmaa. Ärsyttää kun koko ajan on hirveä hiki, ja lenkkeily on kaukana nautinnollisesta. Ajattelen kuitenkin, että ehkä noista bussinodotushölköttelyistä on jotain hyötyä jossakin vaiheessa. Toistaiseksi jatkan samaan tyyliin. Pitkiksistä ei ole puhettakaan näillä keleillä. Keskiviikkoaamun 1 h 6 min pururadalla oli aikalailla maksimi, yhtään pidempään en olisi jaksanut. Hikoilen talvisinkin vaatteeni litimäriksi, saati näin kesällä. Juomaa kuluu, harmi vaan että kauppojen vissyhyllyt ovat usein tyhjiä, niin Orivedellä kuin Tampereella. Mutta en viitsi valittaa liikaa, kyllä ne räntäsateet sieltä taas tulevat... 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti