Viime viikolla oli kauan odotettu hiihtoloma, ohjelmassa viikko Ylläksellä, suunnitelmassa kuusi päivää hiihtoa, kuitenkin maltilla eikä niin että uuvuttaisin itseni jo ensimmäisenä päivänä. Ylläksellä vaihtopäivä on lauantaina, joten lähtö oli Tampereelta aamulla puoli seitsemältä. Pari lyhyttä ruokataukoa ja pistäytyminen Haaparannan outlet-putiikeissa riittivät, muuten ajoimme yhtä soittoa koko matkan, vajaat 900 km. Perillä olimme illalla kahdeksan jälkeen. Purimme tavarat autosta ja lähdime ruokakauppaan, viisi kassillista ostettiin ensi alkuun, siinäpä sitä on syötävää neljälle hengelle neljäksi päiväksi :D
Lauantaina emme ehtineet hiihtämään, emmekä myöskään ehtineet suksivuokraamoon ja huoltoon. Sunnuntaina suuntasimme sinne aamupäivällä, vuokrasimme miesystävälleni suksipaketin ja omat sukseni jäivät huoltoon. Toiminta oli sen verran nopeaa, että sain sukset takasin jo parin tunnin päästä. En tiedä oliko työn jälki aiempaa heikompaa vai johtuiko nahkeasta kelistä, mutta luistoa ei ollut yhtään ja suksieni pohjat olivat harmaat jo kahden lenkin jälkeen.
Sunnuntaina tehtiin testilenkki, joka olikin vähän odotettua pidempi eli puolitoistatuntinen. Johtuu siitä että eksyimme miesystäväni kanssa :D Lähdimme jäälle, ja järven toiselta puolen vasemmalle. Kohta osuimme risteyksiin, joissa ei ollut minkäänlaisia opasteita. Jossain oli hotelli Ylläshuminan kyltti, mutta en tiennyt missä kohtaa se on kartalla. Seidan luona mietin että nyt mennään vikaan, koska "Ylläksen ulkoilureitit" -portti jäi selkiemme taakse. Sinänsä emme olleet totaalisesti eksyksissä, tiesimme että ympäri kääntymällä päädymme samaa reittiä takaisin lähtöpisteeseen. Mutta olisimme halunneet mennä eri reittiä. Olimme olleet Riemuliiterin, Konijänkän kotieäinpihan ja Seidan luona, eikä missään ollut opasteita mihinkään tuttuun suuntaan. Lopulta annoimme periksi, sanoin että kohta tulee hämärää ja minun on vaikea nähdä latua, että nyt käännytään takaisin tai me ei päästä täältä koskaan pois. Hupaisaa sinänsä, että myöhempinä päivinä olin usein Navettagallerian lähettyvillä, ja sieltä oli opasteita niin Seidalle, Riemuliiterille kuin Konijänkällekin...
Maanantaina hiihdettiin miehelleni tuttua mutta minulle uutta reittiä, Navettagallerian kautta Elämänluukulle. Viimeksi reilu vuosi sitten olin käynyt Navettagalleriassa, mutta silloin oli joulukuun alku ja reitit ensimmäistä viikonloppua auki, eikä Elämänluukku ollut vielä silloin avoinna. Oli ihana aurinkoinen sää, tyyntä ja vain muutama aste pakkasta. Tästä tuli kolmetuntinen lenkki, ja olimme molemmat aika poikki mökille päästyämme. Pysähdyimme kolme kertaa, mutta ehkä evästauot latukahviloissa olisivat voineet olla vähän pidempiä.
Tiistaina mies piti välipäivän, ja minä tein kevyen tunnin mittaisen lenkin kaveripariskunnan ja heidän koiransa kanssa. Ylläksellä on koiralatuja, joskin ainakin tuo oli kohtalaisen vaikea löytää. Ladun alkukohtaa ei ollut merkitty mitenkään, ihan vahingossa löysimme sen. Navettagalleriaan ja takaisin oli kolmisen kilometriä suuntaansa. Koira oli valtavan onnellinen päästessään lenkkeilemään ladulle, vaikka siellä ei niin paljoa nuuskittavaa ollutkaan :)
Keskiviikkona haimme Kittilästä seurueen viidennen jäsenen. Hän lähti kaveripariskunnan kanssa kiertämään Yllästunturia, minä ja mieheni hiihdimme Velhonkodalle ja takaisin. Tunnin lenkki oli saldona tänäänkin. Tuntui, että kädet olivat aika loppu, vaikka yritinkin päästä eteenpäin pääosin jalkoja liu'uttamalla. Luisto oli koko viikon huono, siitä huolimatta että ystäväni laittoi suksieni pohjiin pikaluistovoidetta.
Torstaina hiihdin yksin, suuntasin Kesängin keitaalle, sieltä Latvamajalle ja samaa reittiä takaisin. Äärettömän kaunis aurinkoinen sää jatkui. Tiistaina sateli lunta, muuten oli kaunista koko ajan. Öisin oli kylmä, mutta päivällä pakkasta oli alle kymmenen astetta. Tämän päivän lenkki kesti kaksi tuntia ja vartin. Olisin voinut hiihtää pidempäänkin, mutta järkeilin että pitää säästää voimia perjantain koitokseen, lomaviikon viimeiseen ja pisimpään lenkkiin.
Ystävänaisten kanssa hiihdettiin perjantaina Kukastunturin huipulle, sieltä Kotamajalle, edelleen Elämänluukkuun ja Navettagallerian kautta mökille. Oli raskas retki! Alkuun vähän tasaista, sitten viiden kilometrin nousu tunturille. Pitkää loivaa ylämäkeä, kuitenkin sellaista että piti miettiä missä kohtaa voi pysähtyä ottamaan valokuvia ilman että sukset lähtevät luistamaan taaksepäin. Lopussa oli muutama sata metriä tosi jyrkkää nousua, sai painattaa haarakäyntiä ihan tosissaan. Huipulla oli hirveän kylmä ja kova tuuli, emme olleet siellä kuin hetken, niin että saatiin näpsäistyä muutama kuva.
Huipulta pitää tietysti laskea alas. Sitä jännitin kaikista eniten, koska pelkään alamäkiä ja kaatumista. Ystäväni sanoi että auraten alas, mutta tiedän että auraustekniikkani on huono. Vasen jalka lähinnä raahautuu mukana kun oikea yrittää tehdä kaiken työn. Ystäväni pysähtyi jossain kohtaa, huikkasi että pysähdy tähän. Yritin, mutta ei onnistunut. Huusin että en saa vauhtia pysähtymään, nähdään tuolla jossain joskus. Hetken aikaa pelkäsin ihan tosissaan, olin varma että menen nurin. Ennätin miettiä, että heitänkö selälleni baanalle vai annanko mennä mutkasta suoraan, ladun vieressä lienee pehmeää lunta. Onneksi kohta tuli pieni tömpäre, ja siihen sain pysäytettyä. Loppua kohti tuntui, että nyt auraus alkaa sujua paremmin. Mietin että perussyy on ehkä siinä, että mäen päällä lykkään liian kovan vauhdin, jolloin jo aurauksen alkaessa sukset vie minua eikä niin että minä hallitsen suksia. No, alas päästiin ehjänä, sekä minä että välineet! Jäi siitä sellainen adrenaliinipiikki, oli olo että uudestaan, ei en halua kiivetä ylös mutta haluan laskea uudestaan!
Lasku päättyi Kotamajalle, söin siellä ruisleipää ja palkitsin itseni pullalla. Olin kyllä rohkea kun uskalsin laskea alas! Ystäväni oli lohduttanut etukäteen, että tarvittaessa alas pääsee kävellen. Hän oli ollut varma että en uskalla laskea alas, ja kun uskalsin lähteä liikkeelle, hän oli ollut varma että menen nurin jossain kohtaa. Hah, enpä mennytkään! :) Kotamajalta oli alamäkipätkä Elämänluukulle (6 km), puolet matkasta olin ihan jäässä vaikka Kotamajalla vaihdoin kuivat hanskat. Elämänluukulta Navettagalleriaan oli taas pitkä ihana jääpätkä, tasaista ja auringon lämpöä. Joukkion kolmas jäsen tuumasi Navettagallerialla, että hän hiihtää vielä pidemmälle eikä tulekaan vielä mökille. Me muut totesimme että tämä riittää. Kun pääsimme mökille, mittarissani oli 3 h 45 min.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin kurkkukipuun. Mietin, että onkohan tämä kylmettyminen. Koko viikon oli hikistä hiihtää, koska loivissa alamäissä piti lykätä lisää vauhtia jos halusi päästä eteenpäin. Perjantaina oli monen kilometrin ylämäkihiihto, jota seurasi tuulinen tunturinlaki, jota seurasi vauhdikas ja pelottava alamäki. Lauantaina ajoimme kotiin, taas sen n. 13 tuntia. Olo ei ollut flunssainen, vain kurkkukipu vaivasi. Sunnuntaina aloin yskiä, maanantaina kurkku kipeytyi ensisestään, tiistaina aloin niistää... Sitten totesin että nyt on syytä jäädä kotiin. Olen töissä kirjastossa, eikä ole asiakaystävällistä kun sekä yskii että niistää limaa. Eilisen makasin kotona ja tänään jatkuu sama linja. Istun sohvalla tai makaan sängyssä, luen kirjaa ja milloin en jaksa lukea niin kuunteen äänikirjaa. Liikun vain vessaan ja jääkaapille. Huominen on vielä sairaslomaa ja viikonloppu vapaa, toivottavasti tämä on mennyt maanantaihin mennessä ohi. Lämpöä ei ole ollut.
Loma oli ihana, tavoitteeni toteutui. Hiihdin kohtalaisen paljon, mutta en revitellyt joka päivä. Kuuden päivän saalis oli 12,5 h / rapiat 92 km. Sanoin ystävilleni, että jos satanen olisi jäänyt kiinni paristasadasta metristä, olisin käynyt hiihtämässä mökin takana olevaa suoraa. Mutta nyt se jäi niin paljon vajaaksi, että olisi vaatinut noin tunnin lenkin, siksi annoin olla. Totesin, että kilometrimäärää tärkeämpi on se, että hiihdin joka päivä ja vieläpä melko rauhallisesti. Keskisyke oli 128-150. Yllätys että korkein keskisyke tuli perjantaina :D
Harmi että sairastuin. Ehdin tehdä juoksuohjelman vk-kaudesta vain ensimmäisen viikon. Toinen viikko meni hiihtäessä, ja nyt tämä kolmas sairastaessa. Päätin, että kun tästä tokenen niin aloitan vk-kauden alusta. Siinä on kuitenkin ensimmäiselle viikolle yksi vk-lenkki, yksi pitkis ja kaksi lyhyttä. Lyhyet teen jotenkin muuten kuin juosten, esim. salilla pyöräilemällä tai ehkä voisin käydä uimahallissa. Reilun viikon päästä on pääsiäinen, olin toivonut että voisin käyttää neljä päivää liikunnan harrastamiseen. Saa nähdä miten käy. Vielä en vaivu epätoivoon, en usko että kuntoni on totaalisesti romahtanut viikon liikkumattomuuden takia. Varsinkin kun edellisviikolla liikuin sen 12,5 h :D Toki voi olla, että noin iso liikuntamäärän lisääminen osaltaan edesauttoi sairastumista.
Näillä fiiliksillä tänään. Taidanpa mennä keittämään teetä, johon laitan kyytipojaksi Finrexiniä ja hunajaa. Ei maailman paras yhdistelmä, mutta kun en jaksa juoda kahta kupillista kuumaa. Jääkaappi on täynnä valmisrahkoja ja jogurttia, en jaksa tehdä ruokaa eikä oikein ole nälkä niin muutama päivä menee välipaloilla. Mutta kyllä täältä taas noustaan! Edellisen kerran olin flunssassa marraskuussa 2016, että ei näitä niin usein ole, onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti